Mitä ihmeellisin selityksin. Lapset vaan nujerretaan mitä ihmeellisimpiin kiemuroihin ja mitä ihmeellisimpiin sisar suhteisiin ihan vanhempien muka "rakkauden" takia.
Kun aikuiset hullaantuu niin siinä ei lasten toivomuksilla ja haluilla ei ole enään mitään merkitystä. Lasten pitää sopeutua vanhempien mitä ihmeellisimpiin systeemeiheihin. Nää Muka "rakastuneet" selvittää kaikki parhaimmin päin, niin että lapset muka tykkää niiden elämänvaihteluista.
Uusperheen kakara olin itsekkin eikä se mitään herkkua ollut vaikka onnelliset kulissit pidettiin päällä. Ainakin hetken aikaa, sillä ei nekään kauaa kestäneet kunnes oli taas uudet kulissit päällä.
Ihan naurettavaa lukee sitä paskaa kuinka muka joillain hyvin menee. Menee se aina jonkin aikaa kunnes todellisuus tulee vastaan tai sitten joissain onnistutaan pitään kulissit pystyssä. Uusperheissä lapset ovat aina eri arvoisessa asemassa, ei auta edes vääntää rautalangasta, se on totuus. Jos joku muuta väittää niin valehtelee. Valehtelijoihin olen törmännyt tälläkin palstalla. Sillä kukaan paskanjauhaja ei puhu totta vaan totuuden vierestä. Huomaan sen heti kun joku selittää paskaa ihan omaksi edukseen.
Kun aikuiset hullaantuu niin siinä ei lasten toivomuksilla ja haluilla ei ole enään mitään merkitystä. Lasten pitää sopeutua vanhempien mitä ihmeellisimpiin systeemeiheihin. Nää Muka "rakastuneet" selvittää kaikki parhaimmin päin, niin että lapset muka tykkää niiden elämänvaihteluista.
Uusperheen kakara olin itsekkin eikä se mitään herkkua ollut vaikka onnelliset kulissit pidettiin päällä. Ainakin hetken aikaa, sillä ei nekään kauaa kestäneet kunnes oli taas uudet kulissit päällä.
Ihan naurettavaa lukee sitä paskaa kuinka muka joillain hyvin menee. Menee se aina jonkin aikaa kunnes todellisuus tulee vastaan tai sitten joissain onnistutaan pitään kulissit pystyssä. Uusperheissä lapset ovat aina eri arvoisessa asemassa, ei auta edes vääntää rautalangasta, se on totuus. Jos joku muuta väittää niin valehtelee. Valehtelijoihin olen törmännyt tälläkin palstalla. Sillä kukaan paskanjauhaja ei puhu totta vaan totuuden vierestä. Huomaan sen heti kun joku selittää paskaa ihan omaksi edukseen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ja koska mulla on ruskeat silmät ja tukka,niin maailman kaikilla muillakin ihmisillä on oltava,koska minun elämäni on se ainoa oikea,eikä siitä voi olla mitään muita variaatioita = )
Lapset siinä kärsii aivan valtavsti, mutta eipä aikuinen välitä. Lapsen on pakko sopeutua mitä sanotaan, ellei sopeudu on lapsessa vikaa tai hän on kiukutteleva kakara. Siitä sitten alkaa eroperheiden vaikeudet, kun ei anneta lapsen olla lapsi, vaan vaaditaan olemaan osa aikuisen maailmaa heidän vaatimuksin. Sääliksi käy, kun omat vanhemmatkaan ei sitä huomaa. Mitäs lapsi voi, kun laahustaa perässä. Kyllä sen vanhemmiten huomaa, kun lapsi kasvaa, ettei osaa solmia kestäviä parisuhteita, eroaa ja vaihtaa puolisoa, ja on muutenkin elämässä epäonnistunut.
Lapseni äiti lähti vajaa vuosi sitten uuden matkaan. Pitäisikö minun sen takia olla ikinä solmimatta uutta suhdetta? Vai pitäisikö minun hylätä lapseni, ettei hän joutuisi mahdollisen tulevan uusioperheeni jäseneksi?
Kerro ihan oikeasti miten tällaisessa tosielämän tilanteessa mielestäsi saa tehdä?
tämä tilanne...? Jäin leskeksi 31-vuotiaana, kolmen lapsen yh:ksi, pitäisikö elää ilman kumppania lopun elämää?
Tuntuu aika karulta ajatukselta, lapsethan siinä alkaisivat kärsiä, katkeran äidin holhouksessa...
minäkin kaipaisin näiltä uusperheiden arvostelijoilta. Kiviä heitellään ja nimitellään kyllä kovasti, mutta kukaan ei anna muita perusteltuja vaihtoehtoja.
Minäkin tulin jätetyksi pitkästä teiniäiässä alkaneesta suhteesta toisen naisen vuoksi. Kymmenen vuoden seurustelun jälkeen luulin tunteneeni toisen läpikotaisin, mutta ilmeisesti näin ei ollut, sillä mies ilmoitti vuosi lapsen syntymän jälkeen, että on huomannut olevansa epäsopiva viettämään perhe-elämää. Lapsi oli suunniteltu ja avioliitto yhdessä harkittu. Siinä sitä oli 27-vuotiaalla lähes tuoreella aviovaimolla ja äidillä paljon sulattelemista.
Ymmärrän toki arvostelun silloin, jos kumppania vaihdetaan kuin paitaa. Itsekin paheksun niitä perheitä, joissa isä- tai äitipuoli vaihtuu tiuhaan, mutta ei se kuitenkaan kaikissa eroperheissä mitään normaalia arkea ole. Itselläni on elämäni toinen ihmissuhde menossa ja vuosia useampi takana, eikä aikomustakaan katsella muualle.
En ainakaan omassa ja lapseni elämässä näe uusperhekuviota negatiivisena. Se on niistä vaihtoehdoista parhain, jota minulla on käytettävissä, sillä ydinperhettäkään en voi tahdosta huolimatta enää saada. Mieheni pitää lapsestani ja lapsi hänestä ja minäkin tulen erinomaisesti toimeen hänen lastensa kanssa. Mitään kulisseja meidän ei tarvitse pitää yllä, toimeen tullaan ihan oikeasti. Alku tietysti on uusperheissä aina hankalampaa ja perheytyminen voi viedä pitkään, mutta meillä se kaikki vaiva on kannattanut.
Aina ei ole näin hyvin asiat, sen kyllä tiedän, mutta mutta millä oikeudella ihmiset antavat asioista niin yksioikoisen yleispäteviä tuomioita?
olisko se vaihtoehto sit kuitenkin sellainen,mikä pitäis antaa noille täydellisille ydinperheille tai täydellisille "minä olen yh ja yhna pysyn" tyypeille.. = )
ehkä he eivät tiedä paremmasta,tai itse eivät enää uskalla ottaa riskiä siitä et onni voikin vielä löytyä,ja siksi solvaavat täällä meitä..
itsesääliin ja valittamiseen ei kannattaisi jäädä makoilemaan,vois katsoa peiliin ja yrittää huomata et itsestäkin löytyy vikoja,korjata sitten ne mitä pystyy ja avosylin ottaa elämä vastaan sellaisena kuin se eteen tulee..
jotenkin vaan alkaa täällä tuntumaan,et nuo solvaajat eivät itse ole tyytyväisiä elämäänsä,ja purkavat sen sit johonkin ryhmään jotta tuntisivat olonsa paremmiksi..
minäkin olen eronnut ja miettinyt samaa, olen kyllä edelleenkin "yksin", lasten isällä jo uusi vaimo ja 2vuotias lapsi, erosta 4v
jos avioliitossa on ollut jatkuvaa uskottomuutta, alkoholismia ja sairaalloista mustasukkaisuutta ja eropäätöstä on miettinyt kauan ja tarkkaan, pitäisikö sitä loppuelämä olla yksin jos ei avioliitossa onnistunut? lehdessä oli jopa että " eronneet älkööt vaivaantuko, teillä oli jo mahdollisuus"!!!!!
olen tapaillut muutamia miehiä enkä ole näitä lapsilleni esitellyt
Joskaan en tiedä, miten yleistä tuollainen perustelu on, en ole kenenkään normaalijärkisen normaalielämässä perustelevan perheasioitaan - ehkä puivansa eron syitä joskus.
Asiahan on niin, että aikuiset tekevät päätökset asumisestaan ja olemisestaan, lapset tottelevat.
Varsinkin nettikeskusteluissa tapaa ihmisiä (todellisia vai provoja??) jotka eivät osaa/halua olla aikuisia ja jättävät vastuun elämän tärkeistä päätöksistä lapsilleen. Sairasta.
Mutta usko meni tuohon hommaan kun kuulin näistä existä, jotka uhkaavat tappavansa lapsensa jos ex-mies ei hylkää uutta ja palaa hänen luokseen. Surullisia että mies merkkaa enemmän kuin lapset.
Ikävä kuulla, että olet joutunut kokemaan noin ikäviä lapsena. Omat vanhempani erosivat kun olin kuusivuotias, minulla on yksi biologinen sisko ja kaksi sisarpuolta äidin puolelta, kaikki läheisiä ja rakkaita, vaikka nuorin on lähes samanikäinen esikoiseni kanssa. Isän "uudella", jos uudesta voi puhua yli kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen on kolme minua vanhempaa lasta, joihin minulla on myös hyvät välit.
Olen aikoinani asunut niin äidin "uuden" perheen, kuin isäni ja hänen "uuden" perheensä kanssa, enkä ole havainnut sellaista perhehelvettia, jota jutun aloittaja kuvaa, joten omasta kokemuksestani voin siis päätellä, että toisenlaisia uusperheitä voi myös olla. Ja "rakastamisesta" voisin sanoa vain sen, että ihmiset, jotka eivät rakastaisi toisiaan tuskin olisivat enää yhdessä näin pitkän ajan jälkeen, uskon, että eronneet ovat ainakin yleensä oppineet sen etteivät toistamiseen tuhlaa aikaansa huonoon suhteeseen, -poikkeuksia tietysti on aina.
vain ongelmat ovat erillaiset mutta eiköhän niitä kulisseja pidetä ydin- kuin uusperheissäkin................