Apua ja kommenttejanne kaivataan, koska olen vasta aloittelemassa graduani seminaarivaiheessa. Olen roikkunut koko syksyn kahden graduaiheen välillä, joista toinen on "helpompi" ja toinen haastavampi. Alun perin tarkoitukseni oli ottaa aiheekseni ns. helpompi vaihtoehto, mutta viime hetkessä päätin vaihtaa vaikeampaan aiheeseen. Oma ohjaajani ei minua pystynyt kuitenkaan tämän vaikeamman aiheen kanssa auttamaan, joten jouduin turvautumaan toiseen tutkija-opettajaan, joka auttoi minua alkuun pääsyssä (neuvoi lähteitä, pohti tutkimusnäkökulmia kanssani, jne.) Kyseinen opettaja on tutkinut aihetta miltei ainoana Suomessa, ja hän auttoi minua saamaan käyttöluvan erääseen tutkijapalvelimeen, jota tarvitsen graduni teossa. Tein seminaaria varten tutkimussuunnitelman, ja nyt minun olisi tarkoitus tehdä täyttä häkää seminaarityötäni.
Mutta: olenko tehnyt? En yhtään. Aihe tuntuu aivan liian vaikealta, tutkimuskirjallisuudesta en ymmärrä mitään, en tajua miten pääsen alkuun ja koko aiheen mielekkyys on kadonnut jo ajat sitten. Valitsemani näkökulmani tuntuu tyhjänpäiväiseltä ja minulla on olo, ettei ajattelukapasiteettini ja älyni riitä. Tunnen oloni tyhmäksi ohjaajani edessä ja minua nolottaa, etten ole kahdessa kuukaudessa saanut mitään aikaiseksi tutkimussuunnitelmani tekemisen jälkeen. Kadun sitä, että vaihdoin aihetta. Oloni on sietämätön ja poden rankkoja syyllisyydentuskia siitä, että joku on uhrannut aikaansa ja resurssejaan minuun, ja en saa mitään aikaiseksi. En tiedä, miten voin kohdata ohjaajani, joka on itse ahkera ja työhönsä lujasti sitoutunut tutkija. Sekin nolottaa, että en ole käynyt hänen luonansa neuvoa kysymässä ja apua hakemassa, koska tunnen itseni tyhmäksi aina kun sinne menen.
Tuntuu hullulta, että jos seminaarin teko on jo näin kauheaa, miten selviydyn graduvaiheesta?
Olisiko hölmöä vaihtaa vielä aihetta takaisin? Seminaarin esittely on keväällä. Miten voin enää ikinä kohdata ko. opettajan, jos vaihdankin aihetta ja olen siten tuhlannut hänen aikaansa turhaan koko tämän ajan? Hävettää! En tiedä, kenen kanssa voisin puhua, sillä oma seminaariryhmäni ohjaaja on ns. pessyt kätensä asiasta ja siirtänyt minut tämän toisen opettajan "taakaksi". Ja varsinainen taakka kyllä tunnen olevanikin. Tällä hetkellä tuntuu että pää hajoaa ja itsetuntoni on täysin nollassa. Auttakaa hyvät ihmiset!!! :(
Mutta: olenko tehnyt? En yhtään. Aihe tuntuu aivan liian vaikealta, tutkimuskirjallisuudesta en ymmärrä mitään, en tajua miten pääsen alkuun ja koko aiheen mielekkyys on kadonnut jo ajat sitten. Valitsemani näkökulmani tuntuu tyhjänpäiväiseltä ja minulla on olo, ettei ajattelukapasiteettini ja älyni riitä. Tunnen oloni tyhmäksi ohjaajani edessä ja minua nolottaa, etten ole kahdessa kuukaudessa saanut mitään aikaiseksi tutkimussuunnitelmani tekemisen jälkeen. Kadun sitä, että vaihdoin aihetta. Oloni on sietämätön ja poden rankkoja syyllisyydentuskia siitä, että joku on uhrannut aikaansa ja resurssejaan minuun, ja en saa mitään aikaiseksi. En tiedä, miten voin kohdata ohjaajani, joka on itse ahkera ja työhönsä lujasti sitoutunut tutkija. Sekin nolottaa, että en ole käynyt hänen luonansa neuvoa kysymässä ja apua hakemassa, koska tunnen itseni tyhmäksi aina kun sinne menen.
Tuntuu hullulta, että jos seminaarin teko on jo näin kauheaa, miten selviydyn graduvaiheesta?
Olisiko hölmöä vaihtaa vielä aihetta takaisin? Seminaarin esittely on keväällä. Miten voin enää ikinä kohdata ko. opettajan, jos vaihdankin aihetta ja olen siten tuhlannut hänen aikaansa turhaan koko tämän ajan? Hävettää! En tiedä, kenen kanssa voisin puhua, sillä oma seminaariryhmäni ohjaaja on ns. pessyt kätensä asiasta ja siirtänyt minut tämän toisen opettajan "taakaksi". Ja varsinainen taakka kyllä tunnen olevanikin. Tällä hetkellä tuntuu että pää hajoaa ja itsetuntoni on täysin nollassa. Auttakaa hyvät ihmiset!!! :(
Vastaukset 2
Vanhimmat
menet ja vaihdat sen aiheen "tuttuun ja turvalliseen". Ainahan voi olla, ettei tämä vaihtosi miellytä, mutta toisaalta voisi myös ajatella, että osaat jo arvioida omaa "ammatillista kasvuasi". Ja jos aihe on todellakin tuollainen, että siitä on noin vähän tietoa, niin tuskin siitä moni muukaan selviäisi!
Kiitä kauniisti siitä ajasta ja vaivannäöstä, jonka tämä ohjaajasi on sinulle tarjonnut.
Ainakin itsestäni voisi tuollainen vaihtoehto olla helpoin ratkaisu ongelmassasi. Sitten pääsisit sen "tutun ja turvallisen" aiheen pariin ja luultavasti sen tekeminen tuntuisi HUOMATTAVASTI mielekkäämmältä.
Tsemppiä!
Tuohon suuntaan olen itsekin asiaa ajatellut tässä pähkäillessäni. Nyt alkaa jo vähitellen ahdistus helpottamaan, kun on päässyt lähemmäs ratkaisua ja ajatellut asiaa järjen kanssa. Omatuntokaan kolkuta enää niin pahasti.
Kiitos avusta! :)