Olen avioliitossa elävä vl-nuori (24v.). Lapsia meillä on myös. Nyt olen jotenkin pitemmän aikaa ajatellut, etten enää halua olla uskomassa vl:n tavoin. Olen pitkän aikaa miettinyt, miten kertoa tästä miehelleni ja sukulaisille. Tiedän, että sen kuuleminen on järkytys monille, varmaan kaikille. Miten lasten käy uskonnon kannalta, minun puolestani he voivat käydä isän mukana seuroissa ja päättää aikuistuttuaan haluavatko olla uskomassa.
Miten siis saisin päätöksestäni kerrottua? Entä miten on, kun haluaisin alkaa käyttämään ehkäisyä, kai minun on kuitenkin otettava mieheni uskonto huomioon, hän on vl. Minua ei haittaa, jos mieheni ei kiellä uskoaan, olen onnellinen hänen puolestaan, jos hän jaksaa olla uskomassa. tuen häntä siinä kaikin tavoin.Itse en jaksa enää.
Miten siis saisin päätöksestäni kerrottua? Entä miten on, kun haluaisin alkaa käyttämään ehkäisyä, kai minun on kuitenkin otettava mieheni uskonto huomioon, hän on vl. Minua ei haittaa, jos mieheni ei kiellä uskoaan, olen onnellinen hänen puolestaan, jos hän jaksaa olla uskomassa. tuen häntä siinä kaikin tavoin.Itse en jaksa enää.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hanna (?) ihan omin sanoin. Se on jokaisen oma asia. Kerrot, että tähän päätökseen olet tullut ja se ei sinua ihmisenä muuta. Älä välitä toisten mielipiteistä liikaa.
On kaunista, että ajattelet lastesi ja miehesi uskoa.
Oletko siis tekemässä vai uskomassa?
Kertoisitko vähän enemmän uskostasi?
selkeyttää kysymystäsi. En oikein ymmärtänyt.
Olen siis vl vielä, haluaisin kieltää uskoni eli säännöt ahdistavat. Haluaisin olla ns. tavallinen kristitty.
Uskomassa tarkoittaa:
Omistat uskolla Kristuksen vanhurskauden lahjana ilman omia tokojasi taikka ansioitasi. Jolloin syntien anteeksiantamisen virta, joka KATKEAMATTA vuotaa Jumalan ja Karistan istuimesta (ILMESTYSKIRJA) pesee joka sekunti sinuun perisynnin tähden kertyvän synnin. Olet siis KOKO AJAN vanhurskas pyhä ja puhdas USKON KAUTTA JEESUKSEEN KRISTUKSEEN, HÄNEN SOVINTOUHRINSA TÄHDEN.
Tekemässä tarkoittaa:
Teet ja toimit uskollisesti traditon edellyttämiä töitä ja toimenpoiteitä tullaksesi uskonnollisen yhteisösi ihmisten hyväksymäksi, ja saadaksesi, yhdistyksesi ehdot täytettyäsi, myöskin mahdollisesti pätkittäin vähän uskoakin.
että nyt pilit pussukkaan pkle ja pusan suu kiikkiin!Onneksi olkoon !
ilmoittaa asian asiallisesti, en noin. Toivon asiallisempia vastauksia, tämä on minulle vaikea asia.
Kerrot miehellesi mitä ajattelet. Todennäköisesti sinua tullaan puhuttelemaan vlllien taholta ja halutaan tietää syyt, jolloin kerrot mitä ajattelet suoraan ja miksi. Lapset kyllä pärjäävät asian kanssa kun niille kerrotaan mikä on tilanne ja voivat tehdä oman päätöksensä kun kasvavat isoksi.