Laitan nyt tällekin palstalle juttua eräästä miehestä, jonka kanssa hengailin ajat sitten. Mies käyttäytyy edelleen hyvin omistushaluisesti mua kohtaan, vaikka elämäni on mennyt jo hurjasti eteenpäin. Hän varmaan kuvittelee rakastavansa minua edelleen, mutta mielestäni rakastaa vain jotain illuusiota. Minulle todellisuus ja minä on aivan toinen.
Miten ihmeessä tuon miehen ssisi tajuamaan, että antaisi jo olla? Ettei hän mahda minulle tai elämälleni enää mitään?
Miten ihmeessä tuon miehen ssisi tajuamaan, että antaisi jo olla? Ettei hän mahda minulle tai elämälleni enää mitään?
Vastaukset 4
Vanhimmat
surullista jos näin on. Kieltämättä vähän omistushalua mutta kyllä hän varmaan sua rakastaakin edelleen. Miksei rakastais?
Mitä enemmän on saanut, sitä vaikeampi on luopua. Voi olla sitäkin. Jos ei ole saanut mitään, niin ei ole mitään menetettävää. Tuskakaan ei ole niin suuri luopuessa koska on ollut tottunut entiseen tilaansa niin pitkään. En sano että hän on elänyt pumpulissa, mutta voi olla niinkin. Jos on aina saanut haluamansa haluaa edelleen. Tällöin on kyse myös egosta eikä pelkästään rakkaudesta.
En tiedä. Ajattelin vain herättää ajatuksia.
kun esitit ajatuksiasi.
Siitä on jo tosin 6v. aikaa, kun olimme yhdessä tuon mehen kanssa. Muutaman kk:n, ei sen enempää. Olin juuri eronnut pitkästä suhteesta ja elämäni oli risteyskohdassa. Hänen kanssaan oli hauskoja hetkiä ja ne ovat olleet sinänsä arvokkaita muistoja. Mutta tosiaan vaan muistoja, enkä ymmärrä, miten niiden varaan voi enää rakentaa haavekuvia.
Ehkä hänen elämässään on kyse juuri tuosta "ei ole mitään menetettävää" -asenteesta. Haluamansa eteen on tehtävä kaikkensa ja jos ei hyvällä, niin sitten pahalla. Miten rakastamalleen ihmiselle tai hänen läheisilleen voi haluta pahaa?
Rakkaus on vapautta ja uskoisin hänenkin sen kyllä ymmärtävän.
niin äärettömän surullinen..exsällä uusi ja nyt se tyydyttää sitä kai yhtä hyvin ku mua sillon...tämäkö oli parasta mitä elämä tarjoaa minulle? Itse lähdin siitä erinäisten juttujen tähden. Vieläkin aina joskus mietin niitä yhteisiä hetkiä, kun olin tyytyväinen.
"Itse lähdin siitä erinäisten juttujen tähden."
Ja silti vainoat vuosien takaa.
Mikäs logiikka tuossa on?