spirometrian parantuminen

kuuluuko astmaan, että sp:ssa alkaa tapahtua paranemista töistä poisjäämisen jälkeen? Nyt on kulunut kohta jo puolivuotta ja kaksi spiroa on otettu ja viimeisin oli parempi.
Puhallukset ei siis ole pudonneet ollenkaan töistä poisjäätyäni, mutta joudun käyttämään astma-kortisonilääkettä ja vahvaa allergialääkkettä päivittäin. Veikkaisin sitä allergista keuhkoputkentulehdusta, josta homeherkkä ja nisuiisu ovat puhuneet.
Siis pystyttekö sanomaan, kuuluuko sp:n parantumista vain alveoliittiin? Olisin kiitollinen tiedosta.
172844
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

puhallustehon parantumista. Se liittyy lähinnä astmaan, mutta niinkuin olet huomannut, että alveoliitin seurauksena syntyy myös keuhkopuken tulehdus ja jos jos se pahenee ja pahenee (koska kukaan ei auta), niin ennen pitkää myös puhallusteho heikkenee ja se tietysti paranee, jos olet pois homeisesta ympäristöstä.

MUISTA TÄMÄ: jos Sinulla on jo allerginen alveoliitti, niin se ei parane koskaan! Elimistösi tulee aina reagoimaan AUTOMAATTISESTI homeisiin.

hometerveisin
Pekka Nikkola

Äänestä

Sain olla keuhkopoliklinikan seurannassa ennen ammattitautidiagnoosin saamistani. Kontrollit lopetettiin, kun sain ammattitautidiagnoosin työpaikan homealtistuksen aiheuttamista sairauksista.

Spirometriassa oli vaihteluita riippuen sairauden voiakkuudesta. Välillä olin tukehtumisvaiheessa ja välillä sairausloman ja kortisonikuurien jälkeen paremmassa kunnossa. Tukehtumisvaiheessa kaikissa spirometrian tuloksissa oli tähti merkkinä *epänormaalista tuloksesta *viitearvojen alapuolella.

Kotipef seurannassa pef oli välillä pienimmillään 350 kun olin hyvin huonossa kunnossa. Välillä se oli 400 ennen ja jälkeen avaavien lääkkeiden. Kun pef ei noussut, jouduin yleensä kortisonilääkitykselle. Normaalisti pef on minulla noin 470 ennen ja noin 500 - 530 jälkeen avaavan lääkityksen. En jaksa jatkuvasti seurailla kotipef tuloksia. Joskus kun saan voimakkaan astmakohtauksen vaikka bussissa kotiin tullessani, mittaan pef tuloksen, kun pääsen kotiin asti. Hengitykseni vinkuu uloshengittäessä ja pihisee sisään hengittäessä. Silti pef saattaa olla 470. Ilmankos jotkut lääkärit ovat sanoneet: "epätyypillinen astma, ylähengitystiet vinkuvat ja alahengitysteistä ei kuulu mitään". No välillä minulla on kuulunut keuhkoista "astmakonsertti", jota päivystyspoliklinikan lääkäri käski kaikkien siellä olevian kandien tulla kuuntelemaan. Päivystävä lääkäri sanoi, etteivät kandit tulee sellaista astmakonserttia kuulemaankaan usein, koska astmaseuranta on niin hyvää nykyisin. Alveoliittia minulta ei ole löytynyt. Homeisia tiloja en kestä yhtään.

Kysy keuhkolääkäriltäsi lisää spirometriatuloksistasi ja pef seurannastasi. Onko sinulla kotona pef mittari? Sellaisen voit osataa Instrusta tai Hengitysliitolta tai saada lainaksi keuhkopoliklinikalta, terveyskeskuksesta tai työterveyslääkäriltä.

Äänestä

En nyt tiedä muista,mutta kun minulle iski se alveoliittikohtaus,niin muuten spirometria arvot olivat hyviä,paitsi että silloin näkyi siinä spirometriassa se restriktiivinen häiriö,muuten arvot olivat hyvät näin "astmaa" sairastavallekin. Se alveoliittikohtaus tiputti sitten kyllä diffuusit ihan matalalle ja tämä testihän kertoo juuri siitä,onko sulla siellä alveoleissa sitä häiriötä.

Jos sulla on epäilys siitä alveoliitista,niin mene lääkäriin silloin,kun se on rajuimmillaan kohtaus päällä ja pyydä ottamaan se diffuusien mittaus.
Alveoliittikohtaus parani mulla yllättävän pian ja jos näitä ei saa mitattua juuri silloin,kun tauti on rajuimmillaan,niin mikään ei enää kerro alveoliitin olemassaolosta!!!!

Äänestä

Mitä arvon pitäisi olla?? olen 37 v nainen, puhkun mittaria nyt kotona. Avaavan lääkkeen jälkeen 390 ja ilman lääkettä 330 (Noin) aloin vasta testauksen, mutta nyt ei ole se ahdistuskohtaus päällä- Oli n. viikko sitten pahimmillaan. Vaikuttaako arvoon? En tiedä arvoa kohtauksen ollessa.

Äänestä
  • Ei ole olemassa mitään pef-"nomaaliarvoa" mikä kaikilla pitäisi olla. Sinun arvosi ovat sinun arvojasi. Minä olen esimerkiksi 173cm ja olen koko elämäni urheillut ja liikkunut paljon. Kun minulla on pef 400, niin olen tukehtumaisillani. Kun olin TTL:lla altistuksissa ja menin huonoon kuntoon, oli pef 400. Lääkäri vain sanoi, että tuohan on hyvä ja jatketaan altistuksia. Niinpä sitten tulin hirveän sairaaksi lisäaltistuksista, kuten olen aikaisemmin jo kertonut täällä (en tiedä oletko lukenut vanhoja kirjoituksia).

    Normaaliarvoni ovat noin 470 ennen ja noin 500 - 520 jälkeen avaavan lääkkeen. Kun olen ollut huonossa kunnossa (niinkuin koko homeisen pitkän, lämpimän syksyn) niin pef saattaa olla 400 ennen ja jälkeen avaavien ym. lääkkeiden. Silloin olinkin huonossa kunnossa ja sain astmakohtauksia myös yöllä.

    Sinulla pitäisi olla omia arvojasi, kun olet ollut hyvässä kunnossa. Sitten vertaat näitä huonon kuntosi arvoja omiin hyvän kuntosi arvoihin.

    Ota pef AINA kun ahdistaa tai hengitys vinkuu ja ota sitten uudelleen (noin 20 tai 30 min saamasi ohjeen mukaan)lääkkeen oton jälkeen. Rengasta kolmesta paras arvosi ja merkkaa ylös myös montako kertaa viikossa joudut yöllä ottamaan avaavia lääkkeitä. Kun olen paremmassa kunnossa, en herää yöllä yskimään. Jos olen vahingossa käynyt homepaikassa tai on lämmin ja kostea ilma, voin huonommin ja saan yölläkin astmakohtauksia (johon siis auttaa avaavat astmalääkkeet Ventoline ja Atrovent - pitkäaikainen avaava lääke Sevevent ja hoitava kortisonisuihke (2 x 4)Aerobeck autohaler sekä 2x Singulair atmatabletit).

    Jos parhaat arvosi ovat vaikka 500 niin 330 on huono arvo. Ahdistuskohtaus = astmakohtaus jos hengitys vinkuu, yskittää, kurkussa tuntuu olevan "jotain" liikaa, joka "sulaa" pois astmalääkkeellä. Onko sinulle tehty astmadiagnoosi? Millainen lääkitys?

    Äänestä

  • hilkkaliisa kirjoitti:

    Ei ole olemassa mitään pef-"nomaaliarvoa" mikä kaikilla pitäisi olla. Sinun arvosi ovat sinun arvojasi. Minä olen esimerkiksi 173cm ja olen koko elämäni urheillut ja liikkunut paljon. Kun minulla on pef 400, niin olen tukehtumaisillani. Kun olin TTL:lla altistuksissa ja menin huonoon kuntoon, oli pef 400. Lääkäri vain sanoi, että tuohan on hyvä ja jatketaan altistuksia. Niinpä sitten tulin hirveän sairaaksi lisäaltistuksista, kuten olen aikaisemmin jo kertonut täällä (en tiedä oletko lukenut vanhoja kirjoituksia).

    Normaaliarvoni ovat noin 470 ennen ja noin 500 - 520 jälkeen avaavan lääkkeen. Kun olen ollut huonossa kunnossa (niinkuin koko homeisen pitkän, lämpimän syksyn) niin pef saattaa olla 400 ennen ja jälkeen avaavien ym. lääkkeiden. Silloin olinkin huonossa kunnossa ja sain astmakohtauksia myös yöllä.

    Sinulla pitäisi olla omia arvojasi, kun olet ollut hyvässä kunnossa. Sitten vertaat näitä huonon kuntosi arvoja omiin hyvän kuntosi arvoihin.

    Ota pef AINA kun ahdistaa tai hengitys vinkuu ja ota sitten uudelleen (noin 20 tai 30 min saamasi ohjeen mukaan)lääkkeen oton jälkeen. Rengasta kolmesta paras arvosi ja merkkaa ylös myös montako kertaa viikossa joudut yöllä ottamaan avaavia lääkkeitä. Kun olen paremmassa kunnossa, en herää yöllä yskimään. Jos olen vahingossa käynyt homepaikassa tai on lämmin ja kostea ilma, voin huonommin ja saan yölläkin astmakohtauksia (johon siis auttaa avaavat astmalääkkeet Ventoline ja Atrovent - pitkäaikainen avaava lääke Sevevent ja hoitava kortisonisuihke (2 x 4)Aerobeck autohaler sekä 2x Singulair atmatabletit).

    Jos parhaat arvosi ovat vaikka 500 niin 330 on huono arvo. Ahdistuskohtaus = astmakohtaus jos hengitys vinkuu, yskittää, kurkussa tuntuu olevan "jotain" liikaa, joka "sulaa" pois astmalääkkeellä. Onko sinulle tehty astmadiagnoosi? Millainen lääkitys?

    Aikaisemmin arvot on olleet yli 500 ja olen esim uimalassa pystynyt sukeltamaan aikuisten altaan mitan. Niin, nyt mä kähisen jo raput noustua, ihme puuskutusta.. Nyt aamulla arvot vain 220 kai makausasento sitten huonontaa lisää, mun verenpaine on 100/60 ja pulssi 63, olen muuten laihtunut 9 kiloa!! jees. mutta miksi... Silti naisena en pistä vastaan laihtumiselle. Ilman ihmedieettiä.

    Äänestä

  • homekorva kirjoitti:

    Nämä puhallustehojen laskut liittyvät ASTMAAN, joten ei niitä kannata seurailla. Homepöly aiheuttaa totta kai tulehduksen keuhkoputkessa, joka näkyy puhallustehojen laskuna. Tämän vuoksi TTL altistaa, koska se haluaa tutkittavalle syntyvän keuhkoputken tulehduksen, joka sitten saattaa näkyä puhallustehon laskuna. Ja sitten keuhkolääkäri valehtelee päin naamaa ja sanoo, että se on nyt sitten astma, vaikka todellisuudessa sama mekanismi (IV-tyypin allergia=viivästynyt soluvälitteinen allergia) on tulehduttanut myös keuhkorakkulasi. Tätä keuhkolääkäri ei sitten enää kerro!

    Sinun sairautesi on valitettavasti homepölykeuhko eli allerginen alveoliitti. Se on vähintään 100 kertaa vaarallisempi kuin keuhkoputken tulehdus tai astma.

    hometerveisin
    Pekka Nikkola
    homeallergikko

    Äänestä

  • nisuiisu kirjoitti:

    Miksei saisi mitata pefiä, jos hänellä kerran on 500 normaalisti ja 330 kun ahdistaa. Lääkäri sitäpaitsi on käskenyt mitata. Onhan tuossa iso ero.

    Mitäpä jos hänellä onkin alveoliitin lisäksi vaikka varastopölypunkkien aiheuttama astma?

    Annahan ihmisten mitata pefit rauhassa. Kyllä monilla työpaikan homeista sairastuneilla on astmakin ja siitä ammattitautidiagnoosi. Tähän astmaan auttaa myös astmalääkitys.

    Äänestä

  • Toinen homesairas kirjoitti:

    itiöt EIVÄT aiheuta ASTMAA, koska niiden koko on alle 5 mikrometriä. Näin ollen ne päätyvät keuhkorakkuloihin asti. Astma on virallisesti IgE-välitteinen allergia ja sen aiheuttavat yli 5 mikrometrin hiukkaset!

    Näyttää menneen opetus hukkaan! Tuntuu turhauttavalta päivästä toiseen jankuttaa näitä samoja asioita. Lue tämä:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000013304533
    ja tämä:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000012917169

    Jos sanot, että kosteusvauriomikrobit aiheuttavat astmaa, niin osoita se kirjallisuudesta. TTL:n ammattitautitilastot ovat pelkkää bluffia!

    Tottakai avaava lääke (astma-lääke) auttaa myös keuhkoputken tulehdukseen. Sitten se toinen lääke: se ei ole astma-lääke, vaan tulehdusta parantava tai lievittävä.

    Älä vaan sotke keuhkoputken tulehdusta ASTMAAN, niin kuin TTL tekee. Tästä on Risto Voutilainenkin pillastunut oikein kunnolla niin, että on kirjoittanut siitä jopa Hesarin yleisönosastossa.

    Ota yhteyttä minuun sähköpostitse!

    hometerveisin
    Pekka Nikkola

    Äänestä

Älä peffaa. No mites sitten tutkimus pitäisi aloittaa, en ole lääkäri. Hän sen määräsi, vaikka näki jo spirossa että mulla esim. lääke ei vaikuta tehoihin pask..aan. Ja sanottiin ettei ole astmaan viittaava, mutta puhalletaan silti... Tehdäänkö TTL mulle pakosta tulehdus jollain jauheella kun en suostu menemään homepaikkaan ja tekemään pef seurantaa. Mulla on sairauden oireet ja kohtaus pahempi kuin pelkkä hengenahdistus. Mitä pitäsi tehdä jos altistusta vaaditaan diagnoosiin??

Äänestä
  • Niin mulla on jotkut pienet tiehyet tukkeentuneet, ilma ei kulje siellä ja en tiedä onko ne niitä rakkuloita?

    Äänestä

  • homekorva kirjoitti:

    Niin mulla on jotkut pienet tiehyet tukkeentuneet, ilma ei kulje siellä ja en tiedä onko ne niitä rakkuloita?

    niin kyseessä on juuri allerginen alveoliitti. Nämä keuhkolääkärit ovat ihmeellisiä, koska kuvittelevat, että kun he ovat jo valehdelleet ainakin 20 vuotta, niin heidän valheensa muuttuu sitten muka totuudeksi.

    Minulla kesti 5 vuotta selvittää tämä koko raaka petos. Me teemme yhdessä lopun tästä rikoksesta!

    Pidä huoli, että TTL ei altista Sinua. Sinulle on valitettavasti tehtävä TYÖPAIKKAALTISTUS ja sen jälkeen VÄLITTÖMÄSTI tarvittavat kokeet alveoliitin toteamiseksi.

    Tarkoitatko keuhkoputkien tähystystä ja solunäytteiden ottamista ja viipalekuvausta vai mitä tutkimuksia?

    Äänestä

  • kokeita? kirjoitti:

    Tarkoitatko keuhkoputkien tähystystä ja solunäytteiden ottamista ja viipalekuvausta vai mitä tutkimuksia?

    Kuinka iso tulehdus pitää saada aikaan, siis että uskovat.. Nyt mua pidetään sairaslomalla ja odottelen tutkimuksia.. Oireet häviää joka päivä lisää. Mutta TYÖvaatteista saan aina kohtauksen, kun olen niitä nyt pessyt. Huonolla menestyksellä.. Tekeekö työterveyshuolto kuitenkin diagnoosin vai joku muu, jatkotutkimuspaikka. Esim pelkästä homeallergiasta erikseen yleisoireiden perusteella ja alveoliitti sitten omana sairautenaan,, epätietoinen.... Olenko tulossa työkyvyttömäksi? Vai voiko mennä töihin ei-homeiseen paikkaan alveoliitti / tai astma sairaana. EN halua jäädä vielä kotiin jos oireet vähenee.

    ns. bronkoskopia ja ns. BAL-näytteen tutkiminen. Tämä tarkoittaa, että otetaan keuhkoista koepala ja solunäytteitä huuhtelemalla keuhkoista. Tässä huuhtelussakin on fuskun paikka: aluksi lääkäri voi vaikka huuhdella tulehdussolut viemäriin ja vasta sen jälkeen ottaa "näytteet".

    Nämä toimenpiteet pitäisi tehdä muutaman päivän sisällä työpaikka-altistuksesta. Ei siis missään nimessä esim. kuukauden kuluttua altistuksen loppumisesta.

    Kuuulin juuri äsken ns. luotettavasta lähteestä, että keuhkolääkärit pyrkivät AINA ensisijaisesti diagnosoimaan vakuutusyhtiöiden toivomuksesta/määräyksestä ASTMAN. Siis taudin jota kosteusvauriomikrobit EIVÄT aiheuta! Voi hyvä luoja sentään, kuinka alas lääkärikunta on maassamme vajonnut!

    Alveoliitin ei muuten tarvitse näkyä tavallisessa röntgenissä eikä viipalekuvauksessa. Sitten, jos on jo mennnyt fibroosin puolelle, niin se tietysti näkyy. Jos näkyy kuvissa fibroosia, niin silloin kyllä on syytä jo tehdä testamentti.

    Bronkoskopiaan kun ei niin vain pääse. Jos se voitaisiin tehdä tavallisella lääkäriasemalla, niin sitten ei olisi vaikeuksia saada alveoliittidiagnoosia. Mutta kun se pitää tietääkseni tehdä sairaalan keuhko-osastolla tai TTL:lla eikä sitä tehdä kun vaan astmaa etsitään vaikka väkisin. Näin se vaan on.

    Äänestä

  • ongelma onkin kirjoitti:

    takia olen tehnyt rikosilmoituksen TTL:n toimista. On syytä kuitenkin muistaa, että tämän koko systeemin takana on valtiovalta.

    Tämä ihmisoikeusrikos selviää vain siten, että me KAIKKI otamme yhteyttä Valtakunnansyyttäjänvirastoon ja ilmoitamme sinne, että ammattitautitutkimuksia ei suoriteta oikein.

    Ohnan tässä vielä sekin, että mikrobinäytteitä ei oteta kunnolla.

    Yhteistyöllä me voitamme! Ei sillä, että joku täällä inttää, että meillä olisi astma.

    hometerveisin
    Pekka Nikkola

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

peikko77 kirjoitti:

kuuluuko astmaan, että sp:ssa alkaa tapahtua paranemista töistä poisjäämisen jälkeen? Nyt on kulunut kohta jo puolivuotta ja kaksi spiroa on otettu ja viimeisin oli parempi.
Puhallukset ei siis ole pudonneet ollenkaan töistä poisjäätyäni, mutta joudun käyttämään astma-kortisonilääkettä ja vahvaa allergialääkkettä päivittäin. Veikkaisin sitä allergista keuhkoputkentulehdusta, josta homeherkkä ja nisuiisu ovat puhuneet.
Siis pystyttekö sanomaan, kuuluuko sp:n parantumista vain alveoliittiin? Olisin kiitollinen tiedosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu