Lapseton vanhuus

Mies 35v

Tervehdys,

Olen siis 35-vuotias mies ja tulin tänne palstalle siinä toivossa että saisin mielipiteitä aiheeseen lapseton vanhuus (anteeksi jos käytän sanaa vanhuus liian nuorista palstalla). Kysyn siksi että olen joutunut viime aikoina kovaan pohdintaan hankkiako lapsia vai ei. Olen ollut sitä mieltä että en haluaisi lapsia koska en koe olevani halukas siihen vastuuseen ja velvollisuuksiin mitä se vaatisi. Toisaalta koen että voisin elää täysipainoista elämää parisuhteessa ilman lapsiakin. Näe toki jotain hyvääkin lapsissa mutta kauhistelen sitä kuinka paljon aikaa ja sitoutumista se vaatii. Nyt kuitenkin viimeinen suhteeni päättyi eroon juuri tämän lapsiasian takia ja olen siitä surullinen ja syytän itseäni, mietin teinkö elämäni mokauksen.

Yleensä lapsien hankintaa vastustavia käännytetään sillä että sitten ei ole vanhana ketään seurana ja sinua katsomassa. Toisaalta jos ikääntyessä on kumppani ja ystäviä ja muita sukulaisia niin kai sekin auttaa seuranpuutteeseen. Eli kertokaa minulle epätoivoiselle ajatuksia lapsettomasta vanhuudesta, olisi mukava kuulla jos täällä sellaisia on, koetteko sen kovin tuskalliseksi ja vääräksi valinnaksi ( jos se on ollut vapaaehtoista). Kun luen nuorien vapaaehtoisesti lapsettomien kirjoituksia he tuntuvat kovasti ylistävän valintaansa, olisi mukava kuulla onko vanhemmiten lapsettoman ajatukset muuttuneet, jos olette lapsettomuuden itse valinnut.

Kiitos kommenteista etukäteen

27

3736

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lapsellinen vanhus

      Mistä niitä lapsia aiot hankkia?
      Lapsia saadaan yhä edelleen, jos luoja sen suo.

    • O.Velin

      Siunaantui 2 tytärtä vaiheissa 1 ja 2.

      Kun tyttäret olivat vauvoja, ne rääkyivät hullun lailla ja oksentelivat kuin juopuneet.

      Isompana karkailivat heikoille jäille y.m. paikkoihin, jonne eivät olisi saaneet.

      Toisellakymmenellä tupakoivat ja ryyppäilivät salaa, varmaan hinkkasivat poikien kanssakin 'arkaa paikkaa'. Huumeita eivät käyttäneet, ainakin kuvittelen niin.

      Kaikenkaikkiaan olivat aikamoinen koettelemus. Nyt molemmat ovat naimisissa ja heillä on omia lapsia.

      Pitkien välimatkojen takia, käyvät vain jouluaattoisin viettämässä perinteistä joulujuhlaa.

      Vaimoni kanssa ruokimme 16 henkeä silloin aattona. Siinä on lapset, lapsenlapset, vävyt ja yhden lapsenlapsen sulhanenkin. Siinä menee kinkku, kalkkuna, pateeta, lohta, rosollia, lanttu- ja porkkanalaatikoita, koktailkurkkua, tomaatteja, leipää, kotikaljaa, vichyä, Coca-Colaa, viiniä, maitoa, joulupuuroa, kahvia, pullaa, joulutorttuja ja pikkuleipiä.

      Sitten taas olemme vaimoni kanssa kahden. Joskus pyytävät tulemaan synttäreille. Lahjamme on aina 50€.

      • Poika ja tyttö

        Noin se menee.
        Joulut ovat työtäyteisiä kun toistakymmentä henkeä tulee syömään.
        Kaikki pitävät selvänä että passaan niin kuin ennenkin.
        Kaikkea lapseni myös kokeilivat, nyt ovat hyvin toimeentulevia ihmisiä.
        Ei lapsien niskoille voi vanhuuttaan turvata.
        Jos sitä ajattelet.
        Kyllä he tietenkin velvollisuuskäynnin tekisivät hoitolaitokseen pari kertaa vuodessa.
        Rakastan lapsiani, mutta helpommalla olisin päässyt yksin sattui vielä juoppo mieskin.


      • naapurista
        Poika ja tyttö kirjoitti:

        Noin se menee.
        Joulut ovat työtäyteisiä kun toistakymmentä henkeä tulee syömään.
        Kaikki pitävät selvänä että passaan niin kuin ennenkin.
        Kaikkea lapseni myös kokeilivat, nyt ovat hyvin toimeentulevia ihmisiä.
        Ei lapsien niskoille voi vanhuuttaan turvata.
        Jos sitä ajattelet.
        Kyllä he tietenkin velvollisuuskäynnin tekisivät hoitolaitokseen pari kertaa vuodessa.
        Rakastan lapsiani, mutta helpommalla olisin päässyt yksin sattui vielä juoppo mieskin.

        Eläkeläispariskunnan ainoa lapsi meni perheineen onnettomuudessa. Mies kuoli samana vuonna.
        Lesken suku oli pula-aikana muuttanu leivän perään Ruotsiin.

        Ei ole helppoa yksin elävällä vanhalla. Vaikka ne inhat lapset ja lapsenlapset eivät kävisi kuin kerran vuodessa, olisi kuitenkin sukua, johon itsekin kuuluu.
        Tämä eläkeläisrouva on aina yksin.


      • Anonyymi

        Minä arvasin, kenen teksti tämä on. Tunnistan tekstisi.

        Teillä on kuitenkin turvallinen vanhuus, ja tietoisuus siitä, että teidänkin perheen tarina jatkuu jälkeenne. Kaikkea hyvää teille.


    • Minusta lapsi/lapset ovat suuri rikkaus ja kasvattavat ihmistä enemmän kuin mikään muu.
      JOS vanhemmat rakastavat toisiaan ja haluavat elää yhdessä JA pitävät lapsista, ei mielestäni kannattaisi jättää kokematta kaikkea sitä, mitä omat lapset elämään tuovat.

      Itse olin joskus vannonut, etten mene koskaan naimisiin enkä hanki lapsia. Vaikka toisin kävi, kumpaakaan asiaa en ole katunut. Elettyämme pari vuotta yhdessä, aloin yllättäen odottaa lasta. Koimme, ettemme olleet valmiita vanhemmiksi ja olimme ajatelleet odottaa muutamia vuosia, jotta taloudellinen tilanteemme olisi parantunut, ennen kuin alkaisimme edes pohtia lasten hankkimista.

      Kun lapsi sitten syntyi, hän muutti elämäämme merkittävästi. Elämässä alkoi uusi aikakausi. Vastuu pelotti, mutta lapsen mukana kasvaessamme, se asettui oikeisiin mittasuhteisiin.

      Olimme perhe ja rakastimme kaikki toisiamme. Lapsi ei estänyt tekemästä mitään sellaista, mitä olimme aikaisemmin tehneet, vaan toi elämäämme uusia arvoja ja asioita. Ensimmäisen lapsen jälkeen olisin ollut valmis perustamaan suurperheen, elleivät taloudelliset ym. realiteetit olisi asettaneet siihen aikaan nykyistä suurempia rajoituksia asialle.;))

      Jälkikäteen ajatellen luulen, että mekin olisimme saattaneet elää tyytyväisinä lapsettomina, ellei elämä olisi järjestänyt toisin. Olen kiitollinen, että olen saanut kokea vanhemmuuden. Tässä iässä omaa elämää tarkastellessa olen sitä mieltä, että varsinainen "kasvattajan vastuuaika" on varsin lyhyt pätkä ihmisen elämää. Nyt olen sitä mieltä, että se oli elämäni onnellisin ja rikkain jakso, jolloin elin todella täyttä elämää.

      Lapsi tai lapset eivät kuitenkaan ole ratkaisu vanhuuden yksinäisyydelle. Kenenkään ei mielestäni pitäisi rakentaa elämäänsä toisten ihmisten varaan, vaan jokaisen pitää elää omaansa. Emme voi elää lastemme kautta, mutta voimme elää heidän kanssaan; pätkän hyvin intensiivisesti ja enimmän aikaa heitä etäämpää rakastaen ja heidän puolestaan iloiten ja joskus hieman huolta kantaen. Lapsi/lapset antavat "kasvavalle" aikuiselle tilaisuuden oppia rakastamaan uudella tasolla.

      Minusta on surullista, että monet nuoret aikuiset ”viisaasti” asioita harkitessaan päättävät olla ”hankkimatta” lapsia. Onneksi he eivät tiedä, mistä kaikesta he elämässään luopuvat. Minä kiitän elämää äitiydestä ja kaikesta siihen liittyvästä.

      Jos haluat elää täyttä elämää ja tilaisuus osuu kohdallesi, suosittelen sinullekin tilaisuuteen tarttumista. Tosin miehet voivat harkita näitä asioita naisia kauemmin, mutta älä turhaan enää odota, jos…

      • Anonyymi

        Olen odottanut yli 20 vuotta jo raskaaksi tuloa. Ei ole tärpännyt. Lapsettomuushoidot eivät tuottaneet tulosta. Adoptiovanhemmaksi en kelpaa. Elämäni jäi elämättä. Elämänilo loppui lasten menetykseen.


    • Se on minun mielipiteeni. Ei kannata antaa ympäristön odotusten vaikuttaa valintaansa.
      Sitten kun todella tuntee että haluaa lapsia, on valmis ottamaan vastuun heidän kasvattamisestaan ja hyvinvoinnistaan, tietää että lapsi on odotettu ja tervetullut tähän kylmään maailmaan.
      Kuuntele omaa itseäsi, mitä todella itse haluat, eikä sitä mitä muut haluavat.

      Lapset ovat laina, eikä heidän varaansa pidä vanhuuttaan suunnitella.

    • Tyynentyttö

      Olet vielä nuori mies ja sinulla on aikaa miettiä mitä tahdot.Tuossa iässä monet miehet vasta alkavat tulla isäksi.Ehkä se oikea rakkaus ei ole vielä osunut kohdalle.Hyvä että asiaa mietit.Monet vakisuhteessa olevat nuoret ihmiset sanovat nykyisin etteivät halua lapsia.Jokaisella on syynsä.Ehkä itseltään voi kysyä mikä todella on se pohjimmainen syy etten halua lapsia-kaikkihan eivät yrityksistä huolimatta tässä onnistukaan.Minun lapseni ovat ilmoittaneet etteivät halua.En ole heidän mielipiteeseensä puuttunut.Itse kaipaan lapsenlapsia mutta se on minun kaipuutani ei heidän.

    • Pääsky64

      valittavaksi niinkin iso asia kun lapsi,ottaako hän vain ei.Se ei ole itsensä määrättävissä vaikka lyhyt näköisesti niin luullaan.
      Sinä saat lapsen jos sinulle annataan.

      Olen monissa asioissa samma mieltä kun edellä sanottu.Ei se ole herkkua lastenhoito.Pitää käyttää kaikki mitä voimia on ja vieläkin enemmän.
      Siitä saa rakkautta mitä ei muusta saa,mutta kaikki muu jää.
      Jos nyt kysyttäisi oletko lopun ikäsi lapseton ja olisin kaks kymppinen.Olisi vaikeampi valita kun nuorena,kun tietää mitä se on.
      Itsen vuoksi lapsia ei tehdä heitä vain pitää olla että elämä jatkuu.
      Samalla saa jotain kylkiäisenä.Lapsien vuoksi kun tehdään kaikki mitä voidaan.
      Itsesä huomioiminen jää,antamista ja antamista.

      Sitä ei mietitty vaan hypättiin suoraan kalliolta mereen.

      Ja se jatkuu,tyttäreni sanoi kun sai 36 v. lapsen että olisi tehnyt ennemmin jos olisi tiennyt miten ihanaa on saada lapsi.
      Pitäisi saada vielä monta.Ilman sitä ihanaa olisi vähemmän lapsia.
      Toisten asenne kyllä vaikuttaa lapsien haluamiseen.

    • tittakaisa

      Tällaisessa asiassa joudut kuitenkin tekemään päätöksen itse. Voit kysellä, mitä toisilla on asiasta ajatuksia, mutta me toiset voimme vain kertoa omia kokemuksiamme, emme tiedä, mikä on sinun elämässäsi oikea ratkaisu. Tärkeää nimittäin on, että sinulla on rakkautta sekä lasten äitiä että tulevia lapsia kohtaan, jotta koko perhe voi mahdollisimman hyvin.
      Itse olen kahden tyttären äiti ja tällä hetkellä neljän lapsenlapsen mummi, ja he kaikki ovat elämäni ainoa merkittävä rikkaus, kaikki muu on sen rinnalla vähäpätöistä. Itse kasvatin suuren osan aikaa heitä yksinhuoltajana, mutta hetkeäkään en katunut lasten hankkimista (oikeammin tietenkin saamista), he olivat silloinkin tärkeimmät aarteeni. Ehkä siksi näytän myös itse olevan tärkeä jälkikasvulleni. En kuitenkaan ole suunnitellut lapsiani vanhuuden varaksi, vaikkakin näyttää siltä, etteivät he tule minua unohtamaan avuttomassakaan vaiheessa, jos sellaiseen joskus päädyn. Luulisin, että henkilökohtaisesti olisin kärsinyt paljon, jos en lapsia olisi koskaan saanut, joten kiitollisuuteni heistä on todella suuri.
      Lapset itsenäistyvät ja lähtevät aikanaan maailmalle, ja vaikka se on luonnollista, se kirpaisee kipeästi, mutta he palaavat läheisiksi viimeistään silloin, kun oma perhe alkaa kasvaa.
      Ennen kaikkea jokaisella lapsella pitäisi mielestäni olla oikeus tulla maailmaan toivottuna.

    • pienet.

      Isää vailla olevat lapset! Heitä on paljon tässä maassa. MLL;stä tai sossusta saat varmasti tietoja mistä löydät miehenmallia tarvitsevia lapsia. Urheiluun tai vain ulkoiluun kaveria, äidille vapaata järjestään jne. Teitä poikamiehiä TARVITAAN
      juuri näihin tehtäviin. Turvakodit myös varmaan neuvovat miten löytyy "Vara lapsia". Rohkeasti mukaan toimintaan "isän korkkeeksi". Lapset kyllä kasvaessaan muistaa antaa itse apua ystävälleen.
      Älä vaadi liikaa,kelpuuta ihan tavalliset lapset tai lapsi ystäväksesi. Onnea :))

    • hommata.

      Niitä lapsia ja vaikka avioonkin. Sukulaiset on yleensä aloittaneet perhe-elämän vasta sun iässä ja jopa nelikymppisenä. Eräs sai esikoisen vasta 40v ja
      toinen syntyi 43v. Nyt ovat molemmat liki kolmekymppisiä. Lastenlapsia ei vielä ole mutta lapset ovat hyvissä ammateissa. Eihän nykyisin tarvi ees avioitua,kun on nämä avoliitot ei tarvi ees asua lapsensa äidin kanssa jos ei halua. Toiset lapset ovat jopa äidin sukunimellä. Mieti asiaa joka kantilta. Ai niin,etkö ole kummikaan kellekkään lapselle? Kummilapsihan auttaisi sua vanhana varmasti!

    • Gerovitaali

      Nyt anoppi mennyt huonoon kuntoon, mieheni ainoa lapsi. Ilman häntä ja minua, miniää, olisi demenyoitunut anoppi täysin tuuliajolla, ja kuollut ajat sitten.
      Tuntuu, että vanhukset jätetään aika heitteille. Hoivakotiin pitkät jonot.
      Anoppini on maailman kiltein ihminen. Varmaan siksi käymme päivittäin auttamassa.
      Tietenkään lapset eivät auta, jos välit olisivat huonot.
      Kyllä se yksinäisyys tulee olemaan lapsettomilla musertavaa. Paras pysyä hyvässä kunnossa tai kuolla saappaat jalassa..

    • Äiti.isoäiti.anoppi

      Vain harvat 60 ovat itse valinneet lapsettomuuden. Läheiseni ei saanut lasta ja ottolapsen sijaan rakensivat kesämökin ja ovat viettäneet aika hyvän elämän. Yhden sisaren lapsenlapsi sitten on tullut rakaakkasi, melkein lapseksi ja vielä huolehtii näistä vanhoista. He eivät ole menettäneet mitään vaikka lapsia ei ole ollut.
      Ystäväni on "vanhapiika" ja valittaa usein, että jos hän sairastuu niin kukaan ei hoida. On olemassa hyviä hoitolaitoksia omine huoneineen, ja hänellä on paljon ystäviä. En usko että hänen tarvii olla hoitamattomana.
      Itselle lapset ja lapsenlapset ovat rakkaita ja olen iloinen että he ovat olemassa. En usko että kuitenkaan kovasti minua hoitavat, jos hoidettavaksi joudun, enkä oikein osaa ottaa vastaankaan.
      Aikoinaan vai putkahdin raskaaksi ja siitä mentiin naimisiin. En mitenkään vanhemman osaa valinnut. Hienoa että mietit asiaa, toivon just sinulle sopivaa oikeaa valintaa.

    • 6155

      Ketju aloitettu 2006! Tuskin ap käy enää lukemassa.
      Lapset eivät välttämättä hoida vanhempiaan, kun asuvat maapallon toisella puolella t. kuolevat ennen vanhempiaan. On tietysti nykyään facea ja skypeä, jolla voi pitää yhteyttä edullisesti, mutta hoito on toista. Ja välillä riitaudutaankin t. "lapsilla" on päihdeongelmaa tms.

      Itse olisin ehkä voinut elää lapsettomanakin. Mutta olisin sitten yksinäinen susi eikä olisi läheisiä lainkaan. Ystäviä en oikein osaa hankkia. Puoliso halusi lapsen ja minä sitten toisenkin. Nyt toinen lapsistani kai ajattelee elää lapsettomana. Saa nähdä miten käy.

    • tööttt

      minäkin oon vanhapiika, kun elo etupäässä ollut vaan piikana eloa ja oloa
      - viisi lastenlasta, poikia kaikki - eip heilläkään paljon askel paina -kerkeeväisiä ovat
      -- hauskia ja mukavia.
      Vanhuksena joskus jää omaa aikaa ja joskus ehtii levätäkin jos saa nukuttua kremppojensa kanssa.
      Mun mielestä vanhuudenkin voi ottaa välillä levon ja urheilun kannalta
      - aamulla tein taas omintakeista musikkia pianolla - a-duuria nimeltä luulaulu
      psalmintekstiin -särkyneitä luita ei Herra enää muserra - kipu ei haittaa niin paljon jos huomion keskittää vaikkapa iloiseen uskoon hyvistä voimista. Voi nauraakin itselleen.

    • realiteettiä

      Lapsilla saattaa olla oma elämä täynnä yhtä&toista kuten nykyaikaan kuuluu . Mihin väliin vanhemmat sopisivat ? ajasta jääneiden ajatustensa kanssa tuovat vain epäilyn nuorten valintojen viisaudesta . Saattaisipa VARATON vanhempi kokea itsensä riipaksi jopa ongelmaksi .

    • reppuriika

      Minulla ei ole lapsia ja en ole niitä koskaan halunnut. Kun lapsen hankkii tähän maailmaan, niin siinä on todella vastuu. On huonoin motiivi tuottaa jälkeläinen toivossa, että hän olisi sitten vanhuudenturva ja huolehtija. Jos kokee ettei ole halukas vanhemmuuteen, niin asia pitäisi ottaa aina puheeksi jo seurustelun alkumetreillä. Ei missään tapauksessa pidä lähteä hankkimaan jälkikasvua vain pelastaakseen parisuhteensa. Ei lapsen elämän hinta on liian suuri uhri aikuisten toivolle. Jos vanhinko kuitenkin tulee, niin en suosittele aborttia, mutta tietoisesti ei pidä lähteä hankkimaan perhettä, jos sydän ei ole mukana siinä.

    • Ovatko nämä yli 10 vuotta vanhat ja vanhemmatkin ketjut jonkun mielestä niin hyviä ja kiinnostavia, että ne kannattaa kaivaa uudelleen esille?
      Itsekin pysähdyin pohtimaan aihetta hetkeksi ja aioin vastata, mutta huomasin jo vastanneeni ja olevani samaa mieltä kuin vuonna 2006. ;)

      Miten tämä ketju nousi Gerovitaalin ruudulle?

    • Täällä olevat naiset ovat hyvin älykkäitä ja heidän joukossa on varmaan nuoriakin, toivon onnea sinulle elämässä.
      Minulla on kaksi lasta ja viisi lapsenlasta. Toivon että heidän elämä jatkuu onnelisena

    • Anonyymi

      Nuori mies, hanki lapsia!!

    • Anonyymi

      Tee lapsia, voin luvata, että ellet, tulet katumaan sitä.

      • Tartuin tähän kommenttiin.
        Olen 65-vee, lapseton.
        Ihan omasta vapaasta tahdostani.
        Enkä ole milloinkaan katunut ratkaisuani.
        Olen sivusta seurannut vanhempien suruja ja murheita jälkikasvusta.
        Ei voi kuin sääliä niitä monia yh-äitejä tai mummoja, joiden lapset ja lapsenlapset ovat täysiä hanttapuleja.
        Minua on joku armahtanut, etten ole ikinä halunnut ensimmäistäkään tenavaa.
        Olen nykysanonnan mukaan VELA.


      • 2lesken kirjoitti:

        Tartuin tähän kommenttiin.
        Olen 65-vee, lapseton.
        Ihan omasta vapaasta tahdostani.
        Enkä ole milloinkaan katunut ratkaisuani.
        Olen sivusta seurannut vanhempien suruja ja murheita jälkikasvusta.
        Ei voi kuin sääliä niitä monia yh-äitejä tai mummoja, joiden lapset ja lapsenlapset ovat täysiä hanttapuleja.
        Minua on joku armahtanut, etten ole ikinä halunnut ensimmäistäkään tenavaa.
        Olen nykysanonnan mukaan VELA.

        Mitä itse olet kertonut, niin melkoinen hanttapulihan sinä olet ollut itsekin vaikka ei äitisi lie ollut yksinhuoltaja.


    • Anonyymi

      No nythän sinulla ei ole enää pitkä matka vanhuuteen, vuosiakin on karttunut kirjoituksesi jälkeen jo 13 lisää. Kohta on ihan omakohtaista kokemusta siitä, miltä se tuntuu.

      Kenties tapasit elämäsi naisen, ja halusit ehdottomasti perustaa perheen hänen kanssaan.

      Kuka tietää!

    • Anonyymi

      Alottajalle :

      Lasten tekeminen on erittäin vastuullista ,
      lasten kasvattaminen EI olekaa yksinkertinen asia,
      lasten koulutuskaan ei ole itsestään selvää,
      jos hankki lapsia, se vaatii paljon aikaa , ihan kaiken rakkauden ja viisauden aikuiselta vanemilta,
      ja paljon paljon paljon jota ei näin lyhyeen vastaukseen voi sisältää,



      aikoinaan aloitin yhteiskuntaa kuuluvan elämäni ensimmäiseesä työpaikassa silloin työnantaja opetti nuorta 15 v
      sanoi
      maailma on paha siihen pitää oppia varautumaan,

      koskaan ei tiedä kuinka lopulta ihminen onnistuu elämässään,
      mutta annan loistavan neuvon jota ei kannata sivuuttaa kenenkään,
      vahvasti sitä mieltä,
      maailman kaikki pahuudet
      ihminen voi selvitä hyvinkin,
      menestyä hyvin jopa loistavasti,
      kun ottaa vaatimattomat 10 käskyä tienviitakseen,
      polkujensa ohjenuorakseen,
      ihminen säilyy, varjeltuu paljolta pahalta,
      saa paljon hyvää aikaan,
      tulevaisuus on loista ja turvallinen, elämästä voi aidosti nauttia, ja emän antimista,
      kun noudattaa mahdollisimman hyvi 10 käskyn ohjeistusta,
      tietenkin ihminen on heikko joskus kaikesta huolimatta kompastuu, mutta kun muistaa, luoja on olemassa joka pelastaa kun aidosti sielujensa syvyydestä huutaa apuun, ihminen pelastuu pahoistakin paikoista,

      kumpa kaikki suomen nuoret tämän tietäisi kuinka täekeää on noudattaa 10 käskyä,
      moni avioliitton säilyisi karikkojen kohdatessa elämän poluilla,
      eikä ihmiset sekoilisi tnteittensa kanssa,

      ihmiskunta säilyisi paljolta pahalta ja suurilta murheilta,

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3843
    2. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      82
      3564
    3. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      105
      3488
    4. Elikkäs persuissa ovat pahimmat häiriköijät

      Koska sieltä tuli kaikkein kovin ulahdus. Persujen peesissä seuraa kokoomus js hajuraon päässä röhkii kepulaiset. Olipa
      Maailman menoa
      55
      3197
    5. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      102
      3094
    6. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      68
      2768
    7. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      104
      2579
    8. Tehomaksu rankaisisi normaalista sähkönkäytöstä

      Energiaviraston valmistelema tehomaksumalli herättää aiheellista huolta erityisesti tavallisten kotitalouksien näkökulma
      Maailman menoa
      33
      2517
    9. Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa

      Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.
      Maailman menoa
      27
      2266
    10. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1734
    Aihe