Taralle

Hei Tara. Olen vuonna -73 syntynyt vesimiesnainen, ja olisin hyvin kiitollien jos haluat katsoa mitä tuleva tuo tullessaan. Olen jo hieman kyllästynyt olemaan ikuinen yksineläjä. Olisiko esim. mitään muutosta näkyvissä tässä asiassa?
2133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mietit kovasti elämänarvoja ja tulevaisuutta. Tämä vuosi tuleekin olemaan eräänlainen pohdintavaihe ja prosessi, jonka avulla pääset eteenpäin elämässäsi.
Tunnet tällä hetkellä että elämäsi polkee paikallaan, kaipaat uutta ja varsinkin sitä rakkautta.

Lähde rohkeasti ulos ystävien kanssa. Tutustu myös uusiin ihmisiin. Kevät tuo uutta voimaa ja innokkuutta. Satsaa itseesi ja kun itse kukoistat, sen huomaa muutkin, varsinkin ne miehet, jotka taas talven jälkeen heräävät eloo. ;)

Maaliskuusta eteenpäin olet onnekas rakkauden suhteen, katso ympärillesi. Hän on siellä jossain lähempänä kuin aavistatkaan. Kesä meneen sitten kuin siivillä. Loppuvuosikin tulee olemaan sinulle todella hyvä ja ikimuistettava. Pientä murheenkryyniä aiheuttaa jonkinlainen väärinkäsitys, mutta se selviää puhumalla ja ymmärryksellä.

Kyllä sinun elämässäsi on alkanut uusi vaihe ja myötätuulet puhaltavat. Rakkaus, joka puhaltaa elämääsi tulee olemaan erilaista kuin ennen, mutta saatat pelätä sitoutumista kuitenkin. Olethan pettynyt aiemminkin. Mutta uskalla luottaa ! Tämä saattaa olla juuri se oikea, jonka kanssa haluat viettää loppuelämäsi.

Työssäsi muista ettet hajota itseäsi liiaksi, joskus on hyvä sanoa ei. Joskus on myös hyvä olla itsekäs ja helliä itseään. Terve itsekkyys on hyvä asia !

Taloudellinen tilanteesi on suht hyvä ja tulee sellaisena pysymäänkin.

Vielä rakkaudenkohteesta, joka tulossa elämääsi:
kiinnostut hänestä heti, mutta saatat kuvitella ettei hän ole sinulle se oikea, hän nimittäin vetää naisten katseet puoleensa. Uskalla, rohkene tutustua tähän mieheen !

Onnekasta ja ihanaa vuotta 2006 !

Äänestä
  • Kiitos paljon, mikä mukava yllätys että olit vastannut, ja vieläpä niin perusteellisen vastauksen olit kirjoittanut. Kävisipä kirjoittamasi toteen. Olet oikeassa että sitoutuminen on minulle vaikea pala. Haluan kyllä sitä, mutta haluan sitoutua hyvään ihmiseen, ja sellaisen eteen tupsahtaminen näyttää jo hieman epätodennäköiseltä. Nyt kuitenkin aijon uskoa että on minullekin elämänkumppani tarkoitettu vieressä kävelemään, ja pidän silmät auki =)
    Oikein hyvää vuotta sinulle Tara!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sintra kirjoitti:

Hei Tara. Olen vuonna -73 syntynyt vesimiesnainen, ja olisin hyvin kiitollien jos haluat katsoa mitä tuleva tuo tullessaan. Olen jo hieman kyllästynyt olemaan ikuinen yksineläjä. Olisiko esim. mitään muutosta näkyvissä tässä asiassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu