Olipa minulla viikonlopun koeajossa 206 pökötti ja voi juma mitä resonanssiääniä joka puolelta. Kojelauta nakutti ainakin kahdesta kohdasta sekä molemmat ovet ! Ei lähtenyt omin voimin sunnuntaina käymään edes (pakkasta -24). Tämähän on huonompi kuin fiat punto !!
Kitisevä romu
Ressu
91754
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Höpö höpö !
Meillä lähti ilman roikassa oloa -31C pakkasesta!
Peugeot 406 lähti hyvin käyntiin tänä aamuma -35 C:ssä. Ei mikään ylpeilyn aihe, tekee tosi kipeää autolle kuin autolle tällainen kylmästartti.
TJ
Pakkasta oli yli -40C ja ei lämmityksessä. Öljynä Mobil 0w40. Lähti ekalla käyntiin eikä ollut mitään ongelmia, vaihteisto oli vähän kankia 1-2 vaihteilla jonkun aikaa.
Minulla on samanlaisia kokemuksia: Peugeotit ovat olleet hyviä käynnistymään. Saattaa tietenkin olla että täällä pohjoisessa osataan ja etelässä ollaan toistaitoisia kaikessa mitä autoiluun tulee...
Olen muuten 80-luvulla käynnistänyt lämmittämättä kolme päivää autoliikkeen pihalla yli 40 asteen pakkasessa seisoneen auton (synteettiset öljyt mooottorissa). Olin kuitenkin vähällä polttaa kytkimen samassa paikassa, kun vaihteisto oli niin jäykkä että moottori ei meinannut jaksaa pienellä kaasullakaan vääntää sitä käyntiin.
Jos 206:nen ei lähde pikkupakkasessa käyntiin, niin mainittu kuljettaja tuskin saa käyntiin mitään muutakaan autoa samassa tilanteessa...
Kyllä niitä auton käynnistämistä harjoittelevia poropeukaloita mahtuu tänne etelään niinkuin veikkaan sinne pohjoiseenkin! Täällä etelässä ei yleensä ole kovia pakkasia (-25 ->) kuten lapissa paitsi pari päivää sitten. Olin kieltämättä hieman yllättynyt miten sujuvasti vuoden vanha 206seni lähti kovimmassakin pakkasessa ensimmäisellä käyntiin. Suoritusta entisestään parantaa se etten omista tolpallista autopaikkaa! Siinä sain sitten muille tarjoilla virtasta. Olisiko sitten niin että uudenkarheassa koeajoautossa olisi ollut vielä kylmää kestämättömät ranskalaiset tehdasvaseliinit limun tukkeena?
Olin Kittilässä viime viikolla...pakkasta VAIN 41. Pösö 206 lähti ilman lämmitystä kuin tyhjää vaan. Vieressä parkkiksella oli ainakin volvo ja volkkari, siihen jäivät.
Olisikohan siinä koeajoautossa ollut vielä ranskan olosuhteisiin tarkoitettu startti ja akku, nimittäin Suomeen tuotavissa malleissa vaihdetaan tehokkaampi startti ja akku. Myös öljyt ym. pitää vaihtaa. Moottorin ohjainboxin softa on myös vaihdettu.
Meillä on ollut Peugeotteja jo v. 89 ja yksikään niistä ei ole jättänyt tielle. Aina on ekasta lähtenyt käyntiin oli sitten pakkasta vaikka -45.
volvo lähtee aina käyniin, paitsi jos kyseessä on renu (pensa/diesel) tai volkkari (diesel)moottorinen malli
Olen huomannut ettö 405 SRi lähtee pakkasella paremmin ilman kuin kesällä, edellyttäen että on priima akku. Kesällä kestää n. 2 s startata ennenkuin hörähtää ja talvella riittää kun vaan moottori hieman edes pyörähtää. Mistähän sekin johtuu ?