Loop-hoidosta toipuminen?

Hei kaikille!

Minulle tehtiin viikko sitten loop-hoito kohdunsuulle. Toimenpiteen jälkeen minulla oli keltaista vetistä vuotoa 5 päivää melko runsaasti ja nyt kaksi päivää on vuotanut kirkasta verta todella reilusti. Kuukautiset eivät ole nyt kyseessä sillä niihin on vielä aikaa. Haluaisin kuulla muiden kokemuksia ko. toimenpiteestä. Onko teillä esiintynyt tällaista vuotoa ja onko se ollut näin runsasta? Kauanko tämä jatkuu? Pelkään, että vuodan kohta kuiviin.
1213665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

mulle tehtiin isompi loop-konisaatio joulukuun 9.päivä. Edelliset menkat olivat loppuneet 4.12. Otettiin kaksi palaa pois, kudosnestevuotoa kesti seuraaviin menkkoihin (28.12. alkoivat) 2 viikkoa hoidon jälkeen alkoi tulemaan veristä vuotoa kun rupi irtosi. Menkkojen jälkeen ei ole ollut vuotoa eikä kipuja, joita oli 3 viikon ajan. Nipistelyä, menkkakivun kaltaista lievempää oireilua ja selkäjomotusta. Edelleen odottelen patologisia ja jännittää kovasti. Koepaloista tuli CIN III ja toivottavasti pysyy siinä eikä kierähdä syövän puolelle.

Voit aina soittaa sinne, missä hoitosi tehtiin ja kysyä jos mieltä vaivaa.

Äänestä
  • Mikä tuo luokitus on ? Minulla todettiin adenocarsinoma in situ eli esiaste, mutta ei annettu mitään tuollaisia luokituksia. Ja tehtiin myös kohdunpoisto, eli mitään sinne ei enää voi tullakkaan, mutta kiinnostaa nuo luokitukset ?

    Äänestä

eli siis jos verta tulee ihan reippaasti ja on koko ajan kirkasta vielä parin päivän ajan tai jos terveysside ei riitä suojaksi, soittaisin välittömästi lääkärille/polille. Olen kuullut, että joskus harvoissa tilanteissa on voinut verisuonen pää jäädä "auki" ja vuotokohta on pitänyt polttaa uudelleen.

Äänestä
  • Oliko sinullakin aluksi kellertävää vetistä vuotoa? Ihmettelin sitä ja nyt verinen vuoto on niin runsasta, että joudun noin tunnin välein vaihtamaan sidettä ja äsken alkoi tulla sellaisia veriklimppejä. Kun käyn vessassa, niin verta valuu ihan norona.

    Äänestä

vuoto kesti n kolme viikkoa mutta oli loppupuolella kyllä ihan vaaleaa haavanestettä lähinnä.jos ihan solkenaan vuodat niin soita osastolle ja kysy.Mulla ei ollut kipuja jälkeenpäin, vuosin kyllä itse toimenpiteen aikana niin paljon etä polttivat ja ompelivat suonia ja lopulta mut tamponoitiin ja katetroitiin ja jouduin jäämäään yöksi sairaalaan.Vuotoa kai n.800ml.se lukuunottamatta ok toimenpide ja sen jälkeen papa mulla lk 1 ekan kerran vuosiin...

Äänestä
  • Kiitos teille vastauksista. Rupesin eilen tosiaan illalla vuotamaan ihan solkenaan, joten menin yöllä sairaalassa käymään, jossa laittoivat jotain ainetta jonka pitäisi tyrehdyttää vuoto. Nyt tämä päivä sairaslomaa ja seurailua, että jos ei vuoto jatkuu, niin uudestaan sairaalaan jossa polttavat suonen.

    Äänestä

  • älpee kirjoitti:

    Kiitos teille vastauksista. Rupesin eilen tosiaan illalla vuotamaan ihan solkenaan, joten menin yöllä sairaalassa käymään, jossa laittoivat jotain ainetta jonka pitäisi tyrehdyttää vuoto. Nyt tämä päivä sairaslomaa ja seurailua, että jos ei vuoto jatkuu, niin uudestaan sairaalaan jossa polttavat suonen.

    kun tuollainen vuotaminen ei ole enää ihan normaalia. Minulla vuoti sitä sidekudosnestettä 6-7 vkoa operaation jälkeen.

    Äänestä

  • Sanna kirjoitti:

    kun tuollainen vuotaminen ei ole enää ihan normaalia. Minulla vuoti sitä sidekudosnestettä 6-7 vkoa operaation jälkeen.

    kyllä lääkärikin sanoi, että ei vuodon kuuluisi olla niin runsasta. En valehtelisi paljoa, jos sanoisin, että verta tuli eilen varmaan litran verran. minulle tehtiin n. 5 vuotta sitten samantyyppinen operaatio laserilla, mutta alue oli silloin laajempi, niin vuoto kesti kolme kuukautta. Toivottavasti nyt selviän lyhyemmällä ajalla!!

    Äänestä

  • älpee kirjoitti:

    kyllä lääkärikin sanoi, että ei vuodon kuuluisi olla niin runsasta. En valehtelisi paljoa, jos sanoisin, että verta tuli eilen varmaan litran verran. minulle tehtiin n. 5 vuotta sitten samantyyppinen operaatio laserilla, mutta alue oli silloin laajempi, niin vuoto kesti kolme kuukautta. Toivottavasti nyt selviän lyhyemmällä ajalla!!

    Minulla aukesi suoni seuraavana päivänä loop hoidosta,se tukittiin kyllä heti nukutuksessa.Vuosin kans niin reilusti ettei sellainen sairaalan iso sidekään tahtonut riittää.

    Äänestä

  • kohta tarkastukseen kirjoitti:

    Minulla aukesi suoni seuraavana päivänä loop hoidosta,se tukittiin kyllä heti nukutuksessa.Vuosin kans niin reilusti ettei sellainen sairaalan iso sidekään tahtonut riittää.

    Tuo taitaa olla melko yleistä. Niin ainakin sairaalassa sanottiin. Siellä on varmaan paljon verisuonia...

    Äänestä

Itse kävin poltettavana uudelleen pari viikkoa operaation jälkeen. Emmin uuden poltto-operaation pelossa viikon kirkkaan verenvuodon kanssa ja odottelin sen tyrehtyvän itsestään, koska vuotelua oli vain saman verran kuin menkkojen aikaankin. Viikon vuotelun jälkeen verenvuoto yltyi kuitenkin yhtäkkiä aivan mahdottomaksi (normaali terveysside täyttyi alle tunnissa) ja vuodon seassa alkoi olla hyytymiä. Soitin paikkaan, jossa loop-hoito tehtiin ja käskivät hakeutua päivystykseen.

Naistenpolin gynekologi sanoi, että nuo hyytymät kannattaa ottaa vakavasti. Niiden mukana kuulemma menetetään arvokkaita veren hyytymistekijöitä. Tulkitsin niin, että tuo hyytymistekijöiden menetys sitten kai voi altistaa jollekin ihan hillittömälle vuotelulle.

Operaatiossa poltettiin loop-kohdasta verisuonen pää ja määrättiin sauraslomaa. Nyt sitten jännätään, että riittikö tuo yksi hoidon jälkeinen poltto. :/

Äänestä

Sama juttu. Leep hoidon jälkeen tasan 12 pv.,alkoi menkat ja oli todella runsaat!! Ihmettelin 3 pv. alati vuotavaa alapäätä kunnes alkoi jo heikko olo tulemaan ja siteet eivät tuntia pidempään riittäneet( tamponeita ei saanut vielä käyttää). Soitin sairaalaan ja sieltä heti pyydettiin paikalle tarkistukseen. Pelkäsin että menin sinne vain runsaiden menkkojen vuoksi. Mutta lääkäri heti totesi että rupi irronnut ja valtimo verisuoni siellä "iloisesti" vuosi solkenaan. En siis mennyt turhaan. Poltettiin taas suoni kiinni. Kysyin voiko näin taas käydä ja sanoi että voi mutta on ehtinyt enemmän ainakin parantua sitten... No tänään lähti rupi, tasan 12pv.meni. Verta tulee hieman. Katsotaan miten tilanne lähtee edistymään. Tämä on hermoja raastavaa. Kaikille tsemppiä Leep hoidon jälkeisiin komplikaatioihin jos niitä tulee!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


älpee kirjoitti:

Hei kaikille!

Minulle tehtiin viikko sitten loop-hoito kohdunsuulle. Toimenpiteen jälkeen minulla oli keltaista vetistä vuotoa 5 päivää melko runsaasti ja nyt kaksi päivää on vuotanut kirkasta verta todella reilusti. Kuukautiset eivät ole nyt kyseessä sillä niihin on vielä aikaa. Haluaisin kuulla muiden kokemuksia ko. toimenpiteestä. Onko teillä esiintynyt tällaista vuotoa ja onko se ollut näin runsasta? Kauanko tämä jatkuu? Pelkään, että vuodan kohta kuiviin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu