Moi,
isäni on suljetulla dementia osastolla (palvelutalossa, oma huone). vaikka hän on muistamaton on hän kykeneä keskusteluun jne, eli ei niin hirveän pahasti dementoitunut. mutta tavallaan se on hyvä että on suljetulla muuten voisi olla taas huolestunut kun on hävinnyt ja ei vastaa kännykkään.
Nyt tosin isäni on syvästi masentunut suljetulla osastolla olemisesta ja itkee myös. tekee minutkin ihan lohduttomaksi. hänellä ei ole seuraa osastolla, vaan ne on paljon "huonommassa" kunnossa, eli ihan pihalla.
onko kukaan ollut samassa tilanteessa, miten siitä selvisitte, mitä kannattaisi tehdä???
Suljettu osasto
Omainen
22
2620
Vastaukset
- sweet-female-attitude
On hyvä, että olet isäsi tukena. Ja yritä olla mahdollisimman paljon, mutta huolehdi silti omasta jaksamisestasi.
Onko hänellä muita sukulaisia, jotka voisivat olla tukena ja käydä säännöllisesti vierailulla hänen luonaan?
Oletko puhunut hoitohenkilökunnalle isäsi ahdistuksesta? Onko isäsi puhunut?
Jos tilanne näyttää toivottomalta, ota selvää, olisiko joku muu hoitopaikka mahdollinen (esim. jonkinlainen palvelu- tai hoitokoti). - yllättynyt tytär
Aikoinaan kun meidämn äiti jouduttiin laittamaan hoitoon.Hänellä oli huone.Se sisutettiin omilla tavaroilla.Kirjahylly kuvineen,oma sänky,verhot,tv,puhelin ym.äidin tärkeitä asioita.Jälkeenpäin huomattiin että se helpotti hänen oloaan vaikka kaipailikin kotiin.Alkuun on myös tärkeää käydä siellä usein mutta ei olla liian kauan.Ja koskettaminen on tärkeää kun sinne meenee ja sieltä lähtee.Itse pitäisi osata käyttäytä ihan kuin olisi kotona ja käyttää sanaa koti.Huomattiin että se oli tosi tärkeää.Hänellä oli puhelin ja me soiteltiin hänelle usein.Käytiin ulkonakin ja ajelutettiin autolla mutta ei menty lähelle kotitaloa.Sitten myöhemmin hänet siirrettiin toiseen huneeseen.Minä olin ainoa joka asui kaukana mut soitin monta kertaa päivässä.Järjestettiin äidille siellä juhlia ja siellä oli musikkia ja kaikki jotka käveli tykkäsi tanssia ja heillä oli mukava hetki.Sitten alkoi tulehdus kierre ja tilanne huononi.Lopuksi hänet siirrettiin terveyskeskuksen vuode osastolle kun hän ei päässyt yksin liikkumaan.Sinne oli vähän vaikea soitella minullekkin sanottiin että hän ei enää ymmärrä.Hän oli tosi huonossa kunnossa.Hän ei enää osannut kommunikoida.Hän ei osannut puhua eikä tehdä mitään .Oli ihan vauvan asemassa.Tiedettiin että loppu oli hyvin lähellä.Edellisenä päivänä kun äiti seuraavana päivänä nukkui pois.Koin kauhun hetken.Mun sisko oli hänen luonaan jä mä soitin hänelle sinne ja pyysin että pistää luurin äidin korvaan.Aloin juttelemaan tavalliseen tapaan niin yllättäen äiti alkoi mölähdellä ja äännellä.Ei hän puhua osannut.Olin soittanut hänelle niin paljon että mun ääni oli hänelle tuttu vaikkei hän muuten reakoinut mihinkään.Mä todella kauhistuin mun olisi pitänyt vaan soittaa aina kun sisko oli siellä.Mut kukaan ei ymmärtänyt sitä.Sitten mun sisko oli seuraavana aamuna siellä ja soitti minullle ja pisti äidin korvaan puhelimen,hän aukaisi silmänsä ja yritti ääntää mut rupes yskimään.Sitten illalla hän vain nukkui pois.Tämä jäi minua vaivaamaan.Vaikka oli se hoitajillekkin yllätys.Eli hyvin tärkeää on että puhuu.Ihan mistä vaan kunhan tuttu ääni kuuluu.Äitini sairasti ahlshaimerin tautia.
- perintörahojen toivossa
Antakaa vanhuksen itse mennä hoitoon tai jättäkää se päätös lääkärin vastuulle.
Mikä muuten on "ahlshaimerin tauti" ? Onko sillä jotain tekemistä Alzheimerin taudin kanssa? - Toivoa sopii
perintörahojen toivossa kirjoitti:
Antakaa vanhuksen itse mennä hoitoon tai jättäkää se päätös lääkärin vastuulle.
Mikä muuten on "ahlshaimerin tauti" ? Onko sillä jotain tekemistä Alzheimerin taudin kanssa?Voi kun jostain löytyisikin sellainen lääkäri, joka vielä huolehtisi potilaistaan niin että melkein taluttaisi hoitoon. Yhden sellaisen olen eläissäni tavannut, oli se sama josta Mauri Sariola kirjoitti romaanissa Ei loitsu eikä rukous.
Kyllä vanhukset ja sairaat jäävät täysin heitteille jos heillä ei ole omaisia, jotka huolehtivat.
Harvinaisen fiksu sentään olet, kun havaitsit noiden alz.. ja ahlsh.. tautien tarkoittavan samaa. Sen kanssa on vähän sama jutu kuin sen poliitikon nimi, joka oli jotain Zhystko.. - mirkku
perintörahojen toivossa kirjoitti:
Antakaa vanhuksen itse mennä hoitoon tai jättäkää se päätös lääkärin vastuulle.
Mikä muuten on "ahlshaimerin tauti" ? Onko sillä jotain tekemistä Alzheimerin taudin kanssa?Aika ikävää tekstiä tuollainen. Luultavasti ne perintörahat tulevat nopeammin, kun jättää omaisensa oman onnensa nojaan. Lääkärit eivät puutu hoitoon toimittamiseen tai, jos puuttuvat, silloin on jo ehtinyt sattua jotakin vahinkoa kotona. Dementoituneilla ei välttämättä ole sairauden tuntoa, joten he eivät yleensä tunne tarvitsevansa hoitoa. Miten itse olet tuota mieltä asiasta?
- Nimetön
Toivoa sopii kirjoitti:
Voi kun jostain löytyisikin sellainen lääkäri, joka vielä huolehtisi potilaistaan niin että melkein taluttaisi hoitoon. Yhden sellaisen olen eläissäni tavannut, oli se sama josta Mauri Sariola kirjoitti romaanissa Ei loitsu eikä rukous.
Kyllä vanhukset ja sairaat jäävät täysin heitteille jos heillä ei ole omaisia, jotka huolehtivat.
Harvinaisen fiksu sentään olet, kun havaitsit noiden alz.. ja ahlsh.. tautien tarkoittavan samaa. Sen kanssa on vähän sama jutu kuin sen poliitikon nimi, joka oli jotain Zhystko..KAIKILLA ei ole omaisia, miten he sitten pärjäävät? Kyllä yhteiskunnan tehtävä on huolehtia heikoista, ei omaisten. Omaiset on liian innokkaita toimittamaan vanhuksiaan milloin mihinkin hoitoon, otatteko huomioon että se on vanhuksille, jotka ovat tottuneet (toisin kuin te pullamössösukupolvi) huolehtimaan itsestään erittäin alistavaa?? Ottakaa huomioon, miltä itsestänne tuntuisi, jos joku alkaisi puuttumaan elämäänne.
- yllättynyt tytär
perintörahojen toivossa kirjoitti:
Antakaa vanhuksen itse mennä hoitoon tai jättäkää se päätös lääkärin vastuulle.
Mikä muuten on "ahlshaimerin tauti" ? Onko sillä jotain tekemistä Alzheimerin taudin kanssa?Jatkampa kertomusta ennen hoitoon viemistä kun kerron vain mitä oli viedä hoitoon.Äiti asui yksin hänellä kä'vi kodinhoitaja 2 kertaa viikossa.Hänen annettiin olla kotona niin kauan kuin pystyi.Hän todellekaan ei pärjännyt enää yksin.Hän saattoi lähteä kotoa yöllä ja päivällä.Oli talvi naapuri otti hänet monesti kiinni kun hän lähti kotoa päällään vaan pusero sukkahousut vain toisessa jalassa...hänet löydettiin monesti jopa 5km päästä ihan kylmissään ja tosi peloissaan.Pienen kaupungin ihmiset tuntevat kaiki toisensa joten mun siskolle soitettiin että äitisi on nähty siellä ja hän heti perään.Keran hän oli oastanut mikro uunin lämmittimeksi olohuoneeseen ja laittoi sen ylös alaisin ja pisti töpselin seinään.Hän säikähti kun alkoi rätisemään.Yritti katkaista veitsellä johtoa mut onnekso just tuli kodinhoitaja.Näitä lähtemisiä sattui siis ihan jatkuvasti lopussa.Me ei oltais raskittu viedä hänrtä hoitoon sen verran rankkaa sekin on.Kyllä se hoitoon pistämisen päätös lähti lääkäriltä eikä meiltä.Hän oli ensin sairaalassa ja sieltä vietiin hoitoon.Ja siitä perinnöstä.Mulla oli hirveet puhelin laskut kun soittelin monta kertaa päivässä.Lähettelin hänelle montavuotta kotona ollessa joka viikko paketin.Siinä oli videokasetteja musikki ym.ajanvietettä.Vielä hoitokodissa ollessa soitin monta kertaa päivässä niin kauan kun hänellä oli puhelin.Sitten kiltit hoitajat vei äidille myöhemmin kännykän kun soitin.Eikä mua harmita monen vuoden 3tonnin puhelin laskut.Asuin 700km päässä ja kävin monta kertaa vuodessa häntä katsomassa.Minulla ei ainakaan ole omantunnon tuskia.Tuomitsioille sanoisin että toivon ettette joudu samaan.Sillä se on tosi kayheaa.Lisään vielä että häntä hoidettiin kotona 6 vuotta.
- voi voi
perintörahojen toivossa kirjoitti:
Antakaa vanhuksen itse mennä hoitoon tai jättäkää se päätös lääkärin vastuulle.
Mikä muuten on "ahlshaimerin tauti" ? Onko sillä jotain tekemistä Alzheimerin taudin kanssa?jos kehtaat kirjoittaa tälläistä kun on puhe dementikosta, niin puhut puppua! Jos dementikko joka ei enää ymmärrä ja tajua arkiasioista ja on vaaraksi itselleen,ja vielä asuu yksin kotona,niin hänen paras paikkansa on esim. palvelutalossa jossa on ympärivuorokautinen valvonta. Jos hänestä ei kukaan pidä huolta niin se on heitteillejättö! Toivottavasti asia ei tule sulle ajankohtaiseksi.( Hyvin kuvaavaa että ensin tulee sulle perintö mieleen kun pitäis ajatella dementikon parasta.)
- Nimetön
yllättynyt tytär kirjoitti:
Jatkampa kertomusta ennen hoitoon viemistä kun kerron vain mitä oli viedä hoitoon.Äiti asui yksin hänellä kä'vi kodinhoitaja 2 kertaa viikossa.Hänen annettiin olla kotona niin kauan kuin pystyi.Hän todellekaan ei pärjännyt enää yksin.Hän saattoi lähteä kotoa yöllä ja päivällä.Oli talvi naapuri otti hänet monesti kiinni kun hän lähti kotoa päällään vaan pusero sukkahousut vain toisessa jalassa...hänet löydettiin monesti jopa 5km päästä ihan kylmissään ja tosi peloissaan.Pienen kaupungin ihmiset tuntevat kaiki toisensa joten mun siskolle soitettiin että äitisi on nähty siellä ja hän heti perään.Keran hän oli oastanut mikro uunin lämmittimeksi olohuoneeseen ja laittoi sen ylös alaisin ja pisti töpselin seinään.Hän säikähti kun alkoi rätisemään.Yritti katkaista veitsellä johtoa mut onnekso just tuli kodinhoitaja.Näitä lähtemisiä sattui siis ihan jatkuvasti lopussa.Me ei oltais raskittu viedä hänrtä hoitoon sen verran rankkaa sekin on.Kyllä se hoitoon pistämisen päätös lähti lääkäriltä eikä meiltä.Hän oli ensin sairaalassa ja sieltä vietiin hoitoon.Ja siitä perinnöstä.Mulla oli hirveet puhelin laskut kun soittelin monta kertaa päivässä.Lähettelin hänelle montavuotta kotona ollessa joka viikko paketin.Siinä oli videokasetteja musikki ym.ajanvietettä.Vielä hoitokodissa ollessa soitin monta kertaa päivässä niin kauan kun hänellä oli puhelin.Sitten kiltit hoitajat vei äidille myöhemmin kännykän kun soitin.Eikä mua harmita monen vuoden 3tonnin puhelin laskut.Asuin 700km päässä ja kävin monta kertaa vuodessa häntä katsomassa.Minulla ei ainakaan ole omantunnon tuskia.Tuomitsioille sanoisin että toivon ettette joudu samaan.Sillä se on tosi kayheaa.Lisään vielä että häntä hoidettiin kotona 6 vuotta.
Ei ollut sinun velvollisuutesi käydä monta kertaa vuodessa 700 km päässä!! Vai onko sellainen laki olemassa? Miten pärjää ne, joiden omaiset ei käy, asuvatpa lähempänä tai kauempana. Kyllä yhteiskunta puuttuu peliin. Älä huoli. Ps. Opettele kuitenkin oikeinkirjoitus ("tuomitsiJoille", ei tuomitsioille).
- Nimetön
voi voi kirjoitti:
jos kehtaat kirjoittaa tälläistä kun on puhe dementikosta, niin puhut puppua! Jos dementikko joka ei enää ymmärrä ja tajua arkiasioista ja on vaaraksi itselleen,ja vielä asuu yksin kotona,niin hänen paras paikkansa on esim. palvelutalossa jossa on ympärivuorokautinen valvonta. Jos hänestä ei kukaan pidä huolta niin se on heitteillejättö! Toivottavasti asia ei tule sulle ajankohtaiseksi.( Hyvin kuvaavaa että ensin tulee sulle perintö mieleen kun pitäis ajatella dementikon parasta.)
jos tulee mulle ajankohtaiseksi niin luotan että yhteiskunta toimittaa omaiseni tarvittavaan hoitoon. Jos taas itse sairastun, toivon, että omaiseni ei puutu hoitooni, vaan antavat minun olla. Kyllä lääkäri hoitaa.
- huolestunut tytär
Nimetön kirjoitti:
Ei ollut sinun velvollisuutesi käydä monta kertaa vuodessa 700 km päässä!! Vai onko sellainen laki olemassa? Miten pärjää ne, joiden omaiset ei käy, asuvatpa lähempänä tai kauempana. Kyllä yhteiskunta puuttuu peliin. Älä huoli. Ps. Opettele kuitenkin oikeinkirjoitus ("tuomitsiJoille", ei tuomitsioille).
Turha leikkiä 60 selle mummolle enää äidinkielenopettajaa. Ei kukaan velvollisuuden tunteesta tollasta tee.Välittämistä se on.Yllätys varmaan sinulle. Me kaikki me lapset huolehditiin äidistä loppuun asti ja vielä yhteisymmäryksesså.
- itsellesi!
Nimetön kirjoitti:
jos tulee mulle ajankohtaiseksi niin luotan että yhteiskunta toimittaa omaiseni tarvittavaan hoitoon. Jos taas itse sairastun, toivon, että omaiseni ei puutu hoitooni, vaan antavat minun olla. Kyllä lääkäri hoitaa.
Kukas se ensimmäisenä alkoi puuttumaan toisten ihmisten asioihin... Joka perheellä on oma "kulttuuri", joten omaisesi eivät varmaankaan edes yritä auttaa vastaavassa tilanteessa (sinut tuntien).
Ps. Lause aloitetaan aina isolla kirjaimella... - Nimetön
itsellesi! kirjoitti:
Kukas se ensimmäisenä alkoi puuttumaan toisten ihmisten asioihin... Joka perheellä on oma "kulttuuri", joten omaisesi eivät varmaankaan edes yritä auttaa vastaavassa tilanteessa (sinut tuntien).
Ps. Lause aloitetaan aina isolla kirjaimella...Ai tunnetko sinä minut??? Mielenkiintoista, tervetuloa kahville!
Valitat että olen puuttunut asioihisi/asioihinne. MInusta on aika paljon lievempää puuttumista tuomita teidät keskustelupalstalla verrattuna siihen miten innokkaasti te puututte vanhustenne asioihin!?! Ei vanhukset halua että heidän asioihinsa sotkeudutaan. Tuskin kukaan ihminen haluaa että elämäänsä sekaannutaan.
Suomalaiseen "kulttuuriin" ei todellakaan kuulu toisten asioihin puuttuminen, joten älä selittele kulttuurilla. Elä omaa elämääsi ja anna omaistesi elää omaansa!
Oletteko te olevinanne jotain suuriakin sankareita kun saatte vanhuksenne hoitokotiin? - Sankari itsekin
Nimetön kirjoitti:
Ai tunnetko sinä minut??? Mielenkiintoista, tervetuloa kahville!
Valitat että olen puuttunut asioihisi/asioihinne. MInusta on aika paljon lievempää puuttumista tuomita teidät keskustelupalstalla verrattuna siihen miten innokkaasti te puututte vanhustenne asioihin!?! Ei vanhukset halua että heidän asioihinsa sotkeudutaan. Tuskin kukaan ihminen haluaa että elämäänsä sekaannutaan.
Suomalaiseen "kulttuuriin" ei todellakaan kuulu toisten asioihin puuttuminen, joten älä selittele kulttuurilla. Elä omaa elämääsi ja anna omaistesi elää omaansa!
Oletteko te olevinanne jotain suuriakin sankareita kun saatte vanhuksenne hoitokotiin?Jos sinä vaan tietäisi, kuinka työlästä se on, niin ymmärtäisit. Siis laitoshoitoon laittaminen, kyllä se sankarityöstä hyvinkin käy.
Mistä ihmeestä sinulle on tullut sellainen käsitys, että lääkärit huolehtivat potilaista? Kerro vähän tarkemmin, kun meidän muiden kokemukset ovat täsmälleen päinvastaiset. Yleensä lääkärit tekevät vain sen mitä on pakko. Eivät aina edes lakisääteisiä velvoitteitaan, esim. dementoituvan ajokortin peruuttamiseen liittyen. Kuinka sinä voit odottaa, että joku LÄÄKÄRI ryhtyisi hankkimaan jollekin itselleen ja kaikille muillekin talon asukkaille vaarallista dementiapotilasta hoitoon?
Minä ainakin toivon, etä joku huolehtisi minusta enkä joutuisi vaikka yksin pakkaseen paleltumaan, kun dementoituneena eksyisin ulos kotoani. Kyllä oli niin ihanaa, kun tänäänkin työkaverini "sekaantui minun asioihini" ja hankki vieraalla paikkakunnalla jonkun tuttunsa käynnistämään minun pakkaseen hyytynyttä autoani. Sen kokemuksen perusteella luulisin meidänkin dementoituneen mummon nyt olevan iloinen, kun saa olla sisällä lämpimässä. Sen ainakintiedän, että ikävä siellä yli 30 asten pakkasessa oli minullakin.
Jos olet yksinäinen, niin nyt olet oikeassa paikassa: täältä löydät seuraa ja sinuakin ymmärtäviä ihmisiä. Me dementikkojen omaiset olemme nimittäin tottuneet näkemään, kuulemaan ja lukemaan paljon pahempaakin.
- mirkku
Ikävää, että isäsi ei enää kykene asumaan kotona. Kotihan on kaikille ihmisille tärkein paikka. Kuitenkin tällainen suljettu osasto on dementoituneelle hyvä paikka, takaa sen, että on turvassa (jos esim. karkailee ja eksyy). Hoitajat ovat päteviä juuri dementoituneiden hoitoon, jos on dementia-osasto.
Luulisin, että isäsi päiviin pitäisi saada sisältöä, että hän viihtyisi. Onko mitään sellaista askaretta, mitä hän mielellään tekisi, että aika kuluisi mukavammin.
Monelle on tärkeää tuntea olevansa hyödyksi, pienet kotityöt, rappujen lakaiseminen ym. voivat auttaa. Jos sinulla on mahdollisuus, käykää kaupassa, sukulaisissa tai ystävillä kylässä, kävelyllä jne. siis ihmisten ilmoilla. Tai voit viedä isällesi kahvinkeittimen ja käydä tuttavien kanssa hänellä kylässä, kahvittelemassa.
Ja se oma huone on tosiaan hyvä olla kotoisa, omat huonekalut ja tutut esineet. - takura
En siis itse ole hoitovastuussa, vaan seurannut etäältä äidinäitini siirtymistä hoidettavaksi.
Hän oli pitkään kotihoidossa, koska lapset asuivat lähellä ja pystyivät käymään usein ja palkkaamaankin apua. Kaikille tämä ratkaisu oli ihanteellinen. Lopulta koitti sekin päivä, että isomummon oli terveydellisistä syistä mentävä ympärivuorokautiseen laitoshoitoon. Ja kas: mummo kyllä itkee, kun käydään katsomassa ja tuntuu ikävöivän kotiin, mutta kun pääsee sinne, ei tunnista kotiaan ja väsyy niin kovin että olisi ehkä parempi jos ei häntä enää kuljetettaisi ympäriinsä. Lapset siirsivät hänet myös yksityiseen, "parempaan" hoitokotiin, mutta mummo ikävöi sieltäkin sairaalaan. Nyt tuntuu, että jäljellä on vain hyväksyä, että tuo suru ja kaipaus kuuluu isomummon elämään, ei missään enää ole oikein hyvä. Ehkäpä hän suree terveytensä ja itsensä menettämistä, eikä häntä voi lohduttaa. Ainoastaan olla luona.- mirkku
Voi olla, että hän kokee olonsa turvattomaksi, jolloin tulee mieleen ihmiselle turvaa tuova paikka, koti. Ei välttämättä ole kyse kodista fyysisenä paikkana, vaan tunteesta.
- --Ei aina kiinnosta omaisia...
http://www.kantti.net/ajankohtaisohjelmat/2006/01/20060116.shtml
"Tutkimusaikana lääkkeiden lukumäärä lisääntyi laitoshoidossa olevilla 7,5 lääkkeestä 10,9 lääkkeeseen ja kotona asuvilla 6,3 lääkkeestä 7,0 lääkkeeseen. Seurannan aikana säännöllisesti käytettävien lääkkeiden käyttö yleistyi huomattavasti, kun taas tarvittaessa käytettävien lääkkeiden käyttö väheni.
Kuopion yliopiston tutkimusjohtaja Sirpa Hartikainen on huolissaan kehityksestä."
Vaihtaisin hoitokotia tietysti - ja niitä lääkkeitä ensin.
http://mikaeli.mikkeliamk.fi/mikaeli/arkisto/tutkimus/hartikainen/
"LT Sirpa Hartikainen Kuopiosta muistuttaa, että muistihäiriöiset ihmiset syövät todella paljon etenkin uni- ja psykoosilääkkeitä, jotka saattavat heikentää muistia ja älyllisiä toimintoja. Omaisten pitäisikin tarkkailla lääkkeiden mahdollisista sivuvaikutuksista: kuivaako suu, onko ummetusta tai laskeeko verenpaine, tuleeko vapinaa tai muita esimerkiksi Parkinsonin taudille tyypillisiä oireita. Sen sijaan, että potilaalle lisättäisiin yksi uusi lääke, pitäisikin tehdä lääkeremontti."- nikki
en lukenut noita antamiasi linkkejä, mutta tiedän että vielä tänä päivänä varmaan monessa paikassa tämä on valitettavan totta.
Tarvittaisiin lisää tietoa käytösoireisen dementoituneen lääkkeettömistä hoitokeinoista. Enemmän tietoa varmasti on dementoituneiden hoitoon erikoistuneissa hoitopaikoissa kuin esim. sairaaloissa tai pitkäaikaisosastoilla. En tässäkään halua tietenkään yleistää.
Luulisin, että henkilökunnan vähyys ja kiire on ainakin osasyy (tiedon puutteen lisäksi) siihen, että lääkkeitä on niin paljon käytössä. Tarkoitan tässä nyt lähinnä psyykelääkkeitä. On varmasti helpompaa pyytää lääkärin "siunaus" lääkkeen aloittamiseen/lisäämiseen, kuin että mietittäisi kaikki mahdolliset lääkkeettönät keinot dementoituneen rauhoittamiseen.
Unilääkkeet ovat myös luku sinänsä. Itse suhtaudun niihin melkolailla kielteisesti. Mutta nekin joskus tarpeen. - mirkku
nikki kirjoitti:
en lukenut noita antamiasi linkkejä, mutta tiedän että vielä tänä päivänä varmaan monessa paikassa tämä on valitettavan totta.
Tarvittaisiin lisää tietoa käytösoireisen dementoituneen lääkkeettömistä hoitokeinoista. Enemmän tietoa varmasti on dementoituneiden hoitoon erikoistuneissa hoitopaikoissa kuin esim. sairaaloissa tai pitkäaikaisosastoilla. En tässäkään halua tietenkään yleistää.
Luulisin, että henkilökunnan vähyys ja kiire on ainakin osasyy (tiedon puutteen lisäksi) siihen, että lääkkeitä on niin paljon käytössä. Tarkoitan tässä nyt lähinnä psyykelääkkeitä. On varmasti helpompaa pyytää lääkärin "siunaus" lääkkeen aloittamiseen/lisäämiseen, kuin että mietittäisi kaikki mahdolliset lääkkeettönät keinot dementoituneen rauhoittamiseen.
Unilääkkeet ovat myös luku sinänsä. Itse suhtaudun niihin melkolailla kielteisesti. Mutta nekin joskus tarpeen.Dementiaan erikoistuneissa yksiköissä (ainakin meillä) tehdään aina uuden potilaan tullessa perusteellinen remontti lääkelistaan. Perussairauksien lääkitys pysyy yleensä ennallaan, mutta juuri nuo uni- ja mielialalääkkeet mietitään uudelleen (joko lopetetaan tai vaihdetaan sopivammat).
Käytösoireita harvemmin saa kuriin lääkityksellä, jotkut rauhoittavat lääkkeet jopa lisäävät niitä tai potilaan toimintakyky laskee huomattavasti. Käytösoireita pitäisi pyrkiä hoitamaan ensisijaiseti lääkkeettömästi, niin kuin tuossa jo mainitsitkin.
Myöskin osaston fyysiset tilat pitäisi olla sopivat dementoituneille (ennenkaikkea turvalliset), jotta potilaat saavat kulkea ja touhuta vapaasti. - nikki
mirkku kirjoitti:
Dementiaan erikoistuneissa yksiköissä (ainakin meillä) tehdään aina uuden potilaan tullessa perusteellinen remontti lääkelistaan. Perussairauksien lääkitys pysyy yleensä ennallaan, mutta juuri nuo uni- ja mielialalääkkeet mietitään uudelleen (joko lopetetaan tai vaihdetaan sopivammat).
Käytösoireita harvemmin saa kuriin lääkityksellä, jotkut rauhoittavat lääkkeet jopa lisäävät niitä tai potilaan toimintakyky laskee huomattavasti. Käytösoireita pitäisi pyrkiä hoitamaan ensisijaiseti lääkkeettömästi, niin kuin tuossa jo mainitsitkin.
Myöskin osaston fyysiset tilat pitäisi olla sopivat dementoituneille (ennenkaikkea turvalliset), jotta potilaat saavat kulkea ja touhuta vapaasti.tuokin, että joskus/jotkut lääkkeet vain pahentavat tilannetta entisestään.
Huonoin lienee varmaan tilanne sellaisella osastolla, jossa on sekaisin vaikka minkälaisia potilaita, silloin dementiaoireiden hoito hukkuu helposti muiden somaattisten vaivojen tutkimisen ja hoitamisen alle.
Ja sitten vielä se, että lääkkeet "jäävät päälle". Niin kuin tuossa aiemmin jo mainittiinkin, lääkkeiden vaikutusta pitää seurata, ja aika-ajoin kyseenalaistaa rauhoittavan lääkkeen tarve.
Meillä myös tilat mahdollistavat asukkaiden vapaan liikkumisen yhteisissä tiloissa ja pihalla. - mirkku
nikki kirjoitti:
tuokin, että joskus/jotkut lääkkeet vain pahentavat tilannetta entisestään.
Huonoin lienee varmaan tilanne sellaisella osastolla, jossa on sekaisin vaikka minkälaisia potilaita, silloin dementiaoireiden hoito hukkuu helposti muiden somaattisten vaivojen tutkimisen ja hoitamisen alle.
Ja sitten vielä se, että lääkkeet "jäävät päälle". Niin kuin tuossa aiemmin jo mainittiinkin, lääkkeiden vaikutusta pitää seurata, ja aika-ajoin kyseenalaistaa rauhoittavan lääkkeen tarve.
Meillä myös tilat mahdollistavat asukkaiden vapaan liikkumisen yhteisissä tiloissa ja pihalla.Minäkin olen huomannut, että lähes joka kerta, kun potilas kotiutetaan sairaalasta, hänelle siellä määrätty unilääke on jätetty listalle ja resepti mukana. Ihan ymmärrettävää, että sairaalajaksolla nukkuminen voi olla hankalaa (unilääke ok), mutta sitä ei pitäisi jättää listalle, kun on tuollainen "tarvittaessa"-lääke.
Mielialalääkkeiden ja rauhoittavien syöttämiseen pitäisi olla nykyistä korkeampi kynnys. Kuitenkin niiden käyttö on mielestäni ihan perusteltua, kun potilas on esim. pahasti ahdistunut, eikä sitä pystytä mulla tavoin lievittämään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 911405
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1541127En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse84957Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll15857- 79807
- 62733
Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289733Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?40723Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107718En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt44692