Onko kenellekään kokemuksia itsensä kadottamisesta eli depersonalisaatiosta? minulla on usein semmoinen tunne, etten enää tunne itseäni ja pelkään sairaalloisesti sitä että muutun persoonaltani täysin. Pelkään tulevani hulluksi. Monesti olen itkenyt ja huutanut hysteerisesti sen takia kun en tiedä kuka olen ja samalla murehdin kaikkea pientäkin. Siis teen kärpäsestä härkäsen.
Itsensä kadottaminen
eikukaan?
75209
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuulostaa ikävän tutulta. Mä tosin pidän kaiken sisällä, enkä millään tavalla oo purkanu esim. huutamalla niinku sä kerroit. Ei se sisällä pitäminenkään kyllä varmaan pidemmän päälle hyvää tee.
Toisaalta sitä pelkää, toisaalta melkein toivoo että sekois eikä tajuais enää "mitään". Ei tarvis elää tässä todellisuudessa.
Jos esimerkiksi sun ydinminällä eli sillä mikä sinä olet mm. sinun arvosi ja tunteesi, on tarve muuttua? Tärkeämpää olisi nyt miettiä miksi sen on tarve muuttua? Esimerkiksi lukion kirjoista löytyy tätä asiaa käsitteleviä eli persoonallisuuden rakentumista käsitteleviä teoksia. Jos nimittäin haluat itse opiskella lisää...
Muita persoonallisuuteen vaikuttavia kerroksia ovat sinun itsesi lisäksi ympäristö eli (esim. perheesi, ystäväsi) ja yhteiskunta. Heillä on omat lakinsa, norminsa ja odotuksensa. En nyt ihan tarkkaan muista miten tämä meni... Mutta tähän suuntaan...
Minäkin kadotin itseni. Ennen kaikki tuntui joltakin. Nyt tuli ihmeen kevyt olo. Mikään ei enää tunnu miltään, en enää tunne stressiä, vaan kaikki asiat paremminkin naurattaa. Mikään ei enää edes huoleta ja tulevaisuudestakaan jaksa ottaa paineita. Tulinko siis tunteettomaksi hulluksi vai parannuinko synnynnäisestä masennuksesta?
Älä pelkää tulevasi hulluksi. On aivan normaalia, että ihminen muuttuu elämänsä aikana. Olet silti sama ihminen. Joskus lapsilla on samanlaisia tuntemuksia kasvaessaan eli tuntee olevansa eri ihminen kuin aiemmin. Se on kuitenkin aivan normaalia. Ota rennosti.
jos ei halua muuttua vaan olla sellainen kuin ennenkin?
ihminen ei halua muuttua? Miksi sitä vaan kaipailee menneitä ja haluais päästä takasin menneisyyteen, vaikka tietää että se ei ole mahdollista ja että ei sitä lohdutusta sieltä löydä? Miksi ei vaan pysty päästään irti menneistä ja elään nykypäivää, tekemään elämästä hauskaa jos se nyt yleensäkään on mahdollista?
Mulla kans vähän semmonen tunne että tunteet olis häviämässä johonkin. Mun kohdalla se saattaa kyllä johtua lääkityksestä, mutta en oo mitään muutosta huomannu vaikka ollu kohta neljä viikkoa ilman. Ennen sitä ehdin syödä niitä ehkä yhen kuukauden.
Mua vaan ei todellakaan sureta enää mikään. Ihmettelen vaan että mitä hemmettiä tää nyt on olevinaan. Myös pelko ja ahdistus tunteina on kadonnu. Tunnistan kyllä tilanteet jotka näitä tunteita herättää mutta en enää tunne. Pirullista.
Et ole totisestikkaan itseäsi kadottanut. Sen huomaa selvästi kirjoituksestasi. Tarkoitan, että kun olet noin huolissasi itsestäsi. Ja se tarkoittaa juuri sitä, että välität itsestäsi ja haluat pitää hyvää huolta. Sinähän olet siis nän katsottuna hyvin ajattelevainen, sydämmellinen ja huolta kantava sinä itsesi. Joten unohda nyt tuo hölynpöly. Sinä olet hyvin vahvana olemassa!
itelläkin tulee sellasia hetkiä et pelkään et tulen hulluksi?mut onko näin ku osaan pelätä sitä niin en ole tulossa?