Sebring tuotanto

Detroitista kuuluu kummia! Kiertueella Detroitin autotehtailla kuulin että Sebringin tuotanto aijotaan lopettaa 07 ja tilalle saadaan Dodgen versio joka on jonkinverran Sebringiä pienempi mutta hiukan tilavampi kuin Neon! Tämä sai aikaan sen, että mietin toisen kerran kannattaako nykyistä Sebringiä vaihtaa enään uuteen, kuten olin aikaisemmin ajatellut ennen kiertuetta. Mallina pidän autosta ja sen mukavuuksista mutta kun tuotanto lopetetaan romahtaako auton jälleenmyyntiarvo tyystin, kuten yleensä käy korvaihdosten aikana mille tahansa automerkille, saatika jos mallin tuotanto lopetetaan kokonaan. Toinen vaihtoehto on että auto pitää paremmin arvonsa sen saatavuuden loputtua?

NM. Hämmentynyt
103631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Historian tietoa lopetetuista malleista on takavuosilta Chryslerin osalta Saratogasta ja Stratuksesta. Uudesta mallista samalla nimellä taas Neonista.

Saratogassa ja Stratuksessa tuntui käyneen niin, että hinta ei lähtenyt mihinkään hirmuiseen syöksykierteeseen vaikka mallin valmistus lopetettiin. Syynä tuohon pitäisin sitä, että suoraan korvaavaa mallia ei ko. autolle tullut.. tai no, tuli mutta ihan eri nimisenä ja muutenkin täysin erilaisena (Saratoga->Stratus->Sebring->Dodge jotain?).
Useinhan hinta tippuu eniten silloin jos samasta autosta tulee uusi versio kuten esim. Nenonille kävi 2000 vaihteessa.

Jenkkilässä tuntuu olevan kova SUV boomi. Neonhan "korvautuu" Dodge Caliberilla, jonka kerrotaan olevan Neonin kokoinen SUV. Eli aivan erilainen kuin Neon. On esitelty (2005 Chicago Auto Showssa) Dodge Nitro, jonka kerrotaan olevan mid-sized SUV - sopisi aiempaa lokiikkaa noudattaen korvaamaan Sebringin? No, toivottavasti ei.
Dodgen vielä konsepti asteella olevien autojen ympärillähän käy parhaillaan kova kuhina. Challengerista on kuvia netissäkin mutta Sebringin tilalle voisi sen sijaan kuvitella paremmin Chrysler Imperialia (huh miten ruma: http://www.popularmechanics.com/blog/automotive/2166307.html).

Äänestä
  • Korjataanpa omia höpöhöpöjä.
    Imperialhan tulee olemaan siis 300C:hen perustuva luxury malli; ei todellakaan seuraava Sebring.
    (pitäisiköhän mennä peilin eteen kyselemään onko tyhmyydellä mitään mitattavaa rajaa :)

    Seuraavasta Sebringistä on "tietoa" mm. täällä:
    http://www.allpar.com/model/stratus01.html

    Äänestä

Taitaa tuo kuulopuhe olla uutisankka - en usko, että Chrysler ajaisi ajas monta vuotta suunnitelemaansa uutta Sebringin koppaa, johon täällä olikin jo linkitetty:

http://www.allpar.com/model/stratus01.html

Se tietysti voi olla mahdollista, että autoa myydään jollain muulla nimellä jatkossa myös eurooppaan, eli esim. Dodge Stratus, mutta en jaksa oikein siihenkään uskoa.

Kyllä tuo uusi Sebring pitäisi ensi kesäkuussa tulla esittelyyn ja myynnin alkaa Suomessakin 2007.

Tässä muuten lisää spy shot -kuvia uudesta Zeebrasta:
http://www.detnews.com/2005/autosconsumer/0507/20/F03-253116.htm
http://www.jalopnik.com/cars/spy-shots/spy-photos-2007-chrysler-sebring-121967.php
http://www.chryslerweblog.com/index.php?p=263
http://www.allpar.com/cars/dodge/avenger.html

Äänestä
  • Noissa salakuvissa on (ainakin) kaksi eri autoa. Toiset kuvat on nykyisestä Sebringistä jollain ihme mullikka keulalla ja toiset sitten jostain muusta - oikeasta Sebring -07 protosta?
    Ei ole kovin Cryslermäistä korvata jotain mallia toisella mutta pitää nimi samana, joten mallin nimi muuttunnee. Ts. Sebringin tuotanto loppuu.

    Näistä linkkien takana olevista kuvista voi arvuutella jotain. Voisiko olla niin, että Sebringistä tulisi sittenkin vielä joku 300C keulasta muistuttava facelift malli? Entä onko tuo toinen (teipatut kyljet) tosiaan Sebringin korvaavan auton proto; muodot tuovat elävästi mieleen vaikkapa Chevrolet Evandan.

    Äänestä

kauppapolitiikkaa autotehtaalta kertoa tällaista etukäteen...
eli tottakai tarina on tosi

Äänestä

Noinkohan muutaman vuoden päästä Chrysler merkillä enää myydään euroopassa autoja.

Äänestä

...ajaa autollasi vai hinkata sitä pihassa arvonlaskua miettien? Jos kerran pidät Sebringistä, niin vaihda ihmeessä uuteen jos siltä tuntuu. Jokainen automalli merkistä riippumatta poistuu joskus valikoimista. Eihän tuollaista kannata vakavissaan miettiä, auto on aina paska sijoitus jos sen asettavaksi hankkii, harrastusautot on asia erikseen...

Itse hommasin viime vuoden lopulla uuden Neonin juuri siksi, koska olen siihen hinta/laatusuhteeltaan ja minulle sopivalta kooltaan etc. mieltynyt ja mallin valmistus loppui ja tilalle tulee malli joka ei minua millään tavalla miellytä. Ei minua ainakaan pätkääkään kiinnosta suunnilleen viiteen vuoteen mikä tuon hankkimani arvo on. Enemmän se kiinnostaa miten sillä pääsee eteenpäin ja tietysti välillä taaksepäinkin.

Noh, kyllä minuakin vähän vitutti kun Apple julkaisi toissa päivänä uudet iMacit Intelin prossuilla ja lupaavat tuplanopeutta samaan hintaan kun hommasin vasta pari kuukautta sitten tämän iMacG5:den, minkä prossu myöskin poistuu markkinoilta. Mutta mitä sitten, tämä on edelleen vielä 2005 vuonna useissa asiantuntijamedioissa mainittu maailman parhaaksi kotitietokoneeksi, että ei kai tämä ihan paskaksi muutu, vaikka tehokkaampi malli tuleekin tilalle... Samanlaista se on autokaupoissakin.

Äänestä
  • ehdottomasti auto on minulle kulkupeli..ja kilometrejä kertyy! Tapana on ollut kuitenkin n. 3-vuoden välein vaihtaa uuteen ja silloin sitä yleensä miettii järkevää vaihtoautoa. Merkki uskollisuudesta en voi puhua..sillä tämä on ensimmäinen "hysleri" jonka omistan, tyytyväinen olen ollut ostooni. Siksi ajattelinkin vaihtaa jälleen sen samaan merkkiin mutta jos usein tapahtuu tällaista "muodon muutoksia" ei se kovinkaan pitkäjänteistä ole merkiltä..toki kori uudistukset ovat aina tervetulleita..pitäähän kehitystä tapahtua! Tuntuu vain siltä että kauppiaat laahaavat ajassaan jäljessä, eivät kuulemma tiedä mitään siitä että malli loppuisi, puhuvat vain 07 uudesta mallista. No nähtäväksi jää..

    Äänestä

Uuden Sebringin arvo putoaa puoleen kun sen ajaa liikkeestä pihalle. Lukisit aikaisempia juttuja. Itse ostan parivuotta vanhan alle 50000 ajetun alle puoleen hintaan. Toisaalta jonkunhan ne uudetkin pitää ostaa, että pääsen itse ajelemaan hyvillä autoilla ilman järkyttäviä arvonalennustappioita.

Äänestä
  • Otsakettasi en ymmärrä vaikka osaan se lukea.Mihinkä mahdat tuolla viitata? Toki ymmärrän sen että uudessa autossa arvolaskee huomattavasti rivakammin kuin käytetyssä mutta kuten itsekkin toteat "toisaalta jonkunhan ne uudetkin pitää ostaa," niin minä olen se henkilö joka ostaa uutena. En väitä etteikö vähänajettu auto olisi vähintäänkin yhtä turvallinen ostos kuin uusikin. Tapansa kaikilla hankkia kulkupelinsä.

    Muuhun asiaan. Mielestäni noissa salaa napatuissa kuvissa uudesta "zeeprasta" ei hivele katsojan mielikuvitusta, toki linjat ovat hyvin peitetyt teipeillä yms. mutta saa siitä jonkinlaisen käsityksen autosta kuitenkin joka ei minun silmääni hivele, no katsotaan kun tulee myyntiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lopetetaan! kirjoitti:

Detroitista kuuluu kummia! Kiertueella Detroitin autotehtailla kuulin että Sebringin tuotanto aijotaan lopettaa 07 ja tilalle saadaan Dodgen versio joka on jonkinverran Sebringiä pienempi mutta hiukan tilavampi kuin Neon! Tämä sai aikaan sen, että mietin toisen kerran kannattaako nykyistä Sebringiä vaihtaa enään uuteen, kuten olin aikaisemmin ajatellut ennen kiertuetta. Mallina pidän autosta ja sen mukavuuksista mutta kun tuotanto lopetetaan romahtaako auton jälleenmyyntiarvo tyystin, kuten yleensä käy korvaihdosten aikana mille tahansa automerkille, saatika jos mallin tuotanto lopetetaan kokonaan. Toinen vaihtoehto on että auto pitää paremmin arvonsa sen saatavuuden loputtua?

NM. Hämmentynyt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu