Lestadiolaisateismi

Luin kirjasta Jumalan kansan matkasaatto jostakin kohdin sellaista, että uskoa ei kannata kieltää vaikka se olisi heikko. Nyt en oikein tiedä onko minulla heikkoa uskoa vai ei. En periaatteessa haluaisi jättää Siionia senkään vuoksi, että siellä ovat kulttuuriset juureni ja kaikki ystävät ja tuttavat. En usko mihinkään. En kielläkään, mutta en myönnäkään. Pyydän välillä evankeliumia, koska se auttaa moraaliseen krapulaan. Seuroissa minusta tuntuu usein, että puhujat puhuvat palturia. En tiedä, miten tässä käy. En haluaisi olla uskonkieltäjäkään.
91080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Raskasta se on, kun näkee sen pelaamisen.
Jumala ei kuitenkaan jätä omiaan.
Rukoillaan johdatusta ja Sanan leipää nälkään.

Äänestä

Jokainen joka saarnaa kristinuskoa vannoo Jumalan nimeen. Jokainen joka julistaa kristinuskoa vannoo ikäänkuin "päänsä kautta" ja tunnustaa julkisesti olevansa tuomion alainen. Katso esimerkiksi Sef.1:5. Jos et ole varma onko jumala olemassa niin älä julista Jumalan sanaa. Parempi on että sanot "en ole varma onko Jumala olemassa". Ja jos et usko Jeesuksen erityisasemaan, älä julista pelastusta Jeesuksessa, vaan sano: "en tiedä onko Jeesus Vapahtaja". Sillä jos et usko, parempaa kuin tehdä valhe-uskontunnustus, on tunnustaa epäuskonsa.

"Vielä olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä vanno väärin', ja: 'Täytä Herralle valasi.' Mutta minä sanon teille: älkää ensinkään vannoko, älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin... äläkä vanno pääsi kautta, sillä et sinä voi yhtäkään hiusta tehdä valkeaksi etkä mustaksi; vaan olkoon teidän puheenne: 'On, on', tahi: 'ei, ei.' Mitä siihen lisätään, se on pahasta." (Matt.5:33-37)

Äänestä

Jätä huomiotta kaikki muu opetus ja usko itsellesi Jeesuksen sanat:"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainoan poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä." Muuta se vain muotoon, sillä niin on Jumala minua rakastanut, että antoi ainoan poikansa....... Tämä on Kristuksen opin ydin ja sen päälle rakentuu kaikki muu sitten kun Jumala näkee hyväksi sytyttää sinun uskosi. Se on Jumala työ.

Äänestä

teeskennellen.
Ystävätkin pysyvät eikä kukaan ala sinua
katsomaan sillä silmällä.
Näin teeskennellen tuhannet ja taas tuhannet
eri lahkoissa ja oppisuunnissa olevat ovat
tyytyväisiä ratkaisuunsa eivätkä erotu
joukosta jossa elämänsä elävät.
Käy katsomassa vaikka kirkossa joulun aikaan.
Siellä näet suuren joukon kohtalotovereitasi
jotka ovat kirkossa ensimmäistä kertaa sinä vuonna
teeskentelemässä uskoaan.

Äänestä

No ei helvettiin tiettensä kannata kyllä mennä. Iankaikkiseen itkuun ja vaivaan. Helvetissä olevat vielä näkevät sieltä käsin Kristuksen verihaavat, joita ovat aiheuttaneet, mutta eivät voi enää saada anteeksi. Se on todella kamalaa"""

Minulle ei oikein selvinnyt se, tahtoisitko sinä uskoa ja pelastua?

Sillehän sinä itse et voi mitään jos kamalat epäilykset "baasonin sonnit" saartavat sinua.
Mutta sinä voit huutaa hädässäsi Jeesusta avuksi.

Vai onko sinulla hätä tuossa kauheassa tilassasi?

Se ettet sinä usko, voi johtua esimerkiksi kovasta lapsuudestasi. Onko sinun noin yleensäkin vaikea luottaa mihinkään, vaikkapa läheisiisi?


Olet ehkä(?) hyvin turvattomasti kiintynyt ja sinun on lähes mahdoton, tai mahdoton, luottaa edes Jumalaan, olet mahdollisesti niin vakavasti haavoittunut psyykeltäsi. Ei se mikään ihme olisi suuren perheen lapselta, joilla on monista peräkkäisistä synnytyksistä loppuun palanut äiti.
Ei hän enää jaksa helliä ja rakastaa pienoisiaan jotka on joutunut helvetin pelossa synnyttämään.

Äänestä
  • Mielestäni ketjun avaus on rehellistä pohdintaa ja samantapaisia ajatuksia on myös tämän tekstin kirjoittajalla ollut jossakin vaiheessa. Ollako vai eikö olla - eli pitäytyäkö siinä tutussa ja turvallisessa uskonyhteisössä, joka aika ajoin ei tunnu mitään antavan,vai jättääkä se koska tuntee itsensä ulkopuoliseksi kuvitellen kaikkien muiden olevan sitoutuneempia ja syvällisemmin uskonasioihin kiinnittyneitä.
    Tunnen useita lestadiolaisuuden piirissä kasvaneita, jotka ovat sosiaalistuneet vanhempiensa uskonnollisiin käsityksiin ja myös niitä, jotka ovat syystä tai toisesta sanoutuneet irti tai jättäytyneet yhteisön ulkopuolelle. Näissä irtautuneissa on sekä sellaisia, jotka edelleen arvostavat vanhempiensa uskonnollisia näkemyksiä, mutta ovat valinneet muun hengellisen piirin. On myös niitä, jotka ovat kertoneet kokeneensa niin suuria älyllisiä ristiriitoja suhteessa vanhempiensa uskonnollisiin käsityksiin, etteivät enää voi rehellisyyden nimissä uskoa mihinkään. Näistä ihmisistä osalla on ollut täysin turvallinen kiintymyssuhde vanhempiinsa, toisilla ei. Sosiaalistuminen vanhempien uskonnolliseen viitekehykseen on siis hieman monimutkaisempi kuin pelkän kiintymysteorian pohjalta on joskus yritetty väittää. Tutkimus on osoittanut, että kiintymyssuhteen laadulla on toki merkitystä missä määrin lapsi sosiaalistuu vanhemppinsa, mutta nykytutkimuksen valossa sekundääriset vaikuttajatkin on otettava huomioon.

    Äänestä

  • haitari kirjoitti:

    Mielestäni ketjun avaus on rehellistä pohdintaa ja samantapaisia ajatuksia on myös tämän tekstin kirjoittajalla ollut jossakin vaiheessa. Ollako vai eikö olla - eli pitäytyäkö siinä tutussa ja turvallisessa uskonyhteisössä, joka aika ajoin ei tunnu mitään antavan,vai jättääkä se koska tuntee itsensä ulkopuoliseksi kuvitellen kaikkien muiden olevan sitoutuneempia ja syvällisemmin uskonasioihin kiinnittyneitä.
    Tunnen useita lestadiolaisuuden piirissä kasvaneita, jotka ovat sosiaalistuneet vanhempiensa uskonnollisiin käsityksiin ja myös niitä, jotka ovat syystä tai toisesta sanoutuneet irti tai jättäytyneet yhteisön ulkopuolelle. Näissä irtautuneissa on sekä sellaisia, jotka edelleen arvostavat vanhempiensa uskonnollisia näkemyksiä, mutta ovat valinneet muun hengellisen piirin. On myös niitä, jotka ovat kertoneet kokeneensa niin suuria älyllisiä ristiriitoja suhteessa vanhempiensa uskonnollisiin käsityksiin, etteivät enää voi rehellisyyden nimissä uskoa mihinkään. Näistä ihmisistä osalla on ollut täysin turvallinen kiintymyssuhde vanhempiinsa, toisilla ei. Sosiaalistuminen vanhempien uskonnolliseen viitekehykseen on siis hieman monimutkaisempi kuin pelkän kiintymysteorian pohjalta on joskus yritetty väittää. Tutkimus on osoittanut, että kiintymyssuhteen laadulla on toki merkitystä missä määrin lapsi sosiaalistuu vanhemppinsa, mutta nykytutkimuksen valossa sekundääriset vaikuttajatkin on otettava huomioon.

    Olisi hyvä jättää jokin osa myös Hänelle, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Ei näitä asioita voi ratkoa psykologian keinoin kuin erittäin poikkeuksellisten olojen seurauksena ja silloinkin vain osaksi.
    Sen mitä saa lahjaksi, ei voi itse päättää. Mutta lahjasta voi esittää toivomuksen.

    "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja."

    Äänestä

  • haitari kirjoitti:

    Mielestäni ketjun avaus on rehellistä pohdintaa ja samantapaisia ajatuksia on myös tämän tekstin kirjoittajalla ollut jossakin vaiheessa. Ollako vai eikö olla - eli pitäytyäkö siinä tutussa ja turvallisessa uskonyhteisössä, joka aika ajoin ei tunnu mitään antavan,vai jättääkä se koska tuntee itsensä ulkopuoliseksi kuvitellen kaikkien muiden olevan sitoutuneempia ja syvällisemmin uskonasioihin kiinnittyneitä.
    Tunnen useita lestadiolaisuuden piirissä kasvaneita, jotka ovat sosiaalistuneet vanhempiensa uskonnollisiin käsityksiin ja myös niitä, jotka ovat syystä tai toisesta sanoutuneet irti tai jättäytyneet yhteisön ulkopuolelle. Näissä irtautuneissa on sekä sellaisia, jotka edelleen arvostavat vanhempiensa uskonnollisia näkemyksiä, mutta ovat valinneet muun hengellisen piirin. On myös niitä, jotka ovat kertoneet kokeneensa niin suuria älyllisiä ristiriitoja suhteessa vanhempiensa uskonnollisiin käsityksiin, etteivät enää voi rehellisyyden nimissä uskoa mihinkään. Näistä ihmisistä osalla on ollut täysin turvallinen kiintymyssuhde vanhempiinsa, toisilla ei. Sosiaalistuminen vanhempien uskonnolliseen viitekehykseen on siis hieman monimutkaisempi kuin pelkän kiintymysteorian pohjalta on joskus yritetty väittää. Tutkimus on osoittanut, että kiintymyssuhteen laadulla on toki merkitystä missä määrin lapsi sosiaalistuu vanhemppinsa, mutta nykytutkimuksen valossa sekundääriset vaikuttajatkin on otettava huomioon.

    On totta ettei mitään yksiselitteistä vastausta tähän kysymykseen ole olemassa. Minkä vuoksi joku omaksuu vanhempiensa vakaumusen taikka sitten ei, johtuu monista eri tekijöistä.

    Teologisesti ei voida ajatella niin että joku pelastuisi toisen uskolla. Usko on siis joka tapauksessa henkilökohtainen, olkootpa samantapainen, taikka vähän erilainen kun vanhempien usko oli. Nimittäin jos se on aito sydämen usko.

    En oikein jaksa uskoa, että joku jaksaisi roikkua, tarkoin seuraten, jossakin vakaumuksessa, ellei siitä saa mitään tyydytystä omille syvimmille tarpeilleen.

    Äänestä

  • uskovaisten auttaja? kirjoitti:

    Olisi hyvä jättää jokin osa myös Hänelle, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Ei näitä asioita voi ratkoa psykologian keinoin kuin erittäin poikkeuksellisten olojen seurauksena ja silloinkin vain osaksi.
    Sen mitä saa lahjaksi, ei voi itse päättää. Mutta lahjasta voi esittää toivomuksen.

    "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja."

    Ilman Jumalaa ei ole mitään, joten se siitä.

    Ihmistä ei voi erottaa siitä mitä hän on.
    Ei myöskään hengellistämällä kaiken mahdollisen luonnollisen ja elämään kuuluvan. Helppo ja usein sallittukin tapa se on mennä piiloon, pakoon tosiasioita.

    Psykologia ei tee, eikä pyri tekemään ihmisestä jotakin, taikka selittämään hänelle mikä hänen tulee olla.

    Psykologia perustuu ihmisen käyttäytymiseen liityvissä tutkimuksissa saatuihin tuloksiin.
    On siis ihmisen käyttäytymisen tutkimista, hänen erilaisissa elämäntilanteissaan.

    Jumala on lunut ihmisen ja psykologia on ihmistä.
    Ei tämä mitään mytologiaa ole.

    Joskus tuntuu siltä kun kuuntelee ihmisten keskusteluja, että ihmisten uskonnollisuus on monesti vielä paljon mystisempää kun mytologia konsanaan.

    Psykologia on sensijaan hyvin luonnollista koska se on osa myös minua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


agnostikkolesta kirjoitti:

Luin kirjasta Jumalan kansan matkasaatto jostakin kohdin sellaista, että uskoa ei kannata kieltää vaikka se olisi heikko. Nyt en oikein tiedä onko minulla heikkoa uskoa vai ei. En periaatteessa haluaisi jättää Siionia senkään vuoksi, että siellä ovat kulttuuriset juureni ja kaikki ystävät ja tuttavat. En usko mihinkään. En kielläkään, mutta en myönnäkään. Pyydän välillä evankeliumia, koska se auttaa moraaliseen krapulaan. Seuroissa minusta tuntuu usein, että puhujat puhuvat palturia. En tiedä, miten tässä käy. En haluaisi olla uskonkieltäjäkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu