Muutin yksityiseltä vuokraamasta kämpästä pois viime syksynä, ja jouduin haastamaan omistajan oikeuteen koska ei olisi halunnut palauttaa takuuvuokrarahoja. Jätin asuntoon seuraavalle asukkaalle kirjahyllyn, eteiseen suurikokoisen peilin, ja asuntoon muutaman valaisimen (kaikki uusia), koska hänelle ei huonekaluja juurikaan ollut ja itse muutin pienempään asuntoon. Nyt omistaja on ilmoittanut useissa halventavissa meileissä nyk. asukkaalle ettei hän saa koskea huonekaluihin yms.Huomasin myös, että omistaja kirjoittaa vuokralle annetaan-ilmoituksissa vuokraavansa kalustettua asuntoa, josta siis ottaa myös korkeampaa hintaa huonekalujen(i) vuoksi. Mun periaate alusta oli ettei asuntoon jätetä mitään, koska mies sai mut todella pahaan jamaan niin psyykkisesti kuin taloudellisestikin. Voinko noutaa tavarat asunnosta vai ovatko ne asunnon omistajan omaisuutta? Periaatteen vuoksi en tahdo tälle mulkvistille jättää näitä uusia huonekaluja jne, voin myydä ne vaikka eurolla kirpparilla. Ja nykyinen vuokralainen kun ei haluaisi herättää nukkuvaa karhua...
Kenen omaisuutta ovat asuntoon jätetyt
HUONEKALUT
31357
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos kämpän omistaja haluaa kajota sinun omaisuuteesi, hänen pitää kehottaa
sinua hakemaan tavarasi pois kohtuullisessa määräajassa uhalla, että hän
(huom sitten vasta!) menettelee niiden kanssa niinkuin olisit ne hylännyt.
Jos lahjoitit ne seuraavalle, pyydä häntä lahjoittamaan ne sinulle takaisin.
Kiusa pienikin kiusa ;)
Vaikka sinua kiukuttaa ja haluat kostaa, niin eiköhän ole oman itsesi kannalta hyvä jättää taakse muutama valaisin ja hylly.
Järkevästi ajatellen, jos olet sinne jotain jättänyt, etkä esimerkiksi myynyt eurolla seuraavalle, niin vuokraisäntä olisi voinut kyllä kuskata tavarasi vaikka kaatopaikalle. Entinen asunto ei ole varastopaikka, jos joskus haluaisi tavaransa takaisin. Kun olet avaimen luovuttanut etkä sopimusta tehnyt tavaroistasi, ne katsotaan "hylätyksi".
Vaikka olet vaikeuksiin joutunut, niin olethan niistä selvinnyt, ei kannata pilata elämää kostoa miettimällä.
Käy asianajajan juttusilla, hän selvittää kenelle huonekalut kuuluvat.