En uskalla puhua kenellekään ongelmastani, joten kirjoitan sen tänne. Jospa joku osaisi auttaa... Tai ainakin saan jotain sydämeltäni.
Eli, laihduin viime kesänä todella paljon. Olen pienikokoinen muutenkin, joten painoni pudotus sai minut alipainoiseksi. Kuitenkin pidin uudesta minästäni, vaatteiden alta ei enää pursunnut mitään, ja tunsin itseni kauniiksi. Pystyin helposti olemaan pari päivää syömättä mitään. Kun olin mielestäni tarpeeksi laiha, aloin taas syödä normaalisti. Pikkuhiljaa huomasin, että laihtuminen jatkui, vaikka se ei enää ollut tavoitteeni. Housut eivät enää tahtoneet pysyä päällä, ja ne olivat jo pienintä mahdollista kokoa. Säikähdin, kun sukulaiset ja ystäväni kauhistelivat laihuuttani. Aloin syödä enemmän, mutta silti en lihonut. Koko syksyn olin siis yhtä laiha, kuin mihin kesällä olin itseni laihduttanut.
Sitten tuli joulu, ja kaikki muuttui. Joulunahan syödään kaikkea ja paljon. Niinpä minäkään en halunnut jäädä jouluherkuista paitsi. Söin itseni joulun aikaan aina niin täyteen, että oli paha olo ja teki mieli oksentaa. En kuitenkaan tehnyt niin. Suklaatakin kului niin paljon, että sain takaisin jenkkakahvani. Tästä en ollut mielissäni, ja ajattelin, että joulun jälkeen täytyy saada ne pois, vaikka sitten laihduttamalla. Nyt en kuitenkaan pysty lopettamaan syömistä. Ja tarkoitan sitä. Joka päivä olen syönyt yhden aterian, enkä tarvitse enempää. Mutta jostain syystä minulle tulee ruuan jälkeen aina kauhea ahmimisvaihe, ja syön lisää kaikkea aivan älyttömästi suoraan sanoen ahmien. Tämän jälkeen en pysty liikkumaan, kun olen liian täynnä. En tajua mistä tämä johtuu.
Itken nykyään joka päivä kun tiedän mitä tulee tapahtumaan. En saa ahmimista kuriin, ja pelkään, että lihon. Mikä tietysti tulee tapahtumaan, jos ahmiminen jatkuu. Ennen oli niin helppoa elää yhden aterian varassa. Miksi se nyt on niin vaikeaa? Ei mulla edes ole nälkä, tästä on vain tullut kuin pakkomielle. Haluan siitä eroon ennenkuin on liian myöhäistä. Mikä minua vaivaa?
Eli, laihduin viime kesänä todella paljon. Olen pienikokoinen muutenkin, joten painoni pudotus sai minut alipainoiseksi. Kuitenkin pidin uudesta minästäni, vaatteiden alta ei enää pursunnut mitään, ja tunsin itseni kauniiksi. Pystyin helposti olemaan pari päivää syömättä mitään. Kun olin mielestäni tarpeeksi laiha, aloin taas syödä normaalisti. Pikkuhiljaa huomasin, että laihtuminen jatkui, vaikka se ei enää ollut tavoitteeni. Housut eivät enää tahtoneet pysyä päällä, ja ne olivat jo pienintä mahdollista kokoa. Säikähdin, kun sukulaiset ja ystäväni kauhistelivat laihuuttani. Aloin syödä enemmän, mutta silti en lihonut. Koko syksyn olin siis yhtä laiha, kuin mihin kesällä olin itseni laihduttanut.
Sitten tuli joulu, ja kaikki muuttui. Joulunahan syödään kaikkea ja paljon. Niinpä minäkään en halunnut jäädä jouluherkuista paitsi. Söin itseni joulun aikaan aina niin täyteen, että oli paha olo ja teki mieli oksentaa. En kuitenkaan tehnyt niin. Suklaatakin kului niin paljon, että sain takaisin jenkkakahvani. Tästä en ollut mielissäni, ja ajattelin, että joulun jälkeen täytyy saada ne pois, vaikka sitten laihduttamalla. Nyt en kuitenkaan pysty lopettamaan syömistä. Ja tarkoitan sitä. Joka päivä olen syönyt yhden aterian, enkä tarvitse enempää. Mutta jostain syystä minulle tulee ruuan jälkeen aina kauhea ahmimisvaihe, ja syön lisää kaikkea aivan älyttömästi suoraan sanoen ahmien. Tämän jälkeen en pysty liikkumaan, kun olen liian täynnä. En tajua mistä tämä johtuu.
Itken nykyään joka päivä kun tiedän mitä tulee tapahtumaan. En saa ahmimista kuriin, ja pelkään, että lihon. Mikä tietysti tulee tapahtumaan, jos ahmiminen jatkuu. Ennen oli niin helppoa elää yhden aterian varassa. Miksi se nyt on niin vaikeaa? Ei mulla edes ole nälkä, tästä on vain tullut kuin pakkomielle. Haluan siitä eroon ennenkuin on liian myöhäistä. Mikä minua vaivaa?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hei,
En ole syömishäiriöissä, mutta kerron terveestä ruokailusta. Varmaan elimistösi reagoi pitkään paastoosi. Hyvä kun söit jouluna. Laihtumisen jatkuminen olisi voinut olla kohtalokasta. Alla linkki ravintosuosituksista. Nuorten ravintotarve on vähän vähemmän, mutta samat periaatteet pätee. Paljonko painat nyt? terveellinen paino on välillä painoindeksi 19-25. netistä löydät laskurin tarvitaessa. Alipaino on monella tavalla terveysriski.
Ahmimisen saat kuriin syömällä joka aterialla vähän proteiinia ja rasvaa ja paljon vihanneksia. Ahmi omenia, porkkanoita, mandariineja, ja marjoja, vihanneksia ja hedelmiä, niin paljon kuin jaksat. Ne ei lihota. Syö vähintään 3 h välein jotain. Jätä kaikki sokeriruoat pois, eli karkit, suklaat, sokerijuomat, ja keksit, munkit. Ne lisää ahmimista ja on turhia. Ja ihan totta, pelkällä ilmalla ei elä, vaan riittävästi on syötävä, jotta kasvaa ja pysyy terveenä. Tarkista, että saat riittävästi kalkkia (maitoa, juustoa), valkuaisaineita ja rasvaa. Ota vaikka Multitabs-tabletti päivittäin, varmistaaksesi ettei ahmimisesi johdu hivenainepuutoksesta.
Pää ylös, ja lenkille. Kun kunto nousee, niin olo paranee. Liikunta onnistuu parhaiten, kun syöt riittävästi. Liikunnan kautta löydät myös uusia ystäviä.
http://www.mmm.fi/ravitsemusneuvottelukunta/FIN11112005.pdf
http://www.opiskelijaliikunta.fi/kunto-opas/index.php3
Vaikea ulkopuolisena sano, mistä tuo ahmiminen johtuisi. Se on yksilöllistä, se saattaa tuoda hetkellisen hyvän olon tms...
Kokemuksesta viisastuneena voin kuitenkin sanoa, että ahmimista voi saada kuriin säännöllisillä ruoka-ajoilla, eli syöt noin 4 tunnin välein. Muuten nälkä voi kasvaa liaan suureksi ja ahmimiseen sortuminen tavallista.
Tietyt ruoka-aineet voivat myös lisätä ahmimista. Esimerkiksi useimmissa jugurteissa ja vaaleassa leivässä on mukana usein paljon sokereita, mikä saattaa lisätä ahmimista.
Ehdottaisinkin, että yrittäisit koostaa ruokavaliosi terveellisistä ruoka-aineista, kuten kasviksista, täysjyvätuotteista jne...
Alku saattaa tuntua hankalalta, mutta jostakin on aloitettava.
Ammattilainenhan en ole, ja voi olla, että arvioni on puutteellinen. Toivotan sinulle kuitenkin onnea, toivottavasti löydät kohtuuden ja hyvän olon ruoan suhteen!
kuulosti niin tutulta tuo sun juttu! Mulla alkoi kanssa samalla tavalla..olen ollut aina normaalipainoinen ja melko siro. Sitten laihdutin jostain syystä n.15 kiloa ja kun myöhemmin yritin alkaa syömään normaalisti ei se enää onnistunutkaan. Jouluna ahmin ja ahmin ja minulle tulikin sen jälkeen bulimia, jota jatkui 2 vuotta. Olin todella huonossa kunnossa, ja luulin, että kuolisin. Olin masentunut ja hiukset tippuivat päästä. Menkatkin jäivät melkein vuodeksi pois, ihmissuhteet kärsivät jne. Onneksi pääsin kaikesta irti rakkaan poikaystäväni avulla. Suosittelen, että haet mitä pikimmiten apua. Itse tein sen virheen, että pidin kaiken salassa muilta pitkään ja yritin selvitä itsekseni. Se sai aikaan paljon vahinkoa ja todella ihmettelen, että tänä päivänä olen tässä. Nyt kaikki hyvin, mutta silti mietin joskus, miten paljon pahemmin olisi voinut käydä. Vieläkin tulee paha mieli silloin tällöin ja itkettää..olen kiitollinen siitä, että selvisin.
mitä sä täällä parut oot varmaa lukenu jotai kirjaa mis käy saman laisest ja huomannu että sillä saa huomiota... älä urputa ja sääli ittees ja tommone parkuminenki o aika perseestä ku mitä se ees hyödyttää ku vollottelee pitkin päivää? ryhdistäydy hyvä ihminen!!!
Mä en urputa, enkä sääli itteeni! Sori vaan! Oon huolissani itestäni, ja pelkään, siks mä tänne kirjotin. Kun en uskalla puhuu kellekään tutuilleni. En kirjottanu siks, että haluisin mitään huomiota. Taidat itse olla aika kovasydäminen ääliö, kun mollaat heti toisia, joilla on ongelma ja jotka haluaa avautua ja saada apua. Ryhdistäydy kuule itse vaan!! Tarviit todella asennemuutosta!
Niin, ja kiitos muuten neuvoista teille muille. Yritän kovasti päästä takaisin normaaliin elämään, vaikka vaikeaa se on. Sain kaksi päivää paastottua, minkä jälkeen tuntui todella hyvältä. Mutta sitten tuli taas kahden päivän ahmimisputki, vaikka tarkoitus oli tuon paaston jälkeen yrittää syödä normaalisti. Toivottavasti huomenna onnistun...
Ihanaa myös, että joku muukin on kokenut saman kuin minä. Se antaa toivoa, että minäkin voin selvitä. Kukaan lähipiiristäni kun ei tätä ymmärrä, heille on todella vaikea puhua.
ensinnäkin urpo, suoraan sanottuna haista PASKA! taitaa olla sullakin jotain ongelmia kun täällä pitää käydä vittuilemassa heille joilla on ongelmia tai muuten vain vaikeaa..
hyvä sairas?, on hienoa, että ajattelet asioita ja uskallat avautua - vaikka netissäkin, mutta asioista on hyvä puhua eikä haudata niitä sisälleen kasvamaan (kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa tuon). onko sulla joku jonka kanssa keskustella näistä asioista? tai joka voisi kuunnella sua? ei välttämättä lähipiiristäkään jos he eivät tunnu osaavan suhtautua oikein (harva ei itse syömishäiriöstä kärsinyt ymmärtää sh:n luonnetta ja siitä kärsivän ihmisen ajatuksia kun niin monelle ruoka on itsestään selvyys eikä siihen liity mitään sen kummempaa ja etenkin perheenjäsenet ja muutkin läheiset ihmiset helposti suhtautuu aivan väärin jo siksi kun ne on niin huolissaan eikä voi tehdä asialle oikeen mitään). veikkaanpa, että puhuminen nimittäin tekis sulle nimittäin oikeen hyvää. :)
"Sain kaksi päivää paastottua, minkä jälkeen tuntui todella hyvältä. Mutta sitten tuli taas kahden päivän ahmimisputki, vaikka tarkoitus oli tuon paaston jälkeen yrittää syödä normaalisti. Toivottavasti huomenna onnistun..."
toi kuulostaa vaan niin tutulta. aivan kuin mun BED alkuvaiheessa (ennen sitä sairastin anoreksiaa mikä alkoi ortoreksiana mitä en itse edes aluksi tiedostanut). mulla tuo "huominen" on vaan venynyt useampaan kuukauteen.. sun kannattaa tossa tilanteessa tehdä niin, että et paastoa. suosittelen, että alottasit täsmäsyömisen (siis syöt tiettyinä kellon aikoina / riittävän usein n.3-4 tunnin välein, ettei nälkä pääse kasvamaan liian suureksi) ja syöt juuri noita kokojyvätuotteita sun muuta suht terveellistä mikä pitää hyvin nälkää ja täyttää vatsan. pikkuhiljaa siihen tulee luonnostaan se normaali rytmi. älä kuitenkaan missään nimessä tee tossa vaiheessa sitä virhettä, että yrität kituuttaa liian vähällä (voin sanoa taas sen virheen tehneenä) edes päivää tai paria - se kostautuu ja ahmiminen pahenee.
toinen vinkki on, että älä ajattele "huomenna teen sen", vaan tee se jo tänään. melko varmasti takapakkejakin tulee silloin tällöin ja ahmimaan, mutta yritä palauttaa rytmi jo samana päivänä normaaliin äläkä missään nimessä vähentele aterioita vaikka kuinka tuntuisi paksulta ja vaikka miltä tai olisi kauhea itseinho. tiedän, että se osaa olla pirun vaikeaa aluksi, muttei mahdotonta.
sulla vaikuttaa olevan asenne kohdallaan, oot vahva ihminen. on ihailtavaa, että haluat avautua ja saada apua, tolla asenteella selviät varmasti! kyllä se siitä paremmaksi muuttuu, pystyt siihen! me pystytään. *jaksuhaleja* kirjoittele taas vaikka siitä miten sulla menee tms. jos vaan siltä tuntuu, olis kiva kuulla susta lisää jatkossakin :)
taitaa olla porukka täällä muunkin kun ruuan PUUTTEESSA!!! meinaa täällä on nii pillunkireetä poppoota että huh huh!!!
enkä usko että tolla vollottajalla mitää syömishäiriötä on meinaa semmosta ei oo ees olemassa se on ihmisten itse keksitty huomion hakukeino tylsille draamasta tykkääville ihmisille!!!!!
ja toiseks jos jollain joku ''syömishäiriö'' on ni ei se hullu täällä netissä sitä kaikelle kansalle kuuluttele!!!!!!!! ellei ny muuteski o nuppilääkärin tarpeessa! ja toisex ei semmonen mikä ei ees syöä osaa ni voi osata olla huolissaan itestään... älä russuta ulvoja!!!
ja haista muute sä yks kans oikee syömishäiriöinen paska!!!!
kovin asiasisältöinen oli tuo tekstisi. kiitos vain tervehenkisestä vastineesta. kaikkea hyvää vaan urpolle jatkoon, toivottavasti aikuistut tuosta joskus etkä pura agressioita ihmisille joilla on ongelmia, olivat ne sitten "itse keksittyjä syömishäiriöitä" tai jotain muuta. suosittelisin sinua kehittämään sellaista ominaisuutta, mitä kutsutaan itsehillinnäksi. ei sinun tarvitse käyttäytyä kuin pahainen kakara vaikket olisikaan asioista samaa mieltä. säälin sinua.
herää sinäkin jo tähän kylmään maailmaan! vain vahvimmat pärjää tässä maailmassa! ei ole oikein että meidän työssä käyvien kunnon kansalaisten palkasta menee ihan helvetisti tommosten säälittävien hoitoon kuuluvien rahoittamiseen, kun he menee sossun luukulle pummimaan rahaa itse keksittyihin "sairauksiin", on väärin että "sairaat" ihmiset vain laiskottelee kotona tekemättä mitään ja muut rahottaa sen kaiken ruuan mitä ne ahmii kun on "syömishäiriö" tai "masennus", ne on laiskojen ihmisten "tauteja".nykyään on niin helppoa olla sairaana kun saa sossusta rahaa! oliko ennen niin? NO EI!työllä se leipä ansaittiin eikä makaamalla kotona ja urputtamassa kun kaikki on niin helvetin huonosti!
Huomasin vasta, että viestiketjuuni oli tullut viestisi. Kiitos rohkaisevista sanoista, on ihanaa, että joku jaksaa kuitenkin vielä kuunnella ja yrittää auttaa.
Siitä on jo jonkin aikaa kun aloitin tämän ketjun. Ja täytyy sanoa, että eipä hyvin mene. Välillä on päiviä, jolloin pystyn syömään normaalisti, mutta heti seuraavana päivänä ahmin taas. En ole enää pitänyt paastopäiviä. Haluan niistä eroon, ja olen onnistunut. Mutta ahmiminen senkun jatkuu. Äaskenkin söin ison annoksen lasagnea, jonka jälkeen olin ihan täysi. Kuitenkin minun oli vielä "pakko" ahtaa ainakin 8 pullaa, lihapullia ja 6 voisarvea itseeni. Olo on tälläkin hetkellä aivan kauhea! Nyt olen ahminut jo kolme päivää putkeen. En kestä, jos huominen on samanlainen. Illat ovat pahimpia. Kun ei ole muuta tekemistä, sorrun syömään. Käyn kyllä joka päivä lenkillä, mutta syömiseni on silti mieletöntä.
Olen miettinyt, että ahmimiseni johtuu siitä, että olen alipainoinen. Jotenkin yritän kai saada painoani nousemaan, väärillä keinoilla. Syön tosi paljon kaikkea epäterveellistä, suklaata, pullia, torttuja, pizzaa yms. Silti painoni ei nouse kuin hetkittäin. Ja kärsin turvonneesta mahasta, ja pahasta olosta koko ajan. Olen yrittänyt syödä terveellisestikin, salaattia jne. mutta nämä eivät täytä, joten niiden päälle syön myös kaikkea rasvaista.
Tämä ahmiminen on kyllä tuottanut tulosta kropalleni. Jenkkakahvat ovat aivan kauheat, ja niinkuin aiemmin jo mainitsin, mahani on koko ajan turvonnut. Olen muutenkin lihonut joka paikasta, vaikka painoni ei juurikaan ole noussut. Tämä on ärsyttävää. Haluan jenkkakahvoistani eroon, mutta tällä menolla en koskaan pääse. Olen tajunnut, että painoni ei ole noussut lihomiseni myötä sen takia, että lihakseni ovat surkastuneet. Elimistössäni ei muuta taida ollakaan kuin rasvaa... :/ Tilani pelottaa ja inhottaa minua. Ei minun edes tee mieli mitään rasvaista ruokaa, mutta sitä vaan syö, kun ajattelee, että se saa painoni normaaliksi. Tämä ahmiminen varmaan koituu vielä kohtalokseni.
En uskalla puhua tästä tutuilleni, jos tuntisit heidät, ymmärtäisit miksi. Perheeni säikähti rajua laihtumistani viime kesänä, joten he eivät ymmärtäisi ahmimistani ongelmana, vaan hyvänä asiana, koska en enää ole niin "tikku". Ystävilleni en myöskään halua kertoa, sillä en usko, että hekään ymmärtäisivät. Olen kyllä vihjaillut, että minulla on ongelmia syömiseni kanssa, mutta he eivät ole reagoineet siihen. Olen kyllä miettinyt puhumista jollekin ravintoterapeutille tms. mutta en usko kykeneväni sellaiseen yksin. En edelleenkään tiedä mitä teen, tiedän vain sen, että huonompaan olen ollut koko ajan menossa.