Päivän dementiat :

Dementikko on DDD

Kun valvoin viime yön,olin niin tohkeissani että törmäsin sinne pyykille.

Huoltomies tuli vastaan alhaalla ja kysyi missä sä asut kerroin tietekin,hän sanoi että huomennahan sinun vuoro vasta on !!!!!Haloo
Olin hukannut kokonaisen päivän !!!

Tutkimme listan ja sinne oli tulossa toinen pyykkäri.

Kerkesin kyllä saada pyykkini pois mutta kuivatua jäi huomiseksi.

Tuolla ne nyt on vesi saavissa menen aamulla linkoamaan ja saan kuivumaan.

Että älkää valvoko öitänne.

muori67 kirjoitti:

Dementikko on DDD

Kun valvoin viime yön,olin niin tohkeissani että törmäsin sinne pyykille.

Huoltomies tuli vastaan alhaalla ja kysyi missä sä asut kerroin tietekin,hän sanoi että huomennahan sinun vuoro vasta on !!!!!Haloo
Olin hukannut kokonaisen päivän !!!

Tutkimme listan ja sinne oli tulossa toinen pyykkäri.

Kerkesin kyllä saada pyykkini pois mutta kuivatua jäi huomiseksi.

Tuolla ne nyt on vesi saavissa menen aamulla linkoamaan ja saan kuivumaan.

Että älkää valvoko öitänne.

Lue lisää

muorin jälkeen, vaikka samoin sanoin kuin ii-li olisin voinut kirjoitukseni aloittaa.

Uskottelen itselleni, ettei tämä dementiaa - vain keskittymisen puutetta! Sitä kun yrittää yhä entiseen malliin tehdä monta asiaa rinnakkain, vaikka kokemus jo yrittää viestittää toista ;)

Tänään en ole vielä ehtinyt "töpeksiä", mutta Katleijan maininta munakellon ;)) käytöstä herättäjänä (jo jossain aikaisemmin) laittoi minutkin ajattelemaan saman konstin käyttöä ainakin iltapäivätorkkujen yhteydessä!

Pojallani kun on ollut tapana aamuisin soittaa, (kun huolehtii voinnistani) usein vasta herään siihen. Tai herään - miten herään. Olen jo pitkään käyttänyt kännykkää herätyskellona ja kun sitten puhelinsoitto tulee ennen herätyssummeria niin tietysti painan väärää nappulaa ja soittaja saa "luurin korvilleen"! Niin usein sattunut, että poikani jo arvaa tapahtuneen kulun. Mutta joskus on sattunut jonkun toisenkin (siis vieraamman henkilön) soittaessa, ja se onkin sitten nolompi juttu!

kai tätä sanoa,mutta harmittaa vieläkin.
Siivosin ja keittiön katon pesu käynnissä
Keittiöni oli pieni ,työpäytien päällä,niska kenossa pesin kattoa ja en oikein meinannut ylttää lamppuun asti.
No vetäsinpä hellan ulos ja ajttelin että sen päältä voin pestä paremmin.
Astuin hellalle ja kuului Raks,,,, niin hellan lasilevy halkesi.
Jälkeenpäin tuli selväksi,että se kesti 15 kiloa painoa,,,,minulla ehkä vähän enemmän.
Kysyessäni lasin hintaa, oli liki hellan hinta, ja hella oli useampia vuosia vanha,katsoin parhaaksi ostaa uusi hella.

Olin pessyt katon ennekin,mutta eipä tullut niin fiksusti tehtyä,että hellaa olisin apuna käyytänyt, voihan sanoa että dementia iski.
Silloin oli aika hintavia nuo keraamiset hellat.

Minun tunaroinnit ovat tämänkaltaisia,siis teen isoja vahinkoja.
Yleensä luotan taitoihini ja luen ohjeet jälkikäteen.

Siihen aikaan puhelinyhtiö soitti suosituimpia iskelmiä maksullisessa numerossa. Maksu oli paljon korkeampi kuin tavallinen puhelu. Maksullisen linjan kuuntelu oli tietysti kielletty, mutta kaikki kuuntelivat sitä aina joskus.

Eräs työtoverini kuunteli työpuhelimestaan sitä musiikkia. Sitten hänelle tuli jokin keskeytys, ja hän laski luurin pöydälle ja unohti sen siihen.

Seuraavana aamuna, kun hän tuli töihin, niin hän näki puhelimen luurin pöydällä: Musiikki soi. Maksullinen linja oli soittanut musiikkia yli 16 tuntia. Taisi tulla firmalle kalliiksi.

Olen aina ihmetellyt, kuinka toiset tuntevat ihmisiä, joita ovat kerran aikaisemmin nähneet. Minä en oppinut edes työtovereitani,kun talo oli monikerroksinen, niin että en heihin joka päivä törmännyt.
Lapsuuden aikaisista kavereista en muista kuin parin nimet, niiden, joiden kiusaamana kuljin koulutietä 3 vuotta.

Luokkakuviin olen merkinnyt vain etunimiä. Ei hajuakaan, keitä he ovat.

Olen ajatellut, että voisiko se johtua siitä, että en ole kiinnostunut ihmisistä? Minulle on yx hailee, kuka asuu naapurissa, tai onko kaupan kassa sama kuin viime viikolla.
Asun ja elän omissa oloissani. Muutama hyvä ystävä on, sekä sukulaiset ja lasten perheet. Ne riittävät näköjään. Ilmeisesti en tarvitse hyvänpäivän tuttuja.

En laske sitä dementiaksi, mutta suurin piirtein sitä syytän, kun minulle tuntematon ihminen huudahtaa:"Etkö sinä nyt minua tunne, kun olen ollut sinun kampaajanasi 10 vuotta!"
No, en tietenkään tunne kuin siellä kampaamossa, työtakki päällä!!

lapsesta asti kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt, kuinka toiset tuntevat ihmisiä, joita ovat kerran aikaisemmin nähneet. Minä en oppinut edes työtovereitani,kun talo oli monikerroksinen, niin että en heihin joka päivä törmännyt.
Lapsuuden aikaisista kavereista en muista kuin parin nimet, niiden, joiden kiusaamana kuljin koulutietä 3 vuotta.

Luokkakuviin olen merkinnyt vain etunimiä. Ei hajuakaan, keitä he ovat.

Olen ajatellut, että voisiko se johtua siitä, että en ole kiinnostunut ihmisistä? Minulle on yx hailee, kuka asuu naapurissa, tai onko kaupan kassa sama kuin viime viikolla.
Asun ja elän omissa oloissani. Muutama hyvä ystävä on, sekä sukulaiset ja lasten perheet. Ne riittävät näköjään. Ilmeisesti en tarvitse hyvänpäivän tuttuja.

En laske sitä dementiaksi, mutta suurin piirtein sitä syytän, kun minulle tuntematon ihminen huudahtaa:"Etkö sinä nyt minua tunne, kun olen ollut sinun kampaajanasi 10 vuotta!"
No, en tietenkään tunne kuin siellä kampaamossa, työtakki päällä!!

Lue lisää

En ole koskaan muistanut. Pahinta oli silloin, kun jouduin lähettämään laskuja asiakkailleni, mutta en muistanut heidän nimiään. - Minä en voinut sietää sitä, että asiakas puhui firmansa työntekijöistä etunimellä. Enhän minä ikinä pysynyt kärryillä siitä, kenestä hän puhui. "Lähetä kopio tarjouksesta myös Eskolle, kuulemiin." Kenelle Eskolle? Olin aina pulassa. Jouduin soittelemaan firmojen keskuksiin ja utelemaan, kuka voisi olla kysymyksessä. Kaikkein pahinta asiassa oli se, että minun olisi pitänyt tietää, kenestä puhuttiin.

"Kaikkihan apinan tuntee." Eli minut kyllä tunnettiin, mutta minä en tuntenut tai muistanut ketään.

lapsesta asti kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt, kuinka toiset tuntevat ihmisiä, joita ovat kerran aikaisemmin nähneet. Minä en oppinut edes työtovereitani,kun talo oli monikerroksinen, niin että en heihin joka päivä törmännyt.
Lapsuuden aikaisista kavereista en muista kuin parin nimet, niiden, joiden kiusaamana kuljin koulutietä 3 vuotta.

Luokkakuviin olen merkinnyt vain etunimiä. Ei hajuakaan, keitä he ovat.

Olen ajatellut, että voisiko se johtua siitä, että en ole kiinnostunut ihmisistä? Minulle on yx hailee, kuka asuu naapurissa, tai onko kaupan kassa sama kuin viime viikolla.
Asun ja elän omissa oloissani. Muutama hyvä ystävä on, sekä sukulaiset ja lasten perheet. Ne riittävät näköjään. Ilmeisesti en tarvitse hyvänpäivän tuttuja.

En laske sitä dementiaksi, mutta suurin piirtein sitä syytän, kun minulle tuntematon ihminen huudahtaa:"Etkö sinä nyt minua tunne, kun olen ollut sinun kampaajanasi 10 vuotta!"
No, en tietenkään tunne kuin siellä kampaamossa, työtakki päällä!!

Lue lisää

Puhut kuin minun suullani. Honompaa nimi ja kasvomuistia kuin minulla en usko kenelläkään olevan. Aina olen ollut siinä suhteessa huono muistinen, vanhetessa vielä huonompi.En kuitenkaan tunne vielä olevani dementoitunut.
Tänään viimeksi tuli kaupungilla nuorimies vastaan, sanoi, hei hei, mitä kuuluu. Kysyin mieheltäni, tunsitko? Ei hänkään tuntenut. Mutta mitäs siitä.Hyvä vielä kun osaa kotiinsa takaisin.

en tiiä onko tämä denttii , vai jottain muuta aivojen toiminta häiriöö.

mie oon ain näkevinnäin tuttuja kaupunkilla käyessä. taannoin kerroinkin täällä ko luulin hautajaisii menos olevaa naista tarja haloseksi.

toivon kanssa ko on katsottu televisoo niin sanon jostain että eikös tuo näyttelijä ole meiän pastorin tai jonkuu naapurin näkönen, ja aina toivo sannoo ,että no ei sinnepäinkää.

eile mie taas olin näkevinnäin tutun rouvan kaupan kassajonossa. myö ollaa jo 20 vuuen ajalta tuttuja, mutta sanoin itelle ,että tämä on taas miun aivotoiminta erehys, koska hää pukeutuu mustiin vaateisiin, ja tällä rouvalla oli punainen takki.

olin ilonen ko muistin näin selvän tuntomerkin, olis olt taas noloa ko oisin mänt höpöttämmää.
katselin häntä salaa siin jonottaes ja päivittelin mielessäin mite ihminen voipkii niin muistuttaa toista ihmistä.

hää ko vilkas minnuu ja niin mie äkkiä käänsin pään poispäin. sit tavaratalon ulko ovel osuttii yhtäaikaa ja hää nykäs hihasta ja kysy mitäs kuuluu, onkos sinul kaikki hyvin.

hää ko avas suunsa , äänestä tunsin että tuttu rouvahan siin oli. mie pistoon leivoskahvit lähetsie sanoin, ja kahvilassa pyysin anteeksi ja kerroin etten mie ennää luota ommaa tunnistamissee ko tuttuja tullee vastaa.

hää sano et ,luuli minul olevan jottain vialla ko silviisii luimistelin, ain ko hää katso mie käänsin pään poispäin.jote hää päätti ottaa minnuu ovensuussa.

myö tultii siihe tuloksee että , miun kannattaa tervehtii jos luulen tuntevain jonkuu, mutta ei ruveta juttusille sen enenpää jos toine ei tee alotetta.

minul on suvussa tätä dementtii äitin sisko bertalle se tuli. hänel tuli myös näkö harhoja,vähä toisenlaisii kuitenki ko minul.
hää saatto katsella tyhjää seinää ja ihastella mite kaunis taulu ja kyssyy kukahan sen on maalannu.

hää käänteli ikkunalautalla olevii näkymättömii kukkii ja ihasteli niitä. bertta maalas kauniita kukka tauluja ja mie möinkii niitä viipurin aikaa.

jos tämä on minul dementtin alku astetta, ja käyp myöhemmin sitte niin ,et näen tuttuja vaik ei oo ihmistä muistuttamssa tuttavaa.

voi voi ko sais pään pittää loppuu asti, se on minust kaikista tärkein, älli ko männee se on sillo elämä loppu.

vaikka bertta oli kyllä hyvin onnellinen ja ilman huolii dementissää, hää oli vissii onnellisenpi ko terveenä. bertta ko näki kaiken niin kauniina.

minun naapuri mies sairastu myös, hänel taas alko työt. hää käveli ees taas päivät päästää ja rakens navettaa, minkä oli rakentannu 50 luvulla. hää eli 50 lukkuu uuvellee.

hää oli leski ja luuli minnuu muijaksee ja haki jatkuvasti minnuu lautojen kantoo. sitte poika muutti perheinee taloon ja isäntä oli lukkojen takana ettei päässy kuleksimmaa.

hänel ol sokeri tauti myös. yhten päivän hää istu ojanpenkalla sokkeri paketti sylissaa ja pisteli hymyssäsuin niitä suuhunsa.

mie soitin pojalle et issäis pistelee sokerii tien penkalla, lapset oli kuulema jättäneet oven auki ja hää pääs taas lähtemää.

naapuri oli hyvin mukava mies aikanaa, kuulu sammaa metsästys seuraa ko jalmari. minust ois olt mukava ko hää olis elänt terveenä, meil ko oli paljo mukavii muistoja monen vuoskymmeniin ajoilta. hyö oli ainoot vieraat jotka meil joskus kävi kylässä,hää kuoli kolme vuotta sitten.

nyt pittää nauttii vaa selvästä päästä päivä kerrallaa, ja nauraa pienille kohelluksille.
lääkäriltä ko kysyin kerra onko minul jo dementtii , niin hää sano et sitte ko se on minul, en tule sitä kysymää.:))

mukavaa viikonloppuu toivoo lyyli

señora lyyli kirjoitti:

en tiiä onko tämä denttii , vai jottain muuta aivojen toiminta häiriöö.

mie oon ain näkevinnäin tuttuja kaupunkilla käyessä. taannoin kerroinkin täällä ko luulin hautajaisii menos olevaa naista tarja haloseksi.

toivon kanssa ko on katsottu televisoo niin sanon jostain että eikös tuo näyttelijä ole meiän pastorin tai jonkuu naapurin näkönen, ja aina toivo sannoo ,että no ei sinnepäinkää.

eile mie taas olin näkevinnäin tutun rouvan kaupan kassajonossa. myö ollaa jo 20 vuuen ajalta tuttuja, mutta sanoin itelle ,että tämä on taas miun aivotoiminta erehys, koska hää pukeutuu mustiin vaateisiin, ja tällä rouvalla oli punainen takki.

olin ilonen ko muistin näin selvän tuntomerkin, olis olt taas noloa ko oisin mänt höpöttämmää.
katselin häntä salaa siin jonottaes ja päivittelin mielessäin mite ihminen voipkii niin muistuttaa toista ihmistä.

hää ko vilkas minnuu ja niin mie äkkiä käänsin pään poispäin. sit tavaratalon ulko ovel osuttii yhtäaikaa ja hää nykäs hihasta ja kysy mitäs kuuluu, onkos sinul kaikki hyvin.

hää ko avas suunsa , äänestä tunsin että tuttu rouvahan siin oli. mie pistoon leivoskahvit lähetsie sanoin, ja kahvilassa pyysin anteeksi ja kerroin etten mie ennää luota ommaa tunnistamissee ko tuttuja tullee vastaa.

hää sano et ,luuli minul olevan jottain vialla ko silviisii luimistelin, ain ko hää katso mie käänsin pään poispäin.jote hää päätti ottaa minnuu ovensuussa.

myö tultii siihe tuloksee että , miun kannattaa tervehtii jos luulen tuntevain jonkuu, mutta ei ruveta juttusille sen enenpää jos toine ei tee alotetta.

minul on suvussa tätä dementtii äitin sisko bertalle se tuli. hänel tuli myös näkö harhoja,vähä toisenlaisii kuitenki ko minul.
hää saatto katsella tyhjää seinää ja ihastella mite kaunis taulu ja kyssyy kukahan sen on maalannu.

hää käänteli ikkunalautalla olevii näkymättömii kukkii ja ihasteli niitä. bertta maalas kauniita kukka tauluja ja mie möinkii niitä viipurin aikaa.

jos tämä on minul dementtin alku astetta, ja käyp myöhemmin sitte niin ,et näen tuttuja vaik ei oo ihmistä muistuttamssa tuttavaa.

voi voi ko sais pään pittää loppuu asti, se on minust kaikista tärkein, älli ko männee se on sillo elämä loppu.

vaikka bertta oli kyllä hyvin onnellinen ja ilman huolii dementissää, hää oli vissii onnellisenpi ko terveenä. bertta ko näki kaiken niin kauniina.

minun naapuri mies sairastu myös, hänel taas alko työt. hää käveli ees taas päivät päästää ja rakens navettaa, minkä oli rakentannu 50 luvulla. hää eli 50 lukkuu uuvellee.

hää oli leski ja luuli minnuu muijaksee ja haki jatkuvasti minnuu lautojen kantoo. sitte poika muutti perheinee taloon ja isäntä oli lukkojen takana ettei päässy kuleksimmaa.

hänel ol sokeri tauti myös. yhten päivän hää istu ojanpenkalla sokkeri paketti sylissaa ja pisteli hymyssäsuin niitä suuhunsa.

mie soitin pojalle et issäis pistelee sokerii tien penkalla, lapset oli kuulema jättäneet oven auki ja hää pääs taas lähtemää.

naapuri oli hyvin mukava mies aikanaa, kuulu sammaa metsästys seuraa ko jalmari. minust ois olt mukava ko hää olis elänt terveenä, meil ko oli paljo mukavii muistoja monen vuoskymmeniin ajoilta. hyö oli ainoot vieraat jotka meil joskus kävi kylässä,hää kuoli kolme vuotta sitten.

nyt pittää nauttii vaa selvästä päästä päivä kerrallaa, ja nauraa pienille kohelluksille.
lääkäriltä ko kysyin kerra onko minul jo dementtii , niin hää sano et sitte ko se on minul, en tule sitä kysymää.:))

mukavaa viikonloppuu toivoo lyyli

Lue lisää

Kiitos vaan vierailusta señora lyyli. Kun tähän ketjuun on valitettavasti tullut näinkin vähän hauskoja juttuja, niin sinä kivasti paikkasit tätä puutetta. Luen sen vielä toisenkin kerran, mutta kirjoitan tämän kiitoksen tässä ensin.

Katleija kirjoitti:

Kiitos vaan vierailusta señora lyyli. Kun tähän ketjuun on valitettavasti tullut näinkin vähän hauskoja juttuja, niin sinä kivasti paikkasit tätä puutetta. Luen sen vielä toisenkin kerran, mutta kirjoitan tämän kiitoksen tässä ensin.

Lue lisää

Eihän tämä vastauksien vähyys johdu muusta kuin, että ei enää illalla muista, mitä päivän mittaan on tullut töppäiltyä... se dementia nääs. Jotta älä ollenkaan sure. Aihe on mitä mainioin.

Katleija kirjoitti:

Kiitos vaan vierailusta señora lyyli. Kun tähän ketjuun on valitettavasti tullut näinkin vähän hauskoja juttuja, niin sinä kivasti paikkasit tätä puutetta. Luen sen vielä toisenkin kerran, mutta kirjoitan tämän kiitoksen tässä ensin.

Lue lisää

kiittelen,hörähtelen aina hänen kommelluksilleen,kuten "Hyvää päivää tasavallan presidentti" se tilanne tuli silmiini niin elävänä,hytkyin pitkän aikaa.


En muista olenko kertonut,kai dementiasta johtuu, kun hienona kipsuttelin kaupungin katuja.
Silloin oli kellohelmat muotia ja pitkiä oli hameet,puolisääreen.
Kai olin vessassa käynyt, niinkuin aina käydään kun kävelemään lähdetään.
Oli kesä ja vaatetus sen mukainen. Kävelin korkokengin pää pystyssä,laukku kädessä heiluen,olim jo muutaman kadun mittaillut,kun perästäni naapurissa asuva mies huuteli pysähtymään,ihmetellen pysähdyin.
Hän vähän vaikean näköisenä katsoo minuun ja sanoo, anteeeksi, mutta sinulla on hame takaa ylhäällä.
Arvaatteko miten pian tempaisen hameen helman alas, oli mokoma jäänyt housun kaulukseen kiinni.

Kiittelin ja punaisena katselin ympärilleni,sitten reipasta askellusta seuraavan kadun kulman taa.

Nyt naurattaa, mutta vieläkin,kun tämän miehen näen tuntuu kuin punastuisin, hän tuskin muistaa.
Tämä ei dementtia,mutta nolo ja tuli paremman puutteessa mieleen.

SkillaN kirjoitti:

kiittelen,hörähtelen aina hänen kommelluksilleen,kuten "Hyvää päivää tasavallan presidentti" se tilanne tuli silmiini niin elävänä,hytkyin pitkän aikaa.


En muista olenko kertonut,kai dementiasta johtuu, kun hienona kipsuttelin kaupungin katuja.
Silloin oli kellohelmat muotia ja pitkiä oli hameet,puolisääreen.
Kai olin vessassa käynyt, niinkuin aina käydään kun kävelemään lähdetään.
Oli kesä ja vaatetus sen mukainen. Kävelin korkokengin pää pystyssä,laukku kädessä heiluen,olim jo muutaman kadun mittaillut,kun perästäni naapurissa asuva mies huuteli pysähtymään,ihmetellen pysähdyin.
Hän vähän vaikean näköisenä katsoo minuun ja sanoo, anteeeksi, mutta sinulla on hame takaa ylhäällä.
Arvaatteko miten pian tempaisen hameen helman alas, oli mokoma jäänyt housun kaulukseen kiinni.

Kiittelin ja punaisena katselin ympärilleni,sitten reipasta askellusta seuraavan kadun kulman taa.

Nyt naurattaa, mutta vieläkin,kun tämän miehen näen tuntuu kuin punastuisin, hän tuskin muistaa.
Tämä ei dementtia,mutta nolo ja tuli paremman puutteessa mieleen.

Lue lisää

Minä olen taas tänään sellaisella kikatuspäällä, että kaikki naurattaa. Skillan-ystäväkin on sellainen hyväsydäminen ja hänelle tuli semmoinen olo, että pitää tuohon Katleijan ketjuun nyt jotain laittaa. Kiitos. Arvaa mitä, minä olen huomannut että olen alkanut kirjoittaa samoja juttuja uudelleen, mutta ei hätää onhan Skillankin tuon ennen kertonut. §:-))) Mutta ei se ole vaarallista, sillä luulen ettei nuo muut sitä huomaa.

SkillaN kirjoitti:

kiittelen,hörähtelen aina hänen kommelluksilleen,kuten "Hyvää päivää tasavallan presidentti" se tilanne tuli silmiini niin elävänä,hytkyin pitkän aikaa.


En muista olenko kertonut,kai dementiasta johtuu, kun hienona kipsuttelin kaupungin katuja.
Silloin oli kellohelmat muotia ja pitkiä oli hameet,puolisääreen.
Kai olin vessassa käynyt, niinkuin aina käydään kun kävelemään lähdetään.
Oli kesä ja vaatetus sen mukainen. Kävelin korkokengin pää pystyssä,laukku kädessä heiluen,olim jo muutaman kadun mittaillut,kun perästäni naapurissa asuva mies huuteli pysähtymään,ihmetellen pysähdyin.
Hän vähän vaikean näköisenä katsoo minuun ja sanoo, anteeeksi, mutta sinulla on hame takaa ylhäällä.
Arvaatteko miten pian tempaisen hameen helman alas, oli mokoma jäänyt housun kaulukseen kiinni.

Kiittelin ja punaisena katselin ympärilleni,sitten reipasta askellusta seuraavan kadun kulman taa.

Nyt naurattaa, mutta vieläkin,kun tämän miehen näen tuntuu kuin punastuisin, hän tuskin muistaa.
Tämä ei dementtia,mutta nolo ja tuli paremman puutteessa mieleen.

Lue lisää

Seitsemänkymmentäluvullahan ne hienot maisemakonttorit tulivat. Jokaisella oli oma karsina eikä koko kerroksessa ollut erillisiä huoneita.
Karsinan seinämät olivat 1,5 m, joten niiden yli näkyi pää, kun ihminen nousi seisomaan.

Eräs konttoristimme tuli aamulla työhön kiireisenä ja ripusti takkinsa ovensuun naulakkoon. Hän kääntyi peiliin päin ja huomasi sitten kauhistuksekseen, että oli alushameessa.
Leninki oli unohtunut kokonaan!
Sen sijaan, että olisi napannut takkinsa ja livahtanut ulos takaisin, hän kiljaisi kuin höyryveturi!
Silmänräpäyksessä joka karsinasta nousi päät kuin hylkeet avannosta.

Onko tämä sitten pantava dementian piikkiin vai mihin, mutta eipä jäänyt juuri kenellekään epäselväksi, että Elman mekko oli jäänyt kotiin.

mirjamarja kirjoitti:

Seitsemänkymmentäluvullahan ne hienot maisemakonttorit tulivat. Jokaisella oli oma karsina eikä koko kerroksessa ollut erillisiä huoneita.
Karsinan seinämät olivat 1,5 m, joten niiden yli näkyi pää, kun ihminen nousi seisomaan.

Eräs konttoristimme tuli aamulla työhön kiireisenä ja ripusti takkinsa ovensuun naulakkoon. Hän kääntyi peiliin päin ja huomasi sitten kauhistuksekseen, että oli alushameessa.
Leninki oli unohtunut kokonaan!
Sen sijaan, että olisi napannut takkinsa ja livahtanut ulos takaisin, hän kiljaisi kuin höyryveturi!
Silmänräpäyksessä joka karsinasta nousi päät kuin hylkeet avannosta.

Onko tämä sitten pantava dementian piikkiin vai mihin, mutta eipä jäänyt juuri kenellekään epäselväksi, että Elman mekko oli jäänyt kotiin.

Lue lisää

Toi oli ko painajaisunesta.

mirjamarja kirjoitti:

Seitsemänkymmentäluvullahan ne hienot maisemakonttorit tulivat. Jokaisella oli oma karsina eikä koko kerroksessa ollut erillisiä huoneita.
Karsinan seinämät olivat 1,5 m, joten niiden yli näkyi pää, kun ihminen nousi seisomaan.

Eräs konttoristimme tuli aamulla työhön kiireisenä ja ripusti takkinsa ovensuun naulakkoon. Hän kääntyi peiliin päin ja huomasi sitten kauhistuksekseen, että oli alushameessa.
Leninki oli unohtunut kokonaan!
Sen sijaan, että olisi napannut takkinsa ja livahtanut ulos takaisin, hän kiljaisi kuin höyryveturi!
Silmänräpäyksessä joka karsinasta nousi päät kuin hylkeet avannosta.

Onko tämä sitten pantava dementian piikkiin vai mihin, mutta eipä jäänyt juuri kenellekään epäselväksi, että Elman mekko oli jäänyt kotiin.

Lue lisää

olen minäkin joitaan tuollasia paljastelijoita nähnyt.
Mikähän oli tarkoitus?

Katleija kirjoitti:

Minä olen taas tänään sellaisella kikatuspäällä, että kaikki naurattaa. Skillan-ystäväkin on sellainen hyväsydäminen ja hänelle tuli semmoinen olo, että pitää tuohon Katleijan ketjuun nyt jotain laittaa. Kiitos. Arvaa mitä, minä olen huomannut että olen alkanut kirjoittaa samoja juttuja uudelleen, mutta ei hätää onhan Skillankin tuon ennen kertonut. §:-))) Mutta ei se ole vaarallista, sillä luulen ettei nuo muut sitä huomaa.

Lue lisää

dementian läpi tunkeva ajatus mullakin,kuin olisin sen jossakin jutunnut, mutta missä sitä en muista.
Sotkeutuu nuo vähäiset ajatukset, väliin luen lehtiäkin ja sitten mietin missä tuonkin jutun olen lukenut koneella vai lehdessä,,,tälläistä tämä on.
Olen päättänyt muistaa,jos en heti niin vähän ajan perästä se muisti kadonneen esiin vetää ja tiedätkö ihan ähättelin itselleni,että kylläpäs muistin.
Se taitaa olla sitä aivojumppaa.

Toivottavasti osasin värittää tuon helmat hampaissa kulkemisen paremmin,kuin edellisellä kerralla.
Voihan sitä saman jutun kertoakkin, kun vain maustaa meheämmin;))DD

Kiltteydestä en tiedä, kyllä pirut istuu minussakin, yritän vain pitää taka-alalla,,,,

Hintriika kirjoitti:

Eihän tämä vastauksien vähyys johdu muusta kuin, että ei enää illalla muista, mitä päivän mittaan on tullut töppäiltyä... se dementia nääs. Jotta älä ollenkaan sure. Aihe on mitä mainioin.

Lue lisää

Juuri niin se on, en muista mitä piti kirjoittaa.

Muistan joskus ikivanhoja työjippoja, ne eivät edes unohdu, vaikka kuinka haluaisin.

Lähi muisti pätkii, eikä se ole naurun asia. On joku tärkeä paperi kädessä ja kerran kääntymisen jälkeen se on hävinnyt.

Tavaroilla pitäisi olla tarkka paikka.

Ennen vanhaan ihmiset asuivat ikänsä samassa paikkaa. Tutut rutiinit tehtiin, kyläpolut tunnettiin.
Kun ihminen repäistiin totutusta ympäristöstä irti. Sitten se alkoi näkyä: - Puita etsimään ja tulta sähköhellaan sytyttämään - . Näitä juttuja piisaa.

Tuo kahvinkeitin on aivan mahdoton vempula, aina joku vaihe unohtuu.

Eilen iltapäivällä sitä katsahdin, kappas vaan miksi se oli vielä päällä, olin unohtanut juoda aamukahvin!

Hellassa on onneksi ajastin, joka sen sammuttaa, vaikka kyllä moni kattila on siitä huolimatta piloille palanut.

beataBarbara kirjoitti:

Juuri niin se on, en muista mitä piti kirjoittaa.

Muistan joskus ikivanhoja työjippoja, ne eivät edes unohdu, vaikka kuinka haluaisin.

Lähi muisti pätkii, eikä se ole naurun asia. On joku tärkeä paperi kädessä ja kerran kääntymisen jälkeen se on hävinnyt.

Tavaroilla pitäisi olla tarkka paikka.

Ennen vanhaan ihmiset asuivat ikänsä samassa paikkaa. Tutut rutiinit tehtiin, kyläpolut tunnettiin.
Kun ihminen repäistiin totutusta ympäristöstä irti. Sitten se alkoi näkyä: - Puita etsimään ja tulta sähköhellaan sytyttämään - . Näitä juttuja piisaa.

Tuo kahvinkeitin on aivan mahdoton vempula, aina joku vaihe unohtuu.

Eilen iltapäivällä sitä katsahdin, kappas vaan miksi se oli vielä päällä, olin unohtanut juoda aamukahvin!

Hellassa on onneksi ajastin, joka sen sammuttaa, vaikka kyllä moni kattila on siitä huolimatta piloille palanut.

Lue lisää

Minullakin on se hella-ajasin, mutta se jota minä kärytän on ne hellan levyjen suojukset.(4kpl) Laitan levyn päälle ja otan siitä sen suojuksen pois. Jonkin ajan kuluttua alkaa nenään tulla palaneen maalin käryä. Voi ei, olen laittanut väärän levyn päälle ja sitten se suojus taas menee piloille (hinta n.6 euroa).

Näyttää vartaloaan kirjoitti:

olen minäkin joitaan tuollasia paljastelijoita nähnyt.
Mikähän oli tarkoitus?

Konttoristin asu 70-luvulla oli säädyllinen ja asiallinen. Jopa kesäkuumallakin katsottiin pitkään hartiat paljastavia kesähetaleita työpaikalla. Sitä paitsi ilmastoinnitkin maisemakonttoreissa olivat niin alkeellisia, että villatakit päällä oli pakko istua kesälläkin, jos ilmastointi toimi. Usein se hajosi, jos joutui liian kovalle rasitukselle.

Eipä siihen aikaan arkivaatteiden alla mitään pitsejä jatkuvasti käytetty. Kyllä ne alushameet olivat silkkitrikoota ja koristeena korkeintaan jokun brodeeraus.

Elmaparka oli kyllä ihan tosissaan.

mirjamarja kirjoitti:

Seitsemänkymmentäluvullahan ne hienot maisemakonttorit tulivat. Jokaisella oli oma karsina eikä koko kerroksessa ollut erillisiä huoneita.
Karsinan seinämät olivat 1,5 m, joten niiden yli näkyi pää, kun ihminen nousi seisomaan.

Eräs konttoristimme tuli aamulla työhön kiireisenä ja ripusti takkinsa ovensuun naulakkoon. Hän kääntyi peiliin päin ja huomasi sitten kauhistuksekseen, että oli alushameessa.
Leninki oli unohtunut kokonaan!
Sen sijaan, että olisi napannut takkinsa ja livahtanut ulos takaisin, hän kiljaisi kuin höyryveturi!
Silmänräpäyksessä joka karsinasta nousi päät kuin hylkeet avannosta.

Onko tämä sitten pantava dementian piikkiin vai mihin, mutta eipä jäänyt juuri kenellekään epäselväksi, että Elman mekko oli jäänyt kotiin.

Lue lisää

Keväällä -88 valmistauduin Kvinnor Kan-messuille ja oli tuhat rautaa tulessa, ajatukset aina jossakin muualla kuin siinä mitä oli tekemässä.
Piti löytää edustusasu messuille. Olin hienossa naisten liikkeessä ja sovittanut Betty Barcleyn jakkupukua kiireesti, peilannut sovituskopin ulkopuolella, takaisin sovituskoppiin, riisuin hameen ja jakun päältäni, vetäisin ulsterin päälleni ja menin maksamaan pukua.
Rullarappusissa tunsin että kävi kylmä veto takkini alle (onneksi oli napit kiinni). Siinä tuli mieleeni, että olin unohtanut laittaa oman hameeni päälle!
Kiireesti takaisin samaan koppiin pukeutumaan!
Hyvä että huomasin ajoissa, ennenkuin menin baariin syömään!

Katleija kirjoitti:

Minullakin on se hella-ajasin, mutta se jota minä kärytän on ne hellan levyjen suojukset.(4kpl) Laitan levyn päälle ja otan siitä sen suojuksen pois. Jonkin ajan kuluttua alkaa nenään tulla palaneen maalin käryä. Voi ei, olen laittanut väärän levyn päälle ja sitten se suojus taas menee piloille (hinta n.6 euroa).

Lue lisää

Tuohon hellansuojustemppuun ei tarvita edes dementiaa. Taisin olla alle 40, kun se jo ensimmäisten suojusten kanssa onnistui minulta!

Mutta tavaroitten yhtäkkinen katoaminen on tosi pirullista. On olemassa aineen häviämättömyyden laki, jota ei edes eduskunta tai presidentti voi muuksi säätää! Silti vastikään kädessä olleet tavarat menevät hukkaan.

Missä on paikka nimeltä Hukka? Ajatelkaa, mitä kaikkea sieltä voisi löytää! Vaikka taitaa olla susi koko tämä juttu...

Hintriika kirjoitti:

Tuohon hellansuojustemppuun ei tarvita edes dementiaa. Taisin olla alle 40, kun se jo ensimmäisten suojusten kanssa onnistui minulta!

Mutta tavaroitten yhtäkkinen katoaminen on tosi pirullista. On olemassa aineen häviämättömyyden laki, jota ei edes eduskunta tai presidentti voi muuksi säätää! Silti vastikään kädessä olleet tavarat menevät hukkaan.

Missä on paikka nimeltä Hukka? Ajatelkaa, mitä kaikkea sieltä voisi löytää! Vaikka taitaa olla susi koko tämä juttu...

Lue lisää

Pieni pojan poikani, oli silloin kolmen vanha, touhusi makuukamarissani ja oli ylettynyt ottaa korurasiani kaapin päältä. Huomasin ja kerättiin yhdessä korut takaisin talteen. Toinen kultainen timanttikorvakoruni katosi niin etten sitä ikinä löytänyt. Kävin makuukamarini sentti sentiltä läpi ja muuhun tulokseen en tullut, kuin että se poika söi sen. Mene ja tiedä.

Hintriika kirjoitti:

Tuohon hellansuojustemppuun ei tarvita edes dementiaa. Taisin olla alle 40, kun se jo ensimmäisten suojusten kanssa onnistui minulta!

Mutta tavaroitten yhtäkkinen katoaminen on tosi pirullista. On olemassa aineen häviämättömyyden laki, jota ei edes eduskunta tai presidentti voi muuksi säätää! Silti vastikään kädessä olleet tavarat menevät hukkaan.

Missä on paikka nimeltä Hukka? Ajatelkaa, mitä kaikkea sieltä voisi löytää! Vaikka taitaa olla susi koko tämä juttu...

Lue lisää

Joo, hukka meidät perii!

kysyn:

Olenko minä se sama akka, joka tässä äsken kävi?

Hintriika kirjoitti:

Tuohon hellansuojustemppuun ei tarvita edes dementiaa. Taisin olla alle 40, kun se jo ensimmäisten suojusten kanssa onnistui minulta!

Mutta tavaroitten yhtäkkinen katoaminen on tosi pirullista. On olemassa aineen häviämättömyyden laki, jota ei edes eduskunta tai presidentti voi muuksi säätää! Silti vastikään kädessä olleet tavarat menevät hukkaan.

Missä on paikka nimeltä Hukka? Ajatelkaa, mitä kaikkea sieltä voisi löytää! Vaikka taitaa olla susi koko tämä juttu...

Lue lisää

...hyvin hukkaamaan tavaroita kädestäni. Töissä se on ollut bravuurini 30 vuotta. Luen jotakin paperia, joka on ensiarvoisen tärkeä. Hetken kuluttua sitä ei enää ole missään.

Ennen vanhaan, kun töissä silputtiin kaikki luottamukselliset paperit itse, niin onnistuin saamaan kravattini silppurin nieluun. Siinä oli kyllä hengenlähtö lähellä. Onneksi ennätin sammuttaa silppurin, muutenhan olisin kuristunut kuoliaaksi.

Minun "arkistointisysteemini" töissä oli aina aikajärjestys. Käytännössä se tarkoitti sitä, että työpäydälläni oli paperivuori. Päällimmäisinä olivat uusimmat paperit. Kaikki kauhistelivat huoneeni sekasortoa. Kerran sihteerini "siivosi" huoneeni, kun olin asiakaskäynnillä. Hän järjesti paperit siisteihin pinoihin. Se oli katastrofi! Koko kasan päällimmäisenä oli tärkeä muistilappu, jossa oli henkilön nimi ja puhelinnumero. Asia piti hoitaa heti, ja enhän minä muista ihmisten nimiä. Etsin sitä lappua sitten lähes kolme tuntia.

Olen vielä osittain työelämässä. Nykyiselle assistentilleni olen tiukasti sanonut, ettei pöytääni saa siivota ilman lupaani. Hän on maailan paras assitentti (kaikin tavoin). Hän on pelkää kiltteyttään siivonnut pöytäni jo kolme kertaa eikä ole hukannut yhtään mitään.

Iili kirjoitti:

...hyvin hukkaamaan tavaroita kädestäni. Töissä se on ollut bravuurini 30 vuotta. Luen jotakin paperia, joka on ensiarvoisen tärkeä. Hetken kuluttua sitä ei enää ole missään.

Ennen vanhaan, kun töissä silputtiin kaikki luottamukselliset paperit itse, niin onnistuin saamaan kravattini silppurin nieluun. Siinä oli kyllä hengenlähtö lähellä. Onneksi ennätin sammuttaa silppurin, muutenhan olisin kuristunut kuoliaaksi.

Minun "arkistointisysteemini" töissä oli aina aikajärjestys. Käytännössä se tarkoitti sitä, että työpäydälläni oli paperivuori. Päällimmäisinä olivat uusimmat paperit. Kaikki kauhistelivat huoneeni sekasortoa. Kerran sihteerini "siivosi" huoneeni, kun olin asiakaskäynnillä. Hän järjesti paperit siisteihin pinoihin. Se oli katastrofi! Koko kasan päällimmäisenä oli tärkeä muistilappu, jossa oli henkilön nimi ja puhelinnumero. Asia piti hoitaa heti, ja enhän minä muista ihmisten nimiä. Etsin sitä lappua sitten lähes kolme tuntia.

Olen vielä osittain työelämässä. Nykyiselle assistentilleni olen tiukasti sanonut, ettei pöytääni saa siivota ilman lupaani. Hän on maailan paras assitentti (kaikin tavoin). Hän on pelkää kiltteyttään siivonnut pöytäni jo kolme kertaa eikä ole hukannut yhtään mitään.

Lue lisää

Työ aikaan myös kynät olivat useimmiten Hukassa.
Kumma kun niitä oli aina liian vähän!

Kokeilin jopa pöytään kiinni sitomista.
Ei auttanut.

Työrupeaman jälkeen löytyi varmaan
matkalaukullinen kyniä mitä merkillisimmistä paikoista.

Tarttuvatko ne jollain magneetilla kiinni?
Vai kävelevätkö ne itsekseen pois näköpiiristä?

beataBarbara kirjoitti:

Työ aikaan myös kynät olivat useimmiten Hukassa.
Kumma kun niitä oli aina liian vähän!

Kokeilin jopa pöytään kiinni sitomista.
Ei auttanut.

Työrupeaman jälkeen löytyi varmaan
matkalaukullinen kyniä mitä merkillisimmistä paikoista.

Tarttuvatko ne jollain magneetilla kiinni?
Vai kävelevätkö ne itsekseen pois näköpiiristä?

Lue lisää

Kun aikanaan piti ruveta käyttämään lukulaseja, niin kyllä ne olivat varmaan joka päivä hukassa. Ne jäivät kotiin/työhön. Ne unohtuivat kahviloiden pöydälle tai siihen toiseen käsilaukkuun.
Usein ne hirveän hakemisen jälkeen löytyivät päälaelta, jonne olin ne tyrkännyt lakattuani lukemasta.

mirjamarja kirjoitti:

Kun aikanaan piti ruveta käyttämään lukulaseja, niin kyllä ne olivat varmaan joka päivä hukassa. Ne jäivät kotiin/työhön. Ne unohtuivat kahviloiden pöydälle tai siihen toiseen käsilaukkuun.
Usein ne hirveän hakemisen jälkeen löytyivät päälaelta, jonne olin ne tyrkännyt lakattuani lukemasta.

Lue lisää

Yhteen aikaan oli sellaiset rinksuttimet, joihin rillit kiinnitettiin,
ja ne roikkuivat vapaasti tuossa rinnan päällä,
jos muisti ne siitä tarvittaessa tempaista.

Huomautus siihen aikaan:

Ai, sinullakin on jo nuo ”keski-iänmerkit”

beataBarbara kirjoitti:

Yhteen aikaan oli sellaiset rinksuttimet, joihin rillit kiinnitettiin,
ja ne roikkuivat vapaasti tuossa rinnan päällä,
jos muisti ne siitä tarvittaessa tempaista.

Huomautus siihen aikaan:

Ai, sinullakin on jo nuo ”keski-iänmerkit”

Lue lisää

Jos ei se roiku kaulassa, niin sen unohtaa aina jonnekin. - Kun sitten teen jotakin keskittymistä vaativaa asiaa esimerkiksi tietokoneella - sellaista, johon todella täytyy paneutua, ja jossa kaikki ajatukset on mukana - niin saan lähes sydärin, jos puhelin yhtäkkiä soi.

Jos on muistanut laskea puhelimen ajoissa pöydälle, niin ei hätää mitään, mutta kun se yhtäkkiä soi leuan alla kesken kaikkia muita ajatuksia, niin auta armias!

Tällainen "dementia-ketju" pitäisi olla jatkuvasti esillä. Terapeuttista ja opettavaista on. Olen oppinut ennaltaehkäisyä lukemastani paljon. Nytkin on keittiön pöydällä liput ja laput asennossa huomista varten. Pitää muistaa mennä kampaajalle, tarkistaa keskuslämmityksen vesisäiliön tilanne, muistaa ottaa pyykit pois koneesta (pesen yösähköllä, joka on puolet halvempaa) ja paljon muuta.

Mutta mokailee Ylläpitokin. En ollut uskoa silmiäni, kun jokin aika sitten kirjoittaessani viestiä näihin "ikäihmisiin", huomasin itselläni olevan ihan oudon nikin. Vilkaisin Galleria-sivulle. Nikki ilmoitti iäkseni 32v. Arvatkaa, oliko oloni nuorekas?

Minä syntyjä syviä miettimään. Tässä on arvoituksen ratkaisu: Rekisteröintiuudistus tapahtui joskus 2001-2002 ( en muista ). Tällöin Ylläpito rekisteröi "vanhat rekisteröidyt" automaattisesti. Minulla oli virallisessa sähköpostissani unohtuneena käyttämätön rekisteröity nikki. No, Ylläpito sen sitten uudistusvimmassaan rekisteröi virheellisesti ja minä nuorenin kerta heitolla 32 v:)))

Korjasin itse virheen - haluan olla oma ikäiseni! Mutta jos joskus tänne ilmaantuu vielä "Agapecn", se olen minä...

Frederiikka kirjoitti:

Tällainen "dementia-ketju" pitäisi olla jatkuvasti esillä. Terapeuttista ja opettavaista on. Olen oppinut ennaltaehkäisyä lukemastani paljon. Nytkin on keittiön pöydällä liput ja laput asennossa huomista varten. Pitää muistaa mennä kampaajalle, tarkistaa keskuslämmityksen vesisäiliön tilanne, muistaa ottaa pyykit pois koneesta (pesen yösähköllä, joka on puolet halvempaa) ja paljon muuta.

Mutta mokailee Ylläpitokin. En ollut uskoa silmiäni, kun jokin aika sitten kirjoittaessani viestiä näihin "ikäihmisiin", huomasin itselläni olevan ihan oudon nikin. Vilkaisin Galleria-sivulle. Nikki ilmoitti iäkseni 32v. Arvatkaa, oliko oloni nuorekas?

Minä syntyjä syviä miettimään. Tässä on arvoituksen ratkaisu: Rekisteröintiuudistus tapahtui joskus 2001-2002 ( en muista ). Tällöin Ylläpito rekisteröi "vanhat rekisteröidyt" automaattisesti. Minulla oli virallisessa sähköpostissani unohtuneena käyttämätön rekisteröity nikki. No, Ylläpito sen sitten uudistusvimmassaan rekisteröi virheellisesti ja minä nuorenin kerta heitolla 32 v:)))

Korjasin itse virheen - haluan olla oma ikäiseni! Mutta jos joskus tänne ilmaantuu vielä "Agapecn", se olen minä...

Lue lisää

Sä olet vieläkin nuori Otavan laskuopin mukaan laskettuna.

fiiuliN kirjoitti:

Sä olet vieläkin nuori Otavan laskuopin mukaan laskettuna.

on ihan OK olla 60 ikäinen! Otavan laskuoppi on mukava oppikirja:)))

Frederiikka kirjoitti:

on ihan OK olla 60 ikäinen! Otavan laskuoppi on mukava oppikirja:)))

Kysyy dementoitunut.