sairaala

tuli viikoloppun taas todettuu et se "sairaala" sais olla ihan toimiva paikka. vähänki vakavampi tapaus, poriin. mitä kaikkee siin matkan aikan voi tapahtuu?! varsinki synnytysosasto olis pakko olla tääl, ei sitä ain tiiä ajois et millo tulee lähtö. miten tähän asiaan voi enää vaikuttaa? kertokaa ihmees, koska sairaalaa todellakin tarvitaan täällä!
412598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Synnyttäminen on nimenomaan turvallisempaa suuressa sairaalssa, jossa on resursseja hoitaa myös ongelmatapaukset.

Ei pikkukylässä voida ylläpitää suuren kaupungin hoitatasoa.

Ja mitä siihen matkaan tulee, niin ambulanssi hujauttaa Poriin 20 minuutissa. Katoppa äitikkä Suomen karttaa ja mieti, kuinka suuressa osassa maata pääsee vastaavaan keskussairaalan hoitoon samassa ajassa.

Äänestä
  • sitä on isästen helppo katella karttoja, kun synnytyksistä ei tiedetä tuon taivaallista.

    Minulla kaksi poikaa on syntynyt ensimmäinen 58 minuutin päästä ja toinen 1 h 5 minuutin päästä siitä, kun synnytys on alkanut, eli ensimmäisistä poltoista ja lapsiveden menosta.

    Ensisynnyttäjänä ja kuka tahansa, vajaassa tunnissa ensimmäisestä merkistä, että synnytys alkaa, on vaan aika lyhyt aika yösydännä selvityä Poriin synnyttämään pienokaisia.

    Onneksi minun pojankoltiaiset ovat saaneet syntyä turvallisesti kotinurkilla Rauman aluesairaalassa. Hirvittääkin ajatella, että olisivat syntyneet matkalla jossain pikatiellä. Ja vielä kun toisella napanuora yhden kerran ja toisella kaksi kertaa kaulan ympäri.

    Sääliksi kyllä käy nykyäitejä, kun joutuvat niin riskaabelisti homman hoitamaan.

    Äänestä

  • kyllä vaan... kirjoitti:

    sitä on isästen helppo katella karttoja, kun synnytyksistä ei tiedetä tuon taivaallista.

    Minulla kaksi poikaa on syntynyt ensimmäinen 58 minuutin päästä ja toinen 1 h 5 minuutin päästä siitä, kun synnytys on alkanut, eli ensimmäisistä poltoista ja lapsiveden menosta.

    Ensisynnyttäjänä ja kuka tahansa, vajaassa tunnissa ensimmäisestä merkistä, että synnytys alkaa, on vaan aika lyhyt aika yösydännä selvityä Poriin synnyttämään pienokaisia.

    Onneksi minun pojankoltiaiset ovat saaneet syntyä turvallisesti kotinurkilla Rauman aluesairaalassa. Hirvittääkin ajatella, että olisivat syntyneet matkalla jossain pikatiellä. Ja vielä kun toisella napanuora yhden kerran ja toisella kaksi kertaa kaulan ympäri.

    Sääliksi kyllä käy nykyäitejä, kun joutuvat niin riskaabelisti homman hoitamaan.

    Ajatteles, että ne synnyttää Lapissakin, vaikka siellä saattaa olla lähimpään sairaalaan pari sataa kilometriä ja pirun mutkainen tie?

    On raumalaisilla kestämistä, kun on melkein puolen tunnin matka synnyttämään.
    Onko sinne kasitien varteen muuten syntynyt paljonkin lapsia sen jälkeen, kun Raumalla lakattiin synnyttämästä?

    Olen muuten ollut useammassa synnytyksessä mukana kuin sinä, joten jotain tapahtumasarjan etenemisestä tiedän minäkin.

    Äänestä

  • isykki kirjoitti:

    Eilinen 20 minuuttia on tänään jo melkein puoli tuntia, eivät taida Rauman ambulanssit todellisuudessa aivan niinkään nopeasti ajaa Poriin.
    Mitä ne Lapin tiet ja kartat tähän kuuluvat?
    Eli kaikinpuolinen " kurjuuskin" olisi tasattava ? Poriin siis apteekit, viinakauppa, posti jne. koska niihin on Lapissakin pitkä matka - mikä mainio perustelu poliitikoille !
    Eipä sinne huonojen palvelujen ääreen nuoria pareja taida olla liiemmälti muuttamassakaan. Vain työ mahdollisesti pakottaa, koska koulut ym. palvelutkin ovat jo pitkien matkojen takana; sudetkin jo jossain vaivana.

    Äänestä

  • nyy kirjoitti:

    eiköhän tästä aja itekkin puolessa tunnissa poriin tai kahessakymmenessä minuutissa jos niin täytyy tehdä..... ja tosiaan toi matka ei todellakaan ole pitkä kun vertaa monta muuta paikkakuntaa tai pikku kaupunkia... ja jos jää viellä kysyttävää ni meneppäs kaupungin talolle ja kysy paljonko tämä kyseinen osasto maksaa halvimmillaan ja jos lapsella on jokin mikä ei ole kohdallaan ni taas maksaa... uskon että kyllä tännekkin saadaan synnytys osasto kun pistät kolehdin pystyyn.....

    Äänestä

  • tietämätöin kirjoitti:

    Kovasti on kaasua painettava, vaikka itsekin (?) ajaa, jos vain auto kulkee eikä poliisi, hirvi tms. pysäytä, mutta ambulanssista oli alunperin kyse, eikä hirvi ymmärrä pelätä sitäkään.
    Pitäisikö olla vielä pitempi matka siksi, että muuallakin on ? Eikä Raumalla enää niistä päätetä, koska ainkanaan ei pidetty puoliamme Satakunnan Sairaanhoitopiiriä vastaan.
    Usko vain, ettei tänne enää tule mitään lisää - paitsi ehkä lämpimiä katuja, parempi jäähalli, johon kyllä riittää miljoonia, vaan jatkossa viedään jopa tuhkatkin pesästä.

    Äänestä

  • isykki kirjoitti:

    Ajatteles, että ne synnyttää Lapissakin, vaikka siellä saattaa olla lähimpään sairaalaan pari sataa kilometriä ja pirun mutkainen tie?

    On raumalaisilla kestämistä, kun on melkein puolen tunnin matka synnyttämään.
    Onko sinne kasitien varteen muuten syntynyt paljonkin lapsia sen jälkeen, kun Raumalla lakattiin synnyttämästä?

    Olen muuten ollut useammassa synnytyksessä mukana kuin sinä, joten jotain tapahtumasarjan etenemisestä tiedän minäkin.

    montako lasta minulla on...

    Äänestä

  • nyt itse kirjoitti:

    sanottu että jos tarve niin vaatii ni pääsee nopeasti.... ja tosiaan jäähallissa käydään useammin kun synnyttämässä.... mikä saattaa tuoda jopa voittoa että te märisevät ihmiset täällä raumalla saatte tahtonne läpi.... eiköhän sun kannata pyrkiä
    kaupungin hommiin ni mennään uudenkaupungin ohi komiasti veloissa..... :o)

    Isänen vois ruveta muuten ajamaan synnytystaksia Rauman ja Porin välille, kun tuntuu synnytys- ja ajohommat olevan niin hanskassa.

    Mutta sen verran täytyy nykynuorille hattua nostaa, kun tajuavat vältellä tätä tuppurakylää. Ja kyllähän se on laajalti tiedostettu, ettei Raumalle enää mitään synnytysosastoja ole tulossa kuuna päivänä. Mitäs tällainen eläkeläisten reservaatti sellaisella tekisi?

    Koulut on jo piesty alta ja lisää mänöö kohta. Päiväkodit on piukassa mukulia ja vähäinen työntekijämäärä yrittää heitä vahtia.

    Ja mitä kaupungintalolle kannattaa mennä kyselemään mitä mikäkin maksaa - heti heittää ainakin miljoonan. Mutta muutaman turhan pään vois sieltäkin heti poistaa, niin vois miljoona äkkiäkin säästyä. On se kumma, kun tällanen hiipuva tuppukylä vaan haalii lisää päällikön paikkoja minkä kerkeää.

    Varsin irvokkaita ovat kaupungin mainokset; niin kehutaan itteään ympäri ämpäri ja ollaan niin olevinaan.. Ha ha, uskovatkohan vielä itekin niitä paskapuheitansa?

    Pois sais pistää kaikki puoluekirjoilla kaupungille töihin menneet ja kouluttamattomat. Mitä me niitä hyysätään? Sit ei viiteen vuoteen ainakaan yhtään päätä lisää.

    Ja kun sit taas ne synnyttäjät lopullisesti täältä loppuvat ja loppuu se Poriin päin viillettäminen, niin isänen vois ruveta päivisin kuskaamaan täällä eläkeläisiä apteekkiin ja kirkolle asioille...

    Äänestä

  • komisaario kirjoitti:

    samaa mieltä ei raumalle tarvita muutakun lisää hautaus maita.....

    Äänestä

  • kaupungin juttuja kirjoitti:

    sanottu että jos tarve niin vaatii ni pääsee nopeasti.... ja tosiaan jäähallissa käydään useammin kun synnyttämässä.... mikä saattaa tuoda jopa voittoa että te märisevät ihmiset täällä raumalla saatte tahtonne läpi.... eiköhän sun kannata pyrkiä
    kaupungin hommiin ni mennään uudenkaupungin ohi komiasti veloissa..... :o)

    ..Poriin pääsee varmaan nopeastikin, kun sinä itse ajat....mistä se voitto tulee .. sama raha siitä saadaan vaikka se halli Lukolle myytäisiinkin, korjailisi sekin sitten niillä voitoillaan omaa halliaan... ei enemmistöllä mitään jääkiekkoa vastaan ole..MUTTA kun ei rahaa riitä tarpeellisempaankaan, onko SE niin vaikea asia ymmärtää...vai muuttaiskohan se Lukko sitten ukiin tai eurajoelle... ellei sille korjattaisi hallia...jos snää vaa ny olisi siäl kaupunkil hommis.. nii kyl mar meill stä velkka simmottiski ihan tarppeks ruppe tleema....

    Äänestä

  • hassui jutui kirjoitti:

    tossa kyllä samaa mieltä että annetaan jäähallin olla jos se vaan pystyssä pysyy, mut on niitä tärkeämpiäkin asioita kun synnytys osasto (nimen omaan koska apu kuitenkin on lähellä)

    Äänestä

  • kaupungin juttuja kirjoitti:

    sanottu että jos tarve niin vaatii ni pääsee nopeasti.... ja tosiaan jäähallissa käydään useammin kun synnyttämässä.... mikä saattaa tuoda jopa voittoa että te märisevät ihmiset täällä raumalla saatte tahtonne läpi.... eiköhän sun kannata pyrkiä
    kaupungin hommiin ni mennään uudenkaupungin ohi komiasti veloissa..... :o)

    Kyse ei ole vain pelkästään siitä synnytysosastosta, vaan koko koulu-, terveys-ja sosiaalisektorin muuttumisesta huonompaan suuntaan. Ko.osasto on poissa ja pysyy. Oletko tietoinen, että kouluissa ei ole enää varaa kaikkiin koulutarvikkeisiinkaan ? Velkoja perimättä ympäristökunnilta vajaa miljoona eur,
    sitten poistetaan opetustoimelta parisataa tuhatta jne., että saadaan budjetti kasaan. Ehkä eliitti ei itse huomaan, miten ontoilta nämä heidän valitusvirtensä säästämisestä tavallisen ihmisen korvissa kuulostavat, kun samaan aikaan urheilupaikkoja korjaillaan useilla miljoonilla.
    " Mutta eihän niitä voi rinnastaa eikä verrata keskenään "! Ei voikaan, mutta kun ne rahat tulevat samasta lähteestä, ja EU- tuetkin ovat itse maksettuja - vähennettynä Brysselin prosenteilla.

    Äänestä

  • isykki kirjoitti:

    Ajatteles, että ne synnyttää Lapissakin, vaikka siellä saattaa olla lähimpään sairaalaan pari sataa kilometriä ja pirun mutkainen tie?

    On raumalaisilla kestämistä, kun on melkein puolen tunnin matka synnyttämään.
    Onko sinne kasitien varteen muuten syntynyt paljonkin lapsia sen jälkeen, kun Raumalla lakattiin synnyttämästä?

    Olen muuten ollut useammassa synnytyksessä mukana kuin sinä, joten jotain tapahtumasarjan etenemisestä tiedän minäkin.

    se on todella hyvä et osaat nää synnytykset(monta jo omal kohdal) ja viel oot nopee kuskiki et ehtii jääkelil myös sinne poriin 20 min!!! olen saanu toisen raumal ja toisen poris, pori oli kiva paikka mut raumal oli vähemmä laitosmaine synnäri. enkä tarkottanu pelkästää synnytyksii vaan yleisest ottaen koko sairaalan touhuu! pienes sairaalas voidaa myös tehokkaast hoitaa potilaat kun potilaat jos sinne vaa panostetaa. sama on just koulut ja tarhat, huonoi valintoi ollaa päättäjis tehty ku ne tekee nii pirun "viisai" päätöksii!

    Äänestä

  • nyy kirjoitti:

    Eilinen 20 minuuttia on tänään jo melkein puoli tuntia, eivät taida Rauman ambulanssit todellisuudessa aivan niinkään nopeasti ajaa Poriin.
    Mitä ne Lapin tiet ja kartat tähän kuuluvat?
    Eli kaikinpuolinen " kurjuuskin" olisi tasattava ? Poriin siis apteekit, viinakauppa, posti jne. koska niihin on Lapissakin pitkä matka - mikä mainio perustelu poliitikoille !
    Eipä sinne huonojen palvelujen ääreen nuoria pareja taida olla liiemmälti muuttamassakaan. Vain työ mahdollisesti pakottaa, koska koulut ym. palvelutkin ovat jo pitkien matkojen takana; sudetkin jo jossain vaivana.

    Tarkoitin siis, että ambulanssilla kestää 20 minuuttia.
    Omalla autollahan matka kestää esim. satasen keskinopeudella vajaat puoli tuntia.

    Ja kun sinä ihmettele niitä Lapin karttoja, niin voit toki yrittää vaikka Kirkkonummelta päästä 20 minuutissa Jorviin.
    Voi kamala, kun tuolla pääkaupunkiseudulla on niin huonot palvelut :-)

    Äänestä

  • äitikkä kirjoitti:

    se on todella hyvä et osaat nää synnytykset(monta jo omal kohdal) ja viel oot nopee kuskiki et ehtii jääkelil myös sinne poriin 20 min!!! olen saanu toisen raumal ja toisen poris, pori oli kiva paikka mut raumal oli vähemmä laitosmaine synnäri. enkä tarkottanu pelkästää synnytyksii vaan yleisest ottaen koko sairaalan touhuu! pienes sairaalas voidaa myös tehokkaast hoitaa potilaat kun potilaat jos sinne vaa panostetaa. sama on just koulut ja tarhat, huonoi valintoi ollaa päättäjis tehty ku ne tekee nii pirun "viisai" päätöksii!

    kyl kait pienet paikat on hyviä,mut mistä rahat ja lääkärit? nyt jo lääkäreistä huutava pula. kuis moni on valmis nostaa omaa veroäyriä 3-5% jotta saadaan palvelut takaisin raumal ja pystytään säilyttää pikku koulut?

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    se on muuten iha kaikkien tiedos et siin ei kapunki voittanu terveyskustannuksis eikä muissakaa yhtää vaik palvelut siirrettii poriin. pikemminki on menny hiuka tappion puolel. mietipä sitä. missä järki tosiaan...

    Jaa, mahtoiko kaupunki voittaa hoidon tasossa, valmiustasossa tms.

    Vaiko tekivät huonomman mutta kalliimman systeemin? Sitäkö tarkoitat?

    Äänestä

  • skshp kirjoitti:

    kyl ol kaikis kaupungeis sama ongelma et ei saa heti lääkäriaikaa... mun mielest ei ainakaa paratunu systeemi yhtää ku joutuu lähtee toiseen kaupunkiin hakee apuu vakavis tapauksis. lastenosasto kuuluis olla täällä! se ny vaan on tosiasia! siitähä tulee hirvee matka, jos on useempii lapsii ja olis vaik yksinhuoltaja kel ei oo mahdollista järjestää muita lapsii hoitoon, ajaa päivittäi edestakas vaik viikon! ei siihe voi vedot et muuallaki on matkaa, meil on sentää sairaala kaupungis!

    kysymykseni tuli jo otsikossa ja nimimerkissä. jaa yks kysymys viel olisitko valmis nostaa veroo 3-5% ett jos edellisiin kysymyksiin vastasit kyllä, nii jostain raha tarvitaan.

    Äänestä

  • pelkästään kirjoitti:

    Kyse ei ole vain pelkästään siitä synnytysosastosta, vaan koko koulu-, terveys-ja sosiaalisektorin muuttumisesta huonompaan suuntaan. Ko.osasto on poissa ja pysyy. Oletko tietoinen, että kouluissa ei ole enää varaa kaikkiin koulutarvikkeisiinkaan ? Velkoja perimättä ympäristökunnilta vajaa miljoona eur,
    sitten poistetaan opetustoimelta parisataa tuhatta jne., että saadaan budjetti kasaan. Ehkä eliitti ei itse huomaan, miten ontoilta nämä heidän valitusvirtensä säästämisestä tavallisen ihmisen korvissa kuulostavat, kun samaan aikaan urheilupaikkoja korjaillaan useilla miljoonilla.
    " Mutta eihän niitä voi rinnastaa eikä verrata keskenään "! Ei voikaan, mutta kun ne rahat tulevat samasta lähteestä, ja EU- tuetkin ovat itse maksettuja - vähennettynä Brysselin prosenteilla.

    Näit jutui ei taid semse lukki lainkka, ko jottai jostain tiätäisiväkki(?), ja ne ei ainaka, ko ovat kaikki tomssi assioit ollu suhmuroittemas. Lehdis vaa sit joskus ihmetellä, ko ei niit ymmärret

    Äänestä

  • isykki kirjoitti:

    Tarkoitin siis, että ambulanssilla kestää 20 minuuttia.
    Omalla autollahan matka kestää esim. satasen keskinopeudella vajaat puoli tuntia.

    Ja kun sinä ihmettele niitä Lapin karttoja, niin voit toki yrittää vaikka Kirkkonummelta päästä 20 minuutissa Jorviin.
    Voi kamala, kun tuolla pääkaupunkiseudulla on niin huonot palvelut :-)

    Kuka niitä Lapin etäisyyksiä esiin toikaan ? Siellä muuten pisin matka on 520 kilometriä- tuli presidenttiväittelyssä esiin. Se osasto on mennyt Poriin jäädäkseen, mutta mitä vielä viedään jatkossa ?
    Miksi muuten Rauma alensi veroäyriään joku vuosi sitten, ja ent. kaup. johtaja Koivu pääsi mediaankin kehumaan talouttamme ?

    Äänestä

  • kestää kirjoitti:

    oltiin oikein SUOMEN TALOUSTAITOKUNTA!!!!

    Mitäs täällä vielä niitäkin päälliköitä hyyssätään vaan painutaan Poriin koko konkkaronkka. Heti seuraava sopiva talo, kun vapautuu lähikunnista (ei Lappi, koska sehän on kohta Raumaa) niin muutto pystyyn.

    Mitä vähemmän veromarkkoja tähän roistokylään, niin sen parempi.

    Äänestä

mitenkäs euran esim mannilasta tai muualt syrjäkylilt o ikinä voinnu asua synnyttäviä äitejä kun sielt aikoinaan raumall oll yli puolentunnin matka ja mutkanen tie, jos nykyään ei raumalt poriin pääse/kerkeä.

galluppi

perään kuin monta lasta on syntynyt matkalla raumalt poriin? itse tiedän yhen koti synnytyksen ku ei keritty omasta ovesta ulos ku lapsi tuli mailmaan, mut tätä ei lasketa kun ei kerinny mihinkään sairaalaan siinä ajassa vaik ois asuttu raumal ni ois ollu myöhästä.

Äänestä
  • Mutta on sitä lapsii syntyny huoltoasemille ja vaikka minne! Ja ihan Rauman synnytysosaston ollessa käytössä. MIettikääpä sitä, että lapsi ilmottaa tulostaan yhtäkkiä kaks kuukautta ennen laskettua aikaa. Missä se sitte syntyis? Raumalla henkihieverissä ja keskospaikkoja ois varmaan nolla...

    Jos vaikka keskityttäis johonkin oleellisempaan ongelmaan, hommat hoituu ihan ok Porissa tai Turussa. Miettikääpä mieluummin niitä tarhoja ja kouluja, niitä tarvitaan tosi paljon kauemmin lapsen elämässä kuin sitä synntysosastoa! Taistelkaa mieluummin siitä tai hyvistä lastenlääkäreistä!

    Äänestä

  • ettäettä kirjoitti:

    Mutta on sitä lapsii syntyny huoltoasemille ja vaikka minne! Ja ihan Rauman synnytysosaston ollessa käytössä. MIettikääpä sitä, että lapsi ilmottaa tulostaan yhtäkkiä kaks kuukautta ennen laskettua aikaa. Missä se sitte syntyis? Raumalla henkihieverissä ja keskospaikkoja ois varmaan nolla...

    Jos vaikka keskityttäis johonkin oleellisempaan ongelmaan, hommat hoituu ihan ok Porissa tai Turussa. Miettikääpä mieluummin niitä tarhoja ja kouluja, niitä tarvitaan tosi paljon kauemmin lapsen elämässä kuin sitä synntysosastoa! Taistelkaa mieluummin siitä tai hyvistä lastenlääkäreistä!

    euralaiset voi pitää ja perätä omia galluppejaan, jos ei ole muusta enää mongerrella...

    Nyt on enää turha haikailla kymmenen vuoden takaisia asioita. Pori hoitaa synnytykset hyvin. Ei varmaan paljon hetkauttaisi vaikka muutama mukula henkensäkin menettäisi matkan varrella.

    Hyvä, kun vielä on lastenlääkäreitä kaupungissa. Mutta ei kauan tarvita niitäkään. Raumalaisen asuntokaupan hintataso vaan on niin korkea, ettei tänne ainakaan kukaan ulkopaikkakuntalainen eksy asuntokaupoille. Eivätkä nuoret täältä mitään asuntoja osta, kun Porista ja Turustakin saa taloja yli puolet halvemmalla.

    Äänestä

  • mieltä... kirjoitti:

    tarkoitin ett hyvä kun synnäri siirtyi poriin. nyt on hoidossa laatua ja tasokasta hoitoa tarjolla. ihmettelin teit raumalaisia kun tällainen asia on teille ongelma

    Äänestä

  • tarkoitin kirjoitti:

    tarkoitin ett hyvä kun synnäri siirtyi poriin. nyt on hoidossa laatua ja tasokasta hoitoa tarjolla. ihmettelin teit raumalaisia kun tällainen asia on teille ongelma

    taitaa olla se että kun lapsi syntyy Porissa, hän automaattisesti Porilainen ja sekös vasta harmittaa Raumalaisia. Luulisi että ovat iloisia kun lapset heti synnyttyään muuttavat Raumalle. Se on nk muuttovoittoa. Buahaahahah.

    Äänestä

  • Satunnainen seikkailija kirjoitti:

    taitaa olla se että kun lapsi syntyy Porissa, hän automaattisesti Porilainen ja sekös vasta harmittaa Raumalaisia. Luulisi että ovat iloisia kun lapset heti synnyttyään muuttavat Raumalle. Se on nk muuttovoittoa. Buahaahahah.

    siit ei todellakaa oo kyse muitte ku porilaiste mielest. se matka saattaa vaarantaa monen syntyvän lapsen elämän ja tarkoitushan on syntyä terveenä ja ELÄVÄNÄ

    Äänestä

  • äitikkä kirjoitti:

    siit ei todellakaa oo kyse muitte ku porilaiste mielest. se matka saattaa vaarantaa monen syntyvän lapsen elämän ja tarkoitushan on syntyä terveenä ja ELÄVÄNÄ

    Se matka nimenomaan turvaa niiden lasten elämän.
    Olettaisi nyt äitylin se jo tajuavan.

    Äänestä

  • skshp kirjoitti:

    Se matka nimenomaan turvaa niiden lasten elämän.
    Olettaisi nyt äitylin se jo tajuavan.

    selittää tarkemmi? raumal oli todella hyvä synnäri, asiantuntevaa ja mukavaa väkeä.

    Äänestä

  • äitikkä kirjoitti:

    siit ei todellakaa oo kyse muitte ku porilaiste mielest. se matka saattaa vaarantaa monen syntyvän lapsen elämän ja tarkoitushan on syntyä terveenä ja ELÄVÄNÄ

    o tosiaa niimbahabaig et ei simbbäi gannat laingga men. Gannatta ostaa kompass ettei gusegga simbbäi ni ei dul gylmänroggo hebnaadii.

    Äänestä

  • äitikkä kirjoitti:

    siit ei todellakaa oo kyse muitte ku porilaiste mielest. se matka saattaa vaarantaa monen syntyvän lapsen elämän ja tarkoitushan on syntyä terveenä ja ELÄVÄNÄ

    Paljon puhutaan vaaroista ja luvialla syntyneistä sekä matkalla kuolleista. kuis moni on jäänyt matkan takia syntymättä, kuis monella lapsella on lisä vaurioita matkan takia, kuis moni kuollut matkan takia? ja toisinpain kuis moni on selvinnyt ongelma synnytyksistä kun kesken synnytyksen tai heti syntyman jälkeen tullu ongelmia ja apu ollut porissa heti saatavilla.

    oma vaimoni ois raumalla kuolut koska tarvi kiireisen leikkauksen synnytyksen jälkeisissä ongelmissaja porissa sali,lääkärit ja lekurin henkilökunta valmiina. Rauman aikaan olisi kyseiset henkilöt ollu koti päivystyksessä ja leikkaus viive tullut liian pitkäksi. joten lakatkaa narisemasta tästä matka/porin synnäri asiasta. onneksemme aikoinaan tehtiin fiksuja päätöksiä ja siiryttiin poriin synnyttämään!!!

    Äänestä

olen ajanut kyseisen välin porin liikkennevaloista(viimesistä) rauman ensinnäisiin valoihin (vanha anttila).16 min perjantai iltapäivällä klo 16:30,lähtö porista 16:45 vanhan anttilan valoista, elikkä sen pystyy kyl aika nopeesti ajamaan.itellä oli kylläkin sillon turbo ahdettu 200 hv auto,mutta pointti on se että kyllä sen aika nopeesti ajaa kun tarve vaatii.

Äänestä
  • tohon yhden minutin heittoon!

    Äänestä

  • Ollaan kaukana alkuperäisestä aiheesta, mutta melkoinen keskinopeus, koska matkaa on noin 48 kilometriä....
    Ei tainnut ajopäivänä sataa vettä,lunta,räntää, eikä olla muutenkaan liukasta taikka pimeää...

    Äänestä

Kyl jos yksinkertasest ajattelee nii kyl Rauman kokoses kaupungis pitäis EHDOTTOMASTI olla oma synnytysosasto

Äänestä
  • vaikkei tässä syrjäkylässä mitään muuta olisi, niin kyllä äireitten pitäis päästä synnyttämään ja heti!

    Siinä ei isät o ko kintuissa ko laps tuloo ja heti!

    Mut ei se tästä parusta enää parane. Mut sit paranee, ku muuttaa vaikka Eorjoelle ja heti!

    Siellä kunnaisä just tämänpäivä lehdes virkas, et kouluja ei oo lopetettu pariinkymmeneen vuoteen, eikä lopeteta vieläkään. Sinne ja heti!

    Ja matka Poriin lyhenee huomattavasti. Paas jättäen nämä Rauman kuraset kinttupolut ja suuntaa paremmille vesille.

    Äänestä

  • vähintäinkin kirjoitti:

    vaikkei tässä syrjäkylässä mitään muuta olisi, niin kyllä äireitten pitäis päästä synnyttämään ja heti!

    Siinä ei isät o ko kintuissa ko laps tuloo ja heti!

    Mut ei se tästä parusta enää parane. Mut sit paranee, ku muuttaa vaikka Eorjoelle ja heti!

    Siellä kunnaisä just tämänpäivä lehdes virkas, et kouluja ei oo lopetettu pariinkymmeneen vuoteen, eikä lopeteta vieläkään. Sinne ja heti!

    Ja matka Poriin lyhenee huomattavasti. Paas jättäen nämä Rauman kuraset kinttupolut ja suuntaa paremmille vesille.

    täällä palstalla on kommentteja....
    tapelkaa ni saatte sokeria

    Äänestä

  • :o) kirjoitti:

    täällä palstalla on kommentteja....
    tapelkaa ni saatte sokeria

    ihan kiva tulla sivuille kattelemaan, kun joku edes viittii joskus kirjoittaa jostain...

    Tää juttuhan on ihan saletisti HOT!

    Kiitos äitikkä keskustelun avauksesta...

    Äänestä

Mitä Rauma tekis synnytys osastolla? Raumalaisii on nytekin liikaa,nyt ne käy Porissa synnyttämässä,ei tuu enää uusii Lukkolaisii.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

äitikkä kirjoitti:

tuli viikoloppun taas todettuu et se "sairaala" sais olla ihan toimiva paikka. vähänki vakavampi tapaus, poriin. mitä kaikkee siin matkan aikan voi tapahtuu?! varsinki synnytysosasto olis pakko olla tääl, ei sitä ain tiiä ajois et millo tulee lähtö. miten tähän asiaan voi enää vaikuttaa? kertokaa ihmees, koska sairaalaa todellakin tarvitaan täällä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu