... kyllä ne näkyy, mikäli näin vain haluaa !
Esimerkiksi: Jyväskylän rauhanyhdistyksen kotisivut näyttävät IP-osoitteen, ketkä avaavat
sen. Käyppä testaamassa.
Neuvoksi: Kun kirjoitat niin, että voit vaikka esittää sen kenelle vain ääneenkin, ei ole mitään pelättävää (hävettävyys onkin sit` eri juttu) !
Esimerkiksi: Jyväskylän rauhanyhdistyksen kotisivut näyttävät IP-osoitteen, ketkä avaavat
sen. Käyppä testaamassa.
Neuvoksi: Kun kirjoitat niin, että voit vaikka esittää sen kenelle vain ääneenkin, ei ole mitään pelättävää (hävettävyys onkin sit` eri juttu) !
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kyllähän se tiedetään, että IP-osoite näkyy, mutta näkyykö tai saako näkymään sen, mistä IP-osoite tulee. Väliäkös sillä IP-osoitteella, mutta jos sen avulla voi saada tietoon kirjoittajan kotipaikkakunnan, ollaankin jo melko pitkällä etsittäessä kirjoittajaa.
Kotipaikkakunnalla nyt tuntee melko tarkkaan uskovaiset toisensa, lukuunottamatta Oulua ja Helsinkiä, joilla ei tunneta.
Onkin sitten arveluttavaa kirjoittaa negatiiviseen sävyyn vanhoillislestadiolaisuudesta, jossa on itse mukana, jos kirjoittaja voidaan selvittää IP-osoitteen avulla.
Moppaajasefu on joskus kertonut seurailleensa IP-osoitteita.
Ihminenhän on niin raadollinen, että haluaa saada tietoonsa kaiken mahdollisen uteliaisuuttaan.
Osoitteen avulla voidaan palstalta poistaa häiriköt, kun samasta osoitteesta tulee roskaa liian paljon. Missä raja kulkee, se ratkaistaan aivan palstakohtaisesti. Sen selvittämiseksi sefukin voi aivan vapaasti katsoa myös sen numeron. Täällä se kieltäminen taitaa kuitenkin olla ylläpidon oikeus, mutta kuka tahansa voi siihen vaikuttaa, ilmoittamalla asiattomista viesteistä
On aivan toisen luokan asia, jos ilmenee rikollista toimintaa. Silloin poliisi sen osoitteen avulla yhteistoiminnassa operaattorin kanssa voi jäljittää jopa kirjoittajaa. Rehellisellä kirjoittajalla ei ole mitään pelättävää, nämä mahdollisuudet ovat olemassa vain meidän kaikkien yhteisen hyvän vuoksi, että voisi rehellisesti, vapaaasti ja turvallisesti kirjoittaa ja lukea.
Aiemmin sheriffit pystyivät näkemään ip-osoitteet, mutta silloinkaan en seuraillut niitä sen enempää kuin mitä pakollisissa poistoissa tuli eteen. Että se siitä raadollisuudesta ;)
Tilanne on aivan toinen tänä päivänä.
että palstalaiset tietäisivät, kuka oikeassa maailmassa on se, joka sanoo että "höpön pöpön", please ...
Leena Huovinen
pöpön :) Sinäkin voit olla ihan joku muu kuin se jonka nimi on kirjoituksesi alla.
Juutas Käkriäinen
kohteliasta toista palstalaista kohtaan? Pyhä Henkikö sellaiseen ohjaa? Vai antikristuksen henki?
Noin tosikoilta pitäisi netin käyttö kieltää:)
Kaikenlaista huuhaata kirjoitellaan, ja sitten ollaan niin "jumalisia" että :) :) :)
on tili tehtävä tuomiopäivänä. Jokaisen, myös Sinun.
Kyllä minä pärjään,entä itse?
Olen kyllä lukenut ´viestejäsi, ja luulen että sinä kovemmalla olet siellä tuomiopäivillä, jos oikein tosissaan ollaan.
Ei minulla muuta turvaa olekaan kuin Kristuksen täydellinen vanhurskaus.
Avulla tuskin saa selvää ainakaan tavlliset pulliaiset miltäpaikkakunnalta lirjoitukset tulevat. Monilla palstoilla on ip-numero näkysissä ja en osaa kyllä sen perusteella päätellä mistä kukakin kirjoittaa.
Ip-numero johtaa aina operaatorinkoneelle, siltä tulee numeroon loppuosa, hakkeri onnistuu selvittämään mutta se vaati tahtoa selvittää mitä kukakin kirjoittaa, ja se on väärin jos sellaiseen selvitykseen alkaa.
... sen avulla saadaan:
-osoite
-puh.nro
-nimitiedot
ja "muiden oikeuksien kautta maailma onkin
täysin auki" kohteen osalta esimerkiksi:
Kelan tiedostot,ARK tiedostot,Suomen yritystieto
Oy tiedostot, rikostiedostot, kirkonkirjat sun muut rekisteritiedot SAInt kuntoisuusluokka myöden jne. Kaikki tietysti "virkavastuulla ja
henkilösuojalakia noudattaen.
IP-osoitteilla ei saa selville yhtään mitään muuta kuin nettiyhteyden tarjoavan operaattorin. Useat operaattorit ovat valtakunnallisia, joten edes paikkakunta ei selviä.
Itse voin avoimesti kertoa käyttäväni HTV:n nettiyhteyttä, joka on rajoittunut pääkaupunkiseudulle. Samaa yhteyttä käyttävät niin monet kymmenet tuhannet muutkin että sillä tiedolla ei tee kukaan yhtikäs mitään;)
Aivan asia erikseen on se, että onnistuneella hakkeroinnilla selviää melkoisen paljon mutta se onkin sitten rikollista touhua se ja sitä varten jokaisella konettaan arvostavalla on palomuurit ja virustentorjunta;)
Teknisesti tänne kuten muuallekin nettiin jää toki sormenjäljet, mitä kautta jokainen kone kyetään tarvittaessa jäljittämään. Käytännössä siihen vaaditaankin sitten se että rikoksen tunnusmerkit ovat täyttyneet ja poliisi tutkii asiaa.
Nykyisin ip-osoitteet vaihtuvat usein tiuhaan tahtiin ja monet operaattorit arpovat koneelle automaattisesti aina uuden osoitteen kun nettiyhteys luodaan. Ip-osoitteen tiedoilla ei siis tee paljoakaan. Operaattoreita ja kotikoneita puolestaan yhdistää jokaisen verkkokortin ainutkertainen mac-osoite, mikä ei julkisesti näy missään.
Kun saa nimen/osoitteen sitä kautta maailma aukeaa kuin taivas !
... myös vaikkapa Päivämiehen joulutervehdyksistä vuosittaisista verojen juoruista ja ties mistä.
Tietosuoja-asiat pitää kuitenkin olla päällimäisenä, eikä asiattomia "kurkisteluja"
siedetä tässä yhteiskunnassa.
ip osoitteeni perusteella, jään mielenkiinolla odottamaan :D
Kerran tänne palstalle kirjoitteli ryhmä häiriköitä, jolloin Moppaajasefu sai selville, että häiriköitsijöiden takana olikin vain yksi ja sama henkilö, joka keskusteli itsensä kanssa.
Jos IP-osoite on vaihtuva, niin kuinka hän sen sitten sai selville, vai arvasiko vain?
En nyt muista, mikä oli nimimerkki, mutta se oli ryhmä, joka halusi perustaa uuden lestadiolaisuskovien ryhmän.
Joskus Moppaajasefu on voinut kertoa senkin, onko kirjoittaja se nimimerkki, joksi epäillään, vai ei. Kysymyksessä saattaa olla myös pelkkä arvaus tai kirjoituksen sisältö.
Onhan nähty, miten esim. Nuin tai Kicki 112 nimimerkin muutoksista huolimatta, ovat paljastuneet.
Melperi on kertonut vlm.n IP-numeron. Miten se IP-numero oikein katsotaan joltakin toiselta?
Oman IP-numeron voi kyllä katsoa, mutta miten tapahtuu jonkun täällä kirjoittavan IP-numeron etsiminen? Katsoppa sinä, mikä on minun IP-numeroni!
>>
Jos IP-osoite on vaihtuva, niin kuinka hän sen sitten sai selville, vai arvasiko vain?
>>
Tuossa alempana kommentoiva nimimerkki Kalle on sikäli väärässä että vain pieni osa liittymätyypeistä luo ip-osoitteen jokaisen yhteyskerran jälkeen uudelleen. Suurimmalla osalla dynaaminen ip-osoite tarkoittaa sitä että osoite vaihtuu aika-ajoin, esimerkiksi muutaman päivän välein. Joissain liittymissä ip-osoite annetaan joiksikin tunneiksi, jonka jälkeen osoite arvotaan uusiksi, MUTTA yleensä palvelimet "arpovat" saman numeron uusiksi, mikäli se on vapaana. Käytännössä muutoksia tulee vain silloin kun järjestelmästä poistetaan tai lisätään uusi kone (yhteys uudelle koneelle) Jos siis samasta ip-osoitteesta tulee saman päivän aikana useampia viestejä, niin ->erittäin todennäköisesti>
Melperi on kertonut vlm.n IP-numeron.
>>
Tuota en kyllä muista tapahtuneen. Vlm on joskus vihjannut että hän osaisi paljastaa toisen kirjoittelijoiden ip-osoitteet, mutta ei käsittääkseni ole koskaan niin tehnyt.
>>
Miten se IP-numero oikein katsotaan joltakin toiselta?
Oman IP-numeron voi kyllä katsoa, mutta miten tapahtuu jonkun täällä kirjoittavan IP-numeron etsiminen? Katsoppa sinä, mikä on minun IP-numeroni!
>>
Teknisesti siihen voisi ehkä olla joitain mahdollisia keinoja, mutta ne ovat laittomia. Vaikka olisi toisen kirjoittelijan lupa, niin ymmärtääkseni se olisi rikollista suomi24:jää kohtaan, koska välillisesti tämä täytyisi tehdä heidän palvelimensa urkinnan kautta. En siis varmasti ala jakamaan tässä vinkkejä miten sen ehkä voisi tehdä enkä itse yrittäisi moista tehdä.
Tämä oli tyhjentävä selitys ja tyydyttää varmasti meidän jokaisen tiedonjanon ja hälventää pois turhat epäilykset.
Arvostan admata sinua korkealle. Olet viisas ja kunnioitettu tällä palstalla.
Olet tasapuolinen, et mihinkään uskontoon kahleilla sidottu, vaan näet metsää puilta.
Jumalan siunausta sinulle tehdä täällä lähetystyötä ja voimia elämääsi.
Tuo sinun vastauksesi pudotti painolastin hartioiltamme.
Eikö kukaan palstan lukijoista ole sen vertaa perillä IP-osoitteiden tekniikasta, että tietäisi, että IP-osoite on dynaaminen. Se siis luodaan randomina jokaisen yhteyskerran aluksi uudelleen. On äärimmäisen epätodennäköistä, että sama IP tulisi toista kertaa samalle (koti)käyttäjälle. Verkkokortilla on toki oma IP:nsä, mutta verkkokortin nron perusteella ei voi tehdä mitään johtopäätöksiä siitä kuka on ko. verkkokortin takana.
Toinen asia on se, että kuten Pakkulakin totesi, on hyvä kirjoittaa niin, että voisi tarvittaessa vaikka kertoa kuka on.
Silloin ei tule kirjoiteltua asiattomuuksia.
Kirjoittelun kanssa tuskin mitään hätää on, mutta siitä olisi, jos tosiaan henkilötiedot sitä kautta selviävät. Niitähän voisi sitten käyttää vaikka mihin, se kai se mietityttää.
Nykyisin enää ei näe IP numeroa sefun näytöltä, se pitäisi sinänsä riittää meille tiedoksi. Sen pystyy katsomaan ylläpito, mutta uskon heillä olevan muutakin tekemistä, kuin kaikkien numeroita seurata. Jos sen sijaan palstalla ilmenee häiriötä, kuten muutama viikko sitten yksi häiriöviesti, josta kahdenkymmenen sekunnin aikana tarttui koneelleni viisi kriittistä kohdetta. Tiedän sen, kun hetkeä aikaisemmin olin ajanut läpi puhdistusohjelman. Tein uuden puhdistusajon jälkeen ilmoituksen asiattomasta veististä, ja se ulostamista näyttävä kuva poistuikin melko pian. Sen oli moni muukin ilmoittanut ja kirjoittanut varotuksia sillä aikaa, kun minä ajoin puhdistusohjelmaa koneelleni. Sen tapaisten häiriöiden paljastamiseksi sitä IP numeroa ja sen selvittämistä tarvitaan. Siinä ei ole rehellisellä kirjoittajalla mitään pelättävää, päinvastoin saamme olla hyvillämme, että sellainen mahdollisuus on olemassa.
Entä se vaihtuva numero? Eiköhän siitä jää operaattorin koneelle muistijälki, mutta sitä saa tutkia vain poliisi tuomioistuimen luvalla ja operaattorin myötävaikutuksella.
Edes operaattori ei saa siihen puuttua ilman lupaa. Muutama vuosi sitten yhden suuren operaattorin työntekijä oli syytteessä luvattomasta tietosuojan murtamisesta. Voimme siis olla aivan huoleti täälä. Ei mitään hätää.
"""Onhan nähty, miten esim. Nuin tai Kicki 112 nimimerkin muutoksista huolimatta, ovat paljastuneet."""
Aivan kuin tuo olis rikos että vaihtaa nikkiä. Ei Moppi ole kyllä oikealla asialla asialla jos se antaa toisten nikkejä nostella ylös ja kirjoitella niistä, ja jättää vielä palstalle toisten näkösälle nämä viestit. Kuka vaihtaa nikkiä kuka ei, omapa on asia, jos siitä ei ole kenellekään haittaa.. Kyllä täällä voi mennä nämä keskustelut ihan mettään. Tuolle kirjoittajallehan tästä pitäis antaa rapsut, eikä nille jotka nikkiä vaihtaa.
IP_numero mietityttää
Kirjoittanut: mutu. / 11.1.06 / klo 11:31 Kerran tänne palstalle kirjoitteli ryhmä häiriköitä, jolloin Moppaajasefu sai selville, että häiriköitsijöiden takana olikin vain yksi ja sama henkilö, joka keskusteli itsensä kanssa.
Jos IP-osoite on vaihtuva, niin kuinka hän sen sitten sai selville, vai arvasiko vain?
""En nyt muista, mikä oli nimimerkki, mutta se oli ryhmä, joka halusi perustaa uuden lestadiolaisuskovien ryhmän.
Joskus Moppaajasefu on voinut kertoa senkin, onko kirjoittaja se nimimerkki, joksi epäillään, vai ei. Kysymyksessä saattaa olla myös pelkkä arvaus tai kirjoituksen sisältö.
Onhan nähty, miten esim. Nuin tai Kicki 112 nimimerkin muutoksista huolimatta, ovat paljastuneet.
Melperi on kertonut vlm.n IP-numeron. Miten se IP-numero oikein katsotaan joltakin toiselta?""
Ihana on paljastunut, että mutu ei ymmärrä asioista tippaakaan, jos pitää vääränä nikkien vaihdot. Sehän on ihan väärin edes nostaa tällaisia asioista ylös. Itse tekee väärin ja toisia osoittelee sormella.
ei hävettävää.