Voisiko joku kertoa mihin perustuu tämä "vain me" oppi eli että kellään muulla ei ole mahiksia pelastua kuin vanhoillislestadiolaisilla ja että kellään muulla ei keskuudessaan ole Pyhän Hengen osallisuutta? Miksi halutaan olla "vain me", miksi ei voida ajatella että ehkäpä nyt 2000 luvulla oltaessa Pyhä Henki on jo levinnyt aika laajalle ja että ei voi mitenkään olla yhtä oikeaa joukkoa enää?
Historiasta vaietaan, sen ei uskota olevan oleellista, sillä vl uskossa moni uskoo vain että meillä se henki ja avaimet ovat, muilla jos joskus ovat olleet, niin meille ne ovat tulleet. Voisiko joku kertoa että mihin tämä kaikki perustuu?
Raamatusta ei löydy vastauksia ja jos joku vetoa pieneen yhteen ahdistettuun porukkaan, niin ennemmin se porukka on ollut valdolaiset kuin vl joukko Suomessa. Mutta kuten sanottua, niin näyttää helposti olevan niin, että valdolaisia ei enää pidetä uskovaisina täällä meillä päin ja että hyvin saadaan kumottua se ajatus, että he olisivat uskovaisia myös.
Kun nyt jotkut haluaa ajatella että muut ei voi millään pelastua kuin vain vanhoillislestadiolaiset, niin eihän sille mitään voi. Niin vahvassa on usko omaan porukkaan ja sen selviytymiseen taivaaseen, että ei edes haluata ajatella että ehkäpä esim.valdolaisetkin pelastuvat, sillä heillä on ollut lupa antaa synnit anteeksi ja on vieläkin lupa?
Mutta mihin perustuu tämä jyrkkä "vain me" oppi, että ei mitenkään Pyhä Henki olisi voinut levitä laajemmallekin ja että kukaan muu ei saisi eikä voisi antaa oikein syntejä anteeksi kuin lestadiolaiset?

Vastaukset 3
Vanhimmat
...Isä Meidän-rukouksen sanoin: "Tulkoon sinun valtakuntasi ja tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä, niinkuin taivaassa."
Me tiedämme sen, että Taivaallisen Isän tahto on aina hyvä ja hänellä on valta johdattaa ihmistä niin, että löytää Jumalan valtakunnan.
Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan, luvataan Raamatussa.
"Joka harhailee ja ei pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa."
on vuosien aikaan käsitelty lähes joka viikko, lue niitä.Täälä ei asiasta saa eikä voi puhua niin etteikö se keskustelu menisi toinen toistensa tukkanuottasilla oloksi.
Joku on saanut "ahaa ilmestyksen" siitä aiheesta.
Vanhin oikea usko on Jeesus Nasaretilaisen "lahko"
Sitä samaa uskoa on esiintynyt monilla nimillä varustettuja samassa uskossa ja mielessä olevilla 2000 vuoden ajan Valdolaiset ovat siellä n.puolessa välissä täässä aikajaksossa.