normaalin rajoissa vai ei?

onneton

..

avopuolisoni alkoi soittamaan uudessa bändissä noin puolisen vuotta sitten.Kyllähän sen ymmärrän että uusista asioista innostuu, varsinkin jos ne ovat itselleen tärkeitä mutta tätä on kestänyt koko puoli vuotta niin että bänditreenejä on vähintää viisi kertaa viikossa.NOH,eipä se sen suuremmin vielä harmita vaan se että heille tuli uusi naispuolinen henkilö tähän bändiin ja nyt tämä minun avopuolisoni
viettää tämän naishenkilön aikaa kanssa myös vapaa-ajalla mielestäni aivan liikaa esim. baarissa istuskellen. Olen yrittänyt puhua hänelle miltä tämä minusta tuntuu, mutta hän alkaa kiljua minulle kuinka typerä olen jos olen sellaisesta mustasukkainen.
He ovat lähdössä bändinsä kanssa kiertueelle kesällä(johon minä en tietenkään mahdu mukaan)ja nykyinen puheenaihe on siis se ja bändi.
Tunnen oloni niin helvetin ulkopuoliseksi, eikä mielestäni näin pitäisi olla.Kukaan tuskin tahtoo jäädä toiseksi bändille.
Oonkohan minä liian mustasukkainen vai mitä tässä oikein tapahtuu?

1

646

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä

      mitä sinä ajattelet ja sanot.. niin anna olla, ei se ole sitten vaivan arvoista. paa pillit pussiin ja lähde nosteleen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      72
      1106
    2. 64
      1062
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      61
      852
    4. 93
      827
    5. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      43
      687
    6. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      228
      676
    7. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      50
      598
    8. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      580
    9. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      66
      575
    10. Nainen joka haluaa miehen

      Näyttää sen selvästi. Hommaa minihameet, pitkät hiukset, laihduttaa ja on iloinen sekä aktiivinen.
      Ikävä
      79
      573
    Aihe