Moro.
Olen nyt viimeaikoina lueskellut tätä palstaa aika paljon. Ehkäpä etsin jotain vahvistusta siitä, että mikä meidän tilanteessa olisi oikea ratkaisu. Huomasin, että tänne on kirjoitellut muutkin naiset miehensä viinan käytöstä ja ajattelin liittyä seuraan =)
Meillä tilanne meni vaan siihen, että purin kihlauksen. Vuosia kuuntelin tyhjiä lupauksia ja toivoin parasta. Minkä takia? Noh, siksi, että jostain syystä rakastin tätä renttua. Mies sanoo, että viinan juonti johtui minusta.. Niin, kyllähän mä ihan hirveitä pyysinkin kun olisin edes kerran kuussa halunnut viettää selvän viikonlopun.. Nyt pariviikkoa eron jälkeen mies olisi halunnut vielä sen viimeisen mahdollisuuden. Kyllä taas itkettiin ja vannottiin rakkautta, kyllä taas luvattiin maat ja taivaat, mutta ei. Enään en suostu uskomaan ja luottamaan, vaikka kuinka tekis kipeetä.. Mahdollisuuksia olen antanut kerta toisensa jälkeen, vieläpä viikko ennen eroa kerroin, että nyt on raja tullut vastaan.. Ei mitään muutosta.
En oikeastaan tiedä, mikä tässä kirjoituksessa nyt oli koko pointti ( tai että onko tämä oikea palsta). Ehkä ajattelin, että jos joku samassa tilanteessa oleva sattuu lukemaan näitä viestejä saa tästäkin jotain irti. Nimittäin niin kauan kun toinen ei suostu ymmärtämään, että on ongelma, ei se myöskään voi muuttua, vaan aina se tarttuu pulloon kun asiat ei mene ihan niinkuin pitäisi. Pahalta tuntuu heittää kaikki pois, mutta mä luulen kuitenkin, että joskus vielä löydän itelleni hyvän miehen..
Olen nyt viimeaikoina lueskellut tätä palstaa aika paljon. Ehkäpä etsin jotain vahvistusta siitä, että mikä meidän tilanteessa olisi oikea ratkaisu. Huomasin, että tänne on kirjoitellut muutkin naiset miehensä viinan käytöstä ja ajattelin liittyä seuraan =)
Meillä tilanne meni vaan siihen, että purin kihlauksen. Vuosia kuuntelin tyhjiä lupauksia ja toivoin parasta. Minkä takia? Noh, siksi, että jostain syystä rakastin tätä renttua. Mies sanoo, että viinan juonti johtui minusta.. Niin, kyllähän mä ihan hirveitä pyysinkin kun olisin edes kerran kuussa halunnut viettää selvän viikonlopun.. Nyt pariviikkoa eron jälkeen mies olisi halunnut vielä sen viimeisen mahdollisuuden. Kyllä taas itkettiin ja vannottiin rakkautta, kyllä taas luvattiin maat ja taivaat, mutta ei. Enään en suostu uskomaan ja luottamaan, vaikka kuinka tekis kipeetä.. Mahdollisuuksia olen antanut kerta toisensa jälkeen, vieläpä viikko ennen eroa kerroin, että nyt on raja tullut vastaan.. Ei mitään muutosta.
En oikeastaan tiedä, mikä tässä kirjoituksessa nyt oli koko pointti ( tai että onko tämä oikea palsta). Ehkä ajattelin, että jos joku samassa tilanteessa oleva sattuu lukemaan näitä viestejä saa tästäkin jotain irti. Nimittäin niin kauan kun toinen ei suostu ymmärtämään, että on ongelma, ei se myöskään voi muuttua, vaan aina se tarttuu pulloon kun asiat ei mene ihan niinkuin pitäisi. Pahalta tuntuu heittää kaikki pois, mutta mä luulen kuitenkin, että joskus vielä löydän itelleni hyvän miehen..
Vastaukset 26
Vanhimmat
Teit ainoan oikean ratkaisun. Olen alkoholistimies. Vaimoni jätti minut vuosien tyhjien lupausten jälkeen vuonna 1989. Vasta se sai minut heräämään. Ei heti, mutta aika nopeasti. Huomasin, että vaimoni oli sittenkin rakkaampi kuin viina. Vuoden raittiuden jälkeen palasimme yhteen, ja olemme yhä onnellisesti naimisissa. Jos kihlattusi rakastaa sinua enemmän kuin pulloa, hän jättää sen. Tee hänelle selväksi, että paluu voi olla mahdollinen, mutta vain, jos alko jää kokonaan pois. Sitä ei todista vielä parin viikon kuiva kausi. Voisi melkein sanoa, että vuosi on minimi.
Kirjoituksessasi olivat juuri ne oleellisimmat pointit.
Juoppoa, joka ei tunnusta ja tiedosta tilaansa, ei voi auttaa vaikka kuinka yrittäisi, hänellä alkoholiriippuvuus on muodostunut voimakkaammaksi, kuin mikään muu, joten juomista koskevat valat ja vannomiset eivät koskaan päde, koska hänestä on juomisen ohessa kehittynyt myös patologinen valehtelija, jolla yrittää aina siirtää ongelmia, ei ratkaista.
Ei sinun pidä tuhlata elämääsi kurjuuteen, kirjoituksesi perusteella miehellä ei ole aitoa halua,tahtoa raitistua. sinä et voi toista raitistaa vaikka mitä tekisit. Alkoholistin tunne-elämä on sen verran mutkikas juttu,että siitä erittäin harva paranee,valitettavasti edes alkoholistin oma tahto ei aina riitä. suhdeluku raitistuneisiin on reilusti huonompi kuin 1/10.
Etsi hyvä ihminen parempi elämä muualta, samalla autat miestä raitistumaan kun joutuu vastuuta ottamaan elämästään.
T. Raitistunut Alkoholisti mies
Alkoholistimiehenä olin samanlainen lupausten antaja, ne vaan ei koskaan pitäneet. Ja minulle tehtiin samoin kuin sinäkin teit miehellesi. Silloin se tuntui pahalta mutta havahduin tilanteeseen ja menin hoitoon. Nyt olen ollut raittiina n. viiden vuoden ajan. En kuitenkaan ole enää saman naisen kanssa vaan olen avioitunut raittiina tapaamani naisen kanssa.
##Pahalta tuntuu heittää kaikki pois, mutta mä luulen kuitenkin, että joskus vielä löydän itelleni hyvän miehen..##
Kokonaan raitista miestä tuskin tänä päivänä löydät... Onnea etsinnälle!
Enpä sillä viimesellä virkkeellä tarkoittanut sitä, että löytäisin kokonaan raittiin miehen. Enhän mäkään mikään kotirotta ole..
Aivan. Tarkoitin vain että oleppa tarkkana. Olen vaan huomannut että rentun jättänyt on pian uudestaan samanmoisen rentun kanssa. Onhan totta, että eivät kaikki "naukkailevat" miehet ole renttuja.
Ole silti tarkkana ettei käy niin kuin laulussa sanotaan
"miksi naiset aina rakastuvat renttuihin"!!
Rentu on myös ihminen.
Antaisin ns. "kaiken kokeneena" neuvon, että ydinkysymys ei ehkä olekaan tämä alkoholisti/ei-alkoholisti -vastakkainasettelu, vaan se että löytäisi ylipäänsä ihmisen, jolla ei ole häiritseviä addiktioita. Kyllähän juopotkin joskus saattavat raitistua, mutta tilalle niihin tulee jotakin muuta: jeesus, netti, pelailu, kontrollifrikkiys, hörhöily...
Että sellaista olen huomannut jonkin aikaa tätä palstaa seurattuani.
Monelle raitistuneelle juopolle tulee tilalle fanaattisuutta hipova uusi addikti. Eräästä tutusta tuli ravipeluri, joka tärvää sinne rahansa, kuin ennen viinaan. Esimerkkejä löytyy luettelemiesi lisäksi paljon.
Pointti onkin siinä, onko juomisen tilalle monille tuleva uusi addikti sisällöltään itselle ja muille haitallinen vai ei?
Enpä tietenkään tarkoita, että em. kirjoittamani olisi säännönmukaista, mutta esiintyy kyllä.
myös nk. raittiushumalaan. Raittiudesta ja sen ajamisesta syntyy raitistuneelle pakkomielle joka toisaalta antaa voimia mutta on toisaalta myös kuluttavaa. Raittius on päällimmäisenä elämässä niinkuin aiemmin oli alkoholi.Eli raittiudesta tehdään iso asia eikä se ole vain luonnollisena osana elämän kuuluva osa. Monet sairastuvat myös myöhemmin innostuksen laannuttua raittiuskrapulaan huomattuaan että raittius sinänsä ei ole kaikille ihmisille ympärillä mikään erikoinen juttu jota pitäis koko ajan korostaa ja ajaa eteenpäin vaan ihan luonnollinen elämään kuuluva asia.
Noin on näreet. Typistäen, sen raittiushumalan ja raittiuskrapulan jälkeen on vaaran paikka, eli syvä retkahdus lähellä. Tiedän tapauksia, että 10 jopa 20 vuoden raittiuden jälkeen on tullut otti päälle totaalisesti, ja päättyi melko nopeasti haudassa.
Oma rakkaani on alkoholisti, joka on raittiina päivä kerrallaan. Voin kokemuksesta sanoa, että rehellisempää, rohkeampaa ja ihanampaa miestä saa hakea. Heikkoudessa on voimaa. Joka päivä me valitsemme uudelleen toisemme. Juuri tänään hän on luullakseni myös valinnut, että ei ota alkoholia - tosin asia ei kuulu minulle, sillä minulla on tarpeeksi omien asioideni hoitamisessa.
En pelkää tulevaisuutta tai sitä, että hän alkaisi juomaan. En pelkää, että hän rakastuisi toiseen, en kai pelkää enää mitään. Miksi huolia huomisesta, kun kullakin päivällä on omat murheensa (jos ilonsakin).
Me elämme vain päivän kerrallaan, sellaisena kuin se meille annetaan ja teemme siitä itsellemme ja läheisillemme niin hyvän, kuin pystymme. Omasta puolestani voin siis sanoa, että raittiista alkoholistista saa hyvän ja hauskan toverin, ihanan miehen ja herkän, luovalla mielikuvituksella varustetun rakastajan. Suosittelen!
Tekstissä oli sanomaa!!! ;)
Välillä tulee tunne, että olisiko kumminkin pitänyt antaa vielä mahdollisuus. Järki sanoo, että älä enää yritä, siitä tulee vaan pahamieli, mutta kun tunteet sanoo toista.. Järki ja tunteet ei juurikaan kulje samoilla linjoilla.
Välillä tuntuu, että se olenkin minä, joka on liioitellut kaikki asiat. Onko mies kuitenkaan alkoholisti? Noh, eihän se mikään "rapajuoppo" ole, mutta olen ottanut oikeuden sanoa häntä juopoksi, sillä minun mittapuun mukaan hänen juominen ei ole enään normaalin rajoilla. Viikonloppujuoppo ja satunnainen tissuttelija olisi ehkä sopivampi kuvaus.
Voi luoja kun en olisi kuullut niitä sanoja, mitä hän sanoi, voi kun en olisi nähnyt sitä suunnatonta surua, mikä hänellä oli. Silloin kaikki olisi niin paljon helpompaa, sillä alunperin meillä oli yhteisymmärrys siitä, että ero on tällä hetkellä ainoa oikea ratkaisu. Mutta nyt näen mielessäni hänen kasvot ja sen kuinka murheellinen (en siis ikinä ole nähnyt häntä sellaisena-- niin "hysteerinen") hän oli..
Välillä tunnen oloni helpottuneeksi kun taas välillä tunnen suurta kaipausta. Välillä sydäntä puristaa ja välillä se sykkii uusille tuulille..
Ehkä, jos olisimme tavanneet muutama vuosi myöhemmin, kaikki voisi olla toisin. Tiedän, että hän ei ole vielä valmis sitoutumaan suhteeseen, niinkuin minä toivoin, hän on vielä liian nuori siihen..
sieltä kauempaa kuulostella muutaman vuoden, mihin suuntaan kehittyy, kun kerran vielä nuori on.
ei ole tullut ratkaisua minunkaan ongelmaan,
olen seurustellut 7,5 vuotta alkoholistin kanssa.
asuttiin yhdessä eka vuosi ja siitähän ei tullut
mitään. olin suorastaan hengenvaarassa yrittämällä pitää häntä raittiina. hommasin hälle oman kämpän
aikomuksena pysyä hänestä erossa. mutta tietenkin seurustelu alkoi uudestaan. tätä on jatkunut vuodesta toiseen. hän asuu kanssani raittiit pätkät ja sitten keksii riidan, pakkaa pussukkansa ja sanoo suhteen irti ja painuu kämpilleen ryyppäämään. minä jaksan sitten uhota muutaman kuukauden ja sitten alkaa säälittään hänen huono kuntonsa, että miksi pitää häntä juomassa itseään hautaan, kun minun luona hän pysyy taas raittiina jonkun viikon. olimme taas erossa heinäkuusta jouluun. ja taas otin takas. nyt hän on ollut selvänä jo reilut 3 viikkoa. alkaa olla kunnossa ja hyvin menee,toivon että lopulisesti mutta en pety vaikka retkahtas jo ensi viikolla. kumpi tarvitsee kumpaa, siinäpä kysymys. minä itse se teen sen ratkaisun, kun alan uudelleen, koska uuden suhteen luominen ei onnistu, koska rakastan tätä alkoholistia. hän on näköjään minulle korvaamaton niin henkisesti kuin fyysisesti. olen itse tasapainossa ne hyvät ajat. kun tulee ero, alan kyllä uumoileen uutta ja parempaa, mutta tullakseni taas kerran siihen tulokseen, että uudet tulokkaat ei tunnu miltään ja tulee vaan hirvee ikävä entistä ja taas löydän itseni samasta pisteestä, että ero oli ihan turhaa ja saan miehen takas entistäkin sairaanpana. emmekä ole mitään keskenkasvuisia vaan yli viidenkymmenen. itse olen hyvätuloinen virkanainen ja ottajia olis. mutta tärkeintä näissä ihmissuhteissa on kuitenkin mielestäni se kemiaan perustuva tunne. alkoholistit ovat tosi herkkiä tyyppejä ja hyväsydämisiä. ja ainaskin tämä minun käsistään kätevä järki-ihminen.
"...uudet tulokkaat ei tunnu miltään ja tulee vaan hirvee ikävä entistä ja taas löydän itseni samasta pisteestä"
Sinnä ilmoittautui - ehkä tahattomasti - juuri sellainen nainen, jonka alkoholisti tarvitsee. Jotta alkoholiaddiktiosta kärsivä voisi oikein todella ja laaja-alaisesti toteuttaa oireyhtymäänsä, tarvitsee hän vastapelurin, joka valituksistaan ja jupinoistaan huolimatta uskoo, toivoo, kärsii ja rakastaa vuodesta toiseen, ottaa takaisin yhä uudelleen. Yleensä kuvio on opittu jo lapsuudenkodissa - omalta isältä. Toisaalta kyseessä voi olla ihmistyyppi, joka saa aivan erityiset kicksit siitä, että on itse raitis, reipas, reilu ja toinen sitten kaikkea muuta: kännikala, ressukka...
"uskoo, toivoo, kärsii ja rakastaa vuodesta toiseen, ottaa takaisin yhä uudelleen"
..Parhaimmillaan!
Itse erosin pelurista ja sain "vaihdossa" alkoholistin..! Jokin näissä riippuvuuksien kanssa kamppailevissa miehissä siis vetää. Tosin kiellän ymmärtäneeni mistä on kyse kun pappi sanoi aamenensa.
Alkuperäiselle: pelurista erosin kun minkäänlaista paranemista ei ollut näköpiirissä. Ehkä eromme avasi hänen silmänsä sillä nykyään ainakin näennäisesti onnellisesti naimisissa.. Alkoholistin taas olin jo valmis jättämään kun myönsi ongelmansa ja tosissaan yrittää. Siinä on vain sellainen juttu että palkät sanat ei enää riittänyt, vaan vaadin tekoja. Hän on niitä tehnyt, ja huomaan hänen ihmisenäkin kasvaneen matkan varrella. En tiedä vieläkö retkahtaa..en jaksa elää enää kuin päivän kerrallaan..
Onneksi on Al-anon!
...alkoholistin kanssa.
itsellä sitä on nyt takana yli 10 vuotta.
"hukkaan heitettyjä" vuosia.
oma valinta. ei muitakaan voi syyttää.
paitsi sitä alkkista, joka osaa ensin olla niin
"ihana", päästäkseen nopeasti tavoitteeseensa,
löytääksen uuden "uhrin", joka on sopiva
alkkiksen tarkoitukseen.
palvelee alkkiksen tarkoituksia.
pitää hengissä ja elättää sen alkkiksen tavallaan.
muutenhan se joutuisi katuojaan, jos ei kumppanilla olisi ryhtiä "kannattaa" se alkkiskin.
ihmeparannuksia on nähty niin vähän ja harvoin, että suosittelen, että kiertäkää alkkikset kaukaa, älkää antako "pirulle pikkusormea".
aikuinen ihminen on vastuussa itsestään.
sekä sinä, jolle elämällä on paljon tarjottavana, jos annat itsellesi mahdollisuuden raittiimman ihmisen kanssa, ja se alkkis, jonka "yksityiseksi hoitolaitokseksi"
ei kannata ruveta.
koska voi menettä oman elämänsä.
niinkuin minä.
Niin, kiitos näistä kaikista vastauksistanne. Päivä päivältä olen varmempi siitä, että tein oikean ratkaisun. Ja nyt on mennyt jopa ihan mukavasti, kyyneleitäkään en ole muutamaan päivään vuodattanut.. Että kyllä tää tästä suttaantuu, vaikka aina sitä toivois, että olis joku taikavipu mistä vois tunteet kääntää kokonaan pois..
Tunteet tuottavat tuskaa. Elämää jo enemmän eläneenä sanon, että "kun se parasta on ollut, on se tuskaa ja vaivaa ollut". - Jollei välillä olisi tuskaa, ei osaisi niin iloitakaan paremmista ajoista.
...on lähes traagista ihastua tai rakastua alkoholistiin.
"Sydän" puhuu yhtä ja järki toista.
Kannattaa kuunnella järkeään.
Alkoholisimi on psyyken sairaus.
Se ei parane itsestään kuten kipsattu jalka.
Alkoholismi vaatii hoitoa ja alkoholistin itsensä halua parantua.
Aniharva pystyy ja edes haluaa "tosta vaan" lopettaa ryyppäämisen.
Täytyy ensin parantaa se taustalla oleva tunnevamma, sitten voi yrittää parantua alkoholismista.
Sitä varten on olemassa ammatti-ihmiset, ammattiauttajat, ei kenenkään tavallisen ihmisen tarvitse ottaa kantaakseen vastuuta vakavasti sairaan paranemisesta.
Tuskin siihen ilman koulutusta kukaan pysty, jos silloinkaan. Ja se on kokopäivätyötä. Ei kukaan voi uhrata elämäänsä, koska omakin työ on hoidettava.
Alkoholistin tie on niin itsetuhoisa ja vie helposti mukanaan elämänkumppaninkin, joka helposti alkaa kuvitella, että kun minä kerran häntä rakastan (tai kuvittelen rakastavani) en voi häntä jättää heitteille.
Sairaus ja "rakkaus" on kaksi eri asiaa tässä tapauksessa.
Alkoholisti rakastaa vain viinan tuomaa olotilaa, ja paikkaa missä saa ryypätä rauhassa, ei sinua, muista se.
Hän löytää nopeasti uuden, joka alkaa paapoa häntä. Näin jatkuu loputtomiin, kunnes joku ehkä joskus sanoo "ei käy"!
Silloin on hänen tehtävä valinta,
yritettävä lopettaa tai antaa itsensä tuhoutua.
Aihe olisi valtavan pitkä, ei voi mitään käänteentekevää sanoa muutamalla rivillä, se on selvä.
Alkoholismia on tutkittu vuosikymmeniä tuhansien ihmisten toimesta ja uutta tietoa löytyy koko ajan.
Ei kukaan kuvittele voivansa parantaa skitsofreenikkoakaan kotikonstein tai syöpää, alkoholismi on yhtä vakava sairaus, jossa "ihmeparantumista" on aika turha toivoa.
Näin surullista toisaalta se on.
Kaikille "tyttöystäville" toivon hyviä ja järkevä ratkaisuja.
Tässä ei tunteita auta ajatella.
Lähimmäinen voi tietenkin olla aina ystävä ja yrittää auttaa ongelmaisen läheisensä hoitoonhakeutumista.
onnistuu useimmiten niin, että vammainen ensin lopettaa alkoholin käytön. Vammaa voi ruveta sitten etsimään ja ehkä se joskus löytyykin, kunhan muistaa olla "päivän kerrallaan" raittiina. En tiedä tarkasti omaa vammaani, osa siitä on rakastamisen osaamattomuutta, mutta AA:ssa olen voinut olla viinatta jo vuosia.
mutta mistä se sisu, ensin lopettaa viinanjuominen ja sitten alkaa selvittää ongelmiaan ?
Järjestä kii ?
Riittävä halu. Siitä se lähtee...toipuminen.
Vanha on jutunpohja mutta kirjoitan silti: En pidä siitä että alkoholisteista, tehdään stereostypioita joita tältäkin palstalta on luettavissa.J okainen ihminen on oma yksilönsä ja jokaisella ihmisellä on oma elämänpolkunsa. Alkoholismiin kuuluu toki joitakin yleispiirteitä mutta silti jokainen ihminen on erilainen ja hänen tulevaisuutensakin on erilainen, onneksi! Se ei riipu mitä kenestäkin tällä palstalla ennustetaan ja miten hyviä neuvoja alkoholistista eroon pyrkivälle annetaan.
Myös se ei pidä paikkansa että juomisen lopetettuaan ihmiset olisivat samanlaisia, ne onvat ihan yhtä erilaisia kuin muutin ihmiset, toiset täysiä mulkkuja toiset mitä hienompia persoonia joiden kanssa on varmasti mahdollista puolisonkin elää täyteläistä elämää.