Olen jo pitkään lukenut viestejä tältä palstalta ja omasta puolestani voin kertoa olevani haluton osapuoli parisuhteessamme. Takana on pitkä taival, kohta 16 vuotta, itse olen 32. Olen miettinyt syytä ja nyt sen jo tiedän. En rakasta häntä niin kuin miestä pitäisi, välitän kyllä jo lapsiemmekin tähden. Joskus suostun seksiin, koska tiedän sen olevan hänelle tärkeää, mutta nyttemmin olen alkanut miettiä sitäkin, miksi siihen yleensä pitää suostua. Hänen kosketuksensa ei tunnu yhtään miltään, ei sytytä millään tavoin ja aktin jälkeen itken salaa. Tunnen itseni hyväksikäytetyksi ja yksinäiseksi. Olen nyt 32 ja mietin tulevaa. Enkö minäkin olisi ehkä ansainnut hitusen onnea ja tuntea tyydyttävää seksielämää? Nautin kyllä fantasioista, mutta vain yksin, en hänen kanssaan edes jaettuna.
Olen koittanut piristää seksielämäämme kokeiluilla, joista itse tiedän nauttivani, fantasiamaailman kautta koettuna, mutta silti hän on se joka sammuttaa jollain tavalla liekin. En siedä hänen kosketustaan mielelläni.
Onko samassa tilanteessa olevia ja pitäisikö vain suosiolla antaa hänellekin vapaus etsiä halukkaampi nainen?
Olen koittanut piristää seksielämäämme kokeiluilla, joista itse tiedän nauttivani, fantasiamaailman kautta koettuna, mutta silti hän on se joka sammuttaa jollain tavalla liekin. En siedä hänen kosketustaan mielelläni.
Onko samassa tilanteessa olevia ja pitäisikö vain suosiolla antaa hänellekin vapaus etsiä halukkaampi nainen?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sulle on tullut sukukompleksi, niinkuin ihmiset kun asuu lapsena perheensä kanssa niin ei silloin tee mieli niiden ihmisten kanssa seksiä. Ei ihmisiä ole tarkoitettu parisuhteessa asumaan ja olemaan nenät vastakkain koko ajan, välillä erossa ja omia hommia ja matkoja ja muuta mä uskon että se auttaisi ettei ala pitämään toista sisaruksenaan.
Vai olisiko se sittenkin mahdollista että osaisi pitää suhteessa yllä sitä kivaa juttua mikä on suhteen alussa niin että se kestäisi pitempään kuin ihmiset vaikka olisi yhdessä jatkuvasti?
Väestöliiton sivuilta parisuhteen vaiheista kohdasta itsenäistyminen:
"Itsenäistymisvaiheessa haetaan sopivaa läheisyyden ja etäisyyden astetta verrattuna alun yhteen kietoutuneisuuteen. Aletaan tehdä asioita erikseen, eikä aina yhdessä, opetellaan ongelmanratkaisuja, eri mieltä olemista ja lopulta onnistuttaessa kehitetään yhteistä sosiaalista todellisuutta: kenen kanssa seurustellaan yhdessä ja erikseen. Sovitaan miten harrastetaan: yhteiset, omat harrastukset jne. Tällöin opetellaan miten otetaan omaa tilaa ilman, että se uhkaa liikaa toista. Vasta tässä vaiheessa mahdollistuu todellinen intimiteetti, kun puolisot jakavat tunteita ja kokemuksia realistisesti."
http://www.vaestoliitto.fi/toimiva_parisuhde/parisuhteen_vaiheet/itsenaistymisvaihe/
Mieheni on aina kontrolloinut menojani todella tiukasti, ja ei juuri halua minun menevän mihinkään ilman häntä. Nyttemmin kyllä olen ottanut oman mielenrauhani vuoksi "omaakin aikaa" mutta se ei koskaan tapahdu tappelematta. Ehkä olet oikeassa siinä että tuon tyyppinen "isällinen" valvonta ei mielestäni kuulu tasavertaiseen parisuhteeseen ja en osaa enää häntä ajatella rakastavana puolisona vaan holhoavana asuinkumppanina jonka vallankäytön alla olen henkisesti ja fyysisesti..
Miksi on pitänyt ruveta ihan kakarana kotia leikkimään? Tuossa on tulos! Nainen parhaimmillaan ja nyt jo puolisoonsa lopen kyllästynyt..Olisitte siirtäneet hiukan myöhemmäksi ne seksileikit, niin ei tulisi tuo kyllästyminen vastaan silloin, kun intohimon pitäisi roihuta vuosia vielä kuumimmillaan.
Parisuhteeseen kuuluu kumppaninsa arvostaminen ja kunnioittaminen, tietysti rakkauden lisäksi, mutta mitä 16v. tietää silloin niistä...
Voi lapsiraukat! Teiltä jäi nuoruus elämättä ja nyt niitä haikailette..
... varmaan jutella asiasta. Tuo on tosi inhottavaa sinulle ja todella epäreilua puolisollesi.
Miksi tuhlaat elämääsi noin kun et kerran ole onnellinen etkä osaa asioista edes puhua vaan "itket salaa" kuten kirjoitit tekeväsi.
Jos haluat nauttia seksistä niin tässä pieni neuvo, mikä auttoi minulle. Ensinnäkin tietyistä asioista täytyy puhua ja tietyistä asioista ei koskaan.
Jos et tunne saavasi ollenkaan (koskaan) tyydytystä niin älä ainakaan feikkaa sitä, koska silloin mies luulee kaiken olevan hyvin... jos feikkaat, niin älä vaan sano sitä (paitsi jos haluat loukata häntä verisesti)
Itse en myöskään halunnut sanoa miehelleni, että "hei, en saa orgasmia sun kanssa" vaan opetan häntä elekielellä... vartalollani, käsilläni. Ohjaan kirjaimellisesti hänen käsiään sinne mihin haluan (esim. klitorikselle). En koskaan feikkaa orgasmia ettei mieheni vahingossakaan luule minun olevan ok kun hän on lopettamassa. Seksi ei toellakaan ole vain miehiä varten vaan molempia ja siksi myös miehen on huomioitava että nainen varmasti saa orgasmin.
Välillä teen jotain aivan uusia "akrobatioita" ja nappaan ohjakset itselleni jolloin mies myös "oppii" mistä asennoista / kosketuksesta pidän.
Kun haluan että mies "ohjaa" niin leikin alistuvaa... siis elekielellä kaikki.
Kokeilepa, jos haluat orgasmin.
MUTTA!!!!: Jos sua oikeesti ällöttää koko ihminen, niin mitäpä me sille sitten voidaan.
Terapia tai ero... tai jospa aluksi vain opettelisit avaamaan sen suusi niin alku sekin ja sullakin olo helpottuisi valtavasti.