Olen huomannut, että 206 XRD:ni polttoainetankki vajenee tietyissä olosuhteissa nopeasti tankkauksen jälkeen vaikka tankkaan huolellisesti piripintaan. On mahdollista, että 1/4 tankillinen hupenee jo alle 200 km:n matkalla. Olen miettinyt mistä tämä johtuu ja keksinyt kaksi mahdollista selitystä ilmiölle:
1. Olen ajanut ennen tankkausta yleensä vähintään 100 km pakkassäällä ; lienee mahdollista, että tankin huohotinventtiili on jäätynyt tukkoon (sisälämmitin sulattanut lunta katolta ja vesi valunut venttiiliin). Siirtopumpun aiheuttama alipaine on sitten imenyt tankin ruttuun ja se ei ole kylmän jäykistämänä kerennyt oieta tankatessani. Myöhemmin auton seistessä tankki on hiljalleen palautunut alkuperäiseen muotoonsa ja sen tilavuus täten kasvanut, jolloin polttoainemittarin näyttämä on luonnollisesti myös muuttunut.
2. Polttoaine on huoltoasemalla maanalaisessa säiliössä lämmennyt maalämmön vaikutuksesta ja siten sen tiheys on pienentynyt. Lähdettyäni ajamaan tankissa oleva polttoneste on jäähtynyt kymmeniä asteita, jolloin sen tiheys on vastaavasti kasvanut ja tilavuus pienentynyt. Tämä näkyy tietenkin polttoainemittarin lukemassa.
On todennäköisintä, että polttoainemittarin kummittelu johtuu osittain kummastakin kuvaamasta syystä yhdessä. Kesällä saman ilmiön pitäisi vastaavasti aiheuttaa tankin tulvimista maan alta pumpatun kylmän polttoaineen lämmetessä tankissa.
Miten sitten tankkaamani polttoaineen energiatiheys vaihtelee vuodenajan ja lämpötilan mukaan?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Minä taas uskoisin että joko itse mittarin anturin säätövastus on epälineaarinen, tai tankki sen muotoinen että bensiinin pinta laskee epälineaarisesti. Ja täytyypä sanoa että en ole eläessäni tavannut autoa jonka bensamittari laskeutuisi ihan tasaisesti. Mitä bensan energiatiheyksiin tulee, niin Ferrarihan kokeili viime kaudella F1:ssä kikkailua polttoaineen lämpötilalla, mutta sillä ei saavutettu käytännössä mitään etua.
Minun 605:ssä on sellainen ilmiö, että kovalla pakkasella bensamittari näyttää liikaa, toisin sanoen bensaa näyttää olevan enemmän kuin mitä sitä onkaan. Aika vaarallinen ilmiö jos ei siihen osaa varautua.
Muuten kyllä hyvä ehdotus, mutta normaalioloissa neljännestankilla (mittarin mukaan siis) pääsee 250-300 kilometriä. Epälineaarisiahan ne polttoainemittarin reostaatit ovat muuten kautta aikojen olleet, niin että se syy on tässä tapauksessa varmuudella pois suljettu.

... se niin monimutkaista ole. Autosi on peogeot, siinä bensamittarin kuuluukin näyttää puutaheinää.
Tankissa on ilmakuplia, etkä sen takia saa tankkauksessa tankkia täyteen. Ajossa ilmakuplat poistuvat koska auto heilahtelee ja mittari näyttää sen takia "väärin". Ainakin noin teoriassa. Tai sitten talviajossa auto kuluttaa enemmän.
Niin olen huomannut että tankin täyteen valuttaminen kestää kauemmin kuin jaksaa odottaa varsinkin talvella täyteen laittoon menis varmaan puoli tuntia.
Syitä on varmaan useita mutta ilmaa jää aina jonkin verran ajossa sitten vatkautuu pois