Ujoudesta eroon

Olen joskus pienempänä ollut tosi reipas ja kova puhumaan. Nyt olen melkein 20v ja ujous on tullut enemmän esille kuin aikaisemmin. En osaa sanoa mistä johtuu, välillä kuitenkin se ei ole yhtään mukavaa. Bestikseni seurassa olen hirveän kova puhumaan, kuten myös perheeni kanssa, ja ylipäänsä 2-3 hengen porukoissa, mutta mitä enemmän porukkaa, sen hiljaisempi musta tulee, jopa sukulaisten seurassa. He eivät ole juuri nähneet minusta sitä puheliasta puolta.
Eniten ujous tuntuu häiritsevän parisuhteessani, joka on tällä hetkellä katkolla, ollut jo jonkun aikaa. Kumppani kun haluaisi että olisin avoin, se etten ole tarpeeksi avoin oli eromme syy, nyt olemme yrittämässä saada suhdetta toimimaan. En vain tiedä miten saisin itsestäni edes jonkin verran avoimemman. Toisinaan on tilanteita että tulee sanottua mitä tahansa melkein mutta enemmän se kuitenkin tökkii, välillä melko pahastikin. Meillä ei oikein kommunikointi toimi tämän vuoksi. Se on kuitenkin aika tärkeä osa parisuhdetta. Ollaan tunnettu monta vuotta ennen seurustelua, luottamuksestakaan ei ole kyse, se ollaan molemmat todettu. En vain oikein osaa/uskalla sanoa mielipiteitäni hänelle ja muutenkin eri asioiden kertominen tuntuu vaikealta. Helpompaa on kun hän kysyy jostain, sitten kyllä tulee tekstiä. En tiedä miten saisin itseni avautumaan enemmän hänelle...Tiedän että hänelle voi kertoa mitä tahansa mutta silti se tuntuu ajoittain vaikealta...mitä voisin tehdä jotta saisin itseni avautumaan edes vähän? Silleen että pääsisi alkuun...siitä olisi sitten helpompi jatkaa...
61140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mä ainakin toivon löytäväni ystävän/kumppanin, joka on samanhenkinen ja ymmärtää minua ilman sanojakin. Sellaiselle ihmiselle voisin sanoa mitä vaan vapautuneesti ilman miettimistä. Vaikka toisaalta tietää, että ystäviin tai perheenjäseniin voi luottaa, niin kaikki ei vaan tuu niin helposti ulos, vaan panttaa monia juttuja omana tietonaan. tai se vähän riippuu, joillekin kertoo sellaista mitä muille ei ja toisinpäin. En tiedä mistä johtuu, mut välillä vaan tuntuu itsestäkin, että ei ole avoin, vaikka ei olisikaan mitään tärkeetä kerrottavana, tai ehkä se vaan on luonnollista pitää asioita omana tietona eikä jakaa kaikkea kumppanin kanssa. Mut vaikee tilanne, kun haluaa olla avoimempi, mutta kommunikaatio ei oikein pelaa. Jos itse en pystyisi olla 100% oma avoin itseni, niin mä en ainakaan pystyis olla sellaisessa suhteessa. Mut jos et yleensäkään ole kovin avoin ihmisille, niin syy ei ole pakosti miehessäsi. Avoimuuteen oppii varmaan vain rohkeasti kertomalla ja luottamalla toiseen, vaikka se ei aina käy luonnostaan. Muista, että jos et pysty kertomaan jollekin mitättömän turhista asioista, et koskaan tule kertomaan hänelle myöskään mistään sinulle tärkeistä asioista...

Äänestä

Minua hermostuttaa se, että ihmiset ovat niin lukkiutuneita siihen, että on muka olemassa vain yksi tapa hoitaa asioita. Ja usein se on se "tapa, mikä minulle sopii ja jos muille se ei sovi, niin meikä lähtee kävelemään" =)

Kommunikaatio on tärkeää parisuhteessa mutta puhuminen on vain yksi tapa kommunikoida. Jospa kirjoittamalla sujuu paremmin: sinä kirjoitat ja hän puhuu, jos se sujuu häneltä. Ainakin siihen asti, että sinäkin opit puhumaan. Kyse on nimenomaan oppimisesta, suhtaudu siihen niin.

Jos te haluatte saada juttunne toimimaan, niin te saatte. Mutta älä ota koko syytä itsellesi. Sitäpaitsi se ei auta avoimuusprojektiasi.

Kuunteleminen on osa kommunikointia. Kuunteleeko hän sinua? Kaikki kuulevat mutta kuunteleminen on tärkeää.

Kirjoita päiväkirjaa, jolloin opit ilmaisemaan tunteitasi. Kokemus kertoo, että se auttaa. Hitaasti mutta varmasti. Aloita mielipiteiden kertominen pienestä ja ota päiväkohtainen tavoite. Vaikkapa viisi kannanottoa päivässä, alkaen sanoilla "minun mielestäni, olen sitä mieltä että..." Ja toinen lause: "minusta tuntuu siltä, että..."

Siinä minun vinkkini. Mutta sinä et ole jumissa tämän asian kanssa, jotain on aina tehtävissä!

Äänestä
  • Olen aikaisemmin jossain keskustelupalstalla kysynyt myös neuvoja ongelmaani ja onhan niitä tullutkin, ihan hyviäkin neuvoja mutta jotenkin juuri tuon viestin luettua tuli sellainen tunne että ehkäpä me tosiaan saadaan se parisuhteemme vielä toimimaan. Tiedän ettei se helppoa ole mutta kun vain pääsisi jonkinlaiseen alkuun asian suhteen niin ehkä se siitä sitten lähtisi sujumaan.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Olen aikaisemmin jossain keskustelupalstalla kysynyt myös neuvoja ongelmaani ja onhan niitä tullutkin, ihan hyviäkin neuvoja mutta jotenkin juuri tuon viestin luettua tuli sellainen tunne että ehkäpä me tosiaan saadaan se parisuhteemme vielä toimimaan. Tiedän ettei se helppoa ole mutta kun vain pääsisi jonkinlaiseen alkuun asian suhteen niin ehkä se siitä sitten lähtisi sujumaan.

    Kiitos Honey munkin puolesta!
    Mulla on tuo ujous kanssa ihan hirveää. Perheen kanssa ja parhaiden ystävien [2kpl] kanssa tulee puhuttua, mutta ei missään muualla. Koulussakin olen yksin, tosin olen ainut tyttö meidän luokalla, mutta kyllä mä niiden kanssa mesen ja foorumeiden kautta juttelen ihan normaalisti, mutta en niin kuin vastakkain. Se tuntuu mahdottomalta.
    Koulussa en opettajillekaan kehtaa puhua ja joskus [voi kuulostaa tyhmältä] en edes pysty palauttamaan joitain töitä tai kysyä mitään kysymyksiä. En vain kehtaa.. Tuntuu että ne kysymykset kuulostavat hirveä tyhmiltä ja että pian kaikki vain naurais mulle.
    Mä taidan kokeilla vähän noita Honeyn neuvoja, vaikka ei mulla olekaan poikaystävää, mutta ainakin voi muuten kokeilla.

    Äänestä

Olen sinua paljon vanhempi ja naimisissa ujon ja porukassa hiljaisen miehen kanssa. Hänellä on myös ollut puhevika (änkytys) lapsesta saakka, mikä varmaan on vaikuttanut tähän sosiaaliseen puoleen. Olen itse puhelias ja avoin ja liittomme on kukoistanut jo 20 vuotta.
Minusta tuntuu, että tyttöystäväsi ei ole se oikea juuri sinulle. Hän yrittää muovata sinusta mieleistään eikä hyväksy sinua sellaisena kuin olet. Itse tajusin heti alussa, että tämän miehen kanssa emme vietä öitä keskustellen. Hän näyttää rakkauttaan teoillaan. Meillä on neljä lasta ja puuhaa riittää ison talon ylläpidossa. Silti tunnen päivittäin, että olen hänelle tärkeä ja viihdymme loistavasti yhdessä! Päinvastoin - vierastan "tyhjänpuhujia", joilla on pakonomainen tarve höpistä koko ajan jotain. Tiedän miehestäni, että kun hän jotain sanoo, hän myös sitä tarkoittaa. Neuvoni sinulle: pysy vahvana, älä anna tyttösi määritellä, miten sinun pitäisi olla ja toimia. Se vain turhaan nakertaa itseluottamustasi. Jos ei kelpaa, menköön muualle. Kyllä sinä sen kestät, vaikka vähän alussa kirpaiseekin! Onnea elämääsi.

Äänestä

auttaako psykologilla käyminen tai muun ammatti-ihmisen kanssa puhuminen ujoudesta eroon pääsyyn? voiko niiden avulla päästä ehkä paremmin siitä eroon? onko kokemuksia? itse olen 17 v ja ujous rajoittaa liikaa elämääni. siitä johtuvaa masennusta on myös, joka pahenee koko ajan. en vain uskalla kohdata pelkojani.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä kirjoitti:

Olen joskus pienempänä ollut tosi reipas ja kova puhumaan. Nyt olen melkein 20v ja ujous on tullut enemmän esille kuin aikaisemmin. En osaa sanoa mistä johtuu, välillä kuitenkin se ei ole yhtään mukavaa. Bestikseni seurassa olen hirveän kova puhumaan, kuten myös perheeni kanssa, ja ylipäänsä 2-3 hengen porukoissa, mutta mitä enemmän porukkaa, sen hiljaisempi musta tulee, jopa sukulaisten seurassa. He eivät ole juuri nähneet minusta sitä puheliasta puolta.
Eniten ujous tuntuu häiritsevän parisuhteessani, joka on tällä hetkellä katkolla, ollut jo jonkun aikaa. Kumppani kun haluaisi että olisin avoin, se etten ole tarpeeksi avoin oli eromme syy, nyt olemme yrittämässä saada suhdetta toimimaan. En vain tiedä miten saisin itsestäni edes jonkin verran avoimemman. Toisinaan on tilanteita että tulee sanottua mitä tahansa melkein mutta enemmän se kuitenkin tökkii, välillä melko pahastikin. Meillä ei oikein kommunikointi toimi tämän vuoksi. Se on kuitenkin aika tärkeä osa parisuhdetta. Ollaan tunnettu monta vuotta ennen seurustelua, luottamuksestakaan ei ole kyse, se ollaan molemmat todettu. En vain oikein osaa/uskalla sanoa mielipiteitäni hänelle ja muutenkin eri asioiden kertominen tuntuu vaikealta. Helpompaa on kun hän kysyy jostain, sitten kyllä tulee tekstiä. En tiedä miten saisin itseni avautumaan enemmän hänelle...Tiedän että hänelle voi kertoa mitä tahansa mutta silti se tuntuu ajoittain vaikealta...mitä voisin tehdä jotta saisin itseni avautumaan edes vähän? Silleen että pääsisi alkuun...siitä olisi sitten helpompi jatkaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu