mun tarina

Mulla on ollut suhde mieheen lähes kolme vuotta. Meille syntyi pieni poikavauva kolme viikkoa sitten, ihana vaavi jota rakastan yli kaiken. Mies on naimisissa, mitä en aluksi tiennyt, sitten kun tiesin en välittänyt, koska rakastan tuota miestä niin paljon. Luulin että rakkaus on molemminpuolista. Mies ei saanut erotuksi, selitti että vaimo on kaheli, et se tekee itselleen jotain yms. ja että lapsensa takia ei voi erota yms. Mies kyllä vakuutteli että aikoo varmasti erota, että siinä vain menee aikaa. Minulla tuli kova vauva kuume ja halusin äidiksi ja halusin meille yhteisen lapsen. Miehellä ei ollut mitään sitä vastaan. Jonkin aikaa yriteltiin ja sitten tärppäsi, olin maailman onnellisin. Mies ei vieläkään eronnut. Minä uskoin siihen, että kyllä kaikki järjestyy kun olen raskaana, mies eroaa ja muuttaa luokseni yms. Mutta niin ei käynyt. Synnytin vauvan joulukuussa, jouluaaton olin vauvan kanssa sairaalassa ja mies ei edes tekstannut hyvän joulun toivotusta. Minä olin synnytksen jälkeen todella tunnekuohuissa ja totta kai huusin ja raivosin ja haukuin miestä, kun ei ole saanut erottua yms. Meidän piti mennä isyyden tunnustukseen, mutta mies alkoikin vaatia dna testejä. Se satutti mua niin paljon. Mies kyllä selitti että ei sen takia halua etteikö uskoisi että vauva on sen vaan sen takia, että en myöhemmin pystyisi kieltämään miehen isyyttä. Minä en suostunut dna testiin. Minulla ei ole mitään salattavaa ja tiedän että lapsi on tuon miehen. Se oli niin nöyryyttävää ja tuli itselle niin huoramainen olo, kun toinen alkoi vaatia testejä. Itselle tuli mieletön pelko siitä, että mies haluaa sen takia dna testit, että se yrittää viedä sen vauvan minulta pois ja kasvattaakin sen vaimonsa kanssa. En tiedä olisiko sellainen mahdollista, mutta se pelko oli niin voimakas, olin ihan varma että se on mahdollista, että mies syyttäisi minua, että olen huono äiti ja mentäisiin jonnekin käräjille ja siellä minua mollattaisiin ja mustamaalattaisiin ja mies saisi lapsen. Tuon pelon takia en suostunut dna testiin. Vaikka mies sanoisi minulle nyt että tunnustaa isyyden ilman dna testejä niin en suotuisi siihen. Meillä oli kamala riita tuon dna jutun seurauksena ja sanoin että estän sen isyyden selvittämisen yms. En enää edes muista mitä kaikkea sanoin. Mies lähti. Minä tulin vanhempien luo rauhoittumaan. En tiedä tuleeko meidän suhteesta vielä joskus jotain tai eroaako mies tms. Tällä hetkellä olen aika maassa, itkettää paljon ja ruoka ei oikein maistu. Vauva itkee paljon yöllä ja se vain lisää väsymystä. Onko muille käynyt niin että olette jääneet yksin vauvan kanssa? Miten sitä jaksaa ihan yksin? Mua ainakin pelottaa se että oon nyt ihan yksin vastuussa tuosta pienestä. Onneksi minulla on ihana äiti, jonka kanssa olen pystynyt puhumaan paljon asioista. Äiti on kyllä lohduttanut, että kaikki muuttuu vielä paremmaksi. Minä totun vauvaan ja meidän yhteiselo alkaa sujua, nythän synnytyksestä on kulunut vasta kolme viikkoa eli aika alussa vielä ollaan. On se silti ihanaa, kun tietää että saa olla täällä vanhempien luona turvassa ja niin kauan kun siltä tuntuu. Välillä kaipaan omaan kotiin, mutta vielä ei äiti ole meitä päästänyt. Sanoi, että pelkää et mulle tulee joku ihan kamala masennus. Niinpä sit ollaan täällä ja totutellaan. On se kuitenkin ihana tietää, että meillä on vauvan kanssa kuitenkin se omakin koti, jonne mennään heti, kun saan vähän itseluottamusta takaisin. Tällä hetkellä tuntuu, että oon ihan paska ja horo ja huono äiti. Mutta jospa se siitä.
263404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Isokirja sanoo:....oot naimisissa olevan miehen kanssa...pettänyt hänen vaimoaan! Synnistä saa lyhyt aikaista nautintoa.Ai moralisoin....no eikös tämän hetkinen elämän tilanteesi todista sen?
Mutta kaiken voi saada anteeksi, kun nöyrtyy pyytämään.Tiedät kyllä keneltä.Lapsen isä on tekevä "tiliä" omalta osaltaan....aikanaan.

Äänestä
  • Niinpä niin, että saan syyttää itseeni ja mieshän tässä on puhdas kuin pulmunen!! Ja mä en välitä vittujakaan siitä mitä raamattu sanoo. Mä itse tiedän mitä oon tehnyt ja niin tietää mieskin. Mä en tarvi moralisointia, kysyin vaan onko kenellekään muulle käynyt samalla tavalla kuin mulle! Ja minähän en anteeksi pyytele keneltäkään, edes jumalalta! Mä rakastan mun lastani enkä ole ikinä sitä katunut, rakastan myös tuota miestä vielä. Ja mä en välitä tippaakaan sun mielipiteestä tai kenenkään muunkaan!

    Äänestä

  • lilla my kirjoitti:

    Niinpä niin, että saan syyttää itseeni ja mieshän tässä on puhdas kuin pulmunen!! Ja mä en välitä vittujakaan siitä mitä raamattu sanoo. Mä itse tiedän mitä oon tehnyt ja niin tietää mieskin. Mä en tarvi moralisointia, kysyin vaan onko kenellekään muulle käynyt samalla tavalla kuin mulle! Ja minähän en anteeksi pyytele keneltäkään, edes jumalalta! Mä rakastan mun lastani enkä ole ikinä sitä katunut, rakastan myös tuota miestä vielä. Ja mä en välitä tippaakaan sun mielipiteestä tai kenenkään muunkaan!

    On se kumma ettet ole voinut toisten avioliittoa kunnioittaa. Ei tuollaista voi rakkaudella perustella, tuo on niin alhaista. Miten kukaan voi kuvitella että mies jättäisi vaimonsa, vaikka itse vuositolkulla vierestä katsoo.. Missä sun ajatukset on ollu?? Ja ihan vartavasten lapsen olet tehnyt, että saisit jonkun pettävän miehen itsellesi ja tuon miehen vaimon elämän rikottua..Onko käynyt mielessä, että tuo nainen ei varmaankaan edes tiedä olemassa olostasi ja kuvittelee avioliittonsa onnelliseksi. Voi hemmetti että pistää vihaksi tuollaiset varatuissa roikkujat. Eikä muuten säälitä tippaakaan sun kohtalos, olisit käyttänyt sitä toista päätäsi ajatteluun.

    Äänestä

  • lilla my kirjoitti:

    Niinpä niin, että saan syyttää itseeni ja mieshän tässä on puhdas kuin pulmunen!! Ja mä en välitä vittujakaan siitä mitä raamattu sanoo. Mä itse tiedän mitä oon tehnyt ja niin tietää mieskin. Mä en tarvi moralisointia, kysyin vaan onko kenellekään muulle käynyt samalla tavalla kuin mulle! Ja minähän en anteeksi pyytele keneltäkään, edes jumalalta! Mä rakastan mun lastani enkä ole ikinä sitä katunut, rakastan myös tuota miestä vielä. Ja mä en välitä tippaakaan sun mielipiteestä tai kenenkään muunkaan!

    Kukaan tuskin väittää miestäkään pulmuseksi, mutta en todellakaan edes tervehtisi moista moraalitonta idioottia. Ei olis sunkaan kannattanut.

    Äänestä

  • mutta eikö se tahdo olla noin, että ei ne miehet vaimosta eroa, vaikka sille toiselle naiselle niin vakuuttelevat. Kumma, kun naiset ei ikinä opi. Siinä kolmessa vuodessa, jonka olitte yhdessä mies olisi monta kertaa voinut erota, jos olisi tahtonut. Mut ei halunnut. Kai sinä olit varautunut silloin, kun päätit haluta lapsen tuon miehen kanssa, siihen että jäät yksin vauvan kanssa. Et ole mailman ainut nainen, joka kasvattaa lapsen yksin. Tukea saa monesta paikkaa jos itse tahtoo. Jos olet varma isyydestä miksi et suostu dna testiin? Sittenhän näyttäisit kaikille, että puhuit totta. Mies voi kyllä vaatia dna testiä ilman sinun suostumustasikin. Miksi epäilet, että mies syyttäisi sinua huonoksi äidiksi? Mitä todisteita siitä on? Jos sinulla ei ole mitään huume tai alkoholiongelmaa ei ainoastaan miehellesi myönnettäisi huoltajuutta. Ja luuletko että miehen vaimo haluaisi kasvattaa rakastajatteren lapsen? Olisihan se hyvä, että saisit mieheltä edes rahallista tukea, tulevaisuudessa sitä rahaa kuitenkin kuluu ja lapsi saisi periä isänsä jne.

    Äänestä

alat elämään kunnollista elämää vauvasi kanssa!:) Löydät aikanaan rinnallesi vielä hyvän miehen.

Äänestä

vauvaan.se tarvii sua,ei se mies.unohda se mies ja keskityt siihen pikkuiseen.mitä ne itkut auttaa.tiesit koko ajan mikä oli meininki.toisaalta aika raukka temppu siltä toiseltakin.keskität nyt kaiken tarmosi vain vauvaan.tottakai se vaistoaa jos äidillä on huono mieli.rakkautta vaan rajattomasti.häntä pystyyn tyttö =)

Äänestä

Anteeksi vaan, mutta voiko hölmömpi olla??
Niin, että SINULLE tuli vauvakuume niin et voinut sen vertaa odottaa, että mies olisi eronnut ennen raskaaksi tuloasi??? Vaikka sinisilmäisesti luottaa toiseen, niin on tuo nyt ihan uunoa lastakin kohtaan! "Sun isisi oli vielä toisen kanssa naimisissa kun suo tehtiin", näinkö olisit kertonut jos yhdessä olisitte pysyneet/alkaneet miehen kanssa?

Aivot on ihan käyttöä varten. Jos vaan haluuuuuuu, niin saa kantaakin haluumisensa seuraukset!

Äänestä
  • Sinulla on nyt maailmassa pieni ihminen joka on aivan avuton ilman sinua.Hän ei ole pystynyt vanhempiaan valitsemaan,mutta uskon että sinä pystyt olemaan hänelle täydellinen äiti.
    Ajan kanssa haavat paranevat sydämestäsi.Mies kannattaa unohtaa nyt ja myöhemmin jos hän tulee "katumapäälle" kannattaa tarkkaan miettiä ottaako häntä enää vastaan.
    Ei tässä maailmassa ole yksi lapsi ilman isää kasvanut,niitä on paljon.Sinulla tuntuu olevan todella hieno äiti kun saat noin paljon tukea,itke siellä itkusi ja yritä olla masentumatta,ihminen tekee joskus tekoja mille ei löydy selityksiä ja hyvä niin,ei kaikkea aina tarvitse järjellä ymmärtää.Joskus Rakkaus vain tekee kepposiaan...Yritä jaksaa ja valoisan kevään odotusta:)

    Äänestä

  • muistelen aikaa kun olin 20vuotias ja tapailin yhtä miestä, hänellä oli "ex-vaimo" ja pari lasta..tämä mies toi vanhempaa tytärtään käymään luonani, tyttö oli 5 vuotias..
    Mies "majaili" luonani ja toki uskoin"ummet ja lammet"..vuoden verran kului, mies oli ajoittain pois..oli luonani..viikon ja sitten pari päivää pois..enempi ja vähempi epäsäännöllisesti...Sitten kuulin, että tämä "ex-vaimo" oli saanut vauvan, tälle miehelle..no en halunnut tavata enää tätä miestä, vaikka sydäntä särki..ja selitystä piisasi, olin sitten erään toisen kanssa ja tämä "isäksi" tullut kirjoitti minulle kirjeen, ettei voi enää olla kanssani, koska petin hänet..( ARVAA KUN NYT NAURATTAA;IHAN VESI TULEE SILMISTÄ)

    Itselläni oli sillon pieni poika jonka yh olin..
    Nyt jälkeenpäin olen kuullut, että tällä kaverillaon vielä tullut kaksi lasta "exän" kanssa ja kaksi jonkun muun..(kerkeevä kaveri)..
    Voi olla, että on tulleet ihan yhtäaikaa!!! =)

    Itsekkin olen mennyt naimisiin ja saanut kolme lasta lisää!

    Nyt tosiaan jälkeenpäin on tullut mietittyä, että kyllä sitä itse oli tyhmä, mutta kyllä oli se vaimokin, pakkohan sen oli tietää koska tyttö kävi luonani ja jopa yöpyi isänsä kanssa..ja ymmärsi kyllä, että olin isän tyttöystävä!!!

    Tuosta on aikaa nyt 10v ja vieläkin nolottaa nähdä tämä vaimo..sattuu sillontällön kauppaan yhtäaikaa ja tämä tyttö tunnistaa minut vieläkin ja tervehtii...tulee aina tosi nolo ja inhottava olo..

    Kyllä niitä mahtuu mailmaan jos jonkinsorttista...
    Minua oikeen naurattaa koko kaveri nykyään, tuli oikein hilpeä olo tässä kun kirjoitti!!!!

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    muistelen aikaa kun olin 20vuotias ja tapailin yhtä miestä, hänellä oli "ex-vaimo" ja pari lasta..tämä mies toi vanhempaa tytärtään käymään luonani, tyttö oli 5 vuotias..
    Mies "majaili" luonani ja toki uskoin"ummet ja lammet"..vuoden verran kului, mies oli ajoittain pois..oli luonani..viikon ja sitten pari päivää pois..enempi ja vähempi epäsäännöllisesti...Sitten kuulin, että tämä "ex-vaimo" oli saanut vauvan, tälle miehelle..no en halunnut tavata enää tätä miestä, vaikka sydäntä särki..ja selitystä piisasi, olin sitten erään toisen kanssa ja tämä "isäksi" tullut kirjoitti minulle kirjeen, ettei voi enää olla kanssani, koska petin hänet..( ARVAA KUN NYT NAURATTAA;IHAN VESI TULEE SILMISTÄ)

    Itselläni oli sillon pieni poika jonka yh olin..
    Nyt jälkeenpäin olen kuullut, että tällä kaverillaon vielä tullut kaksi lasta "exän" kanssa ja kaksi jonkun muun..(kerkeevä kaveri)..
    Voi olla, että on tulleet ihan yhtäaikaa!!! =)

    Itsekkin olen mennyt naimisiin ja saanut kolme lasta lisää!

    Nyt tosiaan jälkeenpäin on tullut mietittyä, että kyllä sitä itse oli tyhmä, mutta kyllä oli se vaimokin, pakkohan sen oli tietää koska tyttö kävi luonani ja jopa yöpyi isänsä kanssa..ja ymmärsi kyllä, että olin isän tyttöystävä!!!

    Tuosta on aikaa nyt 10v ja vieläkin nolottaa nähdä tämä vaimo..sattuu sillontällön kauppaan yhtäaikaa ja tämä tyttö tunnistaa minut vieläkin ja tervehtii...tulee aina tosi nolo ja inhottava olo..

    Kyllä niitä mahtuu mailmaan jos jonkinsorttista...
    Minua oikeen naurattaa koko kaveri nykyään, tuli oikein hilpeä olo tässä kun kirjoitti!!!!

    tarkalleen ottaen minä olin sillon 22vuotias ja tämä vaimo 21v..

    Äänestä

Että iloitse niistä asioista, joita sinulla on. Ilmiselvästi sinulla on ihanat vanhemmat tukenasi, ja mikä parasta, olet saanut vauvan, jonka kanssa yhteistä elämää opettelet. Nosta pää siis pystyyn, ja ala rakentaa elämääsi tuon pikkuisen kanssa, ota vanhempiesi tuki ja apu vastaan ihan hyvillä mielin.

Vaikka nyt tuntuukin pahalta, on ihan varmasti jokin muukin mies joskus elämässäsi. Miehillä tuppaa olemaan taipumusta siihen, että jos pettää yhtä vaimoa, pettää myös seuraavaakin. Mutta kaikki miehet eivät petä, vaan osaavat asettua aloilleen, ja elää suhteessa myös silloin, kun ei mene niin hyvinkään. Näitä kausia tulee ja menee jokaisessa liitossa, niistä on vaan selvittävä yli.

En moralisoi, teet miten teet, mutta kehotan kuitenkin tarkkaan miettimään asioita. Ehkä olet oppinut jotain arvokasta? Valitettavasti elämässä usein tehokkain oppi tulee kantapään kautta.

Tässä tapauksessa on myös se toinen lapsi, joka tarvitsee isäänsä. Myöskin sinun vauvallasi on oikeus isään. Ihan herkästi ei onnistu mikään vauvan kaappaus äidiltään, ja moniko nainen haluaisi sellaiseen ryhtyäkään. Ei ole välttämättä mikään helppo asia seurata miehensä syrjähypyn seurauksena kasvavaa pienokaista ja hänen kasvamistaan.

Selviät kyllä tästä vielä, teet sen lapsesi vuoksi, eikö niin?! Joskus muistelet tätäkin aikaa itkemättä, antoihan mies sinulle kuitenkin jotain erittäin arvokasta, poikasi. Se, mihin olosuhteisiin lapsesi syntyi ei ole hänen vikansa. Nyt velvollisuutesi ja oikeutesi on pitää huolta tästä pienokaisestasi.

Äänestä

Heippa!!!
ENSIKSI ET TODELLAKAAN OLE HORO SAATIKA HUONO ÄITI!!!!!!!!! joskus vaan ei järki ja tunteenoikeen mee yhteen näissä rakkaus asioissa!Mies tässä on väärin tehnyt. Olsi saanut ottaa vastuun jo ennen lapsesta puhumista ja laittaa omat asiansa kuntoon, mutta mitä teki...kaatoi kaiken sinun niskaan! ÄLÄ alennu tähän! Sinusta tulee maailman paras äiti omalle vaavillesi ja varmasti helpottaa tuo itkukin. koita vaan kestää. Minulle ei ole käynyt tuota mies juttua, mutta vauva kyllä on itkenyt ja itkettänyt ja tiedän mitä on olla väsynyt!!!On äärimmäisen tärkeää että sulla on ihana äiti joka pitää teistä huolta, niin kauan, että itselläsi voimat riittävät. Nyt vaan koitat päästä miehestä yli ja keskittyy ittees ja siihen pikkupikku prinsessaan/prinssiin!!!Menkäähän vasta sitten kotio takas kun olet varma että jaksat, kun yksinäisyys voi tehdä tepposet!VOIMIA AIVAN SAIRAASTI!!!!!

Äänestä
  • anteeksi en huomannut kun kirjoitin tota äskeistä viestiä että joku oli jo aiemmin käyttänyt nimimerkkiä minä vaan joten olen eri ihminen vaikka pelkkä minä :0)

    Äänestä

Eipä kaikki moralisoijat tiedä, mitä kaikkea voi joskus sattua vaikka omaan elämäänsä.

Ymmärrän sua hyvin, mulla oli aikoinaan suhde varattuun mieheen. En pystynyt lopettamaan, kun rakastin niin paljon. Onneksi järki sanoi sen verran, etten lasta tehnyt hänen kanssaan, vaikka mies olisi halunnut "salalapsen" (kuinka typerää!!!).
Kun suhde loppui tunsin melkein kuolevani, ja kävin henkisesti tosi pohjalla.

Omasta kokemuksesta voin sanoa sulle, että jonain päivänä päivä alkaa kuitenkin paistamaan, ja aika parantaa haavat.
Sulla on nyt ihana pieni vauva, keskity häneen, ja ole onnellinen, kun sulla on niin ihana äiti. : )

Äänestä

Hei. Kuulostaa kovin tutulta. Olen parhaillani rakastunut ukkomieheen, jolla on vaimo ja kolme pikkusta kotona( mies kai tuntee jääneensä huomiotta). Mies on tehnyt toisen naisen kanssa lapsen ja luulen, että tuo toinen on odottamassa taas tälle ukkomiehelle.. Minunkin tekee mieleni iltatähteä, mutta en tee! Mies Ei eroa, ja vaikka eroaiskin, niin ei IKINÄ ole uskollinen yhdelle. Siispä harrastamme seksiä silloin tällöin... Surullista, mutta totta tämäkin.
Helppo sanoa täältä, mutta koeta painaa lapsen isä taka- alalle. Ei hän lastasi voi viedä nimiinsä. Ehkä haluaa suututtaa sinut, että jättäisit hänet hänen puolestaan.. Varmasti tuntuu pahalta. Miehen käytöksen vuoksi et voi täysin nauttia lapsestakaan. Mutta vauva on niinpieni ja avuton ja niin vauva vainlyhyen ajan. Nauti siitä ajasta.

Äänestä

Tuttavani on ollut suhteessa avoliitossa olevaan mieheen nelisen vuotta. Lapsia ei kummastakaan suhteesta ole. Enkä usko, että tuttavani tullessa raskaaksi tämä mies jättäisi avovaimoaan. Hän on jo kommentoinnut aiemmin ettei tilannetta kannata muuttaa ainakaan ketään jättämällä koska kaikki sujuu niin hyvin näinkin. Tiedän myös toisen tapauksen jossa mies kiinni jäätyään totesi vaimolleen etteikö voitaisi jatkaa niin kuin tähänkin asti, mitään ongelmiahan ei ollut ennen kuin sait tietää. Eli kun se useamman suhteen rumba toimii niin eivät miehet ole siitä valmiita luopumaan. Ja jos pakko tulee eteen niin ehkä sitä mieluiten palaa sinne omaan kotikoloon ettei tarvitse ajatella asuntoja, muuttoja, omaisuuden jakamista ja sukulaisten vihaa.

Äänestä
  • Kuinka alhainen moraali voi naisella olla alistuessaan jonkun varatun äijän patjaksi ja hyväksikäytettäväksi? Jos sellaiseen leikkiin lähtee niin leikin kestäköön porua vääntämättä. Lapsen teko sellaiseen suhteeseen on vihon viimeisin moka. Siitä historiasta on sitten ikuinen muisto muistuttamassa moraalittomuutta. Jotkut tekee kostaakseen lapsen mutta pilaavat kyllä oman elämänsä silloin lopullisesti. Joka paikassa kuulee mikä maine näillä yksin lapsen tehneillä yksinhuoltajilla on. Rempuusit ja baarijuopot panee kilvan näitä yyhoita jatkossa ja tulevatkin kakarat ovat kaikki eri äijistä. Joku idiootti lohdutteli alkuperäiselle että kyllä kunnon mies vielä löytyy. Hyvin harvaa kunnon mies enään huolii. Ilman kakaran tekemistä olisi ollut vielä mahdollisuus ottaa virheistä opikseen ja nuolla haavansa hiljaisuudessa, sen jälkeen aloittaa perheenperustaminen vasta normaalissa suhteessa.

    Äänestä

  • epätoivoisia lumppuja kirjoitti:

    Kuinka alhainen moraali voi naisella olla alistuessaan jonkun varatun äijän patjaksi ja hyväksikäytettäväksi? Jos sellaiseen leikkiin lähtee niin leikin kestäköön porua vääntämättä. Lapsen teko sellaiseen suhteeseen on vihon viimeisin moka. Siitä historiasta on sitten ikuinen muisto muistuttamassa moraalittomuutta. Jotkut tekee kostaakseen lapsen mutta pilaavat kyllä oman elämänsä silloin lopullisesti. Joka paikassa kuulee mikä maine näillä yksin lapsen tehneillä yksinhuoltajilla on. Rempuusit ja baarijuopot panee kilvan näitä yyhoita jatkossa ja tulevatkin kakarat ovat kaikki eri äijistä. Joku idiootti lohdutteli alkuperäiselle että kyllä kunnon mies vielä löytyy. Hyvin harvaa kunnon mies enään huolii. Ilman kakaran tekemistä olisi ollut vielä mahdollisuus ottaa virheistä opikseen ja nuolla haavansa hiljaisuudessa, sen jälkeen aloittaa perheenperustaminen vasta normaalissa suhteessa.

    Eikös Raamatussakin sanota, että se heittäköön ensimmäisen kiven, joka on synnitön?

    En oo yhtään samaa mieltä, etteikö joku ihan kunnon mies huolisi naista, jolla on lapsi. Onhan se nyt nähtykin monen monta kertaa.

    Kaikki me tehdään elämässämme virheitä, jotkut suurempia, kuin toiset.
    Ei kaikki varattujen kanssa olleet ole epätoivoisia lumppuja.
    Rakkaus vaan joskus on ihan sokea.

    Äänestä

  • se olikaan... kirjoitti:

    On turhaa tehdä syytön isätön lapsikin vielä kärsiin. Rakastuminen ei ole mikään syy hankkiutua paksuksi. Ei niin sokee pitäisi olla että vastuuntuntokin katoo johonkin jalkojenvälystään.

    Tuleeko mieleen että ei toivottu lapsi jää hylkiöksi isänsä puolelta. Hänet tehdään perinnöttömäksi ja unohdetaan totaalisesti. On todella itsekästä tehdä lasta sellaisiin olosuhteisiin. Eikö nykyäänkään ole ihmisten päässä mitään järkee kun ei ole mikään pakko tehdä epäsuotuisiin olosuhteisiin kakaroita niin kuin ennen oli ehkäisyvälineiden ja abortin puutteen vuoksi.

    Äänestä

Kuulostat yksinkertaiselta hölmöltä. Ja itsekkäältä. Vauva piti saada sekavaan tilanteeseen koska SINULLE tuli vauvakuume. Olisit miettinyt lasta ennen kuin aloitit sen teon.

Äänestä

On tuo mun juttu kyllä herättänyt paljon keskustelua. Kiitos kaikille niille, jotka ovat kirjoittaneet positiiviseen sävyyn ja kannustavasti. Ja kaikille niille, jotka haukkuvat minua itsekkääksi, kun hankin lapsen sekavaan tilanteeseen yms. Haluaisin nyt korostaa, että minä HALUSIN lapsen, en sen takia että oisin nuori, tyhmä ja itsekäs vaan sen takia miksi lapsia yleensä halutaan!! Ja sen sanon, että lastani rakastan yli kaiken. Te haukkujat ette tunne minua, joten on todella typerää puhua itsekkyydestä. Onko kaikki vanhemmat ITSEKKÄITÄ, jotka haluavat lapsia!?! Mun lapsella ei vois olla parempaa ja huolehtivampaa äitiä kuin minä olen. Ja kai se nyt järkevintä oli hankkia lapsi rakastamansa ihmisen kanssa kuin käydä esim. keinohedelmöityksessä. Kun kirjoitin tuon jutun tänne olin tosi masentunut ja väsynyt, mutta nyt elämä hymyilee jo tosi paljon. Ja se että kun on lukenut noita haukkumaviestejä niin sekin on vahvistanut minua. Tiedän nyt että pärjään lapseni kans kahdestaankin. Haluaisin kertoa kuitenkin vielä sen verran, että tuo rakastamani mies on minua vanhempi ja hänen aikaisemmat lapsensa ovat jo yli kymmenvuotiaita (siis tiedoksi vain niille ketkä kritisoivat sitä, että miehen toisetkin lapset tarvitsevat häntä). Siis totta kai tarvitsevat, mutta eiköhän reilusti yli kymmenen vuotiaat, jo ymmärrä avioeron ja pärjää sellaisessa tilanteessa jos vanhemmat ovat eronneet. Ja vielä teille kaikille haukkujille, te ette tunne koko tarinaa, mutta siitä huolimatta olette tyrkyttäneet mielipiteitänne, lähtien raamastusta ja minut on leimattu, eikö se ole aika kapea-alaista ajattelua... Mutta on tapahtunut kaikenlaista ja olen saanut maailman parhaan todisteen siitä, että mies rakastaa minua ja aikoo todellakin erota!

Äänestä
  • Ihan vain kommenttina tuohon yli 10- vuotiaiden lasten avioeron kestämiseen, että itse olin yli 30- vuotias kun vanhempani erosivat syynä isäni toinen perhe. Ja pakko myöntää, että tunnen edelleen kipua siitä tuskasta jota äitini koki. Ei ole helppoa katsoa kun läheinen ihminen ei enää halua elää. Toivon siis oikeastaan ettei 10- vuotias lapsi todellakaan tajua mistä on kysymys eikä hänelle tulisi tarvetta ymmärtää vaan hän pysyisi onnellisen tietämättömänä siitä mitä aikuiset touhuavat.

    No, oikeastaan olisi utelias tietämään kuinka mieheen jolla on ollut sivusuhde ja jopa lapsikin pystyy luottamaan? Kun tietää miten peliä on pelattu niin eikö se aiheuta vielä oman lisän epäilyksiin?

    Mutta joka tapauksessa jaksamisia sinulle ja vauvalle.

    Äänestä

  • No onpa se kyllä ihana kun oot saanu tuollaisen "ihanan ja vastuuntuntoisen miehen". Seuraavaksi varmaan laitat juttua pettämis-ero- tai jollekkin muulle vastaavalle palstalle, kuinka tuo ihana mies on ottanut taas kakkosnaisen ja ei ajattele teidän "rakkauden hedelmää", saatika hoida sitä..
    Ei nyt millään pahalla, mutta ei käy kateeksi.

    Äänestä

  • Niinpä niin, klassinen itsekkyyskohtaus siis iski? Toki lähes kaikki raskaaksi omasta tahdostaan tulleet on lasta halunneet, mutta kaltaisesi miettivät asiaa vain ITSENSÄ kannalta. Kun MINÄ haluan. Entäpä lapsi? Haluaako lapsi tulla tuollaiseen elämään? Tuliko mieleen, että sinä et ole ainoa jonka mielihalujen mukaan elellään?

    Moni haluaa kirjoituksilleen positiivista ja myöntäilevää palautetta. Sekin on osoitus itsekkyydestä, kun haluaa vain itselleen hyvää ja mieluisaa. Et haluaisi kuullakaan mitään negatiivistä omista tekemisistäsi.

    Muistathan vihassasi, että myöskään positiivisten ja myötäilevien kirjoitusten kirjoittajat eivät tunne "koko tarinaa". Jokainen meistä onkin vastannut sen perusteella mitä olet kertonut. Myös myötäilevät kirjoitukset. Eikö siis heidänkin pitäisi tällä periaatteella jättää mielipiteensä sanomatta? Kaikkea ei voi saada, sen tulet sinäkin joskus huomaamaan. Sitä ennen suosittelisin harjoittelemaan kritiikin vastaanottoa. Ota huomioon, että saamasi kritiikki on lähtöisin ajatuksesta, että lapsen etu on tärkein.

    Äänestä

En tiedä mihin kohtaan ketjua tämä viesti sijoittuu. Olen lukenut ihmisten kommentteja ja ihmettelen miten kaikki omahyväiset hurskastelijat viitsivätkin takertua menneiden vatvomiseen. Olen itse petetty nainen. Olen eronnut koska miehelläni oli suhde naimisissa olevan naisen kanssa. Nyt heillä on yhteinen lapsi. Ihana vauva, jolla on täysi oikeus onnelliseen elämään. Huomauttaisin vakavasti jokaiselle hurskastelijalle, että JOKAINEN syntyy tänne tasa-arvoisena ja JOKAISELLA on täysin samanlainen oikeus kaikken hyvään: oli sitten syntynyt avioliittoon, avoliiton, irtosuhteen, rakkauden, katkeruuden, koston tai minkä syyn hyvänsä takia. Huomio menee täysin metsään jos aletaan vatvoa syitä ja seurauksia. Nyt on nyt ja siitä eteenpäin on tulevaisuus.

Jos tilanteet on menneet niin kuin on - ei ne moralisoimalla muutu. Nyt tarvitaan tukea ja rohkaisua.

Minusta sinä olet upean kasvuprosessin alussa. Tee itsellesi ja lapsellesi sellainen tulevaisuus että toiset saavat vielä suu auki ihmetellä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lilla my kirjoitti:

Mulla on ollut suhde mieheen lähes kolme vuotta. Meille syntyi pieni poikavauva kolme viikkoa sitten, ihana vaavi jota rakastan yli kaiken. Mies on naimisissa, mitä en aluksi tiennyt, sitten kun tiesin en välittänyt, koska rakastan tuota miestä niin paljon. Luulin että rakkaus on molemminpuolista. Mies ei saanut erotuksi, selitti että vaimo on kaheli, et se tekee itselleen jotain yms. ja että lapsensa takia ei voi erota yms. Mies kyllä vakuutteli että aikoo varmasti erota, että siinä vain menee aikaa. Minulla tuli kova vauva kuume ja halusin äidiksi ja halusin meille yhteisen lapsen. Miehellä ei ollut mitään sitä vastaan. Jonkin aikaa yriteltiin ja sitten tärppäsi, olin maailman onnellisin. Mies ei vieläkään eronnut. Minä uskoin siihen, että kyllä kaikki järjestyy kun olen raskaana, mies eroaa ja muuttaa luokseni yms. Mutta niin ei käynyt. Synnytin vauvan joulukuussa, jouluaaton olin vauvan kanssa sairaalassa ja mies ei edes tekstannut hyvän joulun toivotusta. Minä olin synnytksen jälkeen todella tunnekuohuissa ja totta kai huusin ja raivosin ja haukuin miestä, kun ei ole saanut erottua yms. Meidän piti mennä isyyden tunnustukseen, mutta mies alkoikin vaatia dna testejä. Se satutti mua niin paljon. Mies kyllä selitti että ei sen takia halua etteikö uskoisi että vauva on sen vaan sen takia, että en myöhemmin pystyisi kieltämään miehen isyyttä. Minä en suostunut dna testiin. Minulla ei ole mitään salattavaa ja tiedän että lapsi on tuon miehen. Se oli niin nöyryyttävää ja tuli itselle niin huoramainen olo, kun toinen alkoi vaatia testejä. Itselle tuli mieletön pelko siitä, että mies haluaa sen takia dna testit, että se yrittää viedä sen vauvan minulta pois ja kasvattaakin sen vaimonsa kanssa. En tiedä olisiko sellainen mahdollista, mutta se pelko oli niin voimakas, olin ihan varma että se on mahdollista, että mies syyttäisi minua, että olen huono äiti ja mentäisiin jonnekin käräjille ja siellä minua mollattaisiin ja mustamaalattaisiin ja mies saisi lapsen. Tuon pelon takia en suostunut dna testiin. Vaikka mies sanoisi minulle nyt että tunnustaa isyyden ilman dna testejä niin en suotuisi siihen. Meillä oli kamala riita tuon dna jutun seurauksena ja sanoin että estän sen isyyden selvittämisen yms. En enää edes muista mitä kaikkea sanoin. Mies lähti. Minä tulin vanhempien luo rauhoittumaan. En tiedä tuleeko meidän suhteesta vielä joskus jotain tai eroaako mies tms. Tällä hetkellä olen aika maassa, itkettää paljon ja ruoka ei oikein maistu. Vauva itkee paljon yöllä ja se vain lisää väsymystä. Onko muille käynyt niin että olette jääneet yksin vauvan kanssa? Miten sitä jaksaa ihan yksin? Mua ainakin pelottaa se että oon nyt ihan yksin vastuussa tuosta pienestä. Onneksi minulla on ihana äiti, jonka kanssa olen pystynyt puhumaan paljon asioista. Äiti on kyllä lohduttanut, että kaikki muuttuu vielä paremmaksi. Minä totun vauvaan ja meidän yhteiselo alkaa sujua, nythän synnytyksestä on kulunut vasta kolme viikkoa eli aika alussa vielä ollaan. On se silti ihanaa, kun tietää että saa olla täällä vanhempien luona turvassa ja niin kauan kun siltä tuntuu. Välillä kaipaan omaan kotiin, mutta vielä ei äiti ole meitä päästänyt. Sanoi, että pelkää et mulle tulee joku ihan kamala masennus. Niinpä sit ollaan täällä ja totutellaan. On se kuitenkin ihana tietää, että meillä on vauvan kanssa kuitenkin se omakin koti, jonne mennään heti, kun saan vähän itseluottamusta takaisin. Tällä hetkellä tuntuu, että oon ihan paska ja horo ja huono äiti. Mutta jospa se siitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu