Nokileka pillastui

Henkka Jii

Wanha W123 200D nokileka löysi jostakin lisähevosia ihan omin päinsä.

Kun en ollut ikinä odottanutkaan kärryn lepattavan ihmeemmin niin en ollut pannut kärryn (lämpimänäkin) esiintyvää tehottomuutta sen kummemmin merkille.

Kuitenkin eilen käydessäni Turussa tulin ajaneeksi menomatkalla aika vauhdikkaasti (toisin kuin paluumatkalla hirviä pelätessäni) ja kierroksetkin livahtivat sangen railakkaisiin lukemiin parin ohituksen yhteydessä - eli reippaasti nopeusmittarin "vaihtamismerkkien" yli.

No takaisin tullessani panin merkille että auto väänsi ihan selvästi huomattavasti paremmin ja kiihtyi kovemmin kuin aikaisemmin. Enää ei viitsi vitsailla että 0-100 aika mitataan minuúteissa :-)

Mitä ihmettä mahtoi tapahtua???? Olisiko kone edellisen omistajan kaupunkiajon ja maltillisten kierrosten ansiosta ollut kovasti karstoittunut ja puhdistunut tuossa ylikierroksilla käydessään/pitkää matka-ajoa harrastaessani???

tankkasin viimeksi Nesteellä mutta ei kai niittenkään diesel nyt ihan niin erinomaista ole kuin mainostavat???

En ole ikinä tällaiseen ilmiöön törmännyt ja luulisi että sieltä olisi karstat lennelleet pihalle jo aiemmin, auto on sentään ollut meillä jo toista kuukautta.

Mitä dieselexpertit veikkaavat, karstako kyseessä vaiko joku epäpuhtaus tukkinut hieman esim. yhtä suutinta ja lähtenyt jostakin syystä liikenteeseen? Vai lieneekö vain joku esim hieman jämähtänyt jarru alkanut toimia?

Auton kone tuntuu olevan hyvissä säädöissä, ei savuta tai tuprauttele pätkääkään ja vie öljyä jotain puoli litraa tuhannella kilometrillä jos sitäkään.

Ajattelin jo että minulle on vain käynyt psykologinen Tuningviritys vaihdettuani kärsineen vaihdekepin nupin jalopuiseen mutta kyllä kärryssä on selkeästi enemmän hönkää kuin aikaisemmin vaikka miten skeptisesti koettaisin asiaa ajatella.

Paskapuhetta muuten se että 200D hyytyisi jyrkempiinkään ylämäkiin. Ei hyydy enää. Kiihtyy vaan.

Henkka
"Täähän on ku MotorUp-mainoksesta paitsi että tapahtu oikeesti"

20

2266

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Timo L.

      ...mikään ihme, kun muistaa, että Mersun esikammiodieselit _ovat_ kierroskoneita. Hiljaa ajamalla ja tyyliin "40:ssä nelosta" saa kokenutkin kuski koneen tukkoiseksi. Aina välillä kunnon kiihdytykset, ja mikäli mahdollista, vielä parempi vaihtoehto on pitempi matka (esim. motari) huippunopeutta käyttäen. Alkusarjan esitekinhän jopa sanatarkasti yllyttää, että "Huippunopeutta (135 km/h) voidaan pitää myös matkanopeutena" (220D) :-). Mummoni toteutti lausetta usein myös käytännössä, kun meillä vielä 200 D oli.

      Samoin nuorempana kortin saaneena tuli joskus kaverin kanssa päästeltyä 250 D:llä mukavaa kyytiä iltamyöhällä kaupungista kotikylälle. Kaveri seurasi perässä 190D:llä, ja kyllä sanoman mukaan OM602:n pakoputkesta kipunat sinkoilivat. Kumma kyllä, v:sta 1996 lähtien pakokaasuarvotkin paranivat. No, meni vähän vanhojen muisteluksi mutta kuitenkin.

      • Kallonkutistaja

        Viikonloppuna ajelin kanssa puhdistusajoa moottoritiellä. Kone savutti jonkin verran kiihdytyksissä, ja katsastuksessa vaati pari mittauskierrosta ennen kuin jäi raja-arvon alle.

        Koska tällä ei Suomessa voi ajella lähelläkään huippunopeutta, niin tein homman niin, että ajoin pätkiä kolmosella ja mittarissa nopeutta 120-140km/h. Ensimmäisellä kerralla savua tuli niin kuin 1970-luvun kuorma-autoista ikään. Pari lisä "jälkipolttoa", niin näkyvä savutus loppui kokonaan. Itseä vähän ihmetytti, että ei tarvinnut ajaa kuin ne kolme kertaa ja vain pari kilometriä kerrallaan, että savutus loppui.

        Suorituskykyyn en kyllä huomannut olevan vaikutusta. Ja tämä auto kyllä kuuluu itsessään "40:ssä nelosta" -sarjaan. Nimittäin normaaliliikenteessä, esim liikennevaloista lähdettäessä, automaatti vaihtaa neloselle jo, kun mittarissa on 45km/h. Reippaampi kiihdytys kun ei onnistu, ellei itse ole ensimmäisenä valoissa.

      • Jape

        Olen itse huomannut aikoinaan öisellä taipaleella, ainakin w123 240 d:llä, että pitkäaikainen kaasupohjassa ajo saa aikaan huomattavan suuren kipinäsuihkun. Sen näkee peilissä, kun kipinät sinkoilevat maantiellä. Vetoon sillä ei ollut vaikutusta, koska kyseistä autoa komennettiin jatkuvasti raskaalla jalalla ja myös painavien peräkärryjen kanssa.

      • 300 TE
        Kallonkutistaja kirjoitti:

        Viikonloppuna ajelin kanssa puhdistusajoa moottoritiellä. Kone savutti jonkin verran kiihdytyksissä, ja katsastuksessa vaati pari mittauskierrosta ennen kuin jäi raja-arvon alle.

        Koska tällä ei Suomessa voi ajella lähelläkään huippunopeutta, niin tein homman niin, että ajoin pätkiä kolmosella ja mittarissa nopeutta 120-140km/h. Ensimmäisellä kerralla savua tuli niin kuin 1970-luvun kuorma-autoista ikään. Pari lisä "jälkipolttoa", niin näkyvä savutus loppui kokonaan. Itseä vähän ihmetytti, että ei tarvinnut ajaa kuin ne kolme kertaa ja vain pari kilometriä kerrallaan, että savutus loppui.

        Suorituskykyyn en kyllä huomannut olevan vaikutusta. Ja tämä auto kyllä kuuluu itsessään "40:ssä nelosta" -sarjaan. Nimittäin normaaliliikenteessä, esim liikennevaloista lähdettäessä, automaatti vaihtaa neloselle jo, kun mittarissa on 45km/h. Reippaampi kiihdytys kun ei onnistu, ellei itse ole ensimmäisenä valoissa.

        Onko ihan 300 D Turbo vai mikä on noin pirteä automaatti?

    • jarski

      Taisi moottorista lähteä karstat pois kun ajoit reippaammin.

      • Antti

        Tuossa taannoin otettiin 200d kansi pois,ei minkäänlaista karstaa,mäntiä ei tarvinnut kuin rätillä pyhkäistä,ja monesta muusta moottorista sama havainto (esim volvo 940 sama juttu)Mutta sitten lähempi tutkiminen kannessa niin johan löytyi,elikkä venttiili muurautunut aivan karstaan,venttiilinohjaimen kumit rikki,(luulisimpa sinulla että venttiili(t)ei ole täysin sulkeutunut,ja kun sai kenkää niin hakkasi karstaa venttiilinvarresta pois,kohta taas on entisellään)tuossa volvossa sama juttu, sipsutti käydessään,muutoin täysin moitteeton männänrenkaatkin juuri nimeksi kuluneet,1 venttiili jäi vähän raoelleen,näyttäisi aika yleiseltä nämä venttiilin vuodot,nätti tiivisteet vaihtaa kansi paikallaan,ei mene osaavalla kuin pari tuntia

    • Lexa

      Polttoainesuodatinta vaihdettu?
      Kun mulle kävi aikoinaan Bx vanilla semmoinen juttu, että töistä lähdettyä joku kilometri ajettuani rupes kone yskimään ja savuttamaan niin prkleesti...eiku parkkiin ihmettelemään...päätin kuitenki paahtaa kotiin asti n. 60 km (talviaamuaikainen). No siitä lähdettyä niin tuntui että vetoa oli tullut huomattavasti lisää...olinpas tyytyväinen :)

      Seuraavassa huollossa vaihdettiin se pa-suodatin ja olipas tosi musta ja paskanen (tais olla alkuperäinen n. 5vuotta vanha).

      Pähkäiltiin siinä huoltomiesten kanssa, että oli aluksi naftan puutetta kun savutti ja tärryytti konetta...sitten arveltiin että alipaine imas reiän siihen suodattimeen josta kone koki "uudesti syntymisen".

      Eli arvailua vain...

      • W126

        Sehän pitänee vaihtaa joka syksy ennen talven tuloa...eikös vaan..ainakin minulle opetettiin.

        Uusi MANN-filter kehiin joka syksy ja kyllä lähti. Eikä ollut kallis!

        No, kyllä sitä kipunaa silti putkesta aina välillä meidänkin 240D sylki (perässä ajavan pikkuveljen mukaan), mutta aina oli mittauksissa K-arvo alle yhden. Eikös se sallittu ole 3,5?

        Apropoo: Meidän 240D kierti mittauksissa joka kerta 5800r/min..eikös se ole pikkasen yli normaalin. Sitä ne katsastusmiehetkin ihmetteli. Auto muuten kulki mittarin mukaan kakkosella 80km/h, kun vaihtoviivat on 65:n kohdalla. Kuulin sitten edellisen omistajan sanoneen, että jotain oli ruuvailtu...pitänee ilmeisesti paikkaansa?

        ...Oli se vaan kova auto....jostain, kun semmosen taas taisi.... kovaan ajoon. :)

      • Lexa
        W126 kirjoitti:

        Pitäis vaihtaa! Tai sitten huolto-ohjelman mukaan.
        Ite olin vaan vasta ostanut sen eikä ollut mitään hajua milloin oli vaihdettu.

        Hyvin 240 on kyllä kiertänyt...:)

      • Henkka Jii

        Myyjän mukaan on kaikki suodattimet vaihdettu viime öljynvaihdon yhteydessä. Ollen kysymyksessä läheinen kaveri saattaa mitää paikkansakin, mutta olin joka tapauksessa ensi öljynvaihdon yhteydessä (kuukauden sisään) laittaa kaikki filtterit uusiksi ja käydä vähän muitakin huoltokohteita läpi Alfamerin opas toisessa kädessä ja jakoavain toisessa.

        Väitti muuten että laittoivat Pendolinon moottoriöljyt koneeseen viimeksi ?!? Saattaa selittää miksi kone on vienyt hiukan öljyä, todnäk AIVAN liian ohuet liemet wanhan ajan dieselille.

        No juu, ei se mikään raketti vieläkään ole mutta on se kiva että on ikään kuin "koko potentiaali" käytössä.

        Henkka
        "Jos uutena oli 60 hevosta tallissa niin kai niistä 50 on vielä aktiivisessa työelämässä" :-)

      • olisi tarinaa
        W126 kirjoitti:

        Sehän pitänee vaihtaa joka syksy ennen talven tuloa...eikös vaan..ainakin minulle opetettiin.

        Uusi MANN-filter kehiin joka syksy ja kyllä lähti. Eikä ollut kallis!

        No, kyllä sitä kipunaa silti putkesta aina välillä meidänkin 240D sylki (perässä ajavan pikkuveljen mukaan), mutta aina oli mittauksissa K-arvo alle yhden. Eikös se sallittu ole 3,5?

        Apropoo: Meidän 240D kierti mittauksissa joka kerta 5800r/min..eikös se ole pikkasen yli normaalin. Sitä ne katsastusmiehetkin ihmetteli. Auto muuten kulki mittarin mukaan kakkosella 80km/h, kun vaihtoviivat on 65:n kohdalla. Kuulin sitten edellisen omistajan sanoneen, että jotain oli ruuvailtu...pitänee ilmeisesti paikkaansa?

        ...Oli se vaan kova auto....jostain, kun semmosen taas taisi.... kovaan ajoon. :)

        Tuommoisilla jutuilla jos pitävät paikkansa,ei moottorit kauan kestä,vielä kulutus olisi 5 l,niin menisi ihan tuonne tarina puolelle.Monesti on hyvä kun ensin puolittaa,ja sen vielä puolittaa,ja lopusta neljänneksestä vielä tarkistaa

      • juha
        Henkka Jii kirjoitti:

        Myyjän mukaan on kaikki suodattimet vaihdettu viime öljynvaihdon yhteydessä. Ollen kysymyksessä läheinen kaveri saattaa mitää paikkansakin, mutta olin joka tapauksessa ensi öljynvaihdon yhteydessä (kuukauden sisään) laittaa kaikki filtterit uusiksi ja käydä vähän muitakin huoltokohteita läpi Alfamerin opas toisessa kädessä ja jakoavain toisessa.

        Väitti muuten että laittoivat Pendolinon moottoriöljyt koneeseen viimeksi ?!? Saattaa selittää miksi kone on vienyt hiukan öljyä, todnäk AIVAN liian ohuet liemet wanhan ajan dieselille.

        No juu, ei se mikään raketti vieläkään ole mutta on se kiva että on ikään kuin "koko potentiaali" käytössä.

        Henkka
        "Jos uutena oli 60 hevosta tallissa niin kai niistä 50 on vielä aktiivisessa työelämässä" :-)

        heh, kuulin essonbaarijutun kun sällit oli keksineet mitata takapyörätehon 700tkm ajetusta w123 200D:stä... 35hv oli löytynyt takapyöristä, sen kun kertoo häviökertoimilla niin kyllä siitä se 55hv melkein tulee!!!

      • Henkka Jii
        juha kirjoitti:

        hehhehhee on se hauska kun kevytmottoripyörissäkin on ollut rajumpia tehoja kuin 1400 kilon henkilöautossa...

        Henkka
        "Johtotähti - aina letkan kärjessä?`" :-D

      • jarski
        Henkka Jii kirjoitti:

        Myyjän mukaan on kaikki suodattimet vaihdettu viime öljynvaihdon yhteydessä. Ollen kysymyksessä läheinen kaveri saattaa mitää paikkansakin, mutta olin joka tapauksessa ensi öljynvaihdon yhteydessä (kuukauden sisään) laittaa kaikki filtterit uusiksi ja käydä vähän muitakin huoltokohteita läpi Alfamerin opas toisessa kädessä ja jakoavain toisessa.

        Väitti muuten että laittoivat Pendolinon moottoriöljyt koneeseen viimeksi ?!? Saattaa selittää miksi kone on vienyt hiukan öljyä, todnäk AIVAN liian ohuet liemet wanhan ajan dieselille.

        No juu, ei se mikään raketti vieläkään ole mutta on se kiva että on ikään kuin "koko potentiaali" käytössä.

        Henkka
        "Jos uutena oli 60 hevosta tallissa niin kai niistä 50 on vielä aktiivisessa työelämässä" :-)

        Tämän jutun innoittamana päätin "rankaista" 300D:tä ja kyllä senkin kulku vähän parani. Menee jopa märällä asfaltilla kakkosella luisua risteyksissä, jos nyt haluaa välttämättä revittää... Parempi vain ootella kun sataa tehoja taivaalta, niin ei paikat hajoa.

    • Capo

      Minulle on käynyt noin ja usein ja varsinkin dieseleiden kanssa, mutta olipa toinen näistä mun bemareistakin edellisen omistajan jäljiltä niin karstainen, ettei kulkenut aluksi kuin 140. Arvaa nousiko patti ohimoon, kun paahtoivat pikku vipusilla ohi.
      Toinen vaihtoehto onkin sitten se, että diesel vetää viimeisiään. Mulla ainakin ne on just ennen loppumistaan ruvenneet kulkemaan aivan hullun lailla.
      Miekka on irtoamaisillaan ja tulossa, kunhan ehdin, nyt vaan on ollut hyvää aikaa kalastella.
      7 vuotta ja 150-180 tkm/v ilman lomia, joten nyt pidän kaikki pekkasetkin.

      • Lexa

        "7 vuotta ja 150-180 tkm/v ilman lomia, joten nyt pidän kaikki pekkasetkin."

        Ei varmaan ole loma pahitteeksi!
        Kireitä siimoja!

      • Capo
        Lexa kirjoitti:

        "7 vuotta ja 150-180 tkm/v ilman lomia, joten nyt pidän kaikki pekkasetkin."

        Ei varmaan ole loma pahitteeksi!
        Kireitä siimoja!

        Komeita harjuksia on tullut ja tänään lisää.

      • Henkka Jii
        Capo kirjoitti:

        Komeita harjuksia on tullut ja tänään lisää.

        Katos katos kiva kuulla Capo-sedästä väliin tälläkin puolella...

        "Sword" saadaan tosiaan kolvailtua täyteen toimintakuntoon heti kun vaan jaksat sen irti repiä. Tarviitko ohjeistusta?

        Ajelin tänään vanhalla seiskapätkälläni, kävin vielä toimittamassa ja asentamassa siihen mittarin code plugin särkyneen tilalle jonka jälkeen piti tietysti kalibroida kaasuläpät.

        Jonkun saattans Passattikuskin eksyttyä tielle piti kalibroida ykkösellä :-( höh.

        Juuri kun luulin että Christine meni hyvään kotiin niin jamppa kertoi että se on myynnissä. On se nyt perkele. Olisko pitäny pitää vaan ittellä... No juu, on se liian kallis/kaunis vaimon kauppakassiksi edelleen.

        Ja nyt suut suppuun bemareista ennen kuin mersupalstan pojilta palaa käämi ;-)

        Henkka
        onhan sulla mun puhelinnumero tallella?

        Talletin lähettämäsi irroitusohjeet, mutta puh. numeroas mulla ei ole
        Miekka irtoaa huomenna.
        Capo-setä tosiaan, hehhehhee.

    • Hymppi

      Pillyleka pillästy vöi vöi.häyskää jyy jyy
      pervo perat vauhdissa .ei vaa hulluja juttuja kirjottelette no joo olkaatte önnellisiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      50
      2244
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      25
      988
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      952
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      873
    6. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      54
      853
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      121
      842
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      773
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      753
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      749
    Aihe