Olen 25vuotias tyttö. Pituutta on 175 ja painoa tällähetkellä luulisin että 62 tai jotain sinnepäin.
Ok, tiedän että pituus ja paino ois nyt ns normaalisuhteessa toisiinsa.
En kuitenkin ole tyytyväinen kroppaani. Haluan laihtua..
Olen käyttänyt niin nesteenpoistajia kuin laksojakin (yliannoksia)
Eipä ne juurikaan ole oloani helpottanut, laksoista tulee vain nestevaje ja heikko olo.
Oksentaminenkaan ei ole vierasta..Muutaman viikon pystyin olemaan oksentamatta ja olin tyytyväinen. Eilen sitten syntymäpäivillä söin kakkua ja muuta hyvää, kotona oloni oli ihan kamala ja kaikki piti saada ulos.
Oksentaminen ei ole minulle mikään ongelma, se tulee kuin itsestään.
Kumpa saisin mieleni siihen kuosiin että syödään normaalisti, vaikka vain pikkusen kerrallaan monesti päivässä. Eikä sitä että paastotaan ja toisinaan tungetaan kaikki mahdollinen kitusiin ja sitten voidaan pahoin ja oksennetaan...
Kuitenkin fakta on se että haluan laihtua, mutta en halua pilata omaa elimistöäni. Se on kokenut elämän varrella muutenkin nin kovia.
Kaipaisin "kaveria" jonka kanssa voisin näistä puhua estoitta..Ehkä se helpottaisi.. Kiitos jos jaksoit lukea.
Ok, tiedän että pituus ja paino ois nyt ns normaalisuhteessa toisiinsa.
En kuitenkin ole tyytyväinen kroppaani. Haluan laihtua..
Olen käyttänyt niin nesteenpoistajia kuin laksojakin (yliannoksia)
Eipä ne juurikaan ole oloani helpottanut, laksoista tulee vain nestevaje ja heikko olo.
Oksentaminenkaan ei ole vierasta..Muutaman viikon pystyin olemaan oksentamatta ja olin tyytyväinen. Eilen sitten syntymäpäivillä söin kakkua ja muuta hyvää, kotona oloni oli ihan kamala ja kaikki piti saada ulos.
Oksentaminen ei ole minulle mikään ongelma, se tulee kuin itsestään.
Kumpa saisin mieleni siihen kuosiin että syödään normaalisti, vaikka vain pikkusen kerrallaan monesti päivässä. Eikä sitä että paastotaan ja toisinaan tungetaan kaikki mahdollinen kitusiin ja sitten voidaan pahoin ja oksennetaan...
Kuitenkin fakta on se että haluan laihtua, mutta en halua pilata omaa elimistöäni. Se on kokenut elämän varrella muutenkin nin kovia.
Kaipaisin "kaveria" jonka kanssa voisin näistä puhua estoitta..Ehkä se helpottaisi.. Kiitos jos jaksoit lukea.
Vastaukset 15
Vanhimmat
oon ite vähän sua nuorempi, 16-vee, mutta mietin just samoja juttuja. elämä on syömiseltä vähän epätasapainossa tällä hetkellä. aloin vuosi sitten "terveellisen elämän", jonka myötä laihduin yli 10kiloo ja oon nyt alipainossa. sain "ruoka inhon", joka iskee edelleen sillon tällön. nyt oon yrittänyt tasata syömistä ja siis lisätä sitä myös, mutta se ei ole helppoa!:( siinä vaiheessa kohtaan samat oireet kun sä...tiedän siis miltä susta voi tuntua! elämä on kuiteskin niin hieno asia, ja täytyy sanoa että välillä valo loistaa todella tänne meidän hämäräämme. miksi ihminen ei voi HYVÄKSYÄ ITSEÄÄN sellaisena,kuin todella on ???!!! on maailma turmeltunut... jaksetaan luottaa parempaan huomiseen...* puhuminen on parantumisen alku*!! vaihdelaan kuulumisia(?)
Tiedän että meitä on paljon..Jokaisella on kuitenkin oma tarinansa ja omat ajatuksensa. Silti on mahtavaa huomata että edes joku välittää että miten menee ja mitä kuuluu.
Ja hei, yks juttu. Iällähän ei ole mitään merkitystä, vaan sillä mitä on korvien välissä ja miten sitä sisältöä pystyy käyttämään hyväkseen.
Tänään on mennyt ihan kivasti. Työt on luistanut mukavasti jne..Kauhulla vain odotan sitä hetkeä kun lähden ystäväni kanssa mökille viikonlopuksi ja siellä pitää SYÖDÄ......On tää sairasta. Miksi ruoasta pitää tehdä niin iso numero ja miksi sen pitää hallita elämää näin suurella roolilla, siihen törmää joka paikassa..
Laitan mulla sun mailiosottees niin vois jutella enemmänkin..Koskaan kamuja ei oo liikaa, varsinkaan niitä jotka on samassa jamassa..
miten viikonloppu sujui? toivottavasti hyvin... itellä perjantai meni tosi upeesti( tai no aika vähällä energialla) ja oon onnistunut vähän hillitteen itteeni. ahmii mielummin omenoita:) mutta sama paha olo niistäkin tulee kun liikaa popsii!!!!!! aurinko paistaa...jaksetaan yrittää ja taistellaan!!!!!!!!hyvän puolesta:) tsemppiä sulle!!!
heippa...taidan tietää mistä puhut,ikävä kyllä. Mun mitat on 169 ja painoo ehkä 60..olin tyytyväinen itteeni ku painoin 53.Oon ollu about puolisen vuotta itseinhon kourissa,johtuen painon noususta ja vääristä ruokatottumuksista. olin pitkän aikaa 58kg,mut sit iski urheiluhulluus,niukka ruokavalio jne. paino tippu,mä olin ilonen,jotkut kaverit ihaili,muut kauhisteli.sit kaikki pakotti mut syömään..iskosti mun päähän etten saa olla niin laiha,no sit aloin ahmia ruokaa! Äiti oli tyytyväinen ku lihoin.Mut sit mua alko masentaan ruoka..viime joulusta asti oon välillä yrittäny oksentaa ruokia ulos,mut ei onnistu(onneks?)
Tällä hetkellä yritän hallita syömistä,ja yrittää laihtua. Mun tavote on noin -7kg...en rakasta itteeni tällasena ku nyt oon,joten jumppaa 5kertaa/vko ja laihari ruokaa! Ruoka ja liikunta on pakkomielle.Joskus uskallan kattoo itteeni peilistä,joskus tekis mieli nukkuu 100vuotta koska oon niin läski.
Mut kuiteski...taidan siis tietää miltä sust tuntuu. Mä esim. pakoilen kaikkia mahd. tilanteita,millon pitäs syödä muitten kaa..koskaan en tiiä millon alan itkeen ruokailun jälkeen..sitä pahaa oloo pois.
Olen sairastanut bulimiaa usean vuoden ajan. Sairaus alkoi anoreksialla ja päätyi bulimiaan. Tämän vuoden olen kamppaillut sairautta vastaan ja välillä olen melkein voittanut sen. Nyt kesän jälkeen ahmimiskohtauksia on taas tullut ja mieli on todella maassa. Olin koko kevään oksentamatta ja sain ahmimiskohtaukset pois mutta nyt sairaus meinaa uusiutua ja yritän tapella sitä vastaan. Kaipaan tukea kohtalotovereilta.
yritä päivä kerrallaan. se on vaikeeta ja joskus syömisenhimiokohtauksessa ei järki pysy kasassa. Mutta kun tarpeeks jankkaat päähäs miten kaamea olo sulla on ahmimisen tai itses päättämisen jälkeen niin saat siitä ainakin vähän voimaa.
joskus mietin, että kuinka voi olla "normaali", ettei tartte stressata jokaisen suupalansa kanssa. hyvää jatkoa sulle. ja sisimmässäni mä uskon, että sä pärjäät. me kaikki, jos annamme itsellemme mahdollisuuden. mutta joo, sisäinen ääni huutaa, että pää kiinni. tarttis varmaan saada sen suuta tukittua hillitysti, muttei liikaa...
Viikonloppu meni kohtalaisen hyvin..Söin ns. normaalisti ja sain just ja just pidettyä itseni pois pusikoista..Tarkotan ykäämistä.
Kieltämättä oloni on nyt aika pinkeä ja ahdistunut mutta ehkä tämäkin parempi kuin oksentaminen, ainakin yritän kovasti.
Kuin unessa kävelin äsken ärrälle ja ostin suklaalevyn. Puolet meni ihan tosta noin vain ja nyt tuli sitten se kamala olo taas..Empä tiedä mitä haittaa voisi olla suklaasta kun sitä niin harvoin syön..Tuo peikko vain huutelee kaikkea mulle..Että osaan olla lihava ja ällöttävä!!!
Hankippa joku anonyymi mailiosoite niin ruvetaan
kirjoittelemaan! Olen ex bulimikko & anorektikko.
Paranin niistä mutta jonkinlainen syömishäiriö jäi.
Olen nyt jo kuitenkin ihan normaalipainoinen, mutta
vaikeaa se on ettei lipsu vanhalle tielle.
Todella harva paranee ihan kokonaan..
[email protected]
Olis kyllä tosi kiva jos kirjottasit..=)
Voisitko kirjottaa mulleki?
Oon sairastanu ensin bulimian sekasen anoreksian. Sit anoreksian. Luulin jo et oisin parantunu, mut lihominen ei loppunukaan ja sairastuin uudestaan aika pahaan bulimiaan, jota en saa hallintaan. Kirjota, kiltti kiltti... Pakko saada vaihtaa ajatuksia jonku kanssa.
Hei!
Olen sairastanut bulimiaa jo lähemmäs kymmenen vuotta - enemmän tai vähemmän oireillen.
Söin masennukseeni Cipramil-nimistä lääkettä vuosikausia ilman, että sillä olisi ollut mitään vaikutusta ahmimis-oksennus-kierteeseeni.
Keväällä lääkkeeni vaihdettiin Seroxatiin, minkä seurauksena olen päässyt eroon siitä ahdistavasta olotilasta, joka ajaa ahmimaan ja oksentamaan.
Lääkkeethän vaikuttavat eri ihmisillä eri tavalla, joten en voi 'suositella' juuri kyseistä lääkettä muille. Minulla se kuitenkin on auttanut ja olen löytämässä hiljalleen elämääni takaisin.
Eli lääkehoitoa kannattaa kokeilla - ei siinä ainakaan mitään menetä! Ja niin hullulta kuin se kuulostaakin, niin lääkkeillä voi saada bulimian oireet kuriin.
Entisenä narkomaanina vastustan kaikkia lääkehotioja jos vain on mahdollisuutta olla ilman. Minä kun otan särkylääkkeitäkin vasta sitten kun on ihan pakko.
Masennuslääkkeisiin en kajoa pitkällä tikullakaan..En halua enää ikinä sitä passiivista oloa jonka ne minulle toivat, nehän vie persoonallisuuden. Ja monia eri merkkejä olen kokeillut ja kaatanut kaikki loppujen lopuksi pönttöön..mm. cipramil...
Lääkkeittä paras on mun mielipiteeni.
Jokainen tietty tekee omat päätöksensä. Omalla kohdallani monen vuoden bulimiakierteen 'katkaiseminen' on kyllä pienen lääketokkuran arvoista :)
Ehkä minulla on vain niin jyrkät omat mielipiteeni historiani takia. Ei ollut tarkoitus noin kovasti sanoa.
Jotenkin niin ahdistaa taas...Ei ole hyvä olla..Ihnottaa ja ällöttää..