Miks mun palettikala naaras kuoli heti seuraavana päivänä kun ostin sen? Kuljetin kyllä sitä oikein. Uros tosin elää vielä. Se kuoli kookospähkinässä, joten piilopaikoista ei ollut pulaa. Mutta menen huomenna ostamaan uuden. Pyydän vinkkejä vain siksi, että ei kävisi samalla tavalla kuin ensimmäisen kanssa! Kiitos vastauksistanne!!!!!!!!!
Palettikalat!!!
Kaitsu
8366
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tarkoitan vinkkejä esim. vain ruokintaan, kutemiseen ja elämisaikaan liittyen.
Syynä voi olla esim.siirtostressi,osmoosishokki,muiden kalojen ahdistelu tai muuten sopimattomat vesi tai muut olosuhteet.
Varsinkin tetrat on olleet herkkiä kotiuttamisvaiheessa.Koita karanteeni akvaariota,pidät niitä siellä jokusen viikon ennenkuin laitat muiden kalojen joukkoon.
Karanteeni vähentää kotiutuskuolemia.
kun tuot kalat kotiin, laita pussi kellumaan ensin avaamattomana noin puoleksi tunniksi akvaarioon. sen jälkeen avaa pussi ja laita pieniä määriä kerrallaan akvaarion vettä pussiin ja anna pussin kellua vedessä vielä jonkin aikaa. kun pussin vesi on saman lämpöistä kuin oman akvaariosi vesi ja kalat ovat saaneet hieman totutella uuteen veteen, voit ottaa ne haavilla pussista ja päästää akvaarioon. tämä on toiminut ainakin minulla. kannattaa myös laittaa jotain yleislääkettä veteen niin uudet kalat eivät niin helposti sairastu.
Tein juuri näin. En vain ymmärrä, miksi se kuoli.
Ei kannata laittaa mitään yleislääkkeitä kotiutuksen yhteydessä.Se on turhaa rahanhukkaa ja jopa vahingollista.
Lääkintä jutut on yleensä sellaisia,että niihin ei pitäisi ryhtyä varmuuden vuoksi,koska lääkkeillä on haittavaikutuksia akvaarion muihin toimintoihin.
Tuohon kysymykseen voi olla miljoona eri vastausta. Jos kala oli vanha, hieman huonokuntoinen ja heikkohermoinen, kuljetus ja uuteen akvaarioon siirto olivat vain liikaa sille.
Se oli aika nuori ostaessani sen liikkeestä. Arvelen, että uros kosi sitä liikaa, ja se kuoli stressiin. Luultavasti se ei ollut vielä sukukypsä. Vinkkejä kaipaan, hoitoon, ruokintaan kutuun, poikasiin jne. jne. liityen Kiitos kaikille!!!!!!!!!!!!!!
Palettikalat on ns. kaikkiruokaisia eli tavallinen perusruoka ja mikä tahansa elävä käy. Palettikalapariskunta kutee lähes itsestään myös seura-akvaariossa. Kun nostaa lämpötilaa parilla asteella ja tarjoaa hyvän kutupiilon, niin poikasia tulee kuin liukuhihnalta, jos vanhemmat ovat terveitä. Eivät muuten ole vaikeita hoidokkeja; eivät välitä vesiarvoista ja poikaset pärjäävät aikuisten murskatulla ruoalla.
Emot puolustavat poikasia raivokkaasti, joten on viisasta laittaa ne erilleen muista kaloista koko perhe. Naaras voi olla kärttyinen sulhaselleenkin!