valvon ja mietin. monta sukulaista ja läheistä on joutunut lähtemään erilaisen, mutta s kirjaimella-alkavantaudin vuoksi... viimeksi n 4 v sitten... nyt taas on samaedessä.. munasarjasyöpä jotavastaan hän jaksoi parisenvuotta. ei auttaneet leikkaus eikä sytot, enää saattohoitokoti jäljellä vähänaikaa. eitällaista ymmärrä ,eijaksa enää.eienää...
geenivirhe on suvusta löydetty joskus,ja tämäsitten on sentulos, näköjään ennemmin tai myöhemmin.itselläni aikavarattu perinnöll poliin, mutta .. loppujenlopuksi välitänkö, tarviinko sitäteitoa ja varmistusta.. kohtahan kaikki on jo poissa.. äivänälytöntä, kelletahansa voi tulla, ja ensikesää ei näe- miksi tällaista on oltava....suru mikä jää, ei unohdu.aina asioita mitä haluaakertoa, mutta ei voi, eiole ketään jollekertoa hyviä ja huonoja asioita elämästä ,kuulumisia. mutta ei.
enhalua säikyttää tai mitään, kirjoitan vaan omaapahaaoloa , jään vielä elämään toistaiseksi,tuntuu että turhaan.kaikkiasiat muuttuu kun surua on tarpeeksipaljon - tuttavat ei ymmärrä kun eiole sattunut tällaista. katkerana joskus ajattelen että niille aikatulee myös tällaisia-asioita joutua kokemaan, kuin kaikille, mutta -eikö tämä jo riittäisi yhdelle,ja vähäksiaikaa... voikun ne keksisivät jonkin ihmelääkkeen, joka poistaisi sen- varmaan muuta tulisi tilalle jotain kamalaa, mutta kyllä syöpä on... nimensäveroinen ainakin- kuihduttaa ja syö.
muutamiinkertoihin mahtuu lääkintäköneiston kylmäpuoli- asianmukainen, kylmä- suhtautuminen kuin koneeseen jokarikki, vaikka ihminen on kuolemassa.. ymmärrän ettei he voi tehdä työtään jos tunteet esille pääsee, mutta eikai aivan välinpitämätön voi olla, silloin se vaikuttaa jo hoitotyöhön näkyvästi.nyt sisko kuolee, ja ensikesänä piti kaikkee tehdä ja käydä, tätäsuunniteltiin jo ennen kun tauti löytyi, asutaan kauempana... mitänyt- suru. suren ja valvon, itken vaikka olen mies.ite ajattelen päivittäin että tulen varmaan hulluksi vielä, taijotain, entiedä kyllä, ja en oikeastaan sitten välitä kun pääsen sinneasti ajatuksissa.millä oikeastaan on merkitystä jos elämä on tällasta, tuohon päättyy.
anteeksi jos järkytän, poistakoon viestini ylläpito tms.asia hyppii varmasti ja virheitä on, en jaksa isojakirjaimia käyttää, taas en väl.. tai i, en vaan käytä. en sano etten välitä- ikävä lukea ja siksi siitävälitän jos luit tämän kuitenkin.kiitos. ja kaikille jotka on selvinnyt syöpätaudista, vaatikaa että teille oviavataan, jos olette menossa siitä- olette te sen ansainnut.
geenivirhe on suvusta löydetty joskus,ja tämäsitten on sentulos, näköjään ennemmin tai myöhemmin.itselläni aikavarattu perinnöll poliin, mutta .. loppujenlopuksi välitänkö, tarviinko sitäteitoa ja varmistusta.. kohtahan kaikki on jo poissa.. äivänälytöntä, kelletahansa voi tulla, ja ensikesää ei näe- miksi tällaista on oltava....suru mikä jää, ei unohdu.aina asioita mitä haluaakertoa, mutta ei voi, eiole ketään jollekertoa hyviä ja huonoja asioita elämästä ,kuulumisia. mutta ei.
enhalua säikyttää tai mitään, kirjoitan vaan omaapahaaoloa , jään vielä elämään toistaiseksi,tuntuu että turhaan.kaikkiasiat muuttuu kun surua on tarpeeksipaljon - tuttavat ei ymmärrä kun eiole sattunut tällaista. katkerana joskus ajattelen että niille aikatulee myös tällaisia-asioita joutua kokemaan, kuin kaikille, mutta -eikö tämä jo riittäisi yhdelle,ja vähäksiaikaa... voikun ne keksisivät jonkin ihmelääkkeen, joka poistaisi sen- varmaan muuta tulisi tilalle jotain kamalaa, mutta kyllä syöpä on... nimensäveroinen ainakin- kuihduttaa ja syö.
muutamiinkertoihin mahtuu lääkintäköneiston kylmäpuoli- asianmukainen, kylmä- suhtautuminen kuin koneeseen jokarikki, vaikka ihminen on kuolemassa.. ymmärrän ettei he voi tehdä työtään jos tunteet esille pääsee, mutta eikai aivan välinpitämätön voi olla, silloin se vaikuttaa jo hoitotyöhön näkyvästi.nyt sisko kuolee, ja ensikesänä piti kaikkee tehdä ja käydä, tätäsuunniteltiin jo ennen kun tauti löytyi, asutaan kauempana... mitänyt- suru. suren ja valvon, itken vaikka olen mies.ite ajattelen päivittäin että tulen varmaan hulluksi vielä, taijotain, entiedä kyllä, ja en oikeastaan sitten välitä kun pääsen sinneasti ajatuksissa.millä oikeastaan on merkitystä jos elämä on tällasta, tuohon päättyy.
anteeksi jos järkytän, poistakoon viestini ylläpito tms.asia hyppii varmasti ja virheitä on, en jaksa isojakirjaimia käyttää, taas en väl.. tai i, en vaan käytä. en sano etten välitä- ikävä lukea ja siksi siitävälitän jos luit tämän kuitenkin.kiitos. ja kaikille jotka on selvinnyt syöpätaudista, vaatikaa että teille oviavataan, jos olette menossa siitä- olette te sen ansainnut.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei se nyt ihan nyt noinkaan mene.EI syöpään sairastuminenen ole mikään ittestään selvyys vaikka suvussa olis useampikin tapaus.Paljon suurempi riki on joutua esim tapaturman tai liikenne onnettomuuden uhriksi tänäpäivänä.
Onhan näitä sairastuneita munkin suvussa useampi,isä,setä eno,täti,serkkuja..miehen serkuilla ,tädillä,miehellänikin oli ja selvisi,on ollut naapureilla,ja muilla tuttavilla,mutta entä sitten.
Se on sellanen tauti joka tulee just sillon kun haluaa,ei se kysy rahapussinpakusuutta,elämäntilanetta;oletko työssä,,opiskeletko,onko sulla pienet lapset,oletko vasta nainut vai puolisosi juuri menettänyt,onko juuri koittanut hyvä eläkeikä vai oltko elämäsi työputkessa.SE tulee jos on tullakseen ei sitä voi alkamaan pelätä.
Voin sanoa että kun syöpä on todella kotisi katon alla mikään ei ole enään niikuin ennen, enään koskaan.JA silloin ajattelee kyllä monta kertaa miten hupsuja asioita on tullut pelttyä ja ihan TURHAAN.
Siinä vaiheessa menee elämänarvot uusiipuihin ihan kokonaan joka osaalueella.Ja se henkinen paine mikä on sairastuneella ittellään ja hänen puolisollaan myös ovat valtavat,ei niitä ymmärrä kukaan muu kun sellanen joka on ne itte kokenut.Turha niitä on tässä alkaa selvittämään ,mutta jos tämän luki joku joka on itte kokenut saman niin tietää mistä puhun.
Tässä parivuotta sitten menetin kaikki vanhat sukulaiseni 1.2 vuoden aikana,oli7 hautajaiset. Silloin otin ja laskin monetko hautajaiset muistan elämäni aikan ja niittä oli aivan liian monet..30-40..siis melkein hautajaiset/vuosi.
Mutta entä sitten elämä on elettävä kun sen kerran saanut.
Se suru mikä jäi heistä poimenneistä meinasi olla liikaa,vaan pakko siitä oli selvitä.Kaksi vuotta se otti että oli joulut ja äitienpäivät käyty läpi äidin osalta.ON vaan opittava elämän uusikuvio ettei ole heitä täällä nyt enään.
Kun on vaikeeta lähetän rukouksen sinne jonnekkin tähtien tuolle puolelle että auttakaa nyt jos ootta siellä nyt.. kun uskon tuonpuoleiseen.. niin olen avun saanut myös.
Jos kerran tiedät kuuluvasi sellaiseen sukuun jossa on geenirasite niin miksi et ota asiasta enempää selvää.Mene tutkituttamaan oltko geeninkantja vai et.Jos olet niin kysy neuvoa ja muuta elämän tapojasi mitä muutettavissa on ja liiku paljon että yleiskuntosi pysyy hyvänä.
Jos et ole niin ole hyvilläsi ja pidä sittenkin ittesi kunnossa.Ja voit alkaa elämään ilman suurempaa pelkoa.Voithan joutua vaikka kolariin jonka joku muu on aiheuttanut,mutta tuskin sitä kukaan pelkää ennen aikojaan.
Jos tällä joka on pois nyt lähdössä on hyvä olla ittensä kanssa ja on sinut sairautensa kanssa niin eikö se ole hänen kannaltaan ok.Miksi sinun pitää siitä kantaa suurtatuskaa?.. ja anteeksi nyt vaan mutta pilataelämäsi ennen aikojaan.
Etkö voisi ajatella että Hän menee edellä jonnekkin jossa on hyvä olla eikä paina sairaus tai muua huoli ja suru.Hän odottaa siellä sinua ja te näätte siellä viellä.
Ei pois menneet ole pois elämästämme kokonaan vaan heidän muistonsa jää elämään siksi aikaa tänne ennen kun menemme itte sinne kanssa.
Emmekö me kaikki uskontokunnat usko elämään tuonpuoleisessa?
Kun menet(huom kun)menet sinne perinellisyyspolille kysy kaikkea mahdollista mikä painaa mieltäsi.TEE lista jo enne kun lähdet mistä haluat puhua ja ottaa selvää.
Joskus tieto tuo tuskaa,mutta yleesähän se helpottaa kun tietää asiat varmasti eikä ole mitään mutu tietoa.
Hyvähän se on että edes tänne kirjoitit pahasta olostasi.Toivottavasti joku muukin vastasi sinulle.Keitä kuppi kahvia ja katso ikkunasta ulos ja ajattle mitä positiivistä on elämässäsi,ei kaikki ole mustaa.Eikö niin.
Tähän viestiin en kaipaa vastauksia. Toivon vain, että ihmiset tutustuvat noiden linkkien sisältöön.
Kysymys on kristillisestä parantumis-näkemyksestä. Laitan linkit vain siksi, että ihmiset voivat nähdä ja tietää, kuinka ihmisiä paranee vielä nykyäänkin. Eivät nämä syövästä parantuneet ihmiset valehtele vaan kertovat parantumisistaan, koska ovat iloisia päästessään tuskasta. Tämä kaikki on ilmaista.
http://www.rukousystavat.fi/mparan.html
http://www.nokiamissio.com/index.php?option=content&task=view&id=179
http://tv7.maxinetti.fi
Seuraavan ohjelman latautuminen voi kestää jonkin aikaa. Avaa kaiuttimet ja kuuntele n. 2h 15 min. Ohjelmassa keskustellaan syövästä ja siinä on erään syöpäpotilaan n. 8 minuutin mittainen haastattelu. Myös syövän uusiutumisen pelosta keskustellaan.
http://www.patmos.fi/ram/rm/mp3/tmv/tmv041205.mp3
Ja kaikenlaisiin pelkoihinkin on saatavana apua. Ihmiset pelkäävät ja sairauden pelko on aika tavallinen pelko.
Mä luin ton sun viestin yöllä, kun en saanu unta. Syöpähoidot, ja varsinkin kortisoni, pitää unen loitolla. Ja mulle tuli paha mieli, ei siitä mitä sä kirjotit, vaan sen vuoksi että tiiän miltä tuntuu kun olis niin paljon sanottavaa, mutta ei ketään kenelle sen sanoisi. Halusin vain sanoa, että sä et ole ainut joka tuntee olevansa joskus niin yksin ja voimaton. Mulla todetiin syöpä viime syksynä ja alussa kaikki oli niin epävarmaa. Mielessä pyöri kaikenlaista, siitäkin, että mitä jos mä nyt kuolen tähän. Mä itkin yhden illan elämän epäoikeudenmukaisuutta, mut sit mä päätin että mä en kuole tähän vielä. Raskainta on ollu kun en tunne ketään jolla olis ollu syöpä tai joka ymmärtäs miltä se tuntuu olla niiden ajatuksiensa kanssa. Kavereille tai sukulaisille ei voinu puhua, kun ne oli heti huolissaan, että en kai mä nyt oo masentunut. Kai mulla nyt on oikeus vähän masentuakin välillä, ku aina ei jaksas olla niin ilonen ja positiivinen...Mun imusolmukesyöpä onneksi on reagoinu hyvin hoitoihin ja eiköhän tämä voitoksi tässä erässä kallistu. Mutta halusin sinun tietävän, että meitä on muitakin, joiden mielestä syöpä on perseestä...(anteeksi ilmaisu, mulla on se, joten voin sanoa...) Toivon parasta sulle ja siskollesi, ja jos toivoa ei ole niin sitten voimia jatkaa eteenpäin.
Avasin tänään tämän keskustelulinja taas- ja on näköjään tämä vielä täällä.. kiitos ihmisille jotka ymmärtäneet. Puhuin tänään siskonkanssa puhelimessa,paljon asioita ,minkä hän jaksoi.Alkuun hämmästyin kun en oikein äänestä tunnistanut-muuttunut sekin.. niinkuin kaikki.Ihmeellistä kun hän oli rauhallisempi kuin minä, vaikka voisiluulla että oi toisinpäin... sanoi ite jo hyväksyneensä asian.Miksi sittenvasta näköjään voi avoimesti puhua asioista, kun on näin jo- melkein myöhäistä jo.. taas se että vasta jälkeenpäin tai liianmyöhään tajuaa niitä oikeasti tarkeitäasioita.Koitinolla enempi vahva puhelimessa, eihän se paranna tilannetta ja mielialaa, mutta ei pokka meinaapitää,eisittenmillään.Ikävä jo nyt... voikohan tosiaan itseasiassa omankuoleman loppujenlopuksi hyväksyä noin tosissaan, vai onko se lääkkeidentakia tullutta rauhallisuutta- sitämietin itten välillä. Vaikka mitäsiitä enää- kai se on pääasia että mieli on jollaintapaa hyvä siinävaiheessa. Kysyin siskolta että ehditäänkö jutella vielä, mutta hän sanoi ettei tiedä, eihän sitä kukaan tiedäkkään.. mutta kyllä se luopumista on siis.Puhuttiin tapaamisesta ja halaamisesta, jos joskus... ei olla sillai uskossa tms, normaalia maallikkouskoa mitänyt on- mutta se silti auttaa edes se että niin sanoo, ja jos niin on jatapahtuu niin sehän oisi mitähienointa... kaikkea sensuuntaista juteltiin ja muisteltiin kun yhdessä äitiämme joskus sattohoidossa syöväntakia hoivattiin ja mukanaoltiin viimeiseenasti. Seinällä oli kalenteri saattohoitohuoneessa, missälui jotenkin että "joku kertoisi mitä meidän halutaan oppivan" tms, niin sisko muisti sen ja sanoi että hän on varmaan sitten oppinut jaaikamennä... tuntui taas vaikkamiltä, kun tilanne on sama taas , hän itte vaan nyt siinä..
Se on tosiaan aikapaha ihmiselle näköjään jos ei ole kelle puhua asioista. Sitä ei usko eikä tajua millään ennenkuin omallekohdalle sattuu, ja vaikka onkin olemassa kaikkia yhdistyksenkautta olevia juttuja, tukihenkilöitä, niin onkohan se silti sama, kuin oisi joku tuttu tai omaläheinen joka tuntee ja tietää asiat.Mutta varmaan viimekädessä sekin on parempi kuin ettei oisi ollenkaan, heitäkään en sitä sano tai vähättele.Vaatiipaljon omaakanttia kyllä sekin , kuunnellatuollasia, ja varmaan onkin siinä parempi ettei liikasyvällisesti saa.. samajuttu siinä ehkäpä että heti "leimautuu" masentuneeksi, mutta kyllä kai se sitäkin on, masennusta- mutta siihen varmaan on oikeus kyllä niinkuin joku sanoi, varsinkin jos itte on sairastunut jne.
No, ite meen kait sitten sinne geenijuttuun niin selviää sekin, kuintarvii pelätä. Sittenkit sitäsairastuu varmasti kun oikein pelkää...
Kiitos tosiaan tänne.. näkee että on asiaa ajateltu ja se että voimia- sanotaan, sitä tosiaan tarvii , ja senkin vasta loppujenlopuksi ite ehkä tajuaa joskus onkoniitä ollut, tai ei- mutta se voimia sana tässäyhteydessä ei ole mikään turha, sitäkannattaa miettiä, sanaa mitä se meinaa jne.
Eli voimia niille ketkä tuntee tarvitsevansa kai voisi tässä sanoa.Kiitos. Lopetan nyt- kerron sitten kun aika on tullut- nostan aiheen esille jos se on säästynyt tuonne, ei kukaan osaa sanoa kuinkakauan aikaa kuluu.
Tänään Sunnuntaina 19.40. Nyt tuntuu tyhjältä , en usko että vielä oikein ymmärrän. Eilenhän puhuttiin vielä.. milloinkahan alkaatuntua taas pahalta
Otan osaa.Halaisn sinua, ystävä ,pitkään jos olisit tuossa vieressä nyt..sant eivät riitä kertomaan sitä tuskan määrää.Voimia ja uskoa paremmasta huomiseta.
t. niin monesti saman kokenut