Kummilapsen muistaminen

Jos kummilapseen on muukin suhde kuin pelkkä muistaminen/lahjominen, niin sitten se muistaminen kannattaa lopettaa vähitellen ei kertarysäyksellä. Ei ole olemassa mitään tiettyä ikää/aikaa/paikkaa lopettaa muistaminen, jokainen tavallaan ja omalla ajallaan.

Mulle itselleni oli järkytys, kun oma kummini lopetti muistamisen täytettyäni 15-vuotta noin vain. Shokki ehkäpä sen takia, että omilta vanhemmiltani tms. en saanut enää 5-luokan jälkeen joulu/synttärilahjoja joten se kummin kirje ja pieni paketti olivat ne ainoat merkit juhlapäivistä (surullista, eikö totta?). Siinäpä sitten tunsin itseni hyljätyksi ilman selitystä. Yhteyttä pidettiin vähäisesti vielä senkin jälkeen, mutta ikinä en kysynyt synttärikirjeiden loppumisesta, enkä selitystä saanut. Vasta saatuani omia lapsia, törmäsin laajemminkin tähän rippikoulun rajapyykkiin... Jota en aio noudattaa omien kummilasteni suhteen.

Muistan epäsäännöllisen säännöllisesti ala-asteiän jälkeenkin. Onhan noita paaluja: peruskoulun lopettajaiset, uuden opiskelupaikan saaminen, valmistuminen, oma koti oma lupa, pyöreiden täyttämiset, kihlajaiset, vihkiäiset, vauvauutiset ja kaikenlaiset näinpä kaupassa tällaisen, josta varmasti ilahtuisit joten ostin sen sinulle -jutut, lomatuliaisten ja muiden juttujen lisäksi. Nykyiselläänkin muistan pienesti kummilapsiani synttäreinä ja jouluna ja sitten muistan näillä yllätysjutuilla ympäri vuoden. Tylsää ostaa joku ihana juttu ja antaa se vasta puolen vuoden päästä synttärilahjaksi :)

Mielestäni kummeus kestää läpi elämän. Kummin tehtävä on mielestäni olla tukena niin lapselle kuin myös aikuisiässä olevalle kummilapselle jos tarve niin vaatii. Olla kasvattaja äidin ja isän tukena ja myöhemmin toimia ystävänä...miksi sen pitäisi katketa kun lapsi täyttää viisitoista???

Minulla on kolme kummilasta. Vanhinta heistä muistin joka nimi-, synttäripäiväna sekä jouluna. Asumme kaukana toisistamme, joten lähetin yleensä lahjat tai lahjarahan postitse. Synttäreille ei koskaan kutsuttu. Lopetin koko touhun, kun hän täytti 18 vuotta. Ikä ei vaikuttanut asiaan muuten kuin sillä tavoin, että hän ei ollut vielä tuohon mennessä oppinut kiittämään. Ei yksinkertaisesti tee mieli muistaa, kun koskaan ei saa tietää, menikö lahja edes perille. Nykyään lähetän joulukortin.

Toisen kummilapsemme saimme, kun hän oli 15- vuotias. Hän sai valita itse kumminsa, joten olimme erittäin otettuja. Hänet kastettiin rippikoulun yhteydessä. Hän on erittäin symppis tyyppi. En kuitenkaan "voi" muistaa häntä yhtä paljon kuin haluaisin, sillä hänkin on jo 18. He ovat edellisen kummilapsen kanssa serkuksia, joten on kohdeltava samoin, ettei tule sanomista. Häntä aion kuitenkin muistaa sattumanvaraisesti muuten vain, tavatessa jne.

Kolmas kummilapseni on koulupoika, joka asuu lähellä, ja johon olen paljonkin yhteyksissä. Hänen muistamistaan en varmasti lopeta koskaan.

Joskus nämä kummiasiat on mutkikkaita, joskus taas ei. Vanhempi lapsistani (aiukuinen jo) pitää kummejaan toisina vanhempinaan eikä missään tapauksessa aio heistä luopua. Nuorempi taas ei pidä kummejaan tärkeämpinä kuin muitakaan ihmisiä. Molemmilla lapsilla on ollut sama "haltijakummi", joka on heitä muistanut muuten vaan mennen tullen. Tätä nuorempi pitää varsinaisena kumminaan.

Muistan niin kauan kuin tuntuu siltä. Miksi miettimään etukäteen?
Olisin kyllä pettynyt kummiini jos hän muistaisi minua vain "kun on pakko". Muistaminen silloin kun ei odota, se tuntuu välittämiseltä.

Minun kummitätini lähetti minulle syntymäpäiväksi hopealusikoita yhden per vuosi 15-vuotiaaksi saakka. En osannut oikein arvostaa niitä siinä iässä, mutta olin toki aina kiitollinen kun muistettiin. Jälkeenpäin olen nähnyt hopealiikkeen ikkunasta, että ne lusikat ovat todella arvokkaita (vaikka todella harvoin niitä lusikoita käytetään)! Rippikoulun jälkeen sain syntymäpäivälahjoiksi muutamana vuonna omaan kotiin tarvittavia tavaroita (kattilan, vedenkeittimen yms.), jotka ovat edelleen käytössä ja olivat todella tarpeelliset omaan kotiin muuttaessa. Kun täytin 18, hän sanoi minulle suoraa mutta ystävällisesti, että tästä eteenpäin hän ei ole ajatellut enää lähettää mitään isoa lahjaa, kun olen jo niin iso. Mielestäni se oli reilusti sanottu, ja oli kiva tietää, mitä hän ajatteli. 18-vuotispäivän jälkeen hän on lähettänyt minulle satunnaisesti joskus syntymäpäivinä pienen lahjan, kuten sukat tms. On aina kiva tuntea, että hän edelleen välittää. Kouluaikana kirjoittelimme kirjeitä, koska hän asui kaukana. Nykyisinkin soittelemme ja kirjoittelemma silloin tällöin ja hän on minulle rakas ja tärkeä henkilö. Kummitätini on isäni sisko.