Sattuisiko löytymään ketään joka on selvinnyt kammiovärinä kohtauksesta ja miten se on sinun
elämääsi vaikuttanut. Itse olen sen joutunut kokemaan ja kaikkien ennusteitten vastaisesti siitä selvisin. Nyt haluan tietää miten muilla sen kokeneilla se on vaikuttanut esim. henkiseen suorittamiseen ja ajatusmaailmaan.
elämääsi vaikuttanut. Itse olen sen joutunut kokemaan ja kaikkien ennusteitten vastaisesti siitä selvisin. Nyt haluan tietää miten muilla sen kokeneilla se on vaikuttanut esim. henkiseen suorittamiseen ja ajatusmaailmaan.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Eteiskammio- vai oikea kammiovärinä ?
Flimmeristä eli eteiskammiovärinästä selviää eikä se yleensä jätä mitään pysyvää oiretta.
Mulla oli eka kerran joskus tosi nuorena sellainen outo sydämmen hakkaaminen,heräsin siihen yöllä,ei mitään syytä olisi pitänyt järjen mukaan olla sellaiselle kohtaukselle.Se meni sitten ohi ehkä varttitunnissa,yritin olla vaan ja rauhottua.Myöhemmin ollut silloin tällöin rytmihäiriöitä,varsinkin kun lapset oli pieniä ja joutui valvomaan.Eli yritän tunnistella itsestäni milloin tarvin ottaa vähän "löysemmin",enkä esim touhua yli oman jaksamisen.Usko Jumalaan on itselleni tärkeä pointti.Se panee asiat tärkeysjärjestykseen ja antaa rauhan,vaikka vähän tykytteliskin välillä.Jaksamista sulle Hipsu ja muutkin!Siu!
No tapaukseni oli siis kammiovärinä, fibrillatio ventricularis. Jossa kammioiden toiminta
sekoaa täysin. Ei eteisvärinä, fibrillatio atrioru joita olen kyllä kokenut enempi
tai vähempi säänöllisesti. Niin että haluaisin kuulla onko vastaavan kokeneita
ja miten se on vaikuttanut elämääsi.
Olen kärsinut pienestä pojasta lähtien rytmihöiriöistä, eteiskammiovärinöistä, klimmereistä, nimitys on vaihdellut lääkäristä
riippuen nyt olen yli 50 v, olen liikunnallinen
mies ja nuorempana harrastin jopa urheilua ja
aika hyvällä menestykselläkin, lääkkeitä olen
syönyt melkein ikäni monen laisia.
Viime keväänä pääsin OYKS tutkimuksiin ja
hoito tehtiin samantien, sydämmestä poistettiin
ylimääräinen hermosolmuke ja sen jälkeen
ei rytmihäiriöitä ole juurikaan ollut ja sinne
jäi myös kaikki lääkketkin eli ei ole mitään
pillereitä, olokin on kuin olisi kymmenen vuotta
nuorentunut ja paino pudonnut, elämän laatu
parani humattavasti. KIITOS lääketietelle, ja
SUURI KIITOS luojalle !
hermosolmukeen poisto.sinulla kävi tuuri niinkun lotossa v2000 tamprks. poistivat 40v mieheltä saman tyylistä solmuketta sitten mies kärrätiinki jäähdyttämöön ei kiukuttele pumppu enää.oli mukava mennä siihen petiin kun toiset potilaat kerto että kaveri ei oo tullu takasi.minulle tehtiin pallo laajennus ja pieleen men seki. jouduin eläkeelle mutta nyt on jo paree kun ei hosu olin silloin 50v.
Ei varmaan ole samasta asiasta kysymys, sillä
OYKS on tehty vastaavia hoitoja 10 v ajan ja
määrässä satoja eikä ole montaan jossa operaatio
on epäonnistunut ja siinäkin tapauksessa elämä
on jatkunut tahdistimen kanssa!
Viistoista vuotta ennen viittäkymppi rytmihäiriö.lääkkeet vahvistuivat. Vaatienmyös ettei pysy ilman rajua triettiä rytmissä vihannesta peruna pääasiassa jolla vahva usko elämään kovempi riettiin pelastuisi jatkamaan Pentti
Siitä tulee kuukauden päästä kaksi vuotta. Olen elänyt täysin normaalisti sen jälkeen - aivan kuten ennenkin - myös paheitteni kanssa. Ainoan muutoksen elämääni se toi mukanaan sen, että sen jälkeen olen tiennyt (huom. en uskonut) enkeliden olevan totta, vaikka muuten en ole kovinkaan uskovainen.
Noh, sen verran mulla kävi "huono"tuuri, et tämä tahdistin joka mulle asennettiin on sellaista sarjaa, et joudun käymään kolmen kuukauden välein tarkastuttamassa sen (normaali 6kk.) Mut ainakin HYKS:ssä kardiologisella niin mahtavan mukavat ja ammattitaitoiset lääkärit ja hoitsut et ihan mielelläni siellä käyn - ai niin viimeksikin oli vielä niin hemskutin nättikin se hoitaja. Enemmänkin voisin jutella asiasta, mut jostain syystä tämmönen "yleinen foorumi" ei oikea paikka henkilökohtaisista asioista juttelemiseen.
Hei,
Joskus kovassa krapulassa on just tollasta värinää. En tiedä onko eteis-vai kammiovärinää vaiko kumpaakaan. Helvetin ikävää se kuitenkin on ja olen miettinyt, että nytkö lähtö tulee. Menee kuitenkin ohi kuten krapulakin ja olen ajatellut ettei se nyt niin vakava ole.
Alkoholi ja krapula voi aiheuttaa terveellekkin näitä eteisvärinä kohtauksia. Ei ole hengenvaarallinen mutta jatkuessaan voi aiheuttaa hyytymiä sydämmessä jotka lähtevät liikeelle. Ja
sehän ei ole kivaa. Voi johtaa pahimmassa tapauksessa vaikka aivohalvauksen.
Nostan hattua, aika hurjasta jutusta olet selvinnyt. Kammiovärinähän on viimeinen askel ennen asystolea, eikä yleensä palaudu ilman defibrillaatiota.
Älä välitä alempana käydystä termisodasta, täällä ei suurin osa porukasta näytä edes tietävän että eteiset ja kammiot ovat kaksi eri asiaa...
Hei,
löysin äskettäin tämän viestin ja ajattelin vielä vastailla vaikkas vuosia on tuossa välissä monta.
Eli olen itse kokenut kammiovärinän ja siitä elvyttämisen. Tänä päivänä minulla on defibrillaattori ja beetasalpaajalääkitys. Katetriablaatiotakin koitettiin mutta varsinaisia tuloksia siitä ei saatu.
Hengenvaarallisia rytmihäiriöitä minulla ei siinä mielessä ole ollut, että tahdistin olisi joutunut minut "henkiin palauttamaan" mutta rytmihäiriöt ikävine oireineen tahtovat kuulua joka päiväiseen elämääni.
Kommetoin lisääkin, jos joku tätä viestiketjua vielä lueskelee..
Mulla kammiotakykardia lyhytkestoisena useita sekuntteja onneksi vain, saatu jopa nauhalle päivystyksessä.. läääkärit vakuuttelivat alkuvuodesta ettei sinulla ole mitään, he eivät ymmärrä rytmihäiriötuntemuksiasi. Sain lähetteen kesäkuussa ablaatioon ja pyysin lekurilta paperini ulos. Nyt tuli paperit ja sielä lukee kohtauksittainen kammiotakykardia, bigimeniaa, trigimeniaa, eteis/kammioextraa, sinustakykardiaa, av 1-2 katkosta yms..
Lääkärit epäilivät että sinustakykardiani olisi voinnut laukaista kammiotakykardian kun lisäreitä saattaa tulla kun sinustakykardia rauhottuu leposykkeeksi 90tienoille, jossa se hakkaa varmaan suurimman osan päivästä. Täytyy sanoa että tuo lyhytkestoinenkin kammiotakykardia vie 85kilosen/183senttisen miehenkin voimattomaksi.. Tuntuu kuin henki lähtisi.. Myös leveäkompleksiset yksittäisetkin kammiolisärit tekevät vatsaan asti kouristavan tunteen.. Onneksi tajua on vielä pysnyt tolpillaan, ei edes kammiotakykardia tuntunut haittaavan tajuntaa.. En kyllä muista/tiedä millä sykkeellä toi kammiotakykardia olisi ollut, ei lukennut papereissa, luultavasti välillä 60-120?
Toivottavasti viestin alkuperäinenkin näkee vielä viestit.
Olisi hienoa vaihtaa ajatuksia enemmänkin. Mutta tässä lyhyesti tositarinani.
13-vuotiaana sydän pyssäs, ihan ilman mitään syytä. Toivoa ei paljon annettu vanhemmille. Minä en tiennyt hetkeen elämästä mitään. Helsingisssä kuitenkin löydettiin "ihme" lääke jota ei ilmeisesti kenelläkään Suomalaisella enään. Sen voimin elin nuoruuteni täysillä ja niinkuin kaikki muutkin. 10 vuoden päästä laitettiin varmuuden vuoksi tahdistin ja poistettiin lääkkeet, simsalapim tahdistin pelasti kun kotona ruokapyödän ääressä tuli kammiovärinä. Sitä jatkui vuosittain. Lääkkeitä lisättiin maksimiin ja kaksi vuotta ilman kammiovärinöitä olen onnellinen siitä. Mutta turhia iskuja joissa taju ei lähde on tullut kuusi sen jälkeen. Ne ovat sanoin kuvailemattoman kamalia. Yritän etsiä vastauksia kysymyksiin, saamatta niitä.
Tahdistin iskee turhaan koska joskus tulee sellainen hyvänlainen rytmihäiriö, vaarattomia ja niitä on kaikilla joten tässä nyt eletään osaksi sydän sairauden tuoman paniikkihäiriönkin kanssa. Toisinaan en uskalla mennä mihinkään ihmisten ilmoille koska pelkään hyvänlaista rytmihäiriöö joka laukaisee tahdistimen. Ne sähkötällit ovat sellaisia, että kipua ei voi sanoin kuvailla. En ole ikinä sähkölangasta kiinni ottanut mutta luulen, että tämä on 100 ellei tuhat kertaa pahempi kipu. Se tälli tuntuu koko kropassa ja päässä. En tiedä kuinka paljon ihminen voi tämmöisiä kestää, kolmekin peräkkäin laittaa nuoren naisen kärjumaan kuin äijä.
Miksi tänä päivänä pitää kokea tälläistä pelkoa ja kipua?
Eikö riitä että on sairaus jota ei osata diagnosoida -sydän on kunnossa mutta kammiovärinä altis. Pitkä QT 1 ja 2 pois suljettu.
nim. Tytteliiii kirjoittaa vielä, että ikä 30 vuotta 4 kammiovärinää kaikki "sähköiskulla" saatu toimimaan. 6 kertaa tajuissa tulleet turhat iskut. En hae sääliä, mutta olisi kiva löytää saman kokenut ja yhtä nuori. Tai edes saman kokenut. Toisaalta otan vastaan vaikka mitä jos saisin kaiken sen mahdollisuuden vielä mitä muutkin (terveet naiset) eli perhe, äitiys ja jonain päivänä mummo... mutta toisinaan ajattelen päiväni olevan luetut. Ajattelen, että pitäisi hyvästellä kaikki, niin monta kertaa olen "katsonut" kuolemaa silmiin. Pelkään unelmoida saatika pyrkiä niitä kohti, mutta jostain tulee voima siihen, että elämä tässä ja nyt on tärkein, mun pitää yrittää kaikesta huolimatta jos haluan "rahalla" tai siis työllä saatavien unelmien toteutuvan. Pakko opiskella, pakko käydä kaupassa, hoitaa pankkiasiat ja käydä töissä sekä tehdä isojakin päätöksiä -ei siinä auta vaikka kuinka jännittäisi tai pelottaisi tahdistimen "iskut". Eihän kukaan tiedä, koska elämä päättyy. Minä vain ajattelen sitä tavallista enemmän ja syystäkin mielestäni. Kirjoittaisin elämän tarinani koko Suomelle luettavaksi. Siitä miten "rankka" elämä toisilla on. Enkä vähättele muiden sairauksia. Toisilla vain oikeasti on kaikki asiat ihan hyvin tai todella hyvin mutta valittavat aina ja kaikesta.
Rytmihäiriöisenä ymmärrän joka sanan, jonka sanot. Tosin minulla tilanne on toisenlainen. Toivottavasti löytyisi joku kohtalotoveri.
Anteeksi tyhmä kysymykseni, mutta onko sinulle koskaan harkittu sydämmen siirtoa? Vai ovatko siinä riskit liian kovat?
Toivon sinulle uskoa, toivoa ja rakkautta, jotka auttavat jaksamaan.
Olen lähes samassa tilanteessa kuin sinäkin. Ikää 29 vuotta ja perheen perustaminen mietityttää vakavan ja harvinaisen sydänsairauden vuoksi. Itselläni on fysiologinen tahdistin. Päivät kuluvat miettiessä elämäni pituutta...vertaistukea kaipailen aina silloin tällöin.
Ihan kiinnosti kuulla muita kammiovärinästä selvinneitä kun ei niitä normi elämässä tuskin kovin monia vastaan tule. Itselläni meni monta kuukautta sairaalassa ja tehollakin useampi viikko kammiovärinästä elvyttämisen jälkeen. Onko muille jäänyt mitään pysyviä aivovammoja? Miten jaksatte työelämässä? Nyt on sitten ICD-tahdistin asennettu tueksi ja turvaksi. Ei kannata liikaa miettiä sitä paljoko niitä päiviä tässä on vielä jäljellä, se vie varmasti iloa elämästä. Jaksamista kaikille.