Alaikäinen potilas joka on juuri mennyt hoitoon suljetulle osatolle, masennuksen takia..
Niin voiko lääkäri kieltää potilasta pitämästä yhteyttä tiettyihin henkilöihin tai kieltää ettei saa pitää kenenkään yhteyttä, ei soittamalla, eikä saa tulla puhelimeen, tai ettei kukaan voi tulla vierailemaan hänen luo ??
Siis kai lääkäri voi kieltää, voihan ihminen hypätä kaivoonkin toisen käskystä, mutta luulen vahvasti että tässä tapauksessa lääkäri käyttää sellaista valtaa jota ei ole lääkärille edes myönnetty tai edes ylipäätään luvallista puuhaa..
Tietääkseni potilas saa pitää yhteyttä keneen haluaa (esim.kännykällä tms.)jos siltä tuntuu ja saa tavata kaikki vierailijoita joita itse haluaa sinne saapuvan, luulisi että siellä saa kännykkaa käyttää jos sellaisen omistaa, paitsi silloin ei kun on joku terapia tms. juuri sillä hetkellä..
Jos joku tietäisi miten tässä tilanteessa kannattaa toimia tai tehdä valitus jollekin taholle joka pystyisi puuttumaan tälläisin lääkärin toimintaan, laitos on Turussa.
Luulen myös että potilas eristäytyy koko laitoksen ulkopuolisesta elämästä, jos kaikki yhteyden pidot kielletään tai kielletään juuri sellainen yhteydenpito mitä potilas juuri haluaisi, eli se yhteydenpito mitä potilas tarvitsee jaksamiseen ja että potilas saisi viettää lomansa siellä missä hän ne haluaa viettää..Tuntuu että kukaan ei edelleenkää kuuntele itse potilasta vaan vallahimoiset ihmiset käyttävät valtaa väärin ja väärin perustein..
Kommentteja kaivataan ja apua, kiitos jo nyt kaikille vastaajille :)
Niin voiko lääkäri kieltää potilasta pitämästä yhteyttä tiettyihin henkilöihin tai kieltää ettei saa pitää kenenkään yhteyttä, ei soittamalla, eikä saa tulla puhelimeen, tai ettei kukaan voi tulla vierailemaan hänen luo ??
Siis kai lääkäri voi kieltää, voihan ihminen hypätä kaivoonkin toisen käskystä, mutta luulen vahvasti että tässä tapauksessa lääkäri käyttää sellaista valtaa jota ei ole lääkärille edes myönnetty tai edes ylipäätään luvallista puuhaa..
Tietääkseni potilas saa pitää yhteyttä keneen haluaa (esim.kännykällä tms.)jos siltä tuntuu ja saa tavata kaikki vierailijoita joita itse haluaa sinne saapuvan, luulisi että siellä saa kännykkaa käyttää jos sellaisen omistaa, paitsi silloin ei kun on joku terapia tms. juuri sillä hetkellä..
Jos joku tietäisi miten tässä tilanteessa kannattaa toimia tai tehdä valitus jollekin taholle joka pystyisi puuttumaan tälläisin lääkärin toimintaan, laitos on Turussa.
Luulen myös että potilas eristäytyy koko laitoksen ulkopuolisesta elämästä, jos kaikki yhteyden pidot kielletään tai kielletään juuri sellainen yhteydenpito mitä potilas juuri haluaisi, eli se yhteydenpito mitä potilas tarvitsee jaksamiseen ja että potilas saisi viettää lomansa siellä missä hän ne haluaa viettää..Tuntuu että kukaan ei edelleenkää kuuntele itse potilasta vaan vallahimoiset ihmiset käyttävät valtaa väärin ja väärin perustein..
Kommentteja kaivataan ja apua, kiitos jo nyt kaikille vastaajille :)
Vastaukset 36
Vanhimmat
Jotenkin on semmoinen tunne, että juuri suljetulle ei pidetä yhteyksiä. Lapsen vanhemmat ovat tietysti eri juttu. Joitakin suljettuja olen nähnyt ja käsittääkseni hoidon alkuvaiheessa on ihan hyvä kun keskitytään vain ongelman ratkaisuun. Kun lapsella/ nuorella on voimia enemmän niin silloin hän ottaa itsekin yhteyttä. Unohtaa ei saa, mutta rauhaa parantumiseen on annettava. Viestistä jäi tunne, että itse alaikäinen kammoksuu hoitopaikkaa.
Ei tämä alaikäinen hoitoa pelkää, mutta tietenkin se että joutuu olemaan yksin harmittaa varmasti häntä, itse hän on hoitoon myös halunnut vaikka joutui jäämään suoraan palaveristä sinne, mutta suurin asia on se ettei hän saa pitää yhteyttä omaan kihlattuunsa :( Se tuli yllätyksenä molemmille..
Ymmärrän kyllä että tutkimusjakson alussa rauhoitetaan tilanne niin että potilas saa selvitellä ajatuksiaan rauhassa, mutta se että kaikenlainen yhteydenpito omaan kihlattuun kielletään, mielestäni rikkoo potilaan oikeuksia rankasti. Tukea potilas tarvitsee ja se häneltä kielletään :O
Mielestäni tälläinen toiminta tapa ei kuulu enää 2000-luvun psykiariseen hoitomuotoon..
Mieleeni ei tule muuta kuin ottaa yhteyttä lapsiasiamieheen ja edetä sitä kautta asiassa..
Alaikäinen, kihloissa, suljetulla osastolla.
Ehkä siellä ollaan huomattu syy ja kannattaa kysyä lääkäriltä eikä uskoa potilaan sanomisia.
Näin itsekin äitinä särähtää jotenkin korvaan "kihlattu - alaikäinen - ei kai auta kuin ottaa yhteyttä lapsiasiamieheen", mielestäni nuo edellä mainitut eivät kuulu samaan lauseeseen. Se nyt tietenkin on vain minun mielipiteeni taustoja tuntematta. Minkä ikäinen itse olet?
Oma teini-ikäinen lapseni sairastaa masennusta ja hänen masennuksensa syntyyn yhtenä tekijänä (toki syitä on muitakin, itsekin voin katsoa peiliin syitä etsien) oli repivä ystävyys-/rakkaussuhde "saman henkiseen" nuoreen. Kaksi eksynyttä kun toisiaan ohjaa, niin eipä siinä ihan maalaisjärjellä ajatellenkaan voi päätyä muuta kuin vielä pahemmin eksyksiin. Tukea masentunut tarvitsee, se on selvä. Mutta itse, jos voisin, pitäisin lapseni kokonaan erossa itsetuhoisista ja "masentavista" kavereista kunnes hän on sen verran kuntoutunut että pystyy terveellä tavalla suhtautumaan itseensä ja ympäristöönsä.
Jos rakastat kihlattuasi, kestät eron kyllä. Eikö teidän molempien etu kuitenkin ole, että hän toipuu masennuksestaan. Masentuneen lähiomaisena voin ihan omasta puolestani sanoa, että läheisillekin etäisyys voi tehdä ihan hyvää - onhan masennus sairaus joka saattaa sairastuttaa läheisetkin.
Taidat itsekin kuulua ikärasisteihin tai sitten olet se samainen lääkäri, joka estää ihmistä elämästä omaa elämäänsä :)
Ei suljetulle osastolle kuulu toimintatapoihin se että kihlatuilta estetään yhteydenpito, eikä edes sen takia että hän on alaikäinen, vaan siksi että valtaa on kiva käyttää väärin ja muistutan että hän ei ole siellä pakkohoidossa, joten hoitohenkilökunta ei voi silloin puuttua asiaan millään tavalla, koska hän ei siis ole siellä vasten tahtoaan hoidossa..
Ainoastaan silloin yhteydenpitoa voidaan rajoittaa jos potilas on pakkohoidossa, niin sitten hoitohenkilökunnalla ja lääkärillä on siihen mahdollista ottaa kantaa..
Totta kai minä ja me ero kestetään, mutta tapa on erittäin kyseenalainen, itse en ole koskaan kärsinyt masennuksesta, en tule edes kärsimään, tiedän vain sen että pillereitä ja pään manipulointi vie vain lääkekierteeseen ja taas jossain vaiheessa takaisin laitokselle, mielestäni normaali päivärytmi ja liikunta auttavat masennukseen, masennus on vain muoti sana laiskuudelle, jota nykyään käytetään, voit itsekin kuvitella esimerkiksi miten vaikeata on ihmisellä joka meinaa lähteä kuntosalille hakemaan kuntoa ja ulkonäköä paremmaksi seuraavaa kesää varten, moni tietää että ensimäinen kerta että ottaa itseään niskasta kiinni mennäkseen salille on todella vaikeaa, kun sinne sitten on päästy ja käyty 3 kertaa viikossa, parin viikon ajan, niin sen jälkeen sieltä ei millään viitsisi olla pois viikkoakaan, eikä varsinkaan sen jälkeen kun on tullut ensimmäiset tulokset positiiviseen suuntaan :)
Kyllähän kaikki ihmiset hoitavat masennuksensa itse pois niin että ottavat itseään niskasta kiinni, jotkut lääkkeillä ja jotkut terapialla ja jotkut näiden yhdistelmillä..
Itsestä se parannus lähtee kuten esim. alkoholisteilla, ei ne lopeta juomista jos joku niille siitä sanoo.. eikä kukaan tee asioit myöskään masentuneen puolesta, vaikkakin taustalla on asioita jotka on ajanut masennukseen, esim. koulukiusaus, hyväksikäyttö tai vaikka puolison menetys tai työpaikan menetys, syitä on monia..
Ai niin olen parikymppinen nuori mies, ikärasistit vain katsoo suhteen olevan syynä, vaikka potilas on ollut vuosia masentunut, ennen kuin ollaan edes tavattu..
Aika paljon sanottu, että et tule koskaan kärsimään masennuksesta. Minäkään en ikinä uskonut, että minun lapseni sairastuisi - meillähän on kaikki hyvin - vaan sairastuipa kuitenkin. Se on asia jota et voi tietää. Valitettavasti.
Psykiatrisen sairaanhoidon ammattilainen ei manipuloi kenenkään päätä pyörälle, en myöskään usko että alaikäiselle annettaisiin lääkitystä, joka voisi johtaa lääkeriippuvuuteen.
Silloin, jos masennus on niin vakavaa, että katsotaan tarpeelliseksi lähettää ihminen siltä istumalta suljetulle osastolle, on niin vakavasta (vaaraksi itselleen tai muille) tilasta kysymys että ei siinä enää auta päivärytmit ja ulkoilut.
Jokainen ihminen tuntee itsensä joskus masentuneeksi esim. surun, epäonnistumisen tai menetysten takia - sellaiseen auttaa ulkoilu ja niskasta kiinni ottaminen. Se on aivan eri asia kuin masennus sairautena. Vakava masennus vie ihmiseltä elämänhalun ja kaiken energian, ei siihen auta hyvää tarkoittavien amatöörien kommentit että "ryhdistäydy ja ota itseäsi niskasta kiinni"... pikemminkin päin vastoin, se vain pahentaa tilannetta. Masennus sairautena ei todellakaan ole laiskuutta, ihmisen fyysinen kunto voi olla niin romahtanut, että ei yksinkertaisesti jaksa liikkua, ei välttämättä edes syödä.
Kommenttisi osoitti täydellisen ymmärtämättömyytesi. Varmaan ihan hyvä, ettet saa olla lapsimorsiameesi ( vai -sulhaseen) yhteydessä. Opettele ymmärtämään kihlattusi sairautta, sitten vasta voit todella olla hänelle tueksi ja avuksi.
Ja toki, itsestä se parannus lähtee... kunhan sen itsen ensin saa takaisin.
vaihdoinpa epähuomiossa nimimerkkiä
ei sovi yhteen "kihlattu-alaikäinen"?????
Itse olin 16v kun menin kihloihin ja 17.v kun menin naimisiin nyt olen 26v kolmen lapsen äiti ja onnellisesti yhä saman miehen kanssa. Emme ole mitään sossunpummeja aina on elanto tienattu itse. Hyvin olemme tulleet toimeen ja lapset ovat aivan malli kansalaisia..
piti laittaa nimimerkiksi 3 lapsen äiti.
..."pitää ottaa lapsiasiamieheen yhteyttä"
...ja kuten jälkeenpäin on selvinnyt Chris itse on täysi-ikäinen.
Kihlaus on avioliittolupaus, harva on kypsä avioliittoon alaikäisenä. Poikkeuksia toki aina on, (oma isoäitini meni avioon 15 vuotiaana, tosin yhteiskunta ja sosiaaliset normit ovat aika paljon muuttuneet niistä ajoista...) Avioliittoa ei ilman erityislupaa saa edes solmia ennen kuin täyttää 18 vuotta, miksi siis kiirehtiä.
Mukavaa kuulla onnellisiakin tarinoita. Onnellista elämää jatkossakin toivon teille :-) Ja ennen kaikkea voimia murrosiän karikoissa sitten kun teidän lapsenne tulevat siihen ikään.
Ja ettei tule mitään väärinkäsityksiä, sain itse lapseni alle 2-kymppisenä ns. teiniäitinä. Minäkään en ole ollut sossupummi, hyvin olemme tulleet toimeen ja lapseni on aivan mallikansalainen - sairastuipa masennukseen kuitenkin. Todistettavasti en siis ole ikärasisti. Olenpa kuitenkin sitä mieltä, että parisuhteessa molempien osapuolien olisi hyvä olla henkisesti ja fyysisesti samalla kehitysasteella. Kahden aikuisen ihmisen suhteessa ei ole mitään kummallista vaikka ikäeroa olisi 15 vuotta, mutta alaikäisen lapsen ja aikuisen miehen suhdetta en ymmärrä. Kahden alaikäisen suhde taas on ok, siinähän sitä voi yhdessä kasvaa terveesti.
Hoidollisista syistä voidaan rajoittaa yhteydenpitoa. Siitä en tiedä, että pitääkö potilaan olla silloin tarkkailussa/pakkohoidossa. Niin, ja vaikka sinne sairaalaan olisi vapaaehtoisesti mennyt, voidaan se pakkohoitopäätös myöhemminkin tehdä.
Olen itse masennusta sairastava aikuinen lapsi. Juuri 18 täyttänyt. Viestisi koskettaa älyttömästi, koska kuulostat paljon omalta äidiltäni, jolle masennukseni ja muut ongelmani ovat olleet kova paikka.
Huonoja päiviä tulee kaunisteltua, kun äiti kyselee vointia yms. Emme asu saman katon alla, niin pahan olin huomaamiseen ei ole mahdollisuutta, minun onnekseni. Tosin äiti on neljän viimevuoden aikana kehittänyt kykyään kuulla puhelimessa todellisen oloni.
Nyt hän on alkanut itse tuntea voimattomuutta siitä, ettei saakaan mua autettua niin paljon, kun haluaisi.
Osaatko kertoa, miksi vanhemmat ylipäätään tuntevat syyllisyyttä ongelmista, joihin ei ole selkeää syytä olemassakaan?
Olisi mukavaa vaihtaa kanssasi ajatuksia, jos aikasi ja intosi vain sellaseen riittää. Profiilistani löytyy sähköpostiosoite.
Että miksikö vanhemmat tuntevat syyllisyyttä; Kyllähän sitä oman lapsen sairastuessa henkisesti väkisinkin miettii onko esim. omassa kasvatuksessa jokin mennyt pieleen ja olenko rakastanut tarpeeksi ja näyttänyt sen, olenko ollut tarpeeksi läsnä. Jos en olisi yksinhuoltaja, jos en joutuisi töissä tekemään niin paljon ylitöitä... jos vaikka mitä.
Kyllähän sen itsekin ymmärrän, ettei mitään yhtä selkeää syytä sairastumiseen ole. Omalla lapsellanikin masennus on monen tekijän yhteisvaikutuksesta lähtenyt. Osaan tekijöistä olisin kenties voinut vaikuttaa, osaan taas en. Silti sitä miettii, että jos olisin tehnyt toisin niissä asioissa missä valinnanmahdollisuus oli, olisiko tilanne nyt toinen.
Ja kyllähän sen lisäksi, että itse syyttää itseään, myös ympäristö tekee sitä. Kummallista, että ne syyttävät sormet niin kovin helposti osoittavat yksilöihin, vaikka kyllähän tässä nykymallisessa yhteiskunnassakin on jotain todella pahasti vialla.
Valitettavasti minulla ei ole aikaa sähköpostien vaihtoon, on tämä elämäntilanne nyt sellainen. Toivottavasti toivut omasta masennuksestasi.
Kiitos vastauksestasi. Äitini tekee myös pitkää päivää ja toisinaan tuntee siitä avoimesti syyllisyyttä. Tai ainakin niin, että minä sen huomaan. Toivon vain todella, ettei olla pian koko perhe psykiatrin puheille sairuteni takia.
Voimia ja jaksamista sinulle ja tyttärellesi.
Olet ristiriitainen, yhdessä viestissä sanot, että ei voi estää ja sitten kuitenkin ruikutat. Jos ei voi estää, niin silloinhan päätös on kihlattusi.
Pitäisi voida estää tuollaisen ihmisen yhteydenotot. Olet sitä mieltä, että masennus on vain laiskuutta ja siitä paranee ulkoilemalla.
Kyllä tämä säästöyhteiskunta olisi keksinyt tuon tavan, ei pitäisi kalliita laitoksia ja palkkaisi vain ulkoiluttajia. Olisit ulkoiluttanut sitä kihlattuasi tarpeeksi. Ymmärrän hyvin soittokiellot, kihlatullasi ei ole edes mahdollisuutta parantua sinun kanssasi.
Itse olen suuresti siihen vaikuttanut että kihlattu pääsi hoitoon näin nopeasti, hoidosta oli keskusteltu jo kuukausi sitten, mutta lähetteen tehnyt lääkäri oli edesvastuuton ja jätti potilaan muutamaksi viikoksi heitteile ja jätti lähetteen tekemättä, hoitopaikasta kyseltiin asiaa kun mitään paperia ei kotiin saakka ollut tullut ja sitä aloin sitten suoraan hoitopaikasta kysellä ja sieltä sanottiin että ei heillä ole edes tietoa että kyseisen potilaan pitäisi sinne tulla..
Itse potilas ei tästä pitänyt lainkaan ja haukkui lääkärin pystyyn kun tämä jättää potilaan oman onnensa nojaan, eikä hän todellakaan innostunut kovinkaan positiivisesti kun kuuli ettei hänellä ole edes hoitopaikkaa tarjolla, eli masentui lisää.
Selvittelin asiaa siihen pisteeseen saakka että juttelimme keskellä yötä poliisien ja päivystävien lastensuojeluviranomaisten kanssa tilanteesta, poliisit sanoivat saavansa nänet sisälle jos tarve vaatii, lopuksi kun poliisit soittelivat laitokseen selvisi että kyllä hänellä siellä on hoitopaikka valmiina :)
sanoimme poliiseille tässä vaiheessa että ei tarvitse tehdä enempää asialle, saimme tarvittavan tiedon,
Mutta lähete puuttui edelleen ja saatiin sitten puolen laitosta soittelemaan sille lääkärille jonka se lähete piti tehdä tyyliin "missä vitussa se teidän lähete viipyy".
Potilas ei todellakaan ole itsetuhoinen eikä vaaraksi muille, mutta masennus oli sen verran ankara, pettymyksistä tms. johtuen ja vuosia lisäksi kestänyt että päätepiste oli tullut :(
Tiedän kyllä mitä masennus on ja mihin kuntoon se voi ihmisen viedä jopa letkuruokintaan saakka, jos potilas muuten ei syö jne. mielestäni silti masennus on itseaiheutettu tilanne, jossain vaiheessa elämää tehty väärä sosiaalinen kontakti tai kova pettymys joka ilmenee vasta myöhemmin tai vanhempien ainainen riitely, päihteiden suurkulutus ja kyllä vielä löytyy pahasti masentuneita potilaita jotka ovat esim. henkisen väkivallan alla luhistuneet, eikä heillä ole ollut voimavaroja vastustaa asioita.. Oma äitini kärsi koko ajan mitä olen hänet tuntenut masennuksesta, depressiosta ja söi mieliala lääkkeitä, psyykelääkkeitä ja loppujen lopuksi haki lohtua alkoholista ja lääkkeistä sekä itsemurhan yrityksistä, eikä sekään tietenkään auttanut vaan pahensi tilannetta, lopuksi ero ja viimeiseksi kuolema, ennen kuolemaa säännöstelin hänen lääkkeet päivittäin ja kun siitäkin selvisin itse täysjärkisenä,ilman omaa rauhaa kun aina sai olla varpasillaan.
väitän edelleen etten tule koskaan kärsimään masennuksesta, väitän myös läheltä seuranneena tietäväni mitä masennus on !
Olen ylpeä siitä että olen saanut kihlattuni sinne hoitoon mutta ei tunnu kivalta, kun yhteydenottoja säännöstellään juuri meidän kohdalla, muulta paitsi nykyiseltä hoitohenkilökunnalta olen saanut kiitosta siitä että olen järjestänyt hänen asiansa hyvin, poliisilta ja päivystäviltä lastensuojeluviranomaisilta sekä lähetteen tehneen lääkärin henkilökunnalta ja tässä se kiitos sitten seisoo, lisäksi olen tapellut hänen äitinsä kanssa verbaalisesti kun olen sanonut että potilas ei halua asua äitinsä luona, kotoa tulevien haukkumisten ja muun negatiivisen palautteen takia ja kertonut että hänellä oli aikaa olla äiti 17 vuoden ajan, että on vähän myöhäistä leikkiä hyvää äitiä enää tässä vaiheessa kun poikanen on jo lähtenyt pesästä pois..
Tasapainoinen, päihteetön, rakastava ja kannustava lapsuus on mielestäni kaiken perusta jotta lapsestakin tulee tasapainoinen, henkisesti vahvan itseluottamuksen ja määrätietoisuuden omaava nuori aikuinen :)
Voi poika parka, kovia olet joutunut sinäkin kokemaan. Kertomuksestasi päätellen saatat olla itsekin avun tarpeessa. Sen lisäksi, että kirjoitit siinä kihlattusi sairaskertomusta, kirjoitit samalla oman sairaskertomuksesi.
Oletko koskaan kuullut läheisriippuvuudesta ja tarkemmin sen yhdestä muodosta, jota kutsutaan vahvuuteen sairastumiseksi? Netistä varmaan löytyy tietoa.
Suhdettanne, sinun ja kihlattusi, ei voi kuvailla kahden aikuisen tasapainoiseksi suhteeksi. Olet lapsuutesi hoitanut sairasta äitiäsi ja hänen kuoltuaan etsinyt itsellesi uuden hoivattavan (millä on aika vähän tekemistä rakkauden kanssa, vaikka rakkaudeksi sen tulkitsetkin). Todennäköisesti kun kihlattusi paranee, et enää pysty "rakastamaan" häntä, koska suhteenne on perustunut siihen että hän on heikko hoivattava ja sinä vahva pelastaja. Jollet sitten itsekin hae tässä sillä aikaa apua itsellesi, joskus se on edessä kuitenkin, vahvuuttakin ihminen kestää vain tiettyyn pisteeseen. Nimim. oma kokemus.
Olet saanut kiitosta hoidosta ja ymmärrät. Seuraavassa viestissä kerrot, että hoito on ulkoiluttaminen.
Sinunkin pitäisi ymmärtää, että kieltoa ei tule ilman perusteita. Jokin teidän suhteessa mättää ja se voi olla yksi syy masennukseen. Et todella voi tietää mitä tyttöystäväsi on kertonut. Jos olet aikuinen ja rakastat, odotat hoidon tuloksia etkä yritä vaikuttaa tyttösi psyykeeseen. Ehkä hän etsii siellä myös omaa identiteettiänsä, sopiiko se sinulle tai haluatko muokata sen mieleiseksesi. Rakkauskaan ei ole: minä tiedän.
Kyllä olen tietoinen läheisriippuvuudestani jonka olen saanut edesmenneen äitini perintönä ja kyllä olen hakenut siihen apua jo muutamia vuosia sitten ja sainkin siitä apua.
Meidän suhteemme perustuu kihlattuni kanssa rakkauteen ja saan siitä sitten vahvistuksen hoidon jälkeen, jonka jälkeen tiedän ettei hän yritä pitää mua isä hahmona ja luotan kovasti siihen että suhteemme on perustunut myös hänenkin osaltaan puhtaaseen ihastumiseen ja rakkauteen, tästäkin asiasta olemme kyllä keskustellut, etten ole mikään hänen isä hahmonsa ja olen vain "poikaystävä", hänellä ei ole ollut kunnollista isää koskaan vaan päinvastoin itse paholainen :O
En ole ollenkaan ristiriitainen, olen hakenut hänelle hoitoa hänen tarpeisiinsa, mutta olen edelleen sitä mieltä että mitään masennusta ei ole olemassakaan, vaan on vain vaikeita elämäntilanteita jotka pitää saada järkevään järjestykseen.
Onhan suomessa sentään mielipidevapaus, hoitokeinot ja se ettei "joudu" koskaan hoitoon on mielestäni tilanne joka on valittu väärin joko omasta tai toisten toimesta, sairastuneen nopein keino on reagoida heti eikä vasta sairastumisen pahentuessa, koska voimavarat menevät nopeasti.
Nuorilla masennus saadaan hoidettua nopeasti pois terapialla ja tukena on lääkehoito (tai sanotaan että yleensä näin hyviin tuloksiin päästään nopeasti tällä tavalla)sen jälkeen sitten vielä juostaan psykologilla viikottain tai kuukausittain juttelemassa ja eletään normaalia elämää :)
Enkä tarkoita ulkoilua pelkästään vaan liikunnalsita harrastamista, esim. aerobic, taistelulajit jne.jos sairstunut jää päiväksi sisätiloihin eikä mene edes ulkona käymään, niin alkaa alamäki, mielestäni se on silloin itseaiheutettu alamäki jos ei mene ulos silloin kun ei jaksa..
Wau, hyvä homma. Läheisriippuvaisuus on kavala sairaus, itsekin luulin aika päiviä sitten sen tiedostaneeni ja selättäneeni, mutta kylläpä tuo tuntuu aina vain putkahtavan pintaan tavalla jos toisella suotuisissa olosuhteissa. Työnarkomaniana, ylettömänä velvollisuudentuntona... ja näköjään sen mallin pystyy lapsille antamaan "perintönä" vaikka kuinka on tiedostanut ja yrittänyt tehdä asioita toisin kuin omat vanhemmat aikoinaan.
Minäkin halveksuin ennen heikkoutta, mutta onneksi elämä opettaa. Voimia, toivottavasti saatte asianne kuntoon.
itse rajasin viestinnän ja tapaamiset. Se, mitä lääkärit sanoivat ulospäin, on heidän asiansa. Anna sairaalle aikaa sairastaa rauhassa. Siksi hän on sairaalassa, että saa olla rauhassa.
suljetulla osastolla nimenomaan keskitytään hoitoon. Yhteyden pitäminen on asia, joka jo itsessään saattaa viedä masentuneelta voimia yli voimavarojen. Sairastan vakavaa masennusta, olen pitkällä sairaslomalla ja asun yksikseni. On päiviä, joillon masentuneisuus estää ottamassa yhteyttä kenenkään, vaikka kukaan ei sitä ole estämässä eikä kieltämässä. Itse en vain jaksa muista ihmisiä, itsessä on jo tarpeeksi.
Eroa on aina vaikeaa, mutta uskonpa, että kihlattusi ottaa kyllä omasta päätöksestään yhteyttä sitten, kun voimat siihen riittävät.
Suljetulla osastolla olevalta ei vaan mennä normaalin puhelun tavoin kysymään, että mitä kuuluu. Sen kertominen on liian rankkaa silloin, kun toinen on tärkeä.
Jaksamista sekä sinulle että kihlatullesi.
Kiitos asiallisesta kommentista, itsekin olen tullut siihen päätökseen että kihlattuni joka on hoidossa, niin hänellä on niin ikävä minua, että hänen nykyinen olotilanne kärsii siitä vielä enemmän, eli pahaolo on vain pahempi, jos saisin käydä siellä vierailulla, niin hän olisi varmasti vihainen kun olisin sieltä lähdössä pois vierailun jälkeen, syystä että hän joutuu sinne jäämään ja minä en, sitten taas hän odottaisi kovasti seuraavaa vierailua..
Vaikkakin häneltä on tosiaan kielletty yhteydenpito minuun kaikissa mahdollisissa muodoissa joita mielenterveyslaki 22J luettelee, eikä hän ole sitä kieltoa itse pistänyt alulle, mutta loppujen lopuksi varmaankin parempi ettei pidetä yhteyttä vaikka ikävä on sairaan tuskallista, heikkohermoisemmalta menisi varmaan oma terveys kun ei voi pitää yhteyttä elämänkumppaniinsa..
Hänet on itseasiassa huostaanotettu suoraan laitokseen, jolloin hänen äitikään ei voi vaikuttaa asiaan..
Pahoin pelkään ettei hän ole vieläkään puhunut niistä asioista mitä hänelle on elämän aikana tapahtunut, luulen että se mahdollisuus menee umpeen tämän hoidon aikana :(
Toivon kuitenkin sydämeni pohjasta että hän puhuisi kaikki pois, niin alkaisi totaalinen parantuminen..
Kontaktin morsiameesi ? Nyt on kulunut 10 päivää siitä, kun kirjoitit ensimmäisen kerran.
En ole saanut yhteyttä häneen eikä hän minuun.. Potilasasiamies selvitteli ja asiaa, ovat menneet kuulemma lainkirjaimen mukaan, mutta oikeusasiamies selvittelee nyt omalta kohdaltaan asioita :)
Jos oikein ymmärsin niin sulla on oma lapsi sairaalan suljetulla.Oma poikani on ollut kolmen päi än "tarkkailussa" suljetulla ja saimme pitää yhteyttä,hän sai soittaa kahdesti päivässä ja itse sain soittaa kun halusin.Pääsin myös käymään katsomassa vaikka kyse oli niin lyhyestä jaksosta.(Tosin jakson pituutta ei silloin vielä tiedetty.)Juttelin pitkään myös hoitavan lääkärin kanssa pojan tilanteesta ja taustoista,itsemurhalla uhkailuja ym.Katsoivat sitten ettei hän tarvinnut laitoshoitoa vaan avohoidon palveluja.
Mullekin sanottiin ettei koko aikaa oo hyvä olla pojan luona,koska silloin ei todellinen henkinen tila tuu esiin.Ymmärrän sen hyvin hoidolliselta kannalta vaikka kamalaa oli kuunnella itkuista poikaa puhelimessa ja vastata kysymykseen että koska sä äiti tulet?!Mutta tollanen kokonaan eristäminen kuulostaa sadistiselta,sellaseen pitäis minusta olla todella vahvat perusteet.Oletko kysynyt hoitajilta tms. miksi tilanne on tällänen?Jos paikka on Turku ja kyse alaikäisestä tiedän paikan melko varmasti.Olen käynyt siellä kerran katsomassa tuttuni lasta,paikka oli ankea!!Ei voi verrata Harjavallan nuorten osastoon,siellä oli kuin hotellissa Turkuun verrattuna.
Toivon todella että tilanne selkiytyy ja tavoitat/saat yhteyden osastolla olijaan.Tiedän sen tuskan ja hädän mikä äidillä ja muilla läheisilläkin tietty on,erityisesti kuitenkin äidillä.Mikä on tällä hetkellä tilanne?
VOIMIA JA ENKELEITÄ KANSSASI=)
Voimia sinulle. Mun poikani 13v oli myös suljetulla tutkimus jaksolla 2 viikkoa. Häneltä ei löytynyt mitään psyykkistä, onneksi. Täällä meidän paikkakunnalla kaikki osastot ovat suljettuja, harvat osastojen ovet ovat auki. Luulen et se on vain turvallisuus kysymys. Kun on eri osastoja ja siellä erilaisia potilaita on parempi pitää ovat lukossa.Yleensä ainakin vastaanotto osastot ovat lukittuja. Osasto hoidosta poikani siirtyi perhekotiin.
Syyllisyydestä, tottakait vanhemmat syyllistävät itseään, sehän on ihan normaalia, pitäähän sitä miettiä ja pohtia missä vika on jos lapsi oireilee, yleensä aina vanhemmissa....ainaki meillä ja vielä myönnämme sen ja apua on haettu ja myös saatu.
Nyt sain yhtedyden kihlattuuni, hän soitti minulle tänään ja kertoi päässeensä lomille muutamaksi tunniksi, mutta ei tietenkään meidän yhteiseen kotiin :( vaan jonnekin muualle, kävin tapaamassa häntä siellä, oli todella iloinen meidän lyhyestäkin tapaamisesta ja totta kai itselläkin tuli onnen kyyneleet.. varsinkin kun kukaan ei olisi edes antanut meidän tavata, mutta me pidämme suunnitelmistamme kiinni ja kihlattuni kertoi tekevänsä valituksia heti kun pääsee pois osastolta, on kuulemma tapahtunut hoitovirheitä ja yhteistyö sosiaali puolen kanssa ei toimi hänen mielestään, ei kuuntele sano vaan joka asiaan niin, niin ja niin.. Otan huomenna yhteyttä huostaanottoon erikoistuneen juristiin ja aletaan viemään eteenpäin prosessia, kun sossut ja muut ei halua sitä mitä me halutaan yhdessä, ja meidän haluilla ja mielipiteillä ei ole näemmä mitään merkitystä, kaiken lisäksi toisen kunnan viraomainen työstää asiaa vaikka hän on toisen paikkakunnan asukas :(
Tuo julmeton ja tunteeton kontrollointi pitää saada loppumaan.. Hänen oma lääkäri on ollut työssä vasta kaksi kuukautta, ettei ole sekään edes ammattitaitoinen.. Lisäksi 1 26v mieshoitaja vikittelee kovasti kihlattuani, näin hän sanoi..
Suljetulla osastolla voi joutua olemaan 3 kuukautta. Turussa ainakin osaston henkilökunta on itse sähköhoidon tarpeessa. Osastolla menestyy parhaiten,kun on kaikessa samaamieltä henkilökunnan kanssa. Ihmiseltä viedään ihmisoikeudet kun hän joutuu suljetulle osastolle. Henkilökunta turvautuu hyvin mielellään fyysisen väkivallan käyttöön. Toivottavasti saatte pakkohoito päätöksen purettua. Onnea matkaan !
Itse tuossa kaksi vuotta sitten yritin itsemurhaa(nyt en kaipaa ketään kysymään enempää tästä) ja jouduin suljetulle osastolle.
Olin ensin pari päivää ihan tavallisella osastolla nukkumassa lääkkeet pois verestä.
Kun menin suljetulle osastolle, oli siellä todella tiukat ohjeet. Herätys kahdeksalta ja huoneisiin yhdeksältä. Yhteydenpito ystäviin ja kavereihin tapahtui puhelimella. Meille sai sinne soittaa ja me saatiin soittaa pyytämällä lupa.
Vierailuaika oli arkisin muistaakseni 13-16 ja 18-20. En nyt ole täysin varma, mutta jotain siihen suuntaan.
Mikäli emme haluneet päästä jota kuta taapaamaan meitä, saimme kieltää hänen tulemisen. Ei kylläkään ketään lääkäri kieltänyt ketään tulemasta.
Se, että eristetään omasta perheestä voi haitata parantumista.
Sun kannattaa ottaa yhteys sairaalan potilasasiamieheen ja jutella hänen kanssaan. Oletko puhunut lääkärin kanssa miksi potilaalta on kielletty yhteys lähiomaisiin ja muihin ulkopuolisiin.
Kaverini joutui suljetulle osastolle. Häneltä takavarioitiin kännykkä, eikä hän saa soittaa kenellekään. Hänelle saa kyllä soittaa, mutta hän ei ollut saanut ilmoittaa edes vanhemmilleen missä on. Vieraitakin hän saa ottaa vastaan.
Hän on osastolla vastoin tahtoaa. Hän haluaisi tehdä rikosilmoituksen erään asian johdosta, jonka seurauksensa hän ylipäätään joutui suljetulle, mutta hän ei saa soittaa edes poliisille. Voiko tämä olla mahdolista? Hän ei ole itsetuhoinen eikä väkivaltainen.
Kertokaa joku jolla on kokemusta tai muuten vaan tietoa. Kertokaa suljetun käytännöistä.
joo joo, kenellekään