En halua

Kirjoitin tuon ylemmän viestinkin "haluttomuus rassaa".
En halua kun en halua kun en halua. Aluksi siitä puhuttiin, sitten loppui puhuminenkin, kun ei enää jaksanut aina puhua eikä asia muuttunut.
Itse en usko, että olisin "väärän" miehen kanssa; ihastuin mieheeni aikoinaan, en saanut häntä heti, tapasimme uudelleen jne. Intohimoa oli, ja itse jaksan uskoa, että jostain se vielä löytyy. Tosin monet täällä vakuuttavat että ei löydy.
Kuulisin mielelläni myös äitien kommentteja, onko suhde muuttunut kun lapset ovat kasvaneet hieman isommiksi? Vanhin meillä alle kouluikäinen ja nuorin vauva. Vaimon ja äidin roolien yhdistäminen ei ainakaan minulle ole ollut helpoa.
Monet täällä kirjoittavat haluttomat sanoat olleensa varsin aktiivisia ja seksuaalisia aiemmin. Sama täällä. Miten elämästä voi sellainen kadota kuin itsestään? Mihin ja mistä syistä? Aivan kuin ei koskaan olisi tuntenut halua toista kohtaan, niin hukassa sellaiset tuntemukset ovat. Huh.

Meillä on nyt tyttöystävän kanssa ehkä hieman yli 1.5v yhdessäoloa takana ja viimeajat tyttöystävä on ollut todella haluton. Eri paikkakunnilla asutaan taas koulujen takia ja nähdään vaan viikonloppusin mutta silti kun tavataan tuntuu että ei kiinnosta kyllä kovin herkästi. Sitä en edes muista koska tyttöystävä olis viimeks aloitteen tehnyt seksin suhteen ja asia kyllä vaivaa ainakin minua. Oon koettanu keskustella asiasta mutta vastaus on että ei vaan huvita niin ei huvita eikä paljo muuta irtoa vaikka miten koettaisin kysellä enkä sit tietenkään viittis toista sillä kiusatakkaan. Oon vaan viimeajat miettiny että mitähän tässä oikein tekis kun muutenkin alkanu epäilyttää mitä tyttöystävä mahtaa mua kohtaan tuntea. Huomiota en ainakaan koe mielestäni hirveästi saavani joten olo on vähä että tässä suhteessa oon jotenki aika yksin ja oon se ainut osapuoli kun jaksaa mitään tän eteen tehdä. Sen tuossa päätin että kesään asti katselen ihan rauhassa miten puuha etenee mutta jos edelleen kesällä on sama vitutus mikä nyt niin ei mielestäni paljon kannata väkisin roikkua toisessa. :-/

Mäkään en ole kiinnostunut seksistä mieheni kanssa. Olemme olleet yhdessä reilu kuusi vuotta ja meillä on kaksi ja puoli vuotias lapsi. Ja en todellakaan ole enää mikään teini,ikää on 27vee...Viimeisen vuoden aikana on tuntunut et ei haluta ollenkaan! Vaikka pidän seksistä mut jotenki ei vaan haluta! Aina vaan on pitäny edes mieheni vuoksi rakastella. Varmasti suurin syy on se etten saa orgasmia. Oon viimeks saanu n.kuusi vuotta sitte,ku oltiin mieheni kans eka kertoja sängyssä. Ja sillo se tuntu h******n hyvälle!!!Saatto olla päiviä jolloin vaan sekstailtiin. Voi ku vieläki vois tuntee noin ku silloin. Hyvä tietää et on kohtalontovereita.

Olin avoliitossa melkein 6 vuotta, kunnes erosimme puoli vuotta sitten. Alussa seksielämä oli aktiivista kaikin puolin ja minäkin halukas. Pikkuhiljaa kerrat väheni ja tilalle tuli muita tunteita, väsymystä, turhautumista ja ennen kaikkea syyllisyyttä.

Eromme aikaan edellisesta rakastelusta (yhdynnästä tai ylipäätään mistään) oli kulunut jo 3 vuotta. Koko sen ajan podin aivan valtavaa syyllisyyttä siitä, "etten halunnut". En edes osannut sanoa syytä siihen. Pikku hiljaa noidankehä oli valmis. Asiaa puitiin loputtomasti ja aina keskustelut päätyivät siihen, että yritän muuttua ja yritän haluta enemmän. Silti normaali läheisyyskin (halaukset ja suukot, sohvalla vierekkäin istuminen) jäi pois kun mielessä oli aina vaan se, että toinen haluaa seksiä.

Turrutin itseni ajattelemaan että ehkäpä liittomme oli tuomittu seksittömäksi ja yritin unohtaa sen kokonaan. Pikku hiljaa kun keskityin muihin asioihin alkoi halutkin palaamaan. Ikävää oli, että mieheni ei sytyttänyt minua millään tavalla. Kun vihdoin olin itse samassa tilanteessa, halusin seksiä samoin kuin kumppanikin, mutta elimme silti selibaatissa, tajusin ettei se voinut jatkua. Mieheni oli myös lihonut yli 20 kiloa suhteemme alusta ja olin huomauttanut hänelle mm. suuhygieniasta useampaan kertaan, tuloksena loukkaantumista ja kiukuttelua. Nämä vaikuttivat ihan suoraan.

Päätimme lopulta siis erota (syitä toki muitakin). Nyt olen miehen kanssa, joka on ennenkaikkea sielunkumppanini. Ei tarvitse vääntää arvoista, oikeassa olemista, päätösvallasta, haluttomuudesta ja syistä ja vioista. Seksi on taivaallista ja molemmille meille ainutlaatuista. Kummallakin on ollut kumppaneita kuitenkin jo kymmeniä ennen tätä.

Haluaisin sanoa kaikille saman asian kanssa pohdiskeleville, että muistakaa terve itsekkyys ja oma mielenterveytenne. Jos ei ole hyvä olla itsensä kanssa, ei ole hyvä silloin toisenkaan kanssa.