Yrittäjäperheen tuttavapoika, joka oli kanssani samalla luokalla, oli nuorena miehenä ihan mukava tyyppi. Oltiin hyviä kavereita ja vietettiin aikaa yhdessä. Molemmilla käsitykset muista ihmisistä olivat tästä maailmasta, sillä emme kategorioineet ketään johonkin tiettyyn kastiin tyyliin duunarit/parempi väki.
Kaverille ei hirveästi koulu maistunut. Lukio tuli käytyä, mutta yliopistoon hän ei hakenut (eikä olisi päässytkään), vaan hän kävi suppeahkon koulun läpi (vastaa nykyistä amk:ta) ja meni sitten ihan tavalliseen duuniin. Ostipa vaimonsa kanssa asunnon velaksi neukkukuutiostakin, missä he asuivat joitain vuosia velkaansa pikkuhiljaa lyhennellen.
Tuolloinkin olimmme vielä hyviä kavereita ja vierailimme perheinemme toistemme luona. Kävimme korttelikapakoissa ja ajoimme datsuneilla ja corolloilla.
Sitten se tapahtui. Kaveri sai yrittäjävanhemmiltaan mojovan ennakkoperinnön. Ei muuta kuin talon ostoon ja datsuni vaihtui hienoon bemariin. Tunsin lievää kateutta, myönnän, mutta ajattelin että oikeinhan se on kun vanhemmat siirtävät selkänahastaan repimäänsä omaisuutta pikku hiljaa jälkipolville. Nuorenahan sitä rahaa tarvitaan eikä vasta kun on toinen jalka haudassa.
Vuosia kului, kaverilla alkoi olla snobahtavia piirteitä. Ivaili vanhoja koulukavereita, jotka eivät olleet päässeet elämässään eteenpäin, vaan kärvistelivät kerrostaloluukuissaan. Hän alkoi luokitella ihmisiä sen mukaan, missä kukin asui eikä niinkään sen mukaan, millainen ihminen ihmisenä oli. Välimme alkoivat viilentyä.
Viimeksi kun näin hänet ja vietimme iltaa yhdessä, huomasin millaiseksi hän oli muuttunut. Työttömät ovat kurjia luusereita, jotka eivät haluakaan töitä, on hänen nykyinen mielipiteensä. Pitää yrittää kuten hän, jotta pääsisi elämässä eteenpäin!
Aivan ilmiselvästi hän uskoo jo itsekin siihen, että talo, mökki ja hieno bilikka ovat hänen itsensä hankkimiaan, hänen omaa ansiotaan. Ilmeisesti hän on onnistunut psyykkaamaan itseltään pois sen tosiasian, että oikeasti hän elää yrittäjävanhempiensa rahoilla, ja että hänen oma palkkansa olisi nipin napin riittänyt lähiöneukkukuution maksamiseksi, jos olisi pitänyt tulla toimeen omillaan.
Tässä miettimisen aihetta niille, jotka jaksoivat lukea. Jaa mitenkö tämä liittyy asuntojen hintoihin? No siten, että kovin moni saa nykyään rahaa vanhemmiltaan, mikä johtaa vääjäämättä hintojen nousuun ns. paremmilla alueilla. Ja samasta syystä moni asuu mieluummin vähän syrjempänä sellaisella alueella, jonka asukkailla kusi ei ole noussut päähän. Eikä toisaalta monilla muuhun olisi varaakaan.
Kun puhutaan isoista rahoista, todellisuudentaju helposti vääristyy. Siksi tällä palstalla on ihmisiä, joiden mielestä nykyiset kuplahinnat ovat kohtuullisia, ja toisaalta ihmisiä, jotka mieluummin tuhnuttelevat loppuikänsä vuokralla kuin ostavat kämppää vähän syrjemmästä.
Mutta mieluummin kuitenkin huonommassa asunnossa ja reaalimaailmassa kuin omahyväisenä ja ymmärtämättömänä jonkun toisen rakentaman rikkauden keskellä.
Kaverille ei hirveästi koulu maistunut. Lukio tuli käytyä, mutta yliopistoon hän ei hakenut (eikä olisi päässytkään), vaan hän kävi suppeahkon koulun läpi (vastaa nykyistä amk:ta) ja meni sitten ihan tavalliseen duuniin. Ostipa vaimonsa kanssa asunnon velaksi neukkukuutiostakin, missä he asuivat joitain vuosia velkaansa pikkuhiljaa lyhennellen.
Tuolloinkin olimmme vielä hyviä kavereita ja vierailimme perheinemme toistemme luona. Kävimme korttelikapakoissa ja ajoimme datsuneilla ja corolloilla.
Sitten se tapahtui. Kaveri sai yrittäjävanhemmiltaan mojovan ennakkoperinnön. Ei muuta kuin talon ostoon ja datsuni vaihtui hienoon bemariin. Tunsin lievää kateutta, myönnän, mutta ajattelin että oikeinhan se on kun vanhemmat siirtävät selkänahastaan repimäänsä omaisuutta pikku hiljaa jälkipolville. Nuorenahan sitä rahaa tarvitaan eikä vasta kun on toinen jalka haudassa.
Vuosia kului, kaverilla alkoi olla snobahtavia piirteitä. Ivaili vanhoja koulukavereita, jotka eivät olleet päässeet elämässään eteenpäin, vaan kärvistelivät kerrostaloluukuissaan. Hän alkoi luokitella ihmisiä sen mukaan, missä kukin asui eikä niinkään sen mukaan, millainen ihminen ihmisenä oli. Välimme alkoivat viilentyä.
Viimeksi kun näin hänet ja vietimme iltaa yhdessä, huomasin millaiseksi hän oli muuttunut. Työttömät ovat kurjia luusereita, jotka eivät haluakaan töitä, on hänen nykyinen mielipiteensä. Pitää yrittää kuten hän, jotta pääsisi elämässä eteenpäin!
Aivan ilmiselvästi hän uskoo jo itsekin siihen, että talo, mökki ja hieno bilikka ovat hänen itsensä hankkimiaan, hänen omaa ansiotaan. Ilmeisesti hän on onnistunut psyykkaamaan itseltään pois sen tosiasian, että oikeasti hän elää yrittäjävanhempiensa rahoilla, ja että hänen oma palkkansa olisi nipin napin riittänyt lähiöneukkukuution maksamiseksi, jos olisi pitänyt tulla toimeen omillaan.
Tässä miettimisen aihetta niille, jotka jaksoivat lukea. Jaa mitenkö tämä liittyy asuntojen hintoihin? No siten, että kovin moni saa nykyään rahaa vanhemmiltaan, mikä johtaa vääjäämättä hintojen nousuun ns. paremmilla alueilla. Ja samasta syystä moni asuu mieluummin vähän syrjempänä sellaisella alueella, jonka asukkailla kusi ei ole noussut päähän. Eikä toisaalta monilla muuhun olisi varaakaan.
Kun puhutaan isoista rahoista, todellisuudentaju helposti vääristyy. Siksi tällä palstalla on ihmisiä, joiden mielestä nykyiset kuplahinnat ovat kohtuullisia, ja toisaalta ihmisiä, jotka mieluummin tuhnuttelevat loppuikänsä vuokralla kuin ostavat kämppää vähän syrjemmästä.
Mutta mieluummin kuitenkin huonommassa asunnossa ja reaalimaailmassa kuin omahyväisenä ja ymmärtämättömänä jonkun toisen rakentaman rikkauden keskellä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tosiaan aika kummallista, että muut onkin luusereita, koska eivät olekkaan saaneet vanhemmiltaan muhkeaa perintöä.
Ja tyyppi elää jossain illuusiossa, että on itse omilla toimillaan päässyt siihen missä on.
Yleensä noille ketkä muuttuu tuollaisiksi, alkaa kaverit huveta ja masennuskaan ei ole mikään outo asia ko. joukossa.
Poikkeuksiakin löytyy tunnen erään pariskunnan, joilla on rahaa millä mällätä on oma kämppä hienoja autoja jne. eikä siltikään ole lirahtanut päähän. ps. Ko. henkilöt ovat rikastuneet ihan omalla työllään.
Esimerkki. 2 kaverini,joka viihtyy puolet vuodesta Suomessa (kesäisin), joka on alle 30 niinkuin minäkin hänellä on omakotitalo, kaksi moottoripyörää ei tippaakaan lainaa auto ja vähän pahan päivän varalla rahaa...ei ole hänelläkään lirahtanut päähän omalla työllään rikastunut hänkin.
Esimerkki 3 kaverini, joka on yli 30 ei paljoa viihdy Suomessa, mutta omistaa mm. mersun ja kämpän Suomesta eikä rahasta ole pulaa. Mukava heppu hänkin ja rikastunut omalla työllään. Koska hänellä on Mersu jotkin ovat katsoneet asiaksi potkia hänen autostaan peilit irti...oikein kunnon junttimeininkiä.
Oisko tuohon lirahtamiseen syynä se, että saa vanhemmiltaan muhkean määrän rahaa? Näin ainakin uskoisin em. esimerkkien voimin...
Suoraan elävästä elämästä.On todella paljon niitäkin jotka leuhkivat miten asuvat ja paljon on neliöitä ja pitävät tupaantuliaisia,mutta eikö näissä esim.tupaantuliaisissa pitäisi olla myös pankinjohtaja mukana leuhkimassa.Oman asunnon ostajan kannattaisi pitää matalaa profiilia nyt ,kun on jättilainat päällä.
Hyvä tarina, josta paistaa, että kirjoittaja on edelleen kateellinen ex-kaverilleen..