Haluttomuus rassaa

Olen yli kolmikymppinen kolmen alle kouluikäisen äiti. Halut on olleet hukassa jo toista lasta odottaessani ja kuopuksen jäljiltä etenkin. Ensimmäisen kanssa olin yh. Kun tapasin mieheni, menimme nopeasti yhteen ja perhettä tuli. Sitä asiaa en muuttaisi! Minua surettaa se, että toivoisin meidän olevan perhe! Edelleen teen samoja asioita joita yksin tai yh:na ollessani. Mies tekee työtä, ajattelee vain (vastuullista) työtään, jos puhuu, puhuu aina työstä. Kun olen ajatellut asiaa, minusta tuntuu, että "eriytyminen" on alkanut juuri siitä: en koe läheisyyttä mieheeni, joka ei koe perhettämme tärkeäksi, ei koskaan vie lapsia ulos, ei leiki, ei harrasta. Kaikki huolto ja "hauskutus" jää minulle, elämä rutinoituu, ilo katoaa, sen myötä läheisyys.
Toinen asia on ylipaino; mieheni on 40 kg ylipainoinen. Oli jo seurusteluaikana tuhti, mutta nyt ei liiku lainkaan. Mielikuvani miehestä laskee kuin lehmän häntä. Jollakin palstalla sanottiin, että mene muualle haukkumaan miestäsi. Haluaisin teiltä muilta vastausta siihen, voiko kumppanin runsas ylipaino vaikuttaa haluihin? Rakastellessa painoero on jo epämiellyttävän suuri, ja runsas ylipaino vaikuttaa miehenkin kykyyn. Miksi ei omalta kumppanilta saisi toivoa edes jonkinlaista itsestään huolehtimista, jota ei ole liikkumattomuus, tupakointi, juopottelu ja rasvaisten ruokien ahmiminen. Huomaanhan mieheni ilahtuvan kun suihkun jälkeen pukeudun kauniisti tai ehostan hieman. Sekava oli tarina, mutta kommentoikoon ken kykenee:)
0733
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


surkea vaimo kirjoitti:

Olen yli kolmikymppinen kolmen alle kouluikäisen äiti. Halut on olleet hukassa jo toista lasta odottaessani ja kuopuksen jäljiltä etenkin. Ensimmäisen kanssa olin yh. Kun tapasin mieheni, menimme nopeasti yhteen ja perhettä tuli. Sitä asiaa en muuttaisi! Minua surettaa se, että toivoisin meidän olevan perhe! Edelleen teen samoja asioita joita yksin tai yh:na ollessani. Mies tekee työtä, ajattelee vain (vastuullista) työtään, jos puhuu, puhuu aina työstä. Kun olen ajatellut asiaa, minusta tuntuu, että "eriytyminen" on alkanut juuri siitä: en koe läheisyyttä mieheeni, joka ei koe perhettämme tärkeäksi, ei koskaan vie lapsia ulos, ei leiki, ei harrasta. Kaikki huolto ja "hauskutus" jää minulle, elämä rutinoituu, ilo katoaa, sen myötä läheisyys.
Toinen asia on ylipaino; mieheni on 40 kg ylipainoinen. Oli jo seurusteluaikana tuhti, mutta nyt ei liiku lainkaan. Mielikuvani miehestä laskee kuin lehmän häntä. Jollakin palstalla sanottiin, että mene muualle haukkumaan miestäsi. Haluaisin teiltä muilta vastausta siihen, voiko kumppanin runsas ylipaino vaikuttaa haluihin? Rakastellessa painoero on jo epämiellyttävän suuri, ja runsas ylipaino vaikuttaa miehenkin kykyyn. Miksi ei omalta kumppanilta saisi toivoa edes jonkinlaista itsestään huolehtimista, jota ei ole liikkumattomuus, tupakointi, juopottelu ja rasvaisten ruokien ahmiminen. Huomaanhan mieheni ilahtuvan kun suihkun jälkeen pukeudun kauniisti tai ehostan hieman. Sekava oli tarina, mutta kommentoikoon ken kykenee:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu