Jumalan seurakunta.

Moni ihminen kertoo täälläkin, että asioi suoraan Jumalan kanssa ja mitään "välikäsiä" ei tarvita.
Monessa paikassa raamatussa kuitenkin selkeästi puhutaan maan pällä olevasta Jumalan lasten joukosta, Jumalan valtakunnasta.
Isä Meidän-rukouksessakin on kohta "Tulkoon sinun valtakuntasi."

Miten silloin selittäisit myös tuon raamatunkohdan, joka on kirjoitettuna Luuk.10:16.

"Joka teitä kuulee, se minua kuulee ja joka teidät katsoo ylön, se katsoo ylön minun,
mutta joka minun katsoo ylön, hän katsoo ylön sen, joka minun lähetti."

Pyydän asiallisia vastauksia.
432253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

"Onhan varmaa, ettei tämä tunnettu lause "Joka kuulee teitä, se kuulee minua" puhu perinnäissäännöistä, vaan nousee jyrkästi vastustamaan niitä. Ei se ole mikään avoin valtakirja, vaan varmistus, joka takasi apostoleille erityistehtävän; se oli heille annettu todistus, että me emme uskoisi heitä heidän omien sanojensa, vaan toisen sanojen tähden. Kristushan tahtoo antaa meille varmuuden, niin kuin tarpeen olikin, jotta tietäisimme ihmisten välittämän sanan vaikutusvoimaiseksi emmekä etsisi muuta, taivaasta kuuluvaa sanaa. Tätä sanaa "Joka kuulee teitä, se kuulee minua" ei voi käsittää perinnäissääntöjä tarkoittavaksi. Kristushan vaatii heitä opettamaan siten, että hänen äänensä kuuluu, koska hän sanoo: "se kuulee minua". Siispä hän tahtoo, että kuullaan hänen sanaansa, ei ihmisten säätämiä perinnäissääntöjä. Nuo aasit kuitenkin väkisin vääntävät tämän lausuman, joka jos mikä tukee meitä ja sisältää ihanasti lohduttavan opin, tarkoittamaan joutavanpäiväisiä asioita, ruokien, vaatetuksen ja muun sellaisen erottelemista." (Augsburgin tunnustuksen puolustus)

Äänestä
  • voiko täta selvemmin sanoa. Suoraakin suoremaa lainausta Lutherilta.

    Äänestä

..ja heidän seurakuntansa ovat aivan eri asia kuin vanhoillislestadiolaiset.
Jeesus itse oli lähettänyt apostolit. Jeesus ei ole lähettänyt vanhoillislestadiolaisia. Kuinka Hän olisi voinutkaan kun vanhoillislestadiolaiset ovat hänen selkänsä takana tehneet toisistaan "taivasten valtakunnan asukkaita" ilman että ovat Hänen kanssaan henkilökohtaisesti neuvotelleet? Vanhoillislestadiolaiset vetävät omaa showtaan Jeesuksen selän takana.

Mitä tällaisille itse virkaan itsensä nimittäjille sanotaan tuomiopäivänä?
Vastaus: Menkää pois, minä en tunne teitä!
Tämä ei tarkoita että tuomitsisin vanhoillislestadiolaisia, yritän vain pedagogisesti selvittää tärkeää asiaa. Ja muistakaa vanhoillislestadiolaiset että vielä on teilläkin mahdollisuus mennä ahtaasta portista ja tehdä parannus. Ei tässä mitään ole välttämättä menetetty vielä.

Kuinka Jeesus voisi tunteakaan sellaista joka ei ole henkilökohtaisesti ollut hänen kanssaan tekemisissä? Tänä päivänä Jeesus on tekemisissä omiensa kanssa Henkensä kautta (ei SRK:n kautta).
Valittettavasti on niin että ne jotka ovat todellisesti tekemisissä Jeesuksen kanssa hänen Henkensä Äänen kuullen, sellaiset leimataan joko valehtelijoiksi tai mielisairaiksi. Valitettavasti, sillä he voisivat auttaa monia.

Äänestä
  • kirjoitit: "Tänä päivänä Jeesus on tekemisissä omiensa kanssa Henkensä kautta."

    Täsmälleen oikein. Juuri näinhän me opetamme!

    Jeesus sanoi: "Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.(Joh 20)"

    Tämä avainten valta ei mennyt apostolien mukana hautaan, vaan se siirtyy "uskosta uskoon", kuten Paavali kirjoittaa. Kristinuskossa on tätä nimitetty "successio fidelium" -periaatteeksi.

    Luther vielä tarkensi asiaa näin: "Pysy sinä Kristuksen sanoissa ja ole varma siitä, ettei Jumala millään muulla tavalla anna syntejä anteeksi, kuin suullisella sanalla, kuten hän on määrännyt meille ihmisille."

    Äänestä

  • munkki kirjoitti:

    kirjoitit: "Tänä päivänä Jeesus on tekemisissä omiensa kanssa Henkensä kautta."

    Väärin siinä mielessä, että Jeesuksen omia olisivat vain vanhollislestaadiolaiset joilla on läsnä Jeesuksen henki? Vai käsittääkö sen vain joku vl-uskovainen väärin, ja luulee sen tarkoittavan vain heitä?

    Jeesuksen omia ovat kaikki jotka Häneen uskovat, ja heidän luonaan on Hänen henkensä läsnä.

    Ette te opeta niinkuin sanoin. Viestistäsi päätellen et edes ymmärrä mitä tarkoitin.

    Jeesus puhalsi apostoleita kohti, ei vanhoillislestadiolaisia kohti koska vanhoillislestadiolaisia ei kertakaikkiaan ollut tuolloin paikalla!

    Äänestä

  • kuitenkin... kirjoitti:

    Jeesus puhkesi puhumaan ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta, mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt. Matt. 11:25-

    Monesti sen uskovainen saapi kuulla tuon lausahduksen, oletteko te ihan tosissaan. Uskotteko te tosiaan niin lapsellisesti, että on vain yksi joukko, jossa pelastuu.

    Äänestä

  • acim la i ne n kirjoitti:

    Ette te opeta niinkuin sanoin. Viestistäsi päätellen et edes ymmärrä mitä tarkoitin.

    Jeesus puhalsi apostoleita kohti, ei vanhoillislestadiolaisia kohti koska vanhoillislestadiolaisia ei kertakaikkiaan ollut tuolloin paikalla!

    Jeesus puhalsi USKOVAISIA apostoleita kohti.
    Vanhoillislestadiolaisuus-nimike on keksitty vasta paljon paljon myöhemmin.

    Sinähän se tonttu tässä olet. Millä tavalla munkin viesti oli ristiriidassa kirjoittamasi kanssa?

    Ei kuule kaikki vl:t ole yhdestä puusta veistetty. Kummasti ohjaa sinunkin ajatteluasi ennakkoluulot.

    Tarkennatko, mistä kohdin ev.lut.kirkon tunnustuskirjoja tämä Lutherin tarkennus syntien anteeksiantamisesta löytyy?
    "Luther vielä tarkensi asiaa näin: "Pysy sinä Kristuksen sanoissa ja ole varma siitä, ettei Jumala millään muulla tavalla anna syntejä anteeksi, kuin suullisella sanalla, kuten hän on määrännyt meille ihmisille.""

    Äänestä

  • Aloittaja. kirjoitti:

    Että on vain yksi joukko joka pelastuu, se koostuu heistä jotka sydämestään oikein uskovat, ja ovat Jeesuksen omia.

    Äänestä

  • uskon.. kirjoitti:

    Että on vain yksi joukko joka pelastuu, se koostuu heistä jotka sydämestään oikein uskovat, ja ovat Jeesuksen omia.

    Eihän nyt elävää uskoa voida karsinoida yhteen pieneen herätysliikkeeseen, jonka veräjässä lukee "Rauhanyhdistys". Näin vanhoillislestadiolaiset ovat kuitenkin opetuksessaan tehneet.

    Sen PÖLLÖMPÄÄ oppia kuin veeällien "vain me" -oppi saa hakea kristikunnan keskuudesta - eikä löydä hakemallakaan.

    Äänestä

  • UPDATE_7478527 kirjoitti:

    kuitenkin sinuakin melko lailla vaivata...

    Äänestä

  • tikka kirjoitti:

    Tarkennatko, mistä kohdin ev.lut.kirkon tunnustuskirjoja tämä Lutherin tarkennus syntien anteeksiantamisesta löytyy?
    "Luther vielä tarkensi asiaa näin: "Pysy sinä Kristuksen sanoissa ja ole varma siitä, ettei Jumala millään muulla tavalla anna syntejä anteeksi, kuin suullisella sanalla, kuten hän on määrännyt meille ihmisille.""

    ole koskaan löytynyt, siis sitä lähdettä mistä tuo on otettu tai muunnettu ja Luther on itse kirjoittanut kirjassaan mannaa Jumalan lapsille heinäkuun 17 päivän kohdalla, että "pahimmassa synnissäsikin laskeudu polvillesi ja rukoile sydämestäsi näin: Oi rakas isä, anna anteeksi ja auta minut synnistä!"

    Äänestä

  • lausetta kirjoitti:

    Katsotaan nyt, mitä munkki vastaa!

    Äänestä

  • rivipalstalainen kirjoitti:

    Sinähän se tonttu tässä olet. Millä tavalla munkin viesti oli ristiriidassa kirjoittamasi kanssa?

    Ei kuule kaikki vl:t ole yhdestä puusta veistetty. Kummasti ohjaa sinunkin ajatteluasi ennakkoluulot.

    On siinä että munkki antaa ymmärtää että Jeesuksen omia olisivat ne joihin päin toiset vl:t ovat aiemmin puhaltaneet.

    Minun pointtini on se että vain se johon JEESUS ITSE on puhaltanut, kuten apostoleihin, voi olla Jeesuksen oma.

    Äänestä

  • acim la i ne n kirjoitti:

    On siinä että munkki antaa ymmärtää että Jeesuksen omia olisivat ne joihin päin toiset vl:t ovat aiemmin puhaltaneet.

    Minun pointtini on se että vain se johon JEESUS ITSE on puhaltanut, kuten apostoleihin, voi olla Jeesuksen oma.

    ...sustaki selvää. =(

    Jos joku hyväkäs julistaa syntienanteeksiantamusta, ja toinen mokoma uskoo, niin kai siinä on se Jeesus läsnä. Eli voisi sanoa että Jeesus on itse puhaltanut henkensä. Sanansaattajiahan ne apostolit on aina vain olleet. Ei tässä mitään ristiriitaa ole.

    Sanot että munkki antaa ymmärtää että Jeesuksen omia olisivat ne joihin päin toiset vl:t ovat aiemmin puhaltaneet. Tämä on sitten sinun tulkintasi asiasta.

    Äänestä

  • makaki kirjoitti:

    Jeesus puhalsi USKOVAISIA apostoleita kohti.
    Vanhoillislestadiolaisuus-nimike on keksitty vasta paljon paljon myöhemmin.

    ..olleet vanhoillislestadiolaisia eikä heistä vieläkään käytetä tuota nimitystä.

    Edelleen pätee myös se, ettei kukaan sellainen josta käytetään nimitystä vanhoillislestadiolainen, ollut silloi 2000 v sitten paikalla kun Jeesus puhalsi.

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    Jos joku hyväkäs julistaa syntienanteeksiantamusta, ja toinen mokoma uskoo, niin kai siinä on se Jeesus läsnä. Eli voisi sanoa että Jeesus on itse puhaltanut henkensä. Sanansaattajiahan ne apostolit on aina vain olleet. Ei tässä mitään ristiriitaa ole.

    Sanot että munkki antaa ymmärtää että Jeesuksen omia olisivat ne joihin päin toiset vl:t ovat aiemmin puhaltaneet. Tämä on sitten sinun tulkintasi asiasta.

    Jokuhan voi julistaa syntien anteeksiantamusta toiselle ja toinen uskoa ne anteeksiannetuiksi ilman että hän syntinsä tunnustaa, tai tulee edes tietoiseksi niistä, puhumattakaan siitä että hylkäisi ne. Jos näin käy niin on kysymyksessä valhearmo ja syntinen jatkaa syntisiä tekojaan.
    Tämä on nykyajan uskonnollisten yhteisöjen suuri ongelma. Nimestä riippumatta. Armoa jaetaan sinne tänne ilman todellista katetta. Ja ihmiset tuudittautuvat yhä syvempään ja syvempään synnin uneen.

    Miten voi olla mahdollista, että uskoo syntinsä anteeksi silloin, jos ei ole tullut synneistään tietoiseksi. Paraanushan on vaivaa ja peljästystä synnin tähden ja evankeliumin uskomista.

    Mitä ehtoja sinä asetat armolle? Kukaan meistä ei ole kelvollinen mitenkään sitä katetta peräämään, vaan katuvalle on aina saarnattava synnit anteeksi. Eikä meidän tule tutkia, onko se kyseessä "valhearmo". Jos aletaan vaatia elämän parantamista ehtona evankeliumille, ollaan tekojen tiellä, jolla ei armoa ansaita. Sana armokinhan tarkoittaa samaa kuin ilman ansioita, sulasta hyvyydestä.

    Äänestä

  • ristiin kirjoitti:

    ..että ihminen tuudittautuu siihen että kaikki on hyvin vaikka sydämessä onkin vääryyttä. Näin voi käydä jos ihminen asettuu syntien anteeksiantajan asemaan.

    Juuri sen vuoksi, kuten sanot että kukaan meistä ei ole kelvollinen peräämään onko toisen parannus aito vai ei, koko asia on jätettävä Jumalan käsiin. Vain Jumalalle ihminen voi tunnustaa syntinsä jotka on Häntä vastaan tehnyt. Näitä ei voi millään vl-avaimilla kilkuttaa anteeksi.
    Tämän vuoksi uskovaisen tehtävänä on vain tiedottaa siitä että Jumalan eteen voi mennä syntiasiansa selvittämään.

    Jumalan armon ehdot sanelee Jumala itse, yksinkertaistetusti tämä tarkoittaa sitä että syntinsä tunnustaa ja hylkää. Jumala tietää mitä tämä täsmälleen kenenkin kohdalla tarkoittaa.

    Äänestä

  • acim la i ne n kirjoitti:

    Ette te opeta niinkuin sanoin. Viestistäsi päätellen et edes ymmärrä mitä tarkoitin.

    Jeesus puhalsi apostoleita kohti, ei vanhoillislestadiolaisia kohti koska vanhoillislestadiolaisia ei kertakaikkiaan ollut tuolloin paikalla!

    Oletko sinä apostoli? Onko Jeesus puhaltanut sinua kohti? Miten se tapahtui?

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    Jos joku hyväkäs julistaa syntienanteeksiantamusta, ja toinen mokoma uskoo, niin kai siinä on se Jeesus läsnä. Eli voisi sanoa että Jeesus on itse puhaltanut henkensä. Sanansaattajiahan ne apostolit on aina vain olleet. Ei tässä mitään ristiriitaa ole.

    Sanot että munkki antaa ymmärtää että Jeesuksen omia olisivat ne joihin päin toiset vl:t ovat aiemmin puhaltaneet. Tämä on sitten sinun tulkintasi asiasta.

    Suuri ihmisellä, joka uskaltaa luvata toiselle ihmiselle, että sinun syntisi ovat anteeksi myös Jumalan edessä.

    Ihmiset ovat hyvä uskoisia, ja helposti johdettavissa harhaan. Uskovat sen mitä haluavat, ja mikä sillä hetkellä helpottaa. Jonkun asian tietää vääräksi ja katuu sitä. Kuitenkin jos katumus ei olekkaan ollut todellista katumusta, niin sitä syntiä ei osaa panna pois, vaan saattaa sen toistaa ja taas pyytää samaa asiaa anteeksi.

    Parempi olisi sanoa, että sinäkin saat syntisi anteeksi kun uskot siihen etkä epäile. Luota Jumalaan ja rukoile, sanan saattajan tehtävä.

    Sitä ei pitäsi mielestäni tehdä, että lupaa toiselle, että synnit ovat anteeksi myös Jumalan edessä, eihän sitä tiedä ovatko ne, riippuu siitä anteeksipyytäjästä millä tunnolla hän on. Anteeksiantaja tuudittaa tällaisen ihmisen pian väärään rauhaan joka tietää asian vääräksi, mutta ei osaa sitä oikein katua.

    Äänestä

  • herää kysymys kirjoitti:

    Oletko sinä apostoli? Onko Jeesus puhaltanut sinua kohti? Miten se tapahtui?

    ..Jeesuksen henkilökohtaisessa puhuttelussa, sellaisella tavalla jota vanhoillislestadiolaiset eivät varmaan helpolla todeksi usko. Minut tuomittiin ja armahdettiin eikä siinä ollut ketään ihmisiä paikalla. Kokemus oli pelottava mutta se oli myös vapauttava. Se oli ennenkaikkea välttämätön minulle samalla tavalla kuin se on välttämätön jokaiselle. (Olen joskus kertonut suurpiirteisesti tästä tapahtumasta IOK:lla.) Jeesuksen puhuttelussa minulle tehtiin selväksi että jos taivaaseen mielii päästä niin ihmisen tulee olla samalla tavalla uskovainen kuin apostolit olivat. Helpompi on kamelin päästä neulan silmästä kuin rikkaan Jumalan valtakuntaan.
    Koska tämä on ihmiselle mahdotonta niin elävä ja todellinen, henkilökohtainen yhteys Jeesukseen on välttämätön. Minkään ryhmä, pappi tai uskonveli ei voi ihmistä pelastaa.

    Äänestä

  • lausetta kirjoitti:

    ole koskaan löytynyt, siis sitä lähdettä mistä tuo on otettu tai muunnettu ja Luther on itse kirjoittanut kirjassaan mannaa Jumalan lapsille heinäkuun 17 päivän kohdalla, että "pahimmassa synnissäsikin laskeudu polvillesi ja rukoile sydämestäsi näin: Oi rakas isä, anna anteeksi ja auta minut synnistä!"

    "Pysy sinä Kristuksen sanoissa ja ole varma siitä, ettei Jumala millään muulla tavalla anna syntejä anteeksi, kuin suullisella sanalla, kuten hän on määrännyt meille ihmisille. Ellet etsi anteeksiantoa sanasta, niin turhaan katsoa töllistelet taivasta kohti odottaen sieltä armoa, tai, niin kuin he sanovat, sisällistä anteeksiantoa."

    Äänestä

  • "Kuinka Jeesus voisi tunteakaan sellaista joka ei ole henkilökohtaisesti ollut hänen kanssaan tekemisissä? Tänä päivänä Jeesus on tekemisissä omiensa kanssa Henkensä kautta"

    nousi ylös taivaaseen ja henkilökohtaisuudet loppuivat toistaiseksi siihen.

    Tosiasia on se, että Jeesus vahvisti syntien anteeksiantamisen opetuslapsilleen ja kytki siihen mukaan Pyhän Hengen. Tämä on varma paikka Raamatussa, samoin Pietarille annetut valtuudet ja vielä ylösnousemisensa jälkeen Jesus ilmestyi 11 opetuslapselle ja muutamille muille ja käski saarnaamaan hänen nimeensä parannusta ja syntien anteeksi antamista kaikissa kansoissa alkaen Jerusalemista.

    Näin on evankeliumi, syntien anteeksi antaminen kulkenut Jumalan kansan mukana ja saarnattu uskosta uskoon ja tänä päivänä Jumalan valtakunta on löydettävissä myös täältä pohjan periltä. Ei ole ristiriidassa Raamatun kanssa, mutta jää tosin, uskomiseen.

    1. Kuka uskoo meidän saarnamme, ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan? (Jes. 53)

    Äänestä

  • Lutherin saarnoista kirjoitti:

    "Pysy sinä Kristuksen sanoissa ja ole varma siitä, ettei Jumala millään muulla tavalla anna syntejä anteeksi, kuin suullisella sanalla, kuten hän on määrännyt meille ihmisille. Ellet etsi anteeksiantoa sanasta, niin turhaan katsoa töllistelet taivasta kohti odottaen sieltä armoa, tai, niin kuin he sanovat, sisällistä anteeksiantoa."

    Että Jumala antaa suullisella sanalla synnit anteeksi, ei ihminen. Se on ihmisille määrätty.

    Evankeliumia syntien anteeksiantamisesta on julistettu aikojen alusta asti, se sana on ja pysyy, se ei miksikään muutu. Meillä on lupa uskoa syntimme anteeksi kun vastaanotamme evankeliumin, sanasta löytyy totuus. Kun Jumala on läsnä ihmisessä, niin hän kuulee evankeliumin Jumalan äänenä.

    Hän joka sanaa julistaa ei ole Jumala, on vain yksi Jumala, saattaa olla ettei usko itse ollenkaan. Siitä ihmisestä ei pidä lähteä hakemaan totuutta, vaan siitä puhtaasta muuttumattomasta Jumalan Sanasta jota se ihminen julistaa.

    "Ellet etsi anteeksiantoa sanasta, niin turhaan katsoa töllistelet taivasta kohti odottaen sieltä armoa, tai, niin kuin he sanovat, sisällistä anteeksiantoa."

    Tuossakin kehoitetaan etsimään anteeksiantoa sanasta.....tai niinkuin he sanovat, sisällistä anteeksiantoa". Mikä on sisällistä anteeksiantoa, sekö kun yhteisön sillä toinen antaa syntejä anteeksi toiselleen?

    Äänestä

  • tikka kirjoitti:

    Tarkennatko, mistä kohdin ev.lut.kirkon tunnustuskirjoja tämä Lutherin tarkennus syntien anteeksiantamisesta löytyy?
    "Luther vielä tarkensi asiaa näin: "Pysy sinä Kristuksen sanoissa ja ole varma siitä, ettei Jumala millään muulla tavalla anna syntejä anteeksi, kuin suullisella sanalla, kuten hän on määrännyt meille ihmisille.""

    Valitut teokset III, 1983, 442-443.

    "Tässä armon valtakunnassa, jonka Kristus on ylösnousemisellansa perustanut, me vain avaamme suumme ja sanomme: Minä annan syntisi anteeksi, en itsestäni enkä oman valtani perusteella, vaan Jeesuksen Kristuksen sijasta ja hänen nimessänsä. Juuri ne samat avaimet, jotka ovat Kristuksella itsellään eikä kellään muulla, juuri ne hän antaa Pietarille, ikään kuin sanoisi: mitä sinä töllistelet kohti taivasta ja sieltä etsit avaimiani? Etkö kule, että olen ne antanut Pietarille? Ne ovat kyllä taivaan avaimet (se on totta), mutta ne eivät ole taivaassa: minä olen jättänyt ne alas maan päälle; sinun ei pidä etsiä niitä taivaasta eikä mistään muualta, vaan löydät ne Pietarin suusta, jonne minä olen ne pannut"

    "Pietarin suu on minun suuni, ja hänen kielensä on minun avainkoteloni, hänen virkansa on minun virkani, hänen sitomisensa on minun sitomiseni, hänen päästämisensä on minun päästämiseni, hänen avaimensa on minun avaimeni, minulla ei ole mitään muita enkä tiedäkään mistään muista: mitä ne sitovat, ne on sidottu, mitä ne päästävät, ne on päästetty: aivan kuin ei olisi ketään muuta sitojaa tai päästäjää taivaassa eikä maan päällä. --- Tästä me nyt näemme mitä avaimet ovat, nimittäin Jumalan Kristikunnalle Kristuksen kautta antama virka, valta ja käsky pidättää ja antaa anteeksi ihmisille heidän syntinsä."

    "Pysy sinä Kristuksen opissa ja ole varmaa siitä ettei Jumala millään muulla tavalla anna syntejä anteeksi kuin suullisella sanalla."

    Tässä asiassa ei ole mitään epäselvää. Toisella palstalla Melperi räpiköi "latautumisteorian" ja "tuplaantumisteorian" kanssa, joille hän ei pysty osoittamaan mitään Raamatullista perustetta.

    Kysyin kyllä, missä kohtaa tunnustuskirjoja Luther kirjoittaa niin kuten kirjoitit?

    Schmalkaldenin opinkohdat: kolmas osa Luther kirjoittaa avainten vallasta näin:
    "AVAIMET
    Avaimet ovat Kristuksen kirkolleen antama virka ja valta sitoa syntiin ja päästää synnistä, se ei koske ainoastaan törkeitä ja julkisia syntejä vaan myös hienoja ja salaisia, jotka Jumala yksin tuntee. Näinhän on kirjoitettu: (Ps. 19:13) "Erhetykset kuka ymmärtää?" Paavalikin valittaa (Room. 7:23), että hän lihalla palvelee "synnin lakia". Ei näet ole meidän vallassamme vaan yksin Jumalan vallassa ratkaista, mitkä asiat ovat syntejä sekä kuinka suuria tai lukuisia synnit ovat. Sillä näin on kirjoitettu: (Ps. 143:2) "Älä käy tuomiolle palvelijasi kanssa, sillä ei yksikään elävä ole vanhurskas sinun edessäsi." Ja Paavalikin sanoo (1 Kor. 4:4): "Ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä sen perusteella ole vanhurskas."
    RIPPI
    Kristuksen evankeliumissa säätämä synninpäästö (absolutio) eli avainten valta 26 on myös apu ja lohdutus syntiä ja pahaa omaatuntoa vastaan. Sen vuoksi rippiä eli absoluutiota ei mitenkään saa päästää kirkosta häviämään. Se on tarpeen erityisesti arkojen omientuntojen tähden ja myös kypsymättömän nuorison tähden, jolta tulee kuulustella kristinoppia ja jolle tulee sitä opettaa.
    Syntien luetteleminen jääköön jokaisen itsensä ratkaistavaksi; kertokoon tai jättäköön kertomatta mitä haluaa. Sillä niin kauan kuin olemme lihassa, emme valehtele jos sanomme: "Olen viheliäinen ihminen, syntiä täynnä" ja (Room. 7:23): "Jäsenissäni tunnen toisen lain...". Koska yksityiselle ihmiselle lausuttu synninpäästö perustuu avainten virkaan, sitä ei saa halveksia, vaan sitä on pidettävä korkeassa arvossa, niin kuin kaikkia muitakin kirkon viran tehtäviä."

    Synninpäästö = absolutio = avainten valta = rippi.
    Tässä Luther kyllä mielestäni tarkoittaa avainten vallalla, kuten kirjoittaakin, yksityiselle ihmiselle ihmiselle ripissä lausuttua synninpäästöä, jota rippiä on pidettävä arvossa.

    Ev.lut.kirkko synninpäästöstä Aamenesta öylättiin- sanastossaan kirjoittaa:
    "Absoluutio

    Absoluutio tulee latinan kielen sanasta absolvere, päästää, vapauttaa. Sanalla tarkoitetaan synninpäästöä ripin yhteydessä. Valta julistaa synnit anteeksi perustuu Kristuksen antamaan lupaukseen ja valtuutukseen apostoleille: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksiannetut” (Joh. 20:22–23). Synninpäästön voi julistaa pappi, muu seurakunnan työntekijä tai seurakuntalainen. Ripin vastaanottajaa koskee vaitiolovelvollisuus."

    Näiden selitysten perusteella en voi olla samaa mieltä kanssasi, että synnit voi saada anteeksi ainoastaan toisen ihmisen julistamana.

    Jk. Mitenkä tämä kysymykseni liittyy Melperin räpiköimiseen?

    Donitsi täällä taas. Kyllä se nyt on pojat vaan niin että munkki on oikeassa ja oikeat on hänellä lainauksetkin. Lutherkin kokeili saada tuota anteekisantoa rukoilemalla ja ripittäytymällä polvet verillään munkkiaikoinaan, eikä tainnut autuaaksi tulla. Lutheristahan kasvoi munkkiuden suurin vastustaja jälkeenpäin. Kyllä se on pojat selvästi ilmoitettu Raamatussa, että Jumala tekee työn ja avaa tunnon synninsiteistä toisen uskovaisen suulla täällä Henkensä kautta. Tämä on yksi Raamatun selkeimpiä kohtia.

    Äänestä

  • donitsi kirjoitti:

    jo tuhat vuotta sitten taivaan valtakunnan avaimet ja oikeus antaa synnit anteeksi. Lupaa ei siis ole ainakaan näillä tietämin ainoastaan vanhoillislestadiolaisilla. Kukaan ei ole voinut viedä avaimia valdolaisilta ja heitä on nykyäänkin noin 30 000 Italiassa.

    Äänestä

  • UPDATE_7478527 kirjoitti:

    Eihän nyt elävää uskoa voida karsinoida yhteen pieneen herätysliikkeeseen, jonka veräjässä lukee "Rauhanyhdistys". Näin vanhoillislestadiolaiset ovat kuitenkin opetuksessaan tehneet.

    Sen PÖLLÖMPÄÄ oppia kuin veeällien "vain me" -oppi saa hakea kristikunnan keskuudesta - eikä löydä hakemallakaan.

    Melperi, Melperi miksi sinä meitä vainoat? Anappa nyt vastaus avaajan esille ottamaan Raamatun kohtaan.
    Miten sinä ymmärrät sen?
    Ketkä ovat ne muut ryhmät, jotka voivat saarnata vapautusta?

    Äänestä

  • on ollut kirjoitti:

    jo tuhat vuotta sitten taivaan valtakunnan avaimet ja oikeus antaa synnit anteeksi. Lupaa ei siis ole ainakaan näillä tietämin ainoastaan vanhoillislestadiolaisilla. Kukaan ei ole voinut viedä avaimia valdolaisilta ja heitä on nykyäänkin noin 30 000 Italiassa.

    Opista ja rakkaudesta tunnemme Jeesuksen seuraajat täällä maan päällä. Annappa valdolaisten yhteytietoja niin katsotaan mitä opettavat seurakunnalleen. Onko heillä nettisivuja tai muuta? Valdolaiset kuulisi myös mielellään meidän näkemyksiä, vai?

    Äänestä

  • donitsi kirjoitti:

    Donitsi täällä taas. Kyllä se nyt on pojat vaan niin että munkki on oikeassa ja oikeat on hänellä lainauksetkin. Lutherkin kokeili saada tuota anteekisantoa rukoilemalla ja ripittäytymällä polvet verillään munkkiaikoinaan, eikä tainnut autuaaksi tulla. Lutheristahan kasvoi munkkiuden suurin vastustaja jälkeenpäin. Kyllä se on pojat selvästi ilmoitettu Raamatussa, että Jumala tekee työn ja avaa tunnon synninsiteistä toisen uskovaisen suulla täällä Henkensä kautta. Tämä on yksi Raamatun selkeimpiä kohtia.

    Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ne synnit on samantein anteeksi myös Jumalan edessä. Kun usko herää toisen uskovaisen välityksellä, vasta silloin osaa pyytää niitä syntejään anteeksi Jumalalta, ei heti ehkä vasta 15 päivä, Jumala on kärsivällinen.

    Äänestä

  • tikka kirjoitti:

    Kysyin kyllä, missä kohtaa tunnustuskirjoja Luther kirjoittaa niin kuten kirjoitit?

    Schmalkaldenin opinkohdat: kolmas osa Luther kirjoittaa avainten vallasta näin:
    "AVAIMET
    Avaimet ovat Kristuksen kirkolleen antama virka ja valta sitoa syntiin ja päästää synnistä, se ei koske ainoastaan törkeitä ja julkisia syntejä vaan myös hienoja ja salaisia, jotka Jumala yksin tuntee. Näinhän on kirjoitettu: (Ps. 19:13) "Erhetykset kuka ymmärtää?" Paavalikin valittaa (Room. 7:23), että hän lihalla palvelee "synnin lakia". Ei näet ole meidän vallassamme vaan yksin Jumalan vallassa ratkaista, mitkä asiat ovat syntejä sekä kuinka suuria tai lukuisia synnit ovat. Sillä näin on kirjoitettu: (Ps. 143:2) "Älä käy tuomiolle palvelijasi kanssa, sillä ei yksikään elävä ole vanhurskas sinun edessäsi." Ja Paavalikin sanoo (1 Kor. 4:4): "Ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä sen perusteella ole vanhurskas."
    RIPPI
    Kristuksen evankeliumissa säätämä synninpäästö (absolutio) eli avainten valta 26 on myös apu ja lohdutus syntiä ja pahaa omaatuntoa vastaan. Sen vuoksi rippiä eli absoluutiota ei mitenkään saa päästää kirkosta häviämään. Se on tarpeen erityisesti arkojen omientuntojen tähden ja myös kypsymättömän nuorison tähden, jolta tulee kuulustella kristinoppia ja jolle tulee sitä opettaa.
    Syntien luetteleminen jääköön jokaisen itsensä ratkaistavaksi; kertokoon tai jättäköön kertomatta mitä haluaa. Sillä niin kauan kuin olemme lihassa, emme valehtele jos sanomme: "Olen viheliäinen ihminen, syntiä täynnä" ja (Room. 7:23): "Jäsenissäni tunnen toisen lain...". Koska yksityiselle ihmiselle lausuttu synninpäästö perustuu avainten virkaan, sitä ei saa halveksia, vaan sitä on pidettävä korkeassa arvossa, niin kuin kaikkia muitakin kirkon viran tehtäviä."

    Synninpäästö = absolutio = avainten valta = rippi.
    Tässä Luther kyllä mielestäni tarkoittaa avainten vallalla, kuten kirjoittaakin, yksityiselle ihmiselle ihmiselle ripissä lausuttua synninpäästöä, jota rippiä on pidettävä arvossa.

    Ev.lut.kirkko synninpäästöstä Aamenesta öylättiin- sanastossaan kirjoittaa:
    "Absoluutio

    Absoluutio tulee latinan kielen sanasta absolvere, päästää, vapauttaa. Sanalla tarkoitetaan synninpäästöä ripin yhteydessä. Valta julistaa synnit anteeksi perustuu Kristuksen antamaan lupaukseen ja valtuutukseen apostoleille: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksiannetut” (Joh. 20:22–23). Synninpäästön voi julistaa pappi, muu seurakunnan työntekijä tai seurakuntalainen. Ripin vastaanottajaa koskee vaitiolovelvollisuus."

    Näiden selitysten perusteella en voi olla samaa mieltä kanssasi, että synnit voi saada anteeksi ainoastaan toisen ihmisen julistamana.

    Jk. Mitenkä tämä kysymykseni liittyy Melperin räpiköimiseen?

    Minäkin, että ripissä voi tapahtua vaikka mitä tahansa. Jos ihminen hakeutuu rippiin, niin häntä todellakin ahdistaa, hän katuu ja haluaa päästä siitä synnistä.

    Se mitä siellä ripissä tapahtuu tietää vain ripittäytyjä ja pappi. Jos papilla on avaimet jotka Jumala on hänelle antanut, niin hän kyllä tietää mitä tehdä, ja varmasti voi antaa synnit anteeksi katuvalle ihmiselle, vain he kolme tietävät totuuden, katuva, pappi ja Jumala.

    Äänestä

  • on... kirjoitti:

    Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ne synnit on samantein anteeksi myös Jumalan edessä. Kun usko herää toisen uskovaisen välityksellä, vasta silloin osaa pyytää niitä syntejään anteeksi Jumalalta, ei heti ehkä vasta 15 päivä, Jumala on kärsivällinen.

    Nyt meni paksuksi. Usko on alusta loppuun Jumalan työ ja Jumala herättää omantunnon. Heränneelle omalle tunnolle saarnataan evankeliumi uskovaisen välityksellä. Me olemme vain suu, loput jää Jumalalle.

    Johanneksen evankeliumi:
    6:44 Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
    12:32 Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni."

    Äänestä

  • valdolaisiin ja katsotaan kirjoitti:

    Opista ja rakkaudesta tunnemme Jeesuksen seuraajat täällä maan päällä. Annappa valdolaisten yhteytietoja niin katsotaan mitä opettavat seurakunnalleen. Onko heillä nettisivuja tai muuta? Valdolaiset kuulisi myös mielellään meidän näkemyksiä, vai?

    sivut chiesa evangelica valdese sanalla googlesta. Jos heidän oppinsa jotenkin poikkeaa vl-uskosta, niin se ei tee heidän uskoaan vääräksi, sillä heillä oli avaimet jo tuhat vuotta sitten.

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Tämä näin äkkiä näyttää ihan oikealta. Olisiha tuo jännä tietää lisää:

    The Waldensians (like all Protestants) emphasize this belief by defining the basis of Christian belief in three parts: Scripture, Christ and Faith…..nothing more.
    1.   Scripture: The Bible should be the only source from which the Church finds inspiration in its work and its witness. It is to the Bible which we must turn whenever we wish to know the will of God and it is only the Bible which contains the words of truth which we need in our lives.
    2.   Christ: Being Christian means having full faith in the work of Christ and living in communion with Him because man's salvation and hope is found only in the teaching and the work of Christ.
    3.   Faith: We are saved, or as Saint Paul says, justified, only by faith. This means that nobody deserves salvation but we can and we should accept it as God's gift to us.

    taitaa olla to valdolasiten homma noiden enttisivujen perusteella. OVat liitossa baptistien ,evankeelisten ,metodistien ja katolisten kanssa. Oppi ei taida olal ihan puhdasta ja avaintenvalta on siis kadonnut. Sorry, valdolaiset.

    Äänestä

  • paksua kirjoitti:

    Nyt meni paksuksi. Usko on alusta loppuun Jumalan työ ja Jumala herättää omantunnon. Heränneelle omalle tunnolle saarnataan evankeliumi uskovaisen välityksellä. Me olemme vain suu, loput jää Jumalalle.

    Johanneksen evankeliumi:
    6:44 Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
    12:32 Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni."

    siinä nyt oli? Eihän kukaan muuta ole väittänytkään, usko nimenomaan on Jumalan työtä alusta loppuun asti.

    Jumalan tosiaan pitää ihmistä vetää, se ei koskaan saa olla ihminen joka vetää. Usko kulkee sydämestä sydämeen, toisilla voi viedä aikaa kunnes todella kuulee Jumalan äänen.

    Äänestä

  • pelle touhua kirjoitti:

    taitaa olla to valdolasiten homma noiden enttisivujen perusteella. OVat liitossa baptistien ,evankeelisten ,metodistien ja katolisten kanssa. Oppi ei taida olal ihan puhdasta ja avaintenvalta on siis kadonnut. Sorry, valdolaiset.

    kuuluuhan vanhoillislestadiolaisetkin luterilaiseen kirkkoon, ovat sen jäseninä vaikka vanhoillisten mielestä helvettiin joutuu kaikki muut paitsi vanhoillislestadiolaiset. Monet vl:t eläneet siinä uskossa ettei missään maailman kolkas ole kettää muuta jolla avaimet ois ollut ja on, mut kas kummaa kun onkin olemassa.

    Äänestä

  • tunnustus kirjoitti:

    Tämä näin äkkiä näyttää ihan oikealta. Olisiha tuo jännä tietää lisää:

    The Waldensians (like all Protestants) emphasize this belief by defining the basis of Christian belief in three parts: Scripture, Christ and Faith…..nothing more.
    1.   Scripture: The Bible should be the only source from which the Church finds inspiration in its work and its witness. It is to the Bible which we must turn whenever we wish to know the will of God and it is only the Bible which contains the words of truth which we need in our lives.
    2.   Christ: Being Christian means having full faith in the work of Christ and living in communion with Him because man's salvation and hope is found only in the teaching and the work of Christ.
    3.   Faith: We are saved, or as Saint Paul says, justified, only by faith. This means that nobody deserves salvation but we can and we should accept it as God's gift to us.

    kiitos sinulle, että kiinnostuit asiasta:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vl. kirjoitti:

Moni ihminen kertoo täälläkin, että asioi suoraan Jumalan kanssa ja mitään "välikäsiä" ei tarvita.
Monessa paikassa raamatussa kuitenkin selkeästi puhutaan maan pällä olevasta Jumalan lasten joukosta, Jumalan valtakunnasta.
Isä Meidän-rukouksessakin on kohta "Tulkoon sinun valtakuntasi."

Miten silloin selittäisit myös tuon raamatunkohdan, joka on kirjoitettuna Luuk.10:16.

"Joka teitä kuulee, se minua kuulee ja joka teidät katsoo ylön, se katsoo ylön minun,
mutta joka minun katsoo ylön, hän katsoo ylön sen, joka minun lähetti."

Pyydän asiallisia vastauksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu