Hei!
On varmaan muitakin jotka on paininut tämän saman ongelman kanssa. Elikkä: Tahdon lasta ja avomieheni ei. Olemme asuneet yhdessä kolme vuotta. Parisuhteemme on hyvällä ja vakaalla pohjalla. Kun yritän keskustella asiasta hän ei kommentoi..tai sanoo että tuntuu liian kaukaiselta asialta. Minua ahdistaa ja pelottaa ettei hänelle tule ajankohtaiseksi se asia koskaan. Itse rakastan lapsia ja toivon saavani heitä ainakin kolme. Ja niinhän se on että lapsia saadaan ei tehdä.
Jos kokemuksia ja ajatuksia niin jakakaa ne kanssani.
On varmaan muitakin jotka on paininut tämän saman ongelman kanssa. Elikkä: Tahdon lasta ja avomieheni ei. Olemme asuneet yhdessä kolme vuotta. Parisuhteemme on hyvällä ja vakaalla pohjalla. Kun yritän keskustella asiasta hän ei kommentoi..tai sanoo että tuntuu liian kaukaiselta asialta. Minua ahdistaa ja pelottaa ettei hänelle tule ajankohtaiseksi se asia koskaan. Itse rakastan lapsia ja toivon saavani heitä ainakin kolme. Ja niinhän se on että lapsia saadaan ei tehdä.
Jos kokemuksia ja ajatuksia niin jakakaa ne kanssani.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Meillä asiat on toisinpäin. Mä oon 25 vuotias ja avovaimoni on nuorempi...
Olisi kiva kuulla miltä sinusta tuntuu teidän eri mielisyys. Ja muutenkin miehistä näkemystä tähän pulmaan.
Se on hankalaa kun ei ole samaa mieltä sellaisesta suuresta asiasta! Meillä on jo kolme lasta,mutta haluaisin vielä ainakin yhden...ja sitä avomieheni on vaikea ymmärtää.Hänelle nämä lapset riittää,"eihän kellään ole niin paljon lapsia kuin meillä"...!!!! Minäkään en vielä haluaisi seuraavaa,mutta mieheni pelkkä kommentti loukkaa mua.Kun kuulen ettei hän ikinä sitä halua.Tottakai olen onnellinen että meillä on sentään kolme ihanaa lasta,mutta ajattelin vaan kertoa että tiedän sen olevan vaikeata kun on kaksi tahtoa....en osaa oikein neuvoa sua,vaikka haluaisinkin.Yrittäkää vaan puhua puhua puhua sun halusta saada lapsia.Onko hänellä sisaruksia?
Kirjoittele taas ja kerro mitä teit. Koita jaksaa!:)
tuttu tunne tuokin..meillä on neljä tervettä lasta ja elämä alkaa olla helppoa
jokainen nukkuu iltayhdeksästä aamuun ja ilman nukutteluja ym. nuorin tulee marraskuussa kaksi.
silti..haluaisin vielä yhden ja mies on ollut sitä vastaan..hän haluaa alkaa elää jo omaa elämää..ja minä kapinoin sitä vastaan..etten ole itse siihen valmis
jotenkin syli tuntuu tyhjälle
no..annoin asian olla..ja nyt hiljaisesti mieheni on antanut asian mennä omalla painollaan ja viides lapsi on "tekeillä" eli saapi tulla kun tulee..
rakastan lapsia..vauvat on ihania..ja meillä nää on olleet aina kilttejä, yönukkujia..eli olen päässyt helpolla
siksi kai sitä vielä haluaakin.
hyvää jatkoa kaikille
olen vaan utelias...et kai sinä ole se nasu jonka mies ei halua auttaa vauvan hoidossa...? Ajattelin vaan kysyä,koska löysin sellaisen viestin tuolta.
Meilläkin on kolme "helppoa" lasta.Ovat aina itse nukahtaneet viim. 21.00 omiin huoneisiin.Eivät ole tavallista huonompia syömään,jne jne. Joten varmaan sen takia haluan niitä niin monta! Avomieheni myös haluaa päästä tekemään jotain muuta...:(
Tämä on vaikeempaa,kuin moni uskoiskaan.Ei mulla ole vauvakuumetta vaan avomiehen kiusaksi.Kaikki ystäväni ei edes ymmärrä miten vielä haluan enemmän lapsia!Miten sinun läheiset ovat reagoineet,teillähän on vielä isompi perhe?
Eilen yritin taas rakentavaa keskustelua, että pelottaako häntä lapsessa jokin yms. Itse hän veti esiin rahan?? Olemme ihan keskitasoinen pariskunta varallisesti. Kaikki ns. syyt ovat tekosyitä olla loukkaamatta minua, mutta illalla taisi pinna mennä kun ilmoitti ettenkö usko ettei hän halua lasta!! Se oli kuin puukon isku selkään. Sen jälkeen hän ihmetteli loukkaannuinko!?!
Olen suhteemme alusta asti kertonut hänelle haluavani lapsia ja ajankohdasta milloin, joten en ole pimittänyt häneltä mitään. Tuntuu kuin hän olisi pettänyt minut nyt. Mietityttää kannattaako meidän jatkaa jos hän on noin jyrkästi lasta vastaan..
Hänellä on vanhempi sisko jolla kaksi lasta. Mieheni on 25.
Minusta tuntui pahalta lukea sun viesti. En voisi kuvitellakaan että eläisin miehen kanssa joka ei lapsia haluais! Minulle kun se on elämän tarkoitus! En osaa neuvoa sua,mutta kirjoittelen mielelläni kanssasi jos haluat ystävän jolle kertoa!(Juteltaishan me muustakin!;))
Meilaatko jos laitan osoitteeni? Koita jaksaa! Hali!
Ihana huomata että en ole yksi. On jotenkin tyhjä olo.. Olimme suunnittelemassa vuodenvaihteeseen muuttoa toiselle paikkakunnalle, mutta olen miettinyt teenkö sen yksi.. Katson nyt vuoden loppuun mitä tästä tulee.
Voin toki kirjoitella kanssasi sähköpostitse, itseasiassa se olisi kivaa.
se osoite: [email protected]
Kiva jos kirjoittaisit! Koita jaksaa! Ajattelen sua!
eri nasuja ollaan..käin lukemassa ton viestin.
meillä oli porukat aika järkyttyneitä kun toi neljäs alkoi ilmoitella tulostaan..ja viidennestä ei olla ees puhuttu..varmaan pyörtyyvät.
mutta..itse nää on hoidettu tähänkin asti eikä nää ole kelleen olleet häiriöksi..ainoa mikä on lastenmyötä vähentyny..on kylässäkäynti
mutta olemme sanoneet, että meille voi aina tulla, koska son monille helpompaa ja lapsia ei tarvii niin vahtiakkaan kotona
sellaiset kyläpaikat jossa ei ole lapsia, jätämme väliin, koska siellä ei kertakaikkiaan ymmärretä että lapsilla saattaa kaatua maitolasi tai ne ei malta istua paikallaan kahta tuntia.
kaikki lasten kanssa on kuitenkin itsestä kiinni.kaupassa pärjään hyvin-meillä ei kiukuta, ravintolassa syöminen onnistuu-lapset osaavat istua ruokapöydässä asiaankuuluvalla tavalla, olemme asennoituneet niin että meillä on neljä suht pientä lasta joiden kasvattaminen on meidän tehtävä.
ja hyvin on pärjätty.
on ollut aivan ulkopuolisten taholta ihmetystä (esim kaupan jonossa) että miten pärjään..joskus tekisi mieli sanoa rumasti takas..kun joku säälien katsoo..mutta annan ihmisten ihmetellä.
iloa näistä on vaan ollu :o))
Meillä on jo yksi lapsi, mutta minä haluaisin toisen. Kun esikoinen syntyi, oli puhetta, että sitten kun aloittaa koulunsa hankitaan toinen lapsi. Poika aloitti koulunsa tänä syksynä ja mies ei enää halua toista lasta, ei kuulemma ikinä. Tunnen itseni petetyksi!
Asiasta on puhuttu vuosikausia (ei ole aika auttanut) ja molempien mielipide on edelleen sama. Olen yrittänyt vaikka mitä! Olen selittänyt, kuinka tärkeitä sisarukset ovat, kuinka onnelliseksi tulisin, että meillä on kyllä varaa toiseenkin lapseen...
Lisäksi alkaa tuntua siltäkin, että olen kohta liian vanha (tiedän, että en sitä vielä ole, pian 30-v) mutta en halua lasta sitten enää 10vuoden kuluttua.
lakkaisit yrittämästä ja painostamasta niin saatanasti?
Voi,laitoin väärän nimimerkin äsken! Tuo toinen mulla oli kerran kun puolustin ystävääni sen #¤%#¤%¤ krissen loukkauksilta abortti-palstalla... sori! Nuori äiti minä olen.(Siinä naisen kaveri-viestissä!)
Kysymys on vain siitä haluaako mieluummin tehdä kaksi elämää onnettomiksi-luultavasti kolme -(ainakin miehen ja mahdollisen lapsen) vai ainoastaan itse olla onneton kun ei saa mitä haluaa.
Suosittelen avioeroa.
..oikein ymmärtää mitä ajat takaa. Joten selventäisitkö ajatustasi? Ymmärsin että minä pilaisin mieheni ja kenties joskus syntyvän lapseni elämän vai?! Vaiko mieheni meidän? Suhteemme voi muute hyvin ja aion odotella vielä josko mieli muuttuisi. Hän tietää kantani lapsiin ja uskon hänen tietävän etten aio tyytyä lapsettomaan liittoon..ilman yritystä ainakaan.
Haluaisin lasta aivan kamalan paljon.Me olemme naimisissa jo 4vuotta,ja koko ajan olen halunnut lasta,itse asiassa rukoillut lasta.Mieheni opiskelee ja haluaa saada opinnot loppuun ennen lasta.En tiedä kuinka kauvan jaksan odottaa.Koko ajan näen raskaana olevia naisia ja tunnen sydämmessäni pistoksen.Oi kumpa Jumala vastaisi rukoukseeni ja antaisi mieheni haluta lasta yhtä paljon kuin minä.
Moro!
Sympatiat kyllä heräs. Itselläni on melko sama tilanne. Mies kyllä haluaa lapsia, mutta ei ihan vielä. Mieheni on myös 25v. Naimisiinmenon kans oli sama juttu. Kauan se mietti ajankohtaa ja patistellakin piti vähän, mutta sit se aatteli, että mitä sitä pitkittämään. Vauva-asian kanssa on kai sama juttu. Mutta nyt kun tilanne (pahin tunnepuolen vauvakuume)on rauhottunu, niin huomaan, että onhan se tervettä järkiajattelua ja vastuunottokykyä myöskin, että miettii asioita. Aikani mutistuani ja sätittyäni, tilanne rauhottui ja asennoiduin eri tavalla. Aattelin, että tämä on yhteinen asia, että annetaaanpa vähän ajan kulua. Lapsista ja siitä millasia meidän lapset todennäkösesti ois ja miten niitä yritettäis kasvattaa oli toki puhetta, mutta lopetin syyllistämisen. Miehellä on kuitenkin realistinen kuva vauvan mullistavasta arjesta: ei synkkä, muttei ruusunpunainenkaan. Nyt olen vaihteeksi orientoitunut työntekoon jne., vaikka vauva-asia on mielessä sekavin ajatuksin joka päivä. Oottelukannalla ollaan. Pikkuhiljaa miehen puheet ovatkin alkaneet vihjailla, että pianhan ja sitte kohta ku... Mä oon niinku en kuuliskaan tai ymmärtäskään vihjettä tai vitsailen jotain. Noinhan miehetki käyttäytyy... Selvää käänteistä psykologiaa. Alkaa purra ainakin meillä... Hissun kissun vaapula vissun... Hermoja sulle!!!