Halutessasi viedä asiaasi eteenpäin, ellet pääse hallituksen kanssa sopuun asiassa on YLIMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS,kun vähintään yksi kymmenesosa liiton äänioikeutetuista jäsenistä on jonkin määrätyn asian takia tehnyt siitä hallitukselle kirjallisen vaatimuksen. Kokous on järjestettävä viipymättä tai kuitenkin viimeistään 2 kuukauden kuluessa vaatimuksen saapumisesta hallitukselle.
JOS TÄLLAISEEN MENETTELYYN SEURASI PÄÄTYY, NIIN HUOLEHDI MUOTOSEIKOISTA. Jokainen mukaan lähtevä seura tekee päätöksen omien sääntöjensä mukaisesti. Näistä oikeisiti todistetut jäljennökset mukaan. Jos haluttuja käsiteltäviä asioita on useampia, niin ne kaikki on mainittava.
ps. kannattaa lukea liiton säännöt huolellisesti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.