Odotamme esikoistamme syntyväksi tulevan kesän aikana. Olemme molemmat innoissamme ja tohkeissamme tulevasta elämänmuutoksesta ja tietysti vanhemmuudesta. Mieltäni on kuitenkin painanut tyttöystäväni viileys minua kohtaan. Ei hellyyttä, läheisyyttä, kosketusta eikä seksiä. Seksin puuttumattomuuden vielä ymmärrän mutta kaikki tuo muu välittäminen ja läheisyys.
Miten te muut odottavat kohtelette miehiänne? Oletteko tekin yhtä etäisiä/kylmiä miehiänne kohtaan?
Vai onko tuo sitä että en ole häntä vielä kosinut ja hän osoittaa näin mieltään?
Olen kuitenkin yrittänyt häntä lähestyä monellakin eri tapaa mutta mikään ei tunnu auttavan. Sitä nuori tuleva isä tuntee monesti itsensä kovin ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi.
Miten te muut odottavat kohtelette miehiänne? Oletteko tekin yhtä etäisiä/kylmiä miehiänne kohtaan?
Vai onko tuo sitä että en ole häntä vielä kosinut ja hän osoittaa näin mieltään?
Olen kuitenkin yrittänyt häntä lähestyä monellakin eri tapaa mutta mikään ei tunnu auttavan. Sitä nuori tuleva isä tuntee monesti itsensä kovin ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi.
Vastaukset 13
Vanhimmat
myös meille on tulossa kesällä perheenlisäystä,kun ensimmäisen lapsemme pitäisi syntyä.. itse haluan seksiä paljon ja niin myös mieheni. Ja muutenki on kiva helliä toista.
Miten olisi puhuminen asiasta. Tyttöystäväsi voi olla hämillään, sillä muutos on valtava naiselle ja nainen kokee sen heti kun plussa pärähtää, mies vasta kun nyytti on sylissä.
Itselläni on nyt, loppuraskaudessa, kamala tarve läheisyyteen. Mutta alkuraskauden pahoinvointi ja uusi tilanne kun hormonit hyppi ja minäkuva haurastui muuttuvat kropan ansiosta, saivat minut varautuneeksi ja välillä toisen kosketus tuntui vaatimukselta melkein.
Seksiä on ollut kuten aikaisemminkin mutta aina ei ole itseäni haluttanut samalla lailla kuin ennen. Silti ollaan sekstailtu ja kyllä siitä aina lopulta on nauttinut kuten ennen:)
seksiä on suurinpiirtein yhtä paljon kuin aikasemminkin..läheisyyttäkin(haleja pusuja ym.) riittää.seksielämässä ei ole mitään vikaa, paitsi kuivuus on joskus vaivannut..
lasta odotamme yhdessä ja molemmat ovat innoissaan.
meillä on ainakin parisuhteessa toiminut se että ollaan avoimia toisillemme.nostetaan kissa pöydälle ja keskustellaan avoimesti tuntemuksista.
kannattais varmaan aloittajankin jutella tyttöystävänsä kanssa avoimesti.
meillä ainakin toimii se että kun erehdytään tai loukataan toista, keskustellaan ja sovitaan ja jatketaan taas yhdessä eteenpäin.
jokainenhan erehtyy joskus, mut tsemppiä kaikille!
Meillekin tulee vauva kesällä, meidän ensimmäinen lapsi. Jos avopuolisosi ei halua seksiä, niin en tosiaankaan usko, että se johtuu sinusta. Olen kuullut, että useimmat äidit ei halua seksiä tai muutenkaan läheisyyttä. Eräät äidit voi luulla, että jos harrastaa seksiä niin se voi jotenkin vahingoittaa lasta, mutta ei se sitä tee. Jos lääkäri ei sitten ole kieltänyt että seksiä ei saa harrastaa. Itse kaipaan tosi paljon läheisyyttä ja varmuutta siitä että mieheni todellakin on minun ja tulevan lapsemme tukena. Tosi epävarma olo tulee kaikesta, ainakin minulla ja raskausviikkojakaan ei ole kovin montaa.... Seksiä en niin kovin paljon kaipaa, mutta toki aina välillä. Luulisin, että se osittain johtuu siitä, että pelkään miehen pitävän minua jotenkin inhottavana kun maha on pömppömaha ja muutenkin on kiloja tullut lisää.... =(
Toivotan lykkyä tykö ja keskustelkaa asiasta! =D
meillekin on syntymässä vauva kesällä. ja alku raskauden aikana en halunnut seksiä koska olin koko ajan väsynyt ja pahoinvoiva ja jotenkin pelkäsin että jos se jotenkin vahingoittaa lasta, vaikka ei se niin tee.
Oletko ottanut asiaa puheeksi avovaimosi kanssa?
Meillä on alkanut vasta nyt kun pahaolo alkaa helpottaa niin tulla seksi takaisin kuvioihin, mutta kyllä alkusta asti olen mielestäni enemmän tarvinnut miestäni lähelleni ja halunnut että hän on kansssani kotona yms. kuin ennen... Raskaus on ainakin meitä lähentänyt.
Onko lapsi täysin toivottu? Kannattaa keskustella asiasta avoimesti, mutta ei mitenkään syyttävään sävyyn. Avovaimosi on nyt herkässä tilassa ja jokainen meistä kelailee eri asioita raskaaksi tullessaan ja mielialat vaihtelevat.
Voi olla että tämä on vain ohi menevä vaihe ja kaikki muuttuu vielä hyväksi, uskoisin niin.
Mutta noi on oikeesti ihan normaaleja ajatuksia mitä sä mietit koska olet tulossa isäksi. Me ainakin saatiin neuvolasta isällekin lukemista jossa kerrotaan eri vaiheista raskautta isän näkökulmasta ja tuntemuksista mitä tulee. Kannattaa mennä neuvolaan mukaan ja ottaa askarruttavat asiat esille.
Odotamme ensimmäistä lastamme syntyväksi ihan lähipäivinä. Koko odotusaikana en ole halunnut seksiä, enkä liiemmin myöskään läheisyyttä. Se ei kuitenkaan tarkoita ettenkö rakastaisi miestäni.
Lapsi on hyvin toivottu ja vei oman aikansa saada se edes alulle, mutta silti alussa mietin useinkin olenko tehnyt oikean ratkaisun ja pystymmekö mieheni kanssa kasvattamaan lapsen yhdessä. Joskus olin täysin varma että olen tehnyt elämäni pahimman virheen ja olisin halunnut erota miehestäni. Toisaalta kuitenkin tiesin, että hormonit ne vaan temppuilee enkä puhunut asiasta mieheni kanssa. Halusin kuitenkin olla rauhassa ja "turha" halailu ja suukottelu tuntui vastenmieliseltä.
Seksiä en halunnut alussa enkä halua sitä vieläkään. Mieheni ei tätä aina ymmärrä ja siitä on syntynyt koviakin riitoja. Joskus kun tuntuisi hyvältä olla lähellä ja hellitellä, mieheni tulkitsee sen väärin ja alkaa toivoa enemmän. Se taas saa minut hermostumaan ja sen vuoksi en oma-aloitteisesti useinkaan mene edes halaamaan.
Naisena olo on vaikeaa ja raskaana oleminen vielä vaikeampaa. Raskaus kestää kuitenkin vain 9 kuukautta ja yleensä nainen synnytyksen jälkeen muuttuu taas "normaaliksi". Vaikka aika tuntuu sinusta nyt pitkältä ei se siltä tunnu enää vuoden kuluttua. Yritä jaksaa naisesi kanssa ja niele oma ylpeytesi. Olen varma että tuntuu odotusaika sinusta kuinka pitkältä ja vaikealta tahansa, naisesta se tuntuu tuplasti samalta.
Onnellista odotusta!
Odottavia äitejä on varmaan yhtä monta erilaista kuin on tulevia isiäkin :-). Itse olen välillä niin helkkarin huonovointinen, että kaikenlainen kosketus (siis myös kiristävät vaatteet tai vain taputus olalle) ja liike tekee heikkoa. Ja välillä tulee kiukuteltua miehelle, niin että hävettää aivan älyttömästi jälkikäteen. Toisaalta kaipaan usein läheisyyttä, ja sitä meillä on aina paljon riittänytkin, mutta fiilikset menee aika vuoristorataa. Ennen olimme hyvin itsenäisiä ja molemmilla oli omat menot, nyt alan helposti itkeä tillittämään jotakin pikku asiaa, jos olen pitkään yksin kotosalla ;-). Mieheni on onneksi todella kärsivällinen, nostan hänelle hattua tukena olemisesta.
Juttele vaimosi kanssa. Minusta nykyisessä tilanteessanne on paljon hyvääkin: esikoinen on odotettu, olet kiinnostunut tukemaan tyttöystävääsi ja välität hänestä. Voihan olla, että hän pelkää esim. tulevaa elämänmuutosta, tai kaipaisi sinulta jotakin apua. Tai ehkä hän on ymmärtänyt väärin jonkun kommentisi ja suree turhaan jotakin sanomaasi. Tunnet varmaankin tyttöystäväsi parhaiten, miten lähestyä häntä rakentavasti ja kysyä, kuinka voisit olla paremmin tukena. Tsemppiä!
meillä on siinä mielessä sama ongelma, että en ole halunnut seksiä kuukauteen tai pariin. Olen sitä itsekin ihmetellyt sillä ennen ei ollut mitään sitä vastaan. Hellyyttä ja läheisyyttä silti haluan. Me odotamme ensimmäistä joten en tiedä onko tämä ohimenevää vai olemmekko ilman seksiä koko loppu ajan. Meillä on raskausviikko 27 tai 28 menossa. Itsestäni tuntuu jo muutenkin pahalta ja sitten kun toinen tulee oikein lähelle esim. illalla sängyssä niin silloin tekisi mieli vain esittää nukkuvaa. Onko tyttöystäväsi etäinen myös muualla tapahtuvaa hellyyttä kohtaan. Oletteko puhuneet asiasta?
Mulla oli aluksi pahoinvointia niin ei pahemmin toinen kiinnostanut. Pahoinvointi teki sen ettei halunnut pussailla kun mikä vaan tuli lähelle suuta niin alkoi yököttää ja jo pelkkä ajatuskin. Sekin et halailtiin aiheutti sitä et kohta voi tulla pusu, mut me puhuttiin asiasta ja kun raskaus eteni pidemmälle ja pahoinvointi helpotti niin alkoi halit ja pusut taas maistua ja rakastelu. Ei se sitä tarkoittanut etten olisi miestäni rakastanut se vaan johtui pahoinvoinnista ja osittäin ehkä väsymyksestäkin.
En tiedä muista naisista, mutta alkuraskauden hormoonit muuttivat minut lähes täysin mielipuoliseksi. Itkin, olin ahdistunut, minulla oli pelkotiloja ja kärsin itseluottamuspuutteesta. Olen kuitenkin luonteeltani melko leppoisa, joten en tiuskinut muille enkä työntänyt miestäni pois. Olen kuitenkin huomannut monen raskaanaolevan naisen tekevän näin. Joten, kyllä se hormooneista johtuu. Itsellä on vasta nyt alkanut olo helpottua ja nyt on menossa rv 20.
on hyvä että jo nyt saat kokea esimakua siitä mitä on tulossa. vaimon väsymys... mielenkiinnon puute sinua kohtaan... vaatimusten kasvu ...kaikki tuo vaan lisääntyyy sitä mukaa, ei ole enää paluuta entiselle pusipusilinjalle- paitsi vasta sitten kun lapset on kokonaan vieroitettu...tosi pitkän ajan kuluttua: kestä ja kärsi kuin mies!
...sinua niinkuin ennnen raskauttakin!! Raskaus ja vauvan syntyminen tekevät tepposia, mutta naisesi tarvitsee sinua enemmän kuin koskaan, ja Ymmärrystäsi!!! =) Jaksamista sulle.
Rakastan miestäni valtavasti, mutta nyt kun asiasta kysyit, niin muistan etten itsekään kaivannut fyysistä kosketusta ensimmäisten kuukausien aikana. Pussailu ja halailu ei tuntunut samalta kuin ennen. Pelkäsin itsekin että olen jotenkin kylmennyt. Enpä tiedä johtuiko hormoneista tai onko se joku vanha suojelumekanismi aatamin ja eevan ajoilta.:)
Se meni sitten keskiraskaudessa ohi ja seksihalujakin on nyt vähintään yhtä paljon kuin ennen raskautta!
Toisaalta, voihan sitä kosiakin ;-)