herkkänenäisen posteljoonin näkökannasta ja vähän muutakin.
Sisällä tupakoivasta asunnosta todellakin lähtee hirvittävä haju, suosittelen parvekkeella tupakointia. Se nimittäin haisee koko rapussa.
Lemmikkieläimet ovat suloisia ja syyttömiä useimpiin hajuihin jotka heistä kuitenkin lähtee rappukäytävään. Kissanhiekkalaatikot voisi tyhjentää useammin, sillä se vasta hirveä haju on kun kissanpissa haisee käytävässä. Saatikka pesemättömän koiran tuoksu.
Hissit pienet tilat ovat aivan mahdottomia hajupesiä. Ethän kuljeta haisevaa koiraasi sielä se haju nimittäin ei poistu ihan hetkessä. Ja kun aamulla lähdet töihin, niin älä hiukan ennen hissiin menoa laita hajusteita, siihenkin nimittäin meinaa tukehtua varsinkin jos on korkea talo on vaikea pidätellä hengitystä pitkään hissin edetessä. Tämä vastapainona tupakantuottamiin hajuhaittoihin.
Koirien ulkoiluttajat jos voin vielä toivoa näin muiden asiakkaitteni puolesta, niin älkää antako koirienne tehdä jätöksiä niiden pienten harmaiden laatikoiden juureen joita seisoo talojen nurkilla, sillä on aika ikävää ihmisten saada lemmikkienne hajuisia posteja kotiinsa. Koirianne en syytä ne ovat syyttömiä ajattelemattomuuteenne.
Parvekkeella tupakointia suosin siksi, että toinen vaihtoehtonne on haiseva rappukäytävä josta se kyllä myös tunkeutuu muihin asuntoihin. Sen lisäksi parvekkeella tupakointia on miltei mahdoton kieltää. Parveke tosin on yhtiön omaisuutta, ei asunnon omistajan neliöihin kuuluvaa, mutta jotta kielto astuisi voimaan vaatii se yhtiökokouksia ja aivan varmasti äännestyksen. Lieveilmiönä tulee se, että asukkaat joutuvat riitoihin keskenään ja onnistuminen vaatisi todella suuren enemmistön prosenteissa. Kannattaisiko riitaantua naapureiden kanssa siitä ilosta, että tupakan käry alkaa tulemaan postiluukusta käytävään?
Ystäväni kun kyllästyi tupakoiviin naapureihin hän muutti maalle ja sai paljon muutakin luksusta lisäksi...
Jos tupakanpoltto haittaa ja edelleenkin haluat asua kerrostalossa, jossa et asu yksikseen vaan joudut sopeutumaan moneen erinlaiseen käyttäytymismuotoihin mihin et ole tyytyväinen... kovaan musiikkiin... riiteleviin naapureihin ja toki ohuihin seiniin jotta kuulet sen riidan sanasta sanaan... lapsiin kohdistuviin riitoihin jotka saavat olon ahdistuneeksi, voikohan niihin mitenkään vaikuttaa?
Mieti asumusmuotoa uudelleen oman tarpeesi mukaan... onhan niitä olemassa allergiataloja tänäpäivänä joissa on tietyt säännöt, hajuhaitoista pääsee jos haluat, miksi siis syyttää tupakoivia omasta asumismuodostaan. Oma valintasihan se on ollut. Ja mieti sen jälkeen jos olet aina valittamassa kaikesta mitä naapurit tekevät... kannattaisiko suunnata energia johonkin positiivisempaan ja rakentavaan ihan oman mielenterveyden takia?
Mukavampi sitä naapuriakin on morjenstaa, kun olla riidoissa hänen kanssaan kerrostaloasumisen johdosta joka oli oma valintasi.
Tälläisiä ajatuksia juolahti mieleeni, kun olen näitä juttuja tältä palstalta hiukan lukenut. Kaikki nyt ei tupakanpolttoon liittynyt, mutta yhtä kokonaisuutta kuitenkin kaikki.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuonkin jutun kirjoittamisen aikana olisit ehtinyt polttaa havannalaisen sikarin.