Vanhoissa viesteissä oli tämmöinen tärkeä asia. Jos adoptio (etenkin kotimainen) koskettaa sinua, niin lue nämä kirjoitukset! Etenkin entiset keskustelut ovat valaisevia.
Kotimaisia eli suomalaisia lapsia tulee vuosittain muutama kymmenen adoptoitavaksi. Suurimmat syyt lapsesa luopumiseen ovat biologisen äidin mielenterveysongelma, biologisen äidin päihdeongelmat sekä elämäntilanteen vaikeus. Elämäntilanteen vaikeuksiin kuuluu nuorena raskaaksi tulleita, ei toivotusti raskaiksi tulleita, perheväkivallan uhreja, monilapsisen perheen äitejä, opiskelijoita jne.
Kotimaasta adoptiolasta odottavat ovat 25-40-vuotiaita aviopareja, jotka eivät ole onnistuneet saamaan biologista lasta. Jokainen voi mielessään pohtia, miksi heille ei kelpaa ulkomailta adoptoidut lapset eikä sijaishoitoon tulevat lapset. Kokemukseni mukaan nämä vanhemmat varmasti "rakastavat" lasta täydestä sydämestään, mutta surimpana motiivina näyttää olevan lapsen saaminen ja perheellistyminen. Valitettavasti tämä perheellistyminen adoption kautta halutaan usein tehdä kaikki lapsen entiset elämänvaiheet ja biologiset juuret poishäivyttäen.
Kotimaasta ei yleensä voi saada toista lasta ja useat näistä perheistä jäävätkin yksilapsisiksi, sillä he eivät adoptoi ulkomailta eivätkä ryhdy sijaisvanhemmiksi. Kokemukseni mukaan nykyäänkään adoptoiduille lapsille ei haluttaisi kertoa hänen taustastaan edes sitä vähää, mitä adoptiovanhemmat ovat kuulleet PeLa:lta. Kotimaasta lapsen adoptoineet pelkäävät myös lapsen ottavan aikanaan yhteyttä biologisiin vanhempiinsa ja sukulaisiin, enkä ole nähnyt kuin yhden adoptioäitin, joka oli tarpeeksi vahva kyetäkseen tukemaan adoptiotytärtään taustansa selvittämisessä.
Eli, jos mietit lapsesi luovuttamista adoptioon: Sinulla voi käydä hyvä tuuri ja lapsesi voi saada hyvän perheen. Muista silloin, että sinulla on oikeus toivoa perheeltä erilaisia asioita esimerkiksi sitä, että perheessä on jo aiemmin kotimaasta adoptoitu lapsi. Tällöin lapsesi saa sisaruksen, joka on kokenut saman kuin hän itse. Voit myös pyytää avointa adoptiota tai lapsesi sijoittamista pitkäaikaiseen sijaishoitoon ja myöhemmin antaa lapsen tälle perheelle "varsinaisesti adoptoitavaksi".
Jos sinulla on mielenterveysongelmia, älä missään nimessä tee liian nopeaa ratkaisua! Vaadi itsellesi hvyää hoitoa ja tukea sillä perusteella, ettet voi tehdä sairaana päätöstä lapsesi tulevaisuudesta. Muista, että psyyken sairauksistakin voi parantua. Lapsesi voi kasvaa onnellisesti myös hyvässä sijaisperheessä ja tavaten sinua hän oppii tuntemaan myös taustansa. Älä anna psykiatrisen henkilökunnan tai sosiaalityöntekijöiden painostaa tai kiirehtiä sinua päätöksen teossa!
ÄLÄ OTA PÄÄTÖSTÄSI TEHDESSÄ HUOMIOON LAPSETTOMIEN PARISKUNTIEN LAPSEN KAIPUUTA. Ajattele vain omaa elämääsi sekä oman lapsesi tulevaisuutta, sillä niistä sinä olet tekemässä päätöstä.
Sosiaalityöntekijät kertovat sinulle, että luovuttamalla lapsesi adoptioon, voit suoda suuren ilon lapsettomalle pariskunnalle. Kodittomia lapsia on kuitenkin maailmassa vaikka kuinka, joten adoptiolasta odottavien onni ei riipu sinun päätöksestäsi.
Muista, että sosiaalityöntekijät edustavat kotikuntaasi ja/tai yhteiskuntaa. Lasten hoito sijaishoidossa on kallista ja senkin takia he haluavat mahdollisimman paljon lapsia adoptioon, sillä adoptiolasten elatuksen maksaa adoptiovanhemmat.
Muista, että sinä ja lapsesi joudutte elämään tämän asian kanssa elämänne loppuun asti. Lapsen sijoitus sijaishoitoon on mahdollista purkaa myöhemmin, jos tilanne on siihen sopiva, mutta adoptio on lopullinen. Pohdi myös tarkkaan, jaksaisitko itse kasvattaa lapsesi tukitoimien avulla. Pyydä kuulla erilaisista mahdollisuuksista päästä lapsen kanssa ensikotiin ja saada kädestä pitäen tukea lapsen hoitoon ja äitiyteen.
Jos päädyt kaikesta huolimatta antamaan lapsesi adoptioon, älä syytä itseäsi vaan toivo lapsellesi, itsellesi sekä lapsen adoptoivalle pariskunnalle mahdollisimman hyvää tulevaisuutta. Pyydä itsellesi apua asian kanssa selvitäksesi ja etsi käsiisi kohtalotovereita. Lue täältä aiempia tästä aiheesta käytyjä keskusteluita:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000394&posting=22000000008503687
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000394&posting=22000000007302115
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000008503782
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001326&posting=22000000008906036
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000394&posting=22000000012224621
Kotimaisia eli suomalaisia lapsia tulee vuosittain muutama kymmenen adoptoitavaksi. Suurimmat syyt lapsesa luopumiseen ovat biologisen äidin mielenterveysongelma, biologisen äidin päihdeongelmat sekä elämäntilanteen vaikeus. Elämäntilanteen vaikeuksiin kuuluu nuorena raskaaksi tulleita, ei toivotusti raskaiksi tulleita, perheväkivallan uhreja, monilapsisen perheen äitejä, opiskelijoita jne.
Kotimaasta adoptiolasta odottavat ovat 25-40-vuotiaita aviopareja, jotka eivät ole onnistuneet saamaan biologista lasta. Jokainen voi mielessään pohtia, miksi heille ei kelpaa ulkomailta adoptoidut lapset eikä sijaishoitoon tulevat lapset. Kokemukseni mukaan nämä vanhemmat varmasti "rakastavat" lasta täydestä sydämestään, mutta surimpana motiivina näyttää olevan lapsen saaminen ja perheellistyminen. Valitettavasti tämä perheellistyminen adoption kautta halutaan usein tehdä kaikki lapsen entiset elämänvaiheet ja biologiset juuret poishäivyttäen.
Kotimaasta ei yleensä voi saada toista lasta ja useat näistä perheistä jäävätkin yksilapsisiksi, sillä he eivät adoptoi ulkomailta eivätkä ryhdy sijaisvanhemmiksi. Kokemukseni mukaan nykyäänkään adoptoiduille lapsille ei haluttaisi kertoa hänen taustastaan edes sitä vähää, mitä adoptiovanhemmat ovat kuulleet PeLa:lta. Kotimaasta lapsen adoptoineet pelkäävät myös lapsen ottavan aikanaan yhteyttä biologisiin vanhempiinsa ja sukulaisiin, enkä ole nähnyt kuin yhden adoptioäitin, joka oli tarpeeksi vahva kyetäkseen tukemaan adoptiotytärtään taustansa selvittämisessä.
Eli, jos mietit lapsesi luovuttamista adoptioon: Sinulla voi käydä hyvä tuuri ja lapsesi voi saada hyvän perheen. Muista silloin, että sinulla on oikeus toivoa perheeltä erilaisia asioita esimerkiksi sitä, että perheessä on jo aiemmin kotimaasta adoptoitu lapsi. Tällöin lapsesi saa sisaruksen, joka on kokenut saman kuin hän itse. Voit myös pyytää avointa adoptiota tai lapsesi sijoittamista pitkäaikaiseen sijaishoitoon ja myöhemmin antaa lapsen tälle perheelle "varsinaisesti adoptoitavaksi".
Jos sinulla on mielenterveysongelmia, älä missään nimessä tee liian nopeaa ratkaisua! Vaadi itsellesi hvyää hoitoa ja tukea sillä perusteella, ettet voi tehdä sairaana päätöstä lapsesi tulevaisuudesta. Muista, että psyyken sairauksistakin voi parantua. Lapsesi voi kasvaa onnellisesti myös hyvässä sijaisperheessä ja tavaten sinua hän oppii tuntemaan myös taustansa. Älä anna psykiatrisen henkilökunnan tai sosiaalityöntekijöiden painostaa tai kiirehtiä sinua päätöksen teossa!
ÄLÄ OTA PÄÄTÖSTÄSI TEHDESSÄ HUOMIOON LAPSETTOMIEN PARISKUNTIEN LAPSEN KAIPUUTA. Ajattele vain omaa elämääsi sekä oman lapsesi tulevaisuutta, sillä niistä sinä olet tekemässä päätöstä.
Sosiaalityöntekijät kertovat sinulle, että luovuttamalla lapsesi adoptioon, voit suoda suuren ilon lapsettomalle pariskunnalle. Kodittomia lapsia on kuitenkin maailmassa vaikka kuinka, joten adoptiolasta odottavien onni ei riipu sinun päätöksestäsi.
Muista, että sosiaalityöntekijät edustavat kotikuntaasi ja/tai yhteiskuntaa. Lasten hoito sijaishoidossa on kallista ja senkin takia he haluavat mahdollisimman paljon lapsia adoptioon, sillä adoptiolasten elatuksen maksaa adoptiovanhemmat.
Muista, että sinä ja lapsesi joudutte elämään tämän asian kanssa elämänne loppuun asti. Lapsen sijoitus sijaishoitoon on mahdollista purkaa myöhemmin, jos tilanne on siihen sopiva, mutta adoptio on lopullinen. Pohdi myös tarkkaan, jaksaisitko itse kasvattaa lapsesi tukitoimien avulla. Pyydä kuulla erilaisista mahdollisuuksista päästä lapsen kanssa ensikotiin ja saada kädestä pitäen tukea lapsen hoitoon ja äitiyteen.
Jos päädyt kaikesta huolimatta antamaan lapsesi adoptioon, älä syytä itseäsi vaan toivo lapsellesi, itsellesi sekä lapsen adoptoivalle pariskunnalle mahdollisimman hyvää tulevaisuutta. Pyydä itsellesi apua asian kanssa selvitäksesi ja etsi käsiisi kohtalotovereita. Lue täältä aiempia tästä aiheesta käytyjä keskusteluita:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000394&posting=22000000008503687
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000394&posting=22000000007302115
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000008503782
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001326&posting=22000000008906036
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000394&posting=22000000012224621
Vastaukset 20
Vanhimmat
että jotkut päättävät abortin sijasta synnyttää lapsen, tarkoituksenaan nimenomaan antaa lapsi adoptioon.
Kyllä olen. Juuri heitä varten noissa viesteissä on paljon tietoa ja ohjeita adoptiota ja adoption jälkeistä aikaa varten. Toisaalta hekin voivat päätyä lopulta kasvattamaan lapsen itse tai antamaan lapsen vaikka sijaisperheeseen.
Ainakin täällä länsisuomalaisessa suurehkossa kaupungissa kerrottiin adoptio-infossa, että kotimaista adoptiolasta ei voi saada, jos on jo aiempia lapsia, niin biologisia kuin adoptoituja ja ikärajat olivat erittäin tiukat. Tämä varmasti rajoittaa kovastikin sitä monilapsisuutta.
ennestään. Adoptiossahan etsitään lapselle perhettä eikä lapsettomalle parille lasta. Usein synnyttämättömän naisen on vaikea omaksua äidin roolia. Adoptiolapset annettakoon mieluummin perheisiin, joilla on jo näyttöä lasten kasvatuskyvystä kuin lapsettomille pariskunnille.
Ikärajat pitää olle tietysti sellaiset, että "vanhemmat" voisivat olla lapsen biologiset vanhemmat eli vaimo alle 43-vuotias ja mies alle 50-vuotias. Luonnossahan ei miehillä ole mitään enimmäisikiä, mutta terveys alkaa yli viisikymppisellä heiketä. Naisetkin synnyttävät viisikymppisiksi asti, mutta useimmiten synnyttäminen päättyy kuitenkin noin 42-43-vuotiaana.
'...Usein synnyttämättömän naisen on vaikea omaksua äidin roolia....'
Onpa omituinen väittämä, äidiksi ja isäksi, vanhemmiksi, kyllä kasvetaan kokemuksen kautta, ei niinkään raskauden kautta.
Minäkin suosisin sossuina mieluummin adoptiolasta perheisiin joissa on jo bio-lapsia koska myöhemmin ne ado-äidit ja ado-isukit ymmärtäisivät ehkä paremmin lapsen ja biologisen äidin/isän yhteydenpidon.
Mutta eihän niitä kotimaan lapsia tule enää paljon adoptioon vuosittain joten eiköhän kaikille "lapsen etua" ajattelevalle vanhemmalle löydy ottolapsi jostain päin maailmaa.
"Minäkin suosisin sossuina mieluummin adoptiolasta perheisiin joissa on jo bio-lapsia koska myöhemmin ne ado-äidit ja ado-isukit ymmärtäisivät ehkä paremmin lapsen ja biologisen äidin/isän yhteydenpidon.
Mutta eihän niitä kotimaan lapsia tule enää paljon adoptioon vuosittain joten eiköhän kaikille "lapsen etua" ajattelevalle vanhemmalle löydy ottolapsi jostain päin maailmaa."
Hyvä viesti! Heräsi vain kysymys siitä, että löytyykö kaikille vähille kotimaan lapsille lapsen etua ajattelevia vanhempia.
Adoptiolasta on helppo rakastaa ja hoivata vauvana ja pikkulapsena. Mutta entä sitten, kun lapsi alkaa entistä enemmän näyttää vierailta ihmisiltä, raivota adoptio vanhemmilleen ja haluta yhteyttä biologisiin vanhempiinsa. Löytyykö näiltä biolapsettomilta adoptiovanhemmilta silloin sitä lapsen edun mukaista ajattelua?
Jännää miten kuvitellaan että lapsen täytyy olla biologisesti oma, näyttää vanhemmiltaan tai muuta vastaavaa jotta vanhempi pystyisi kokemaan lapsen edun omaa tärkeämpänä.
Asianhan voisi ajatella toisinkin päin: nimenomaan adoptiovanhemmat tietävät että rakastaa voi ilman biologista sidettä, adoptiovanhemmilla on, onneksi, kyky siihen. Sitä ei kaikilla ole.
Juuri adoptiovanhemmat ymmärtävät rakkauden käsitteen paljon laajelmalti kuin tavallisten bioperheiden biovanhemmat ja siihen rakkauteen mahtuu myös ajatus lapsen oikeudesta tietää biovanhemmistaan.
Toki tässäkin on yksilöitä ja ajatusmaailma on muuttunut adoptioissakin parinkymmen vuoden aikana: ennen kotimaan adoptiosta ei paljoa perheen ulkopuolisille kerrottu, ei aina edes lapselle itselleen, nykyjään on päivänselvää että adoptiolapsella on oikeus myös tietoon biologisista vanhemmistaan.
Synnyttämättömän on vaikea sopeutua äidin rooliin. Tämä on aivan selviö. Miehellä sen sijaan ei adoptioisyys poikkea juurikaan biologisesta isyydestä.
Todennäköisesti lapsi saa paremman kodin, jos hän tulee kuopukseksi kotiin, jossa on jo biologisia lapsia kuin lapsetomien ihmisten kotiin. Minun tuttavissani on perheitä, jotka ovat adoptoineet ulkomailta. Sellaiset parit näistä minun tuttavaperheistäni, joilla on ollut aikaisempia biologisia lapsia, ovat olleet parempia adoptiovanhempia.
Adoptiossahan etsitään aina lapselle kotia eikä pariskunnalle lasta. Se on muistettava. Toivottavasti kotimaisissa adoptioissa noudatetaan äidin tahtoa. Järkevä äiti tietysti tahtoo, että hänen lapsellaan olisi normaali perhe, mahdollisuuksien mukaan myös siaruksia.
olisi laajempi näkemys asioihin ja jotenkin parempi kyky rakastaa adoptiolastaan kuin sellaisella, jolla on jo omia biologisia lapsia? Aika kumma ajatus. Minusta on paha juttu, jos lapsi adoptoidaan vain "hoidoksi" pariskunnan lapsettomuusongelmaan.
Kuten jo aikaisemmin sanoin, minusta lapsettomien pitäisi tyytyä lapsettomuuteensa. Kaikki ihmiset eivät saa kaikkea tässä elämässä. Aikaisemmin se oli ihmisille itsestään selvä asia, mihin oli tyytyminen.
Miina, voisitko hieman kertoa millä tavalla sinulle tutut biolapselliset adoptiovanhemmat ovat parempia adoptiovampia kuin alunperin lapsettomat adoptiovanhemmat. Kiitos jos viitsit vastata.
Tietysti sillä tavalla, että lapsi saa heidän hoivissaan olla lapsi eikä lapsirukkaa kuormiteta vanhempien traumoilla ja pettymyksillä. Jo ennestään "lapsellisilla" on realistiset käsitykset siitä, mitä on lasten kanssa eläminen ja mitä lapsilta voi odottaa. Kokemus on tärkeää lastenhoidossa. On huomattava, että adoptiossa aina etsitään lapselle hyvää kotia ja vanhempia eikä vanhemmille lasta.
Lapsettomille adoptiolapsi on ylettömän kallis aarre tai laiha korvike pettymykseen, kun ensin vuositolkulla on yritetty biologista lasta ja sitten nelikymppisinä päädytty adoptioon.
Voihan myös olla niin, että biolapselliset vanhemmat eivät osaa huomata ja ottaa huomioon adoptoidun lapsen mahdollisia erityistarpeita, kun tuudittautuvat biolapsikokemuksiinsa. Olen itse yllättäen havainnut tällaista tuntemieni adoptioperheiden joukossa. Mielestäni biologiset lapset eivät automaattisesti takaa hyvää tai lapsettomuustausta automaattisesti huonoa adoptiovanhemmuutta.
Raskausaikana nainen kokee hyvin suuren mullistuksen koko ruumiissaan ja sielussaan ja hänestä kasvaa äiti. Äidillinen suhtautuminen leimaa kaikkea hänen elämäänsä tästlähtien. On hyvin vaikea olla äiti, jos ei ole äitiyttä kokenut. En osaa tätä asiaa tämän paremmin selittää, mutta näin vain on. Jos itse olet äiti, niin ymmärrät, mitä tarkoitan.
Kirjoitat Miina, että kokemus on tärkeää lastenhoidossa. Tuleehan ensimmäinen biolapsikin perheeseen "vailla kokemusta". Kirjoitat myös, että "raskausaikana äidistä kasvaa äiti ja että synnyttämättömän on vaikea sopeutua äidin rooliin" .. Huoh... Kuten joku kirjoittikin, niin olen myös itse sitä mieltä, että vanhemmiksi kyllä kasvetaan kokemuksen kautta, ei niinkään raskauden kautta.
Minä en ainakaan kuvittele, että lapsen pitäisi olla biologisesti oma, näyttää (ado)vanhemmiltaan tai muuta vastaavaa, että adovanhemmat voisivat häntä rakastaa sekä ajatella lapsen etua.
Olen vaan parin tusinan adolapsen kohdalla huomannut, ettei ole yhtään vaikeaa rakastaa pientä adoptiolasta sydämestä pohjasta ja maailman kovimmin. Ehkä jopa liian kovaa (mm. ylisuojelu). Adoptiolapsen murrosikä ja aikuistuminen ovatkin eri juttuja. Silloin se rakkaus ja kykenevyys ajatella lapsen etua konkretisoituu.
Kirjoitit, että adovanhempien rakkauteen kuuluu myös ajatus lapsen oikeudesta tietää biovanhemmistaan. Kuuluuko siihen myös yhteydenpito biovanhempiin? Alkaako tämä oikeus yhteydenpitoon vasta 18-vuotissyntymäpäivänä vai jo aiemmin? Saako adoptiolapsi rakastaa biosukulaisiaan?
Sijaisperheestä on tuolla toisaalla keskusteltu ja ihmettelen kyllä adoption ja sijaisvanhemmuuden suhdetta toisiinsa. Toiset pitävät niitä täysin eri asioina ja toiset näkevät niissä paljon samaa. Sinun mukaan adoptiovanhemmilla on "laajempi läsitys rakkaudesta ja siihen rakkauteen kuuluu myös lapsen oikeus tietää biovanhemmistaan". Millainen rakkaus on sitten sijaisvanhempien rakkaus? Laajempi vai suppeampi? Biovanhempien rakkaus on sinun mielestäsi näköjään ainakin suppeampi.
....Asianhan VOISI ajatella toisinkin päin: nimenomaan adoptiovanhemmat tietävät että rakastaa voi ilman biologista sidettä, adoptiovanhemmilla on, onneksi, kyky siihen. Sitä ei kaikilla ole....
Painotus sanalla VOISI - tämä oli kärjistetty vastaus toisen henkilön aikaisempaan viestiin jossa annettiin ymmärtää että vain biologialla on rakkauden kanalta merkitys. Tarkoituksena oli ilmaista, että yhtä lailla, kuin aikaisempikin kirjoittaja kärjisti, asian voisi kärjistää toisinkin päin.
En yhtään epäile etteikö sijoitettu lapsi saisi kokea yhtälailla rakkautta sijoitusvanhemmiltaan ilman biologista sidettä. Ihan varmasti saa.
Ja ihan varmasti monet, monet, vanhemmat, joilla on vain biologisia lapsia, ymmärtävät että lasta voi rakastaa ilman biologiaakin. Kyllä meidänkin lähipiirimme sen ymmärtää.
Itse ajattelen että KAIKILLE biologialla EI ole samanlaista painoarvoa kuin henkilöllä, jonka viestiin vastasin. Joillekin on, ja ok niin, ei kaikkien tarvitse ajatella tai tuntea samoin.
Mielestäni (ja nyt siis edustan vain itseäni, ei muita adoptiovanhempia, mekään emme ole yhteneväinen joukko) lapsillani on oikeus tietää biovanhemmistaan siinä vaiheessa kun heistä haluavat tietää, oli lasten ikä sitten mikä tahansa. Samoin minusta lapsen oikeus on rakastaa biovanhempiaan, eihän se minulta pois ole. Ei rakkaus ole mikään vakiomääräinen arvo siten että sitä muualle annettuna olisi toisaalta pois.
Miksi muuten sinusta '...Adoptiolapsen murrosikä ja aikuistuminen ovatkin eri juttuja. Silloin se rakkaus ja kykenevyys ajatella lapsen etua konkretisoituu....'
En oikein ymmärrä tätä ???
Haluaisin korjata muutaman alkuperäisessä viestissä olleen käsityksen:
"Jokainen voi mielessään pohtia, miksi heille ei kelpaa ulkomailta adoptoidut lapset eikä sijaishoitoon tulevat lapset."
Ei ole kyse kelpaamisesta. Ulkomailta adoptoiminen on prosessi, joka vaatii sekä joustavat työolot että jonkin verran varallisuutta. Kaikilla ei ole mahdollisuutta ulkomaiseen adoptioon. Monet kotimaisen adoption harkitsijat tai jo adoptoineet ryhtyvät myös sijaisvanhemmiksi.
"Kokemukseni mukaan nämä vanhemmat varmasti "rakastavat" lasta täydestä sydämestään, mutta surimpana motiivina näyttää olevan lapsen saaminen ja perheellistyminen."
Lapsen saaminen ja perheellistyminen vaikuttaisi olevan järkevä syy adoptioon. Adoptiolapsi on tavallinen lapsi joka tarvitsee ihan tavallisen kodin. Tällaisen voi saada myös adoption kautta -vai pitäisikö laittaa adoptoitavaksi annetut lapset laitoshoitoon?
"Valitettavasti tämä perheellistyminen adoption kautta halutaan usein tehdä kaikki lapsen entiset elämänvaiheet ja biologiset juuret poishäivyttäen."
Montako adoptioperhettä tunnet? Ihan tarkalleen?
"Kotimaasta ei yleensä voi saada toista lasta ja useat näistä perheistä jäävätkin yksilapsisiksi, sillä he eivät adoptoi ulkomailta eivätkä ryhdy sijaisvanhemmiksi."
Yksilapsisa perheitäkin maailmassa on. Eivät liene silti ihan tuhoon tuomittuja. Ja monet sitten tosiaan rupeavat sijaisvanhemmiksikin.
"Kokemukseni mukaan nykyäänkään adoptoiduille lapsille ei haluttaisi kertoa hänen taustastaan edes sitä vähää, mitä adoptiovanhemmat ovat kuulleet PeLa:lta. Kotimaasta lapsen adoptoineet pelkäävät myös lapsen ottavan aikanaan yhteyttä biologisiin vanhempiinsa ja sukulaisiin, enkä ole nähnyt kuin yhden adoptioäitin, joka oli tarpeeksi vahva kyetäkseen tukemaan adoptiotytärtään taustansa selvittämisessä."
Ikävää jos näin on - lapsen identiteettiä pitäisi tosiaan tukea kaikin voimin ja antaa tämän olla yhteydessä biologisiin vanhempiin jos se on kaikin puolin mahdollista. Tähän tähtää myös avoin adoptio, johon Suomessakin on mahdollisuus. Monet biovanhemmat vain eivät halua lasta tavata. Montako adoptiolasta sanoitkaan tuntevasi? Ja minkä ikäisiä he ovat? Ainakin Pela rohkaisee adoptiovanhempia kertomaan lapselle tämän taustasta. Ennen vanhaan oli toiset tavat, koska luultiin että lapsen taustasta kertominen voisi vahingoittaa tämän turvallisuudentunnetta. Näin on lapsipsykologian tutkimus edistynyt.
Adoptioperheissä on varmasti paljon hyvässä tarkoituksessa ja maalaisjärki kallossa tallustelevia. Paljon on kuitenkin niitäkin, jotka haluavat adoptiolapsen täyttämään jotain tyhjää paikkaa elämässään.
Se tyhjä paikka voi tulla mm.
- biolapsettomuuden
- uraihmisille 40v. kriisin paikkeilla
- huonona omatuntona kehitysmaita kohtaan
- kansainvälisyys innostuksena
Adoptiolasta toivotaan ihan samasta syystä kuin biologista lastakin: itsekkäistä syistä. Tarkoitan itsekkyydellä sitä että lapsen toivominen/saaminen on aina itsekäs teko: minä/me haluamme lapsen. Tämä koskee sekä bio- että adoptiovanhempia.
Kirjoitit että adoptiolapsi halutaan täyttämään tyhjää paikkaa elämässä....tavallaan kai totta, mutta niin minusta biovanhemmatkin tekevät.
Huomataan että elämässä on tilaa, paikka lapselle ja että elämä ilman lasta tuntuu jotenkin 'vajaalta'. Tai halutaan lapsi täydentämään parisuhteen onnea.
Takennan nyt samantien - ennen kuin joku älähtää - että täysi ja onnellinen elämä ei tarkoita automaattisesti elämää jossa on lapsia! Ilman lapsiakin voi luonnollisesti olla onnellinen.
Siis kommenttina kirjoittamaasi 'Se tyhjä paikka voi tulla mm.'..........
- biolapsettomuuden //->> muuttaisin lapsettomuuden, tai sen johdosta että koetaan että perheen lapsilukumääri ei ole täysi
- uraihmisille 40v. kriisin paikkeilla // ->> ns. uraihmiset voivat tehdä/saada biolapsiakin 40-vuotiaina, tai toisaalta voi olla että vasta silloin tapaa ihmisen jonka kanssa lapsia haluaa
- huonona omatuntona kehitysmaita kohtaa // ->> ei mikään syy adoptiolle, auttaa voi rahalahjoituksinkin - mutta se että kantaa huolta maailman kaikista lapsista ei ole huonoa omatuntoa vaan tapa nähdä ja kokea maailma
- kansainvälisyys innostuksena // ->> mitä mahdat tarkoittaa tällä lauseella ?