Olen tässä tuumaillut

Näin maanantaiaamun kunniaksi huomenta vaan kaikille. Olen tässä miettinyt asioita kohtuullisen identiteettikriisin jälkeen. Raittiina sain herätä ja toivottavasti niin myös käydä illalla nukkumaan. Kaksi sairauttani ovat saaneet minut viime aikoina ajattelemaan oudosti ja käytökseni (hiljattain tapahtunut juominen) ei ole sitä yhtään parantanut. Kaikesta huolimatta sain tänä aamuna uuden, mielestäni hyvän, idean.

Miksi ihmeessä odottaisin AAssa muiden uskovan selviytymiseeni? Kyllähän sellainen tietysti mieltä lämmittää ja kannustaa, mutta itse minun on kaikista eniten uskottava. Löydettävä toipumisusko omasta itsestäni siis, ei muista. Koska mitä ilmeisimmin olen ominaisuuksiltani mahdoton, niin ihan turhaan kaipailen, että AAsta saisin ystäviäkin. Tänään et ole yksin, ei tarkoita kohdallani sitä, vaan vain ja ainoastaan siinä määrin, että jos menen palaveriin, niin siellä on muita kohtalotovereita. Mutta kun palzun oven pistän kiinni takanani, niin sinne jäävät - tai paremminkin poistuvat tahoilleen. Ei siinä sen kummempaa. Itse asiassa juuri noin kolme ja puoli vuotta sitten raitistuin. On näemmä aika palata lähtöpisteeseen ihan kaikin puolin. Sen verran helpompi tilanne on nyt kuitenkin, että nykyisin minulla ei ole parisuhdettakaan, joka kieltäisi palavereissa käynnin. Silloin oli.

Täytyy siis yrittää ihan itsekseen pysyä raittiina ja kenties sittenkin palaan AAhan, sillä kokemuksesta tiedän, että ohjelmasta voin toipumisuskooni saada vahvistusta. En siis ihmisistä. Toki muiden toipumiskokemukset asiassa auttavat elämään päivän kerrallaan raittiina.

Mutta nyt töihin. Katsotaan sitten, jos vaikka illalla suuntaisin pitkästä aikaa palzuun. Ja pakko vielä todeta tähän, että tämänaamuinen aatokseni, jonka ylle kirjoitin, lämmittää mieltäni. Näin se lähtee. Raittius kohdallani, uskon.