Puu pieneksi

Ongelma on sellainen että tällä hetkellä metrin mittainen sitruunapuu ei saisi kasvaa kahta metriä korkeammalle tilanpuutteen vuoksi. Eli käytännössä puu ei saa kasvaa enempää kuin n. 70cm lisää korkeutta, mutta leveyssuunnassa kasvu saisi jatkua, ainakin jonkin aikaa. Miten sen kanssa pitäisi menetellä?
3425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

raakasti poikki sopivalta korkeudelta tuossa vähän keväämmällä. Paras tietty olisi jos sais aina latvottua silloin kun saa latvasta nipsasemalla mutta kun on pitkäksi päässyt kannattaa ottaa huomioon että yleensä tuppaavat uudestaan kasvamaan ylöspäinkin :D. Kuitenkin niin ettei jää lehdettömäksi tuo jäävä runko.

Sitrukset tavallaan haarovatkin kun niitä latvoo, tosin aika yksilöitä tuon suhteen ovat. Miulla oli joskus sellainen sitruuna joka itseksiänsä kuivatteli aina latvojaan, ei koskaan kasvanut pöytämallia kummemmaksi.

Äänestä

Leikkaa isot oksat kokonaan pois jätä niistä vain kaulus ja suojaa se. Leikkaa myös juuret keväällä samalla kun uudistat mullan. Pidät siis sitä kuin bonsaita, opettele tuntemaan puusi!!

Äänestä
  • Mitä järkeä leikata juuría pois!!!!Kasvi siitä vain kärsii!Bonsait ovat vain kirutettuja puita!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aloittelijat kirjoitti:

Ongelma on sellainen että tällä hetkellä metrin mittainen sitruunapuu ei saisi kasvaa kahta metriä korkeammalle tilanpuutteen vuoksi. Eli käytännössä puu ei saa kasvaa enempää kuin n. 70cm lisää korkeutta, mutta leveyssuunnassa kasvu saisi jatkua, ainakin jonkin aikaa. Miten sen kanssa pitäisi menetellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu