Oon aina ollu normaalipainosen ja alipainosen välillä, nätiksi kehuttu ja suosittukin, ja ihan onnellinen nuori nainen. Mut nyt mie oon alkanu huomaamaan et mitä enemmän laihtuu ni sitä onnellisempi on! nyt oon 166/47 ja kun on vaikka päivän lähes syömättä (vaik pari mandariinii vaan) ni kyllä on hiton ihana olo seuraavana päivänä, energiaa vaikka muille jakaa (hullunkurista?), oikein pursuan elämän(ja onnistumisen)iloa. Mut sitten vaikkapa joku kamala krapulapäivä, niin oksennan ensin niitten edellisillan siiderien takia lähes iltaan asti ja sitten käyn ostamassa vaikka pitsan, syön puolet siitä ja ehkä vähän karkkia ja sit on kamalan huono omatunto.
Jollain ehkä vähän sairaallakin tavalla ihailen ja kunnioitan anorektikoita. Ite en oo mikään himoliikkuja, käyn ihan normaaleilla koiranulkoilutuslenkeillä kolmesti päivässä ja oikeestaan se on siinä. Itsekuri ei riitä, oon vähän laiskakin... En mie mitään anoreksiaa halua, ja tiiän ettei tää miun syöminen/syömättömyys ja jatkuva ruuan miettiminen ja aterioitten suunnittelu (esim huomenna aamulla kaks mandariinii, päivällä kaks hapankorppuu, illalla omena) oo terveellistä tai ehkä kovin tervettäkään, mut miulle tulee siitä niin hyvä fiilis ja kaikki onnistuu paremmin kun on laiha laiha laiha laiha...
Niin, enkä mie oo mikään murrosikäinen itsetunto-ongelmainen teini, vaan 22-vuotias ja ainakin omasta mielestäni aika onnellinen ja tasapainonen elämä ollu.
Tätä on nyt jatkunu noin vuoden ajan ja ihan kummallista on, kun tiedän, että oon hoikka, tiedän että tää ei oo tervettä, ja tiedän että pitäis vaan syödä normaalisti, mutta vaikka miten tiedostaisin asiat, en halua tehdä niille mitään, enkä lopettaa tätä koska laihtuminen tekee miut vaan niin onnelliseks.
Jollain ehkä vähän sairaallakin tavalla ihailen ja kunnioitan anorektikoita. Ite en oo mikään himoliikkuja, käyn ihan normaaleilla koiranulkoilutuslenkeillä kolmesti päivässä ja oikeestaan se on siinä. Itsekuri ei riitä, oon vähän laiskakin... En mie mitään anoreksiaa halua, ja tiiän ettei tää miun syöminen/syömättömyys ja jatkuva ruuan miettiminen ja aterioitten suunnittelu (esim huomenna aamulla kaks mandariinii, päivällä kaks hapankorppuu, illalla omena) oo terveellistä tai ehkä kovin tervettäkään, mut miulle tulee siitä niin hyvä fiilis ja kaikki onnistuu paremmin kun on laiha laiha laiha laiha...
Niin, enkä mie oo mikään murrosikäinen itsetunto-ongelmainen teini, vaan 22-vuotias ja ainakin omasta mielestäni aika onnellinen ja tasapainonen elämä ollu.
Tätä on nyt jatkunu noin vuoden ajan ja ihan kummallista on, kun tiedän, että oon hoikka, tiedän että tää ei oo tervettä, ja tiedän että pitäis vaan syödä normaalisti, mutta vaikka miten tiedostaisin asiat, en halua tehdä niille mitään, enkä lopettaa tätä koska laihtuminen tekee miut vaan niin onnelliseks.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mieti haluatko olla terve normaalipainoinen nuori nainen vai kuolla nuorena 40-kiloisena?
Onko ulkonäkö kaikki kaikessa?
mitäs jos ulkonäkö todella ajaa kaiken edelle?
ulkonäkö saattaa olla kaikki kaikessa. itselläni ongelmat syömisen kanssa johtivat siihen, että ennen niin ulkonäkö kritiikitön hippityttö halusi olla samoin laihalaihempilaihempilaihempi... en muiden ihmisten ulkonäköön suhtatumistani muuttanut. en tavallaan omaanikaan. ainoa mikä tuli oli ruumisviha. en sietänyt kehoani.
tehkää mitä tahansa ulkonäön eteen, se on tärkeintä. vain laihat huomataan, laihat ovat kauniita.
Monesti itse mietin miten jokin, mikä tuntuu niin hyvältä, ei olisi tervettä..(: