Minkä tyyppinen vene kyseessä? Onko kokemusta?
Tema 6
LHJ
123405
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
tunaroi se itse miehille aikoinaan tarkoitettu vaneripursi ( muistuttaa lähinnä optaria ), suomalaista purjehdushistoriaa.
Enää keräilyarvo 10€.
Åke Sandströmin Tekniikan Maailmalle piirtämä, itserakentelijoille tarkoitettu vanerivene. Rakenne neljästä levystä, eli aika terävä pallekulma vesirajan tienoilla. Köli on rautaa ja pidempi kuin syvä ja profiililtaan aika ohut, eikä siten kovin painavakaan. Rikiä (toppi)on ihan kohtuullisesti. Edelläolevasta jo arvaa, että kevyessä tuulessa mennään, muiden kokoisten joukossa kryssillä, avotuulilla muut jättäen. Kovassa tuulessa kryssi sitten on puurtamista, mutta avotuulissa monet isommatkin saavat varoa, pohjamuoto surffaa hyvin. Omassani aikanaan lisäsin peräsimen syvyyttä samalla kun hankin siihen spinnun ensimmäisen kauden jälkeen, mikä tuntui olevan hyvä muutos. Samalla siirsin rustit laidalta ruffin sivuun ja sain kryssikulmiin muutaman asteen toivottua parannusta. Paikallisissa kisoissa noilla eväillä pärjäsi hyvin, ellei ollut paljoa sitä kovan tuulen kryssiä.
Itserakennettuja kun ovat, on laatukirjo melkoinen alkaen koivuvanerisesta ja Miranolilla maalatusta kyhäelmästä laadukkaasta mahonkivanerista puusepän työnä tehtyyn, hyvässä lakassa pidettyyn. Huonommat yksilöt ovat joutuneet kokkotarpeiksi jo ajat sitten, mutta niitä parempia vielä kelluu. Ainakin pari vuotta sitten olen todella hyväkuntoisen nähnyt.
Jos sellaisen hyvän yksilön löytää, siitä saa pikkurahalla erittäin käyttökelpoisen veneen. Itselle siitä jäi todella hyviä muistoja, vaikka matolaatikostakin kuuli mainittavan.
juuri tämä yksilö on tehty koivuvanerista, mutta näyttää aika hyvin pidetyltä:
http://image2.nettiauto.com/extra/boatimg/239901_240000/239970_b_e35ae25cfc605259.jpg
mitäs sanotte, pitäiskö ostaa, ja mitä hintaa kannattais tarjota?
Ruffi ei ole piirrustusten mukainen.. Tekniikan maailman piirrustusten mukaan ruffi on pienempi ja sivukansille jää enemmän tilaa! Sitähän et kysynyt, mutta kirjotinpa silti! ... Hinahan ei päätä huimaa, mutta tarkastele nyt lähempää kuitenkin ennen kun mitään tarjoat! ... Koivuhan ei varsinaisesti ole mikään veneenrakennuspuu, mutta HYVIN käsiteltynä tietysti kestää!
temaa nähnytkään!!!
perusteet miksi tuo ei ole tema vaikka myyjä niin väittää?
Kuva ei kerro kovin paljoa, mutta sen kyllä, mitä jo ylempänä on sanottu, eli ylärakenteet eivät ole piirustusten mukaiset. Jos mielipidettäni kysytään, pitäisin mieluummin ne alkuperäiset, sillä vaikka sisälle tulee lisää tilavuutta, ei tuolla ruffin leventämisellä saada siitä paljoakaan hyötykäyttöön. Ei ainakaan sen arvosta, mitä kansitilaa menetetään. Ruffilla on pituuttakin sen verran, ettei varmaan alkuperäiseen 6:een metriin ole mahtunut, vaan linjoja on jatkettu, mitä aika usein rakentajat tekivät. Se ei venettä huononna.
Melkoinen viritelmä muuten tuo keulakaide ja ankannokka. Teman keula ei nyt muutenkaan niin korkea tai vaikeakulkuinen ole, että ymmärtäisin noiden tarpeen. Laidalta sitten jätetty kaiteet rakentamatta, vaikka peräkehäkin on. Jossain määrin viritelmän makua, mutta jos tuo tämänhetkiset tarpeesi täyttää, niin mikäs siinä. Tuohon ei pitäisi omaisuuksia upota, joten ehkä hyvinkin varaa kokeilla. Tässä tapauksessa suurempi ikä on lähinnä etu, sillä se kertoo hyvin rakenteen laadusta. Jos tuo kestänyt koivuvanerisenakin yli 10 v, se tulee kestämään luultavasti myös seuraavat 10 v, vähintään 5 v. Aivan helpoimpia myytäviä se ei ole, mutta halvalle veneelle löytyy kyllä ennenpitkää seuraavakin tarvitsija, eikä korkokulujen myyntiaikana pitäisi köyhempääkään kaataa.
Teman tai Teeminin piirtäjä lienee hollantilainen Van de Stadt. Tässä alkuperäinen sivu:
http://www.stadtdesign.com/products/vds311_S.htm
Vene tunnetaan maailmalla nimellä Sea Mini 21 ja vielä vuosi sitten tuolla samalla sivulla mainittiin, että vene oli aiemmin hyvin suosittu erityisesti Suomessa, jossa se oli oma veneluokkansa.
Kai nuo hyväkuntoiset Temat maksavat/maksoivat muutaman tuhat euroa (2000-4000). Tuokin myytävä vene on kyllä hinnaltaan houkutteleva. Tosin kaupankäynti voi olla vaikeaa, kun se on niin eksoottisen näköinen. Toisaalta, jos tuossa olisi venettä vuodeksi tai pariksi, ja sitten myydessä saisi vielä jotain, niin olisihan se halpaa.
kyllä se nyt on niin että tema ja teemin ovat aivan eri vene.Tema on tekniikan maailman tuotosta ja teemin van de staadin.Kuvassa oleva vene kyllä muistuttaa temaa, mutta eppäilen onko piirustusten mukanen edes rungon osalta.toisaalta onko sillä väliä mikä se on ,jos vene miellyttää ja hinta kohdallaan.
Temalla ja Teeminillä ei ole paljoa muuta yhteistä kuin materiaali. Teemin, kuten tässä on jo todettutkin, on van de Stadtin piirtämä, Tema Åke Sandströmin.
Asialla ei suurempaa yhteyttä tähän ole, mutta Åke Sandströmin piirtämä oli myös hänen oma Cabane III, jolla Pehr Sandström nyt on kolme kierrosta pallon ympäri tehnyt.
Kilpailuissa varmaan käytit vakioveneen LYS-kerrointa, vaikka olitkin ominaisuuksia parannellut. Lienetkö sama purjehtija, joka käytti aikoinaan ylipitkää mastoa ja ylimitoitettuja purjeita?
Eipä ollut LYS käytössä siihen aikaan. Kisat ajettiin Scandicapilla. Miksi ihmeessä siinä vilppiä olisi tarvittu? Ja missä kisassa on käytetty ylipitkää mastoa?