VASTISITKO : VUOSI ON VIERÄHTÄNNYT KAIPAAN TÄTÄ MIESTÄ EDELLEEN. TUNNE ON NIIN VOIMAKAS ETTÄ HÄN PALAA VIELLÄ.ONKO NÄIN? MITÄ MUUTA ELÄÄMÄÄNI KUULUU ? KIITOS VASTAUKSESTA.
Taara*
TUULI
5331
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Horoskooppimerkkisi ja ikäsi ? ;) Katsotaan minkälaisia tuulia tuulille puhaltaa...
Anteeksi että tuppaudun tähän, mutta katsoisitko miten minulla parisuhde voi alkaneena vuonna? Odotan lasta, onko hän tyttö vai poika? Miten vauva-aika sujuu?
SKORPPIONI 50v
Joka kahdeksas vuosi on ihmisen elämässä suuri vuosi ja sinun suuri vuosi alkoi jo viime vuonna syksyllä ja tulee jatkumaan lähes tämän vuoden loppuun asti, ainakin tuonne marraskuulle asti.
Sinulla on tänä vuonna mahdollisuus päästä uudelle tasolle vaikkapa työssäsi tai rakkaudessa. Vuoden alku on kuitenkin tasainen ja tunnet että kaikki meneen jatkuvasti samaa rataa. Ihmissuhteet ovat tärkeitä, muista läheisiä ja ystäviä.
Huhti- ja toukokuu lupailevat jo romantiikkaakin.
Haikailet tuon vanhan rakkauden perään,johon sinulla on yhä hyvin voimakkaat tunteet. Tapaat kuitenkin uuden ihmisen, mutta et uskalla tai halua heittäytyä täysillä tunteeseen/suhteeseen. Vanha tuttavuus kummittelee mielessäsi. Tutustu kuitenkin tähän uuteen tuttavuuteen, eihän ole mitään kiirettä sitoutua. Saatat huomata että tämä mies voisi olla sinulle hyvä, mahdollisesti oikea.
Muista, älä uskottele liikaa itsellesi tietyistä asioista !
Työkyky ja terveys ovat tärkeitä, muista huolehtia itsestäsi rentoutumalla, liikkumalla, ulkoilemalla ja hoivaamalla itseäsi. Jaksat paremmin työssäsi kun voit hyvin sekä fyysisesti että henkisesti.
Taloudellinen tilanteesi on hallinnassa ja saattaa jopa kohentua. Sijoita viisaasti ylimääräiset rahat. Loppuvuonna saattaa jonkinlainen matka olla mahdollista.
Sinulla on taipumus joskus ajatella ehkä liiankin pessimistisesti, varsinkin kun tulee vastoinkäymisiä. Mielessäsi on jo vuoden ajan ollut entinen rakkaus. Saattaa olla että tapaatte ja välit lämpinevät, mutta anna mahdollisuus myös uudelle ! Muuten, pettymyksillä on myös myönteinen puoli, eli se että kaiken vastoinkäymisen jälkeen on luvassa menestymistä ja onnea.
Toivoa on ja paljon. Löydät pieniä ilonaiheita päivittäin, jos vain osaat niitä etsiä. Tartu uuteen ja tulet onnistumaan !
Onnellista ja rakkaudentäytteistä vuotta sinulle !
Näkisin että parisuhteenne voi suht hyvin. Rakkaus ja kiintymys, sitoutuminen ja luottamus näkyy.
Kuitenkin näen myös kyyneliä, johtuiskohan raskaudestasi ja hormonimuutoksista. Ajaudut tilanteisiin, jotka saattavat päätyä kyyneliin, ehkä juuri siksi että mielialasi vaihtelee.
Tuosta lapsesi sukupuolesta en ole varma, jotenkin kuitenkin sinisävyisyys nousee pinnalle - tosin se voi tarkoittaa myös tiettyä "baby-blues" tunnetta, eli sellainen tietynlainen äitien tunnetila vauvan synnyttyä, sellaista onnellista ja ihanaa aikaa.
Kesä tulee olemaan tämän vuoden parasta aikaa, nautit pienistä arjen onnellisista asioista.
Voit olla luottavaisin mielin, tulet nauttimaan vauva-ajasta ja nauti todella täysillä, se aika menee todella nopeasti. Muista vauvan synnyttyä myös miestäsi. Huomioi häntä, ettei hän jää syrjään. Hoivatkaa parisuhdettanne.
Tästä tulee sinulle suuri vuosi, jo siitäkin syystä ainakin että synnytät maailmaan uuden ihmisen. Se on aina kuin ihme !
Ja tärkeintä, hoivaa lastasi mutta myös miestäsi. Hän tulee myös huomioimaan sinua entistä enemmän.
Tämä vuosi tietää teille molemmille kasvua ihmisinä.
Onnea ja Kaikkea Hyvää alkaneelle vuodelle !