Olen työelämässä ja ajatellut vielä kouluttautua. Olen töissäni jonkin verran lakiasioiden kanssa tekemisissä, ja se ala kiinnostaisi. Millaista on opiskelu oikeustiteellisessä? Itse en uskoisi viihtyväni, jos paljon luentoja joissa läsnäolopakko. Olen ajatellut työn ohessa lukea, mutta mahtaako onnistua?
Vanhalla iällä oikkikseen?
Lailla lyöty
81213
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ainakaan Turussa ei ole paljoa pakollisia luentoja eli koulumaisuudesta ei tarvitse olla huolissaan.
Kielissä, siis toisessa kotimaisessa ja jossakin muussa on 75 % läsnäolopakko. Mutta esim. englantiakin on vain 10 kertaa lukukaudessa, niin eipä ole paha rasti.
Opintojen edetessä on pakollisia seminaareja, mutta niitäkin on suht vähän. Sanoisinko, että keskimäärin kerran pari kuukaudessa.
ei ole oikkista, on vain oikis.
Jospa kertoisit jotain, joka tuo lisäarvoa kirjoittajan kysymykseen.
"Oikkis" vaatii istumalihaksia ja hyvää luetunymmärtämistä sekä luetun tekstin jäsentelyä suurempiin kokonaisuuksiin. Et muuten millään muista mitä olet lukenut, kun tenttikokonaisuudet saattavat koostua tuhansista sivuista räiskyvää juridista paatosta. Koulumaisuudesta ei kannata tosiaan olla huolissaan, muuta kuin tietyissä kursseissa, mutta niitä on vähän opintojen kokonaismäärään nähden.
Itse opiskelen oikiksessa juuri työn ohella. Olen ollut täyspäiväisesti töissä ekan opiskeluvuoden keväästä alkaen. Kolmas vuosi menossa ja opinnoissa melkeinpä täypäiväisesti opiskelevien vauhdissa. Ihan hyvin on onnistunut duunin ja opiskelun yhdistäminen. Iso kiitos kuuluu työpaikkani joustavalle työajalle. Voi tulla töihin myöhemmin tai lähteä aiemmin, kunhan työaikasaldo pysyy suunnilleen vakiona. Tietysti palaveriy ym. velvoitteet eivät anna joustoa, mutta hyvin on onnistunut. Lomapäiviä olen kyllä joutunut käyttämään opiskeluun :(
Läsnäolopakko on ensimmäisen vuoden aloitusopinnoissa jonkun verran ja ainakin perhe- ja jäämistöoikeuden luennoilla ja seminaareissa. Lisäksi täytyy käydä kuuntelemassa jonkin verran oikeudenkäyntejä, mutta sen voi tehdä kesälläkin loma-ajalla. Luentoja on myös jonkin verran klo 16-18 (kuten myös seminaareja), joten ne ovat käteviä työpäivän jälkeen ;)
Kieliä ja äidinkielen osasuoritukset voi tehdä kätevästi avoimen yliopiston kesäopintoina. Ne eivät maksa perusopiskelijalle mitään (huom! vain kesäopinnot ilmaisia). Ne ovat myös iltaopetusta. Avoimen kesäkursseina voi suorittaa myös jonkin verran aineopintojen luentosarjoja.
Välillä on rankkaa, kun iltoja ja viikonloppuja joutuu käyttämään lukemiseen. Vapaa-aika on kortilla. Silti uskon, että tämä on kaiken vaivan arvoista. Onhan se aikanaan sitten kivaa olla kaksoismaisteri :D
unohdin mainita, että opiskelen Helsingissä
Itse opiskelen Rovaniemellä. Sanoit, että teillä kieliä voi käydä kesäisin avoimen yliopiston kautta? Millaista se on? En tiedä, onko meillä tuota käytäntöä, sillä en ole koskaan ennen kuullut tuosta. Se olisi kätevää, sillä muuten kielet pakottavat olemaan opiskelupaikkakunnalla, vaikka muuten luentoja ei olisi.
Meilläkin pakollisia luentoja on vähän. Lyhyet perusopinnot vaativat välillä läsnäolon. Samoin ainakin rikos- ja prosessioikeus sekä perhe- ja persoonallisuus. Niin ja työ- ja sosiaalioikeus. Vapaaehtoisia luentoja kannattaa kyllä käydä, jos on aikaa, sillä niistä saa kullanarvoisia lisäpisteitä tenttejä varten. Vielä jos onnistuu ajoittamaan luennot samoihin aikoihin kuin tenttiinluvun, niin hieno homma :)
Tenttiinluku on kyllä raskasta hommaa ja sitä tämä koulunkäynti melkein onkin. Itse luen parhaillani esineen tenttiin, johon on n. 1200 sivua (5 ov.). Tällaista määrää vaikeaa asiaa luen 2-8 tuntia päivässä neljän viikon ajan, myös lauantaisin. Luentoja on joka päivä pari tuntia. Mutta tämä onkin poikkeuksellista. Yleensä niitä nimittäin on vain harvoin ja silloin useamman tunnin satseissa.
Onnea vain opintojen tielle :) Oikiksessa on opiskelijoille annettu suuri valinnan vapaus, mikä on ihana asia. Sen kääntöpuolena on sitten suuri vastuu. Itsekuria täällä tosiaan tarvitaan (nimimerkillä: pitäisi olla nytkin lukemassa ;)
Myös Lapin yossa voi suorittaa oikiksen kielikursseja kesällä tiiviinä parin viikon paketteina. Ainakin joskus ollut englanti ja ruotsi.
Kannattaa kysäistä tiedekunnasta tai katsella nettisivuja.
Koen kyllä aika vastenmieliseksi ajatuksen siitä, että jollain maisterintutkinnon jo suorittaneella ja työelämään astuneella ei ole mitään parempaa tekemistä kuin lukea lakia.
Uskotko, että juristintutkinto voisi merkittävästi edistää uraasi vai ajattelitko hakeutua oikeusopintojen pariin ihan vaan rakkaudesta lajiin? Etenkin jälkimmäisessä tapauksessa suosittelen lämpimästi, että kävisit avoimessa ensin muutaman aineopintojakson saadaksesi kunnollisen kuvan siitä, mihin oikein olet ryhtymässä.
Oikeustieteen opiskeleminen on toisinaan ihan mukavaa ja jännittävää ja mielenkiintoistakin, mutta suurimman osan ajasta se on melko tympeää pänttäämistä. Joka tapauksessa opiskeleminen oikiksessa vaatii ihan helvetisti enemmän työtä kuin opiskelu vaikka valtsikassa tai kauppakorkeassa, eli ei kannata lähteä siihen kelkkaan ihan vain harrastusmielessä.
Mahdollista se opiskeleminen kuitenkin eittämättä on työssäkäyvällekin. Ei ole paljon pakollisia luentoja, ja ne vähätkin kyllä pystyy yleensä järjestämään ilman, että tarvitsisi käydä kuuntelemassa niitä.