Hormonikierukkan ominaisuuksia kehutaan huomattavan paljon. Olen itsekin Mirenan käyttäjä (kohta kaksi vuotta) ja olen osittain oikein tyytyväinen. Kuukautiset ovat alun tiputtelun jälkeen vakiintuneet ja niukentuneet.
En kuitenkaan usko olevani ainoa, jolla on myös epäilyksiä ongelmista. Olisi kiva kuulla, onko vastaavia kokemuksia muilla.
Ensinnäkin, itselläni on jatkuvasti fyysisesti vieras olo. Olo on aivan samantyyppinen kuin raskauden alussa, hieman kuin flunssassa olisi. (Siksi olenkin ajatellut, että tuo "vieras olo" olisi hormonaalista perää.) Paleltaa ja väsyttää helposti, näläntunne raastaa välillä yhtä kalvavasti kuin alkuraskaudessa. Tunnen sydämen sykkeen jotenkin voimakkaampana kuin ennen kierukan laittoa. Samoin korvissani "sihisee" tai "suhisee" (verenkierto?) iltaisin kun olen nukahtamaisillani.
Toiseksi, mielialani on maassa, mielestäni aivan turhaan. En ole oikeasti masentunut, kaikki on hyvin, mutta kärsin suunnattomasta alavireisyydestä. Satunnaisesti jokin asia ns. katkaisee kamelin selän ja saatan saada kyyneliä silmiini keskellä katua, aivan ilman järkevää syytä, olen vain niin alakuloinen että jokin mitätön asia itkettää. Oloni on saamaton, hidas, vetelä, väsynyt, levoton. Kierukan laiton jälkeen turposin jonkin verran, huomasin sen farkuistani. Ruokailutapani eivät siihen vaikuttaneet. Samoin esimerkiksi juokseminen tuntui erilaiselta, jalat ovat raskaan tuntuiset. Keskittymiskyky ja muisti on heikentynyt.
Seksi ei kiinnosta, en lämpene enkä innostu siitä luonnollisesti kuin pari kertaa kuussa. Tämäkin oire oli tuttu alkuraskaudesta.
Olen yrittänyt löytää tietoa näistä oireista liitettynä hormoniehkäisyyn, mutta yleensä päädyn esim. internetissä masennussivuille... Olisi tietenkin upeaa, jos lääketehtaat tai lääkärit uskaltautuisivat kertomaan, mistä syistä johtuen hormoniehkäisy ei kaikille sovi, kun kerran ollaan valmiita myöntämään, että kaikille se ei sovi!
Hormonikierukka ja mieliala
7
8749
Vastaukset
- Ei ikinä enää
Kaikenlainen hormonaalinen ehkäisy aiheuttaa "hormoniherkille" naisille masennusoireita. Hyvässä lykyssä kaupan päälle saa vielä rintasyövän (kokemusta on molemmista).
Ainoa tässä mielessä turvallinen ehkäisykeino on kuparikierukka.- Yasmineen
ja kroppa rupes toimmaan. Halusin kyllä hormonikierukankin aikana, mutta en kostunut. Luonnollisesti nyt myös haluan enemmän. Lisäksi virtaa on tullut todella paljon, olen kuin durasel-pupu verrattuna aiempaan. Omat kilotkaan ei enää ärsytä, eli ylireagointi loppui.
- ei hyvä
Yasmineen kirjoitti:
ja kroppa rupes toimmaan. Halusin kyllä hormonikierukankin aikana, mutta en kostunut. Luonnollisesti nyt myös haluan enemmän. Lisäksi virtaa on tullut todella paljon, olen kuin durasel-pupu verrattuna aiempaan. Omat kilotkaan ei enää ärsytä, eli ylireagointi loppui.
Ei sovi todellakaan kaikille...itselläni oli vajaa puolivuotta.Jatkuva päänsärky,jomotus alavatsalla,mieliala surkee.Kun otettiin pois niin loppu vaivatkin,kantsii miettiä ennen kuin laittaa.
- :)))
ei hyvä kirjoitti:
Ei sovi todellakaan kaikille...itselläni oli vajaa puolivuotta.Jatkuva päänsärky,jomotus alavatsalla,mieliala surkee.Kun otettiin pois niin loppu vaivatkin,kantsii miettiä ennen kuin laittaa.
Minulle laitettiin 3 vuotta sitten Mirena ja se on toiminut loistavasti, ei mitään oireita ja menkayt ovat jääneet :)
- -82
Kuulostaa hyvin tutulta! Itselläni kierukka ollut pian 4 kk ja muutaman kuukauden vielä kuulostelen, jos olotila vaikka tasapainottuisi. Tosiaan tuo raskaat jalat, vetämätön olo, jaksamattomuus... kuin omasta elämästäni, lisäksi ajoittainen migreenityyppinen kalvava päänsärky!
- Anonyymi
Täällä ihan sama oireilu. Olen ottanut 3 kertaa hormonikierukan jo pois, mutta palannut takaisin koska en halua tulla raskaaksi. Kuitenkin kerta toisensa jälkeen aina kun minulla on kierukka niin minua kalvaa mielialan selittämätön lasku, ulkopuolisuuden tunne omasta kehosta ja ihmeelliset päänsäryt ja ajoittainen väsymys. Puuh.
- Anonyymi
Ihanks totta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1821272
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138883- 84824
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47684Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t247594Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311580Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7550- 51549