osaisikohan tällä palstalla joku auttaa minua. avomieheni isällä on todettu 15 vuotta sitten skitsofrenia. kuulin kuitenkin, että skitsofreenikon lapsilla on hyvinkin suuri todennäköisyys sairastua samaan sairauteen. nyt olen todella huolissani koko ajan, tarkkailen miestäni jatkuvasti ja etsin päivittäin mahdollisia sairauden merkkejä. tuntuu että sekoan tähän pelkoon itse kohta!
olen puhunut mieheni kanssa tästä. hän ymmärtää tunteeni täysin, mutta on pahoillaan kun ei luonnollisestikaan mahda tilanteelle mitään.
pelkään suunnattomasti tilannetta, jossa meillä on lapsia ja asuntolainat yms. päällä, ja sitten mieheni sairastuisi. kuvittelen jo, kuinka hän olisi niin huonona että joutuisimme eroamaan, hän alkaisi vainota meitä ja lopulta tapahtuisi jotain kamalaa, niin kuin nyt viime kuukausina on ilmennyt monia tapauksia joissa jompi kumpi vanhemmista on tappanut lapsensa/perheensä. näen loppuelämäni helvetillisenä, lisäksi pelkään vielä että meidänkin lapsemme sairastuisi skitsofreniaan, jolloin sekä miehelläni että lapsellani olisi se.
mielessäni kävi jo sekin vaihtoehto, että eroaisimme saman tien, mutta onneksi sain tämän järjettömän (?) ajatuksen mielestäni. saatanhan minäkin sairastua, vaikkei suvussani olekaan skitsofreniaa, enkä haluaisin mieheni jättävän minua siinä tilanteessa. haluaisinkin tietää, millaista on pariskuntien elämä jossa toinen sairastaa skitsofreniaa. onko elämä jatkuvan pelon varjossa? onko teillä lapsia?
avomieheni täyttää tänä vuonna 24, eli ei ole vielä lähelläkään ohittaa todennäköisintä ikää sairastua. elänkö loppuelämäni miekan terällä, jos jonakin päivänä mieheni sairastuu? jos hän yllättäen "sekoaa" ja tappaa minut? varaudunko olemaan "lähtövalmiudessa" jatkuvasti? en enää jaksa miettiä tätä jatkuvasti. haluaisin vain normaalin parisuhteen, lapsia ja oman kodin!
olen puhunut mieheni kanssa tästä. hän ymmärtää tunteeni täysin, mutta on pahoillaan kun ei luonnollisestikaan mahda tilanteelle mitään.
pelkään suunnattomasti tilannetta, jossa meillä on lapsia ja asuntolainat yms. päällä, ja sitten mieheni sairastuisi. kuvittelen jo, kuinka hän olisi niin huonona että joutuisimme eroamaan, hän alkaisi vainota meitä ja lopulta tapahtuisi jotain kamalaa, niin kuin nyt viime kuukausina on ilmennyt monia tapauksia joissa jompi kumpi vanhemmista on tappanut lapsensa/perheensä. näen loppuelämäni helvetillisenä, lisäksi pelkään vielä että meidänkin lapsemme sairastuisi skitsofreniaan, jolloin sekä miehelläni että lapsellani olisi se.
mielessäni kävi jo sekin vaihtoehto, että eroaisimme saman tien, mutta onneksi sain tämän järjettömän (?) ajatuksen mielestäni. saatanhan minäkin sairastua, vaikkei suvussani olekaan skitsofreniaa, enkä haluaisin mieheni jättävän minua siinä tilanteessa. haluaisinkin tietää, millaista on pariskuntien elämä jossa toinen sairastaa skitsofreniaa. onko elämä jatkuvan pelon varjossa? onko teillä lapsia?
avomieheni täyttää tänä vuonna 24, eli ei ole vielä lähelläkään ohittaa todennäköisintä ikää sairastua. elänkö loppuelämäni miekan terällä, jos jonakin päivänä mieheni sairastuu? jos hän yllättäen "sekoaa" ja tappaa minut? varaudunko olemaan "lähtövalmiudessa" jatkuvasti? en enää jaksa miettiä tätä jatkuvasti. haluaisin vain normaalin parisuhteen, lapsia ja oman kodin!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tilaa aika psykiatrilta, ja keskustele sen kanssa näistä asioista. Se maksaa, mutta saattaa toisaalta olla elämäsi paras investointi.
Siinä tapauksessa eletään veitsen terällä, mitään ei ole vielä puhjennut, mutta heidän onneaan uhkasi masennus jne.
Mielestäni teillä ei ole niin hätää, jos miehesi on kerran avoin ja olet hänen kanssaan puhunutkin asiasta. Tässä tapauksessa geeninkanataja on sulkeutunut tyyppi, jolla on koko elämänsä ollut outo käytös.
Lisäksi jos skitsofrenia puhkeaa kerran, sen vuoksi joutuu yleensä sairaalaan, mutta se ei lääkitystä oikein ottamalla enää välttämättä uusiudu. Jos siis huonosti kävisi ja hän sairastuisi, hänellä olisi erityiset mahdollisuudet perheellisenä selvitä, jopa siis niinkin ettei tauti enää milloinkaan uusiutuisi.
Eikä skitsofreenikoista tule mitään vainoavia hulluja, eikä taudin puhkeaminen tarkoita sitä, että kaikki menisi mönkään. Sitä paitsi kaikkihan me jotain geeniä kannamme. Toki onhan huolesi varmaan ihan normaali!
Mielenterveystoimistossa käynti ei maksa.
Skitsofrenia ei ole sairaus vaikka skitsofreniasta käytetään sairauden nimitystä. Skitsofrenian kohdalla voidaan puhua henkisistä oireista ja oireiden osalta ei voida puhua perinnöllisyydestä. Oireet syntyvät siitä miten ihmistä kohdellaan ja odotettavaa on, että sukulaiset ovat tekemisissä toistensa kanssa, joten jos suvussa yksi saa flunssaan, niin odotettavaa on, että useampi sairastaa saman flunssan. Mikäli suvussa on yksi pipipäinen, niin useampi oirehtii.
Sinulla on itselläsi outoja tuntemuksia. Aivan kuten itsekkin tiedät, niin tuntemuksillasi ei ole mitään tekemistä miehesi kanssa. Voitko sinä hyvin?
Todennäköisempää kumminkin on, että miehesi ei sairastu skitsofreniaan. Ja kyllä sen sitten huomaa, jos ihminen alkaa oireilla psykoottisesti. Osaat varmasti sitten ohjata miehesi ajoissa hoitoon. Minusta ei tosiaankaan kannata maalailla piruja seinille, kun se saattaa käydä oman mielenterveyden päälle. Eikä skitsofreenikot paljoa henkisesti terveitä väkivaltaisempia todellisuudessa edes ole, mutta mediassa aina uutisoidaan kyllä näyttävästi mt-potilaiden tekemiä väkivaltatekoja. Skitsofreniapotilaiden toipumisen kannalta on tärkeää saada läheisiltä tukea, joten ei kovin hyvältä kuulosta, että olisit heti hylkäämässä miehesi, jos hän sattuisi sairastumaan. Tosiasia on, että kolmannes skitsofreniadiagnoosin saaneista kuntoutuu aivan täysin työelämään.
Joku väitti, että olisi vain oire. No oireita siihen liittyy kuten muihinkin sairauksiin, mutta sairaus se on. Ja todellakin, vaikka tässä tapauksessa riski ei olisikaan kovin suuri, niin skitsofrenia on perinnöllinen SAIRAUS (=määritelmä samanlaisten eri ihmisille aiheutuvien OIREIDEN tilalle).
Tämä on ihan tutkittu juttu: Eli jos suvussa on ollut skitsofreniaa niin myös jälkeläiset sitä sairastavat useimmin. Myös huonot perhesuhteet
ja traumat vaikuttavat laukaisevasti, jos vaikuttavat.
Tuskin miehellesi tulee tätä sairautta, mutta kyllä psykoosin todella huomaa ja se kestää aikansa, jolloin kaikki sitten taas voikin olla ihan hyvin.
Entä jos mekanismi onkin sellainen että skitsofrenia opitaan vanhemmilta eikä se varsinaisesti "periydy"?
Toisin sanoen suvut joissa on henkisiä ongelmia opettavat nuo ongelmat myös lapsilleen. Sosiaalisten taitojen heikkous, uskonnolliset periaatteet, alistaminen perheessä, toisten ihmisten näkeminen "tietyllä tavalla", negatiiviset ja passiivset asenteet elämää kohtaan yleensäkin...
Eivätkös tuollaiset "isien opit" helposti tee skitsofreeniseksi vaikka geenien mukana mitään ei siirtyisikään?
Ts. aivot ovat ehjät mutta niitä käytetään väärin ja siksi skitsofrenia iskee helpommin.
Jos tämä lapsi saa normaalin sosiaalisen ympäristön ei hänen riskinsä sairastua välttämättä olisi suurempi kuin kenenkään muidenkaan.
Kävin syyskuussa kuuntelemassa englantilaisen psykiatrin Agnes Aytonin luennon Helsingissä. Hän sanoi, että geenivirheiden osuus psykiatrisista taudeista on noin 50 % ja toinen puoli tulee sosiaalisesta ympäristöstä ja elintavoista. Aytonin mukaan kalaöljystä valmistettu E-EPA voi vaimentaa geenivirheitten ilmentymistä niin, ettei tauti välttämättä puhkea tai se jää lieväksi. Ayton on antanut E-EPAa hyvällä menestykselä potilaileen. Olen kuullut että jotkut suomalaisetkin psykiatrit suosittavat jo E-EPAa. Harkitse siis, kannattaisiko sinun ehdottaa miehellesi E-EPAn ottamista ruoan lisänä ennalta ehkäisevässä mielessä.
Hei, sulle sanoisin että rauhoitu, ei hätää! En oo kuullut että kukaan olisi sairastunut yht äkkiä ilman mitään ennakoivia oireita. Yleensä psykoosikin kehittyy, en nyt osaa aikoja sanoa, mutta kuitenkin ainakin muutaman päivän tai vaik kuukauden aikana. Läheisestä ihmisestä kyllä huomaa jos käytös muuttuu. Mun sisko oireili ensi kertaa sairastuessaan tooosi pitkään, mutta me läheiset ei huomattu "ajoissa" koska asuttiin eri paikkakunnilla. Vainoharhaiset tekstiviestit sai meidät tajuamaan tilanteen. Sisko vietiin päivystykseen sairaalaan ja sieltä lähetettiin mielisairaalaan hoitoon. Lääkityksellä kyllä toipui hyvin. Mun siskon ongelma oli pitkään se että lopetti itse aina lääkityksen ja sairastui sairaalakuntoon monta kertaa peräkkäin, mutta nyt kun on sitoutunut lääkitykseen ja hoitokontrolleihin on pysynyt terveenä jo kolmisen vuotta. Eli ei skitsofreniapotilaan elämä toivotonta ole. Olenhan mäkin paljon pelännyt sairastuvani itse kun muutenkin mielisairautta on suvussa, mutta uskon kuitenkin että osaisin itsestäni tunnistaa hiipivät sairauden merkit, tai ainakin ystäväni tunnistaisivat. Pelossa on niin mahdoton elää että pitää vaan yrittää hellittää. Sun varmasti kannattaa lukea skitsofreniasta jotakin asiallista kirjallisuutta(ei tietenkään seiska-lehtijuttuja)! Toivon sulle valoisampaa mieltä jatkossa!
Mistä tiedät mitä kaikkea muutakin voi periytyä...?