Onko palstalla ihmisiä, joita kiusataan yliopistossa?
Kiusaaminen
yliopistossa?
122796
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
[email protected]
Kyllä kiusaamista ikävä kyllä tälläkin tasolla tapahtuu ja jopa niin, että opettaja esim. pienryhmissä ottaa jonkun silmätikukseen ja piikittelee jatkuvasti. Toki tähän pitäisi puuttua, mutta ei ole helppoa nousta ylempiä tahoja vasten.
olla varovainen ainakin kaikkien kasvatusetiteiliöiden kanssa. Kokemuksesta voin sanoa, että hankalille, siis niille jotka kyselee hankalia kysymyksiä ja kyseenaslaistaa opettavien asioiden todenmukaisuutta, annetaan hunompia numeroita kuin tenttitulosten mukaan pitäisi tulla. Sitä vastoin lellikeille annetaan prempia kuin pitäisi. Kasvatus tieteet on ainoa aine missä olen havainnut tuollaista pelleilyä tapahtuvan.
Toimiiko sisäinen tarkastus?
Kannattaa panostaa kielioppiin kypsyysnäytteeseen mennessä, tuonkaltaiset räpellykset tulee bumerangina takaisin.
Tämä siis sillä oletuksella, että opiskelet oikeasti yliopistossa.
tekemistä!
Huomannet kielioppivirheen myös omassa räpellyksessäsi. Vihje: monikon ja verbin käyttöön se liittyy.
Koska bumerangi on yksikössä. Hampaanjäljet takapuolessasi ovat siis oman nasevuutesi tuotoksia.
Sinulla ei sitten ollut itse aiheeseen mitään sanottavaa,
joten päätit mussuttaa kielioppivirheistä?
Tuliko nyt pätevä olo?
Itse en ole ainakaan vielä törmännyt varsinaiseen
kiusaamiseen, mutta kyllä pientä eripuraa on ollut
havaittavissa.
Kaikkien kanssa ei vain tule toimeen. Meidänkin
vuosikurssiltamme löytyy yksi Mr. kaikkitietävä,
jonka säätämiseen ja sähläämiseen menee kaikilla
hermot. Joskus on pakko sanoa vähän ilkeämminkin,
että ko. tyyppi tajuaisi lopettaa.
EI: räpellykseT tulEE takaisin, vaan räpellykseT tulevaT takaisin. Ei se bumerangi siihen mitään vaikuta. Ugrpo.
Apinaa koijataan taas huolella. Mitäs, jos ottaisit selvää kieliopin perussäännöistä, jookosta?
Joka paikassa kiusataan jotain. Joku joutuu uhriksi, että muut voivat porskuttaa eteenpäin. Joka ei tätä ymmärrä, niin oppii sen kantapään kautta.
Tärkeintä onkin se, että ei itse joudu silmätikuksi. Joskus se voi olla tosin mahdotonta, jos vastassa on liian kovia vastustajia.
Jos joudut uhriksi yliopistossa, niin koeta kestää ja valmistua mahdollisimman nopeasti. Ehkä saat kostosi joskus myöhemmin. Mutta älä hämmennä soppaa enempää.
Toisaalta joskus voisi toimia sekin, että juttelet kiusaajasi kanssa kahden kesken ja kerrot miltä sinusta tuntuu.
Mutta älä hanki itsellesi koko yliopistoa vihollisesksi siten, että pullikoit koko järjestelmää vastaan.
Tosiasia on se, että ihmisiä joutuu järjestelmän uhreiksi niin sairaaloissa, yliopistoissa kuin liike-elämässä. Sairaalassa voit saada vääriä diagnooseja (tahallisia), yliopistossa huonoja arvosanoja ja työelämässä potkut tai et saa ylennystä.